maanantai 20. kesäkuuta 2022

Kalajoen hiekat


Kesäloman ekalla viikolla käytiin Kalajoella ja olikin tosi kiva reissu. Ekana päivänä, ekalla autolla lähti kirjoittajan ja mister A:n lisäksi matkaan mini, serkkupoika ykstoistavee ja Saimi. Seuraavana päivänä tokalla autolla saapui Kanadan sisko, kolmetoistavee ja serkkupoika melkein viistoistavee.

Tehtiin varaus vähän myöhään, mutta onnistuin löytämään siistin mökin, johon sai ottaa koirankin mukaan. Hiekkasärkillä oli tosi koiraystävällistä, mikä on aina meille plussaa. Saimi sai tulla lähes joka paikkaan mukaan. Lapset on jo sen verran isoja, että pärjäävät monessa paikassa keskenään niin, että kun esim. minigolfissa Saimi ei saanut tulla radoille saakka, oli ihan ookoo, että hengailtiin kahvilan terassilla sillä välin, kun serkukset pelasivat radat läpi.

Sää oli aurinkoinen, mutta ei helteinen. Olin varma, että uinnit jää tällä kertaa välistä, mutta väärässä olin. Reissulla uitiin sekä meressä, että vesipuistossa. Kovimpia vesipetoja oli pienemmät serkukset, mutta kyllä isompikin parivaljakko jaksoi aivan hyvän tovin polskia puiston altaissa. Jukupark oli muuten minin mielestä kivoin paikka ikinä eikä muillakaan tuntunut tylsää olevan. Ehdoton plussa grillausmahdollisuudesta ja siitä, että alueelle sai tuoda omia eväitä.

Jukuparkin lisäksi lapset kävi heilumassa Superparkissa, joka oli oikeastaan perimmäinen syy Kalajoelle lähtöön. Mini on varmaan jo pari vuotta toivonut pääsevänsä sinne ja nyt toive toteutui. Viisi ja puoli tuntia vierähti helposti. Ruokapaussille malttoivat lähteä välillä. Pienemmät serkukset testasivat myös seikkailupuiston, kun isommat serkut ei olleet vielä ehtineet paikalle. Aika hurjia ratoja siellä mentiinkin ja kirjoittajalla polvet tutisi pelkästään tsiigailusta :D

Käveltiin aika paljon ja se olikin ehkä ainut, mitä itse odotin tältä reissulta.. askelia auringonlaskussa ja meren äärellä. Lomasuunnitelmissa oli hengittää meri-ilmaa aina kun vaan mahdollista ja sitähän särkillä riittää. Ehdin myös juoda pitkät aamukahvit joka päivä ja iltaisin istuttiin höpöttelemässä siskosen ja mister A:n kanssa. Neljä yötä meni nopsasti ja mietin, että olisin yhden vielä voinut olla.

Hyvä reissu!
Nyt aloitellaan jo loman toista viikkoa. 
Sannis

2 kommenttia:

  1. kivat näköistä :) onko tuo uimaranta kuinka aikusille sopiva, ts. syveneekö kohtuunopeasti niin että pystyy uida?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo kyllä oikein helppoa päästä uimaan. Joitain syvänteitä tuolla on, mutta kyllä niin pitkälle joutuu uintia varten kävellä, että mun hermot ei oo vielä riittäneet :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3