tiistai 24. tammikuuta 2023

Viikonloppu

Tammikuu on kääntynyt jo loppupuolelle. Tiedän, että toistan itseäni, mutta hei.. nopeesti menee. Iso osa kuukaudesta on ollut sateista ja vähän surkeaa. Viikonloppuna, kun aurinko paistoi upeasti, puhuttiin radiossa, että kyllä se kevät sieltä vihdoin tulee. Ite ajattelen, että talvi ei oo oikein kunnolla vielä päässyt alkamaankaan enkä ihan vielä hingu kevätkelejä. 

Vaasassa oli tosiaan hieno auringonpaiste viikonloppuna. Me ajeltiin lauantaiaamuna Tampereelle, jossa ei auringosta näkynyt pilkahdustakaan ja oli hyvinkin harmaata. Retki oli kuitenkin kiva. Kolmetoistavee jäi Saimin kanssa mumman luokse. Mini, serkkupoika ja mummu valitsivat matkantekovälineeksi junan. Me mister A:n kanssa ajeltiin autolla perille. Treffattiin Tampereen Koskikeskuksen Rossossa, johon saatiin seuraksi myös kirjoittajan isosiskon perhe.

Syötiin pitkän kaavan kautta ja jatkettiin sen jälkeen Koskikeskuksen naapuriin Ratinaan hohtominigolfaamaan. Minigolf on kirjoittajan yksi inhokkipuuhista, mutta radat oli helppoja ja seura mukavaa, joten tällä kertaa minigolfkin oli aivan kivaa. Radalla oli kauhuelementtejä, jotka teki hommasta tietysti jännittävämpää lapsille. Oli kuitenkin sen verran kesyä kauhua, että passasi serkuksille ihan hyvin enkä usko, että edes kirjoittaja näkee painajaisia :D 

Ilta vietettiin siskon luona ja yö nukuttiin Kangasalan Kuohussa. Kuohu on itsepalveluhotelli Kangasalan keskustassa, jossa ollaan oltu useamman kerran. Tosi kiva ja siisti paikka. Huoneet on tosi isoja ja niistä löytyy myös ruokapöytä ja mikro. Kuohu on samassa rakennuksessa uimahallin kanssa, jossa mini ja serkkupoika kävivät vielä sunnuntaiaamuna polskimassa. Alkaa meidän porukka olla jo sen verran isoja, että riittää kun valvoja istuu ikkunan takana kahviossa eikä tarvi enää välttämättä itse olla vedessä.

Ennen kotiin lähtöä Mister A tahtoi Ikeaan lamppuja ostamaan. Serkkupoika kertoi, ettei oo koskaan Ikeassa käynyt ja oli sitä mieltä, että voitais kyllä mennä. Myös mini oli innoissaan Ikeasta. Vähän mysteeriksi jäi, että miksi, mutta sinne suunnattiin. Koeistuttiin muutamat sohvat ja se mikä kirjoittajan mielessä on ollut jo useamman vuoden, oli mister A:nkin mielestä tosi hyvä. Ounou! Sohva jäi vielä kauppaan, mutta lamppuja ostettiin. Ostettiin myös pari paistinpannua rikkimenneiden tilalle. 

Ajeltiin autolla koko porukka kotiin. Junat oli niin täynnä, että sinne ei ollut mummulla ja serkuksilla asiaa. Aika nopsasti kotimatka sujuikin. Mister A:n autoon saa kaksi ylimääräistä penkkiä taakse, joten kun ne nostettiin paikoilleen, sai mutsi eli mummu keskirivin kokonaan itselleen. Mini haluaa aina istua takimmaisessa rivissä.

********

Tosi kiva viikonloppu oli. Minireissun lisäksi kirjoittajalla oli vähän muutakin hommaa. Perjantai-iltana kävin ystävän kanssa leffassa + syömässä. A man called Otto oli jotenkin tosi ihana. Itketti kyllä ihan huolella joka käänteessä ja jouduttiin kamun kanssa molemmat vähän keräillä itseämme ennenkuin lähdettiin elokuvista dinnerille.

Syötiin Diablitossa, joka on suht uusi meksikolainen paikka Vaasassa. Oon käynyt siellä vain kerran aikaisemmin ja sain niin hyvän ruuan, etten malttanut nyt olla ottamatta samaa. Edelleen oli kanaquesadilla ihan sairaan hyvä ja annoskin sen verran reilun kokoinen, ettei todellakaan jäänyt nälkä.

Mietin jo, että pitäiskö meidän ottaa sama ilta uusiksi, tällä kertaa mister A:n kanssa. Kirjoittajalle on muodostunut ihan tavaksi katsoa hyvät leffat kaksi kertaa elokuvissa eikä tämäkään kerta oo näköjään poikkeus. Jää jotenkin sellainen fiilis, että on pakko mennä uudelleen, että voi nähdä nekin jutut, jotka jäi ekalla kerralla näkemättä. Koska aina tokalla kerralla löytää jotain uutta. Mister A ei oo vielä tätä leffaa nähnyt eikä oo myöskään käynyt Diablitossa, joten siinä mielessä uusintakierros olis kyllä ihan paikallaan.


Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3