lauantai 28. lokakuuta 2017

Shopping


Rokuan reissulla pysähdyttiin Ylivieskaan Kärkkäisellä. Oon pari kertaa tehnyt sieltä tilausta ja hetki sitten hain postilaatikosta nuo kivat pikkuvalot. Samassa paketissa oli tokaluokkalaiselle joululahjaksi Ripley's Believe it Or Not-kirja kahdella eurolla ja molemmille tytöille kivat aikuisten värityskirjat. Hinta oli euron kappaleelta. Siellä on nettikaupassa ihan jäätävä määrä tavaraa, joten hetken saa kulutettua siinä selaillessa.

Livenä kun oltiin paikan päällä, ei ollut oikein shoppailufiiliksiä, mutta minin pitkään toivoma herätyskello löytyi ja kaiken lisäksi vielä Ryhmä Hau-teemalla. Joulupukin pussiin taitaa sekin mennä. Mummulle ja mummalle tiedoksi, että meidän keittiön kaapille saa tulla sitten tyttöjen joululahjaostoksille :) Itelle ostin tuon ihanan korin. Joulukuusen sinne ajattelin laittaa. Kunhan nyt saadaan Halloweenit ensin kuitattua. 

Vitsit, että tuli eilen hyvä mieli lumen tuomasta valosta. Minikin kiersi kiskomassa kaikki kaihtimet auki. Vesisadetta on taidettu luvata, mutta vielä näyttää valkoiselta ainakin takapihalla.

Kivaa viikonloppua!
Sannis

2 kommenttia:

  1. Mua harmittaa, kun meiltä lähimmälle Kärkkäiselle on yli 200 km eikä tuo ukkeli oo vielä suostunut mun kanssa lähtemään retkelle. Tulee kuulemma liian kalliiksi.

    Mulla muuten on tuollaiset valot jossain, kiitos kun muistutit. Tarviin niitä kurpitsan sisälle tänä iltana neidin halloweenbileisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä valot oli kyllä just eikä melkein oikean väriset. Nykyään on mun mielestä ledien joukosta tosi vaikea löytää sopivia.
      Kärkkäiselle vaan! :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3