perjantai 27. toukokuuta 2022

Terassilla










Terassikausi on avattu. Tänä kesänä aion ottaa takaisin viime kesän menetetyn ajan. Silloin kylppäriremppa sai aikaan sen, että terassi oli ihan kaaos koko kesän, kun siellä varastoitiin laattoja ja kaikkea muuta remonttiin liittyvää. Nyt aion pitää huolta siitä, että saan nauttia terassista ja oon koittanut saada sitä järjestykseen ennen kesäsäiden alkamista.

Mister A rakensi terassiin jatkon, jota oon toivonut ja ehdin jo onnellisena siinä viime viikonlopun auringonpaisteessa istuskella. Ihan perfect, kun nyt on sekä katettu, että kattamaton osa. Uusi osuus tehtiin puutavarasta, joka löytyi meidän sekä faijan varastosta ja vähän mua huoletti, koska osa painekyllästetystä oli vihreää ja osa ruskeaa. Öljyämisen jälkeen väri on kuitenkin tasainen ja raha, joka projektia varten piti nyt laittaa jäi n. sataan euroon. Yes! Faijan varastosta löytynyt painekyllästetty oli vielä kaiken lisäksi sopivan mittaista, joten sekin helpotti hommaa aika tavalla.

Vielä tässä nyt kalusteet vaeltaa paikasta toiseen ja homma vaatii tottakai kukkia. Meillä taitaa olla kalusteita nyt vähän liikaakin, kun meillä jo olleiden lisäksi otin faijalta vastaan neljä isompaa tuolia ja mutsin varastoistakin löytyi vanha rottinkikalusto. Rottinki on mustaa pilkkua täynnä ja ensin olin ihan, että ei missään tapauksessa mahdu meille, kiitos! Sitten kuitenkin istahdin tuoliin ja tervepä terve.. Täällä nuo kalusteet nyt on ja sohva on mun tämän kesän uusi vakkaripaikka. Ikeasta sattui löytymään täydellisen kokoiset pehmusteet. Olis varmaan pitänyt tilata myös uusi viltti tuon maailman nukkaisimman tilalle, mutta kyllä se ulkona vielä ihan hyvin menee. Kun jaksan, aion suhutella kalusteet mustaksi niin on sitten homepilkutkin piilossa.

Kohta alkaa jo kesäloma. Työillä on ensi viikolla viimeinen koulupäivä. Mulla ja mister A:lla duunit loppuu sitä seuraavalla viikolla. Aivan ihanaa! Nyt toivon sitten mulle sopivia terassikelejä. Lämmintä, mutta ei liian kuumaa. Ja jep, tiedän että mun toiveet on yleisiä mielipiteitä vastaan, mutta silläkin uhalla.. ei liian kuumaa kiitos :D

Hyvää viikonloppua!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3