Kutimet ja koira

Reilu viikko sitten otin kutimet käteen parinkymmenen vuoden tauon jälkeen ja nyt oon ihan hurahtanut. En oikein nyt ehtisi valokuvata tai päivittää blogia. Tai käydä töissä. Pitäis nyt vaan kutoa. Tein mustat säärystimet ja vaaleatkin on pian valmiit. Käsiala voisi olla vähän tasaisempaa, mutta annetaan anteeksi, kun tauko venähti sen verran pitkäksi ja vielä tässä harjoitellaan :) En edes mitään ohjeita alkanut etsimään, kun ajattelin, että en niistä mitään kuitenkaan ymmärrä, vaan kudoin fiiliksen mukaan. Ykstoistaveen piti opettaa aloitussilmukka ja nurja silmukka piti luntata Youtubesta. Nopeasti kuitenkin muistui mieleen. Oon nuorempana kutonut vaikka mitä, jopa useamman villapaidan. Nyt tuli mustista säärystimistä ehkä vähän turhan väljät. Saatan purkaa ne ja tehdä uudet. Vaaleat tuntuu paremman kokoisilta.

Tänä aamuna mulla olis hetki aikaa ennen töihin lähtöä enkä osaa päättää kutoisinko vai googlettaisinko koiratarvikkeita. Jep, meille tulee koira ensi viikon perjantaina. Kolmetoista vuotta ollaan oltu ilman ja nyt on näköjään taas aika. Ykstoistavee on siitä puhunut jo vuosia, mutta en koskaan ajatellut, että mun mieleni muuttuisi. Luopumisen tuska on jotain niin hirveää ja se on saanut mut tiukasti kieltävälle kannalle näin pitkäksi aikaa. Nyt sitten odotan kauhulla sitä kuran ja ravan määrää, pentuaikojen unettomia öitä ja sitä, tuleeko meille joku kunnon täystuho.

Yllättäen eniten koiraa meillä odottaa ykstoistaveen lisäksi Mister A. Mini on aina arastellut koiria ja eläimiä muutenkin, koska ei oo niihin tottunut. Se on oikeasti yksi iso syy, miksi halusin koiran. En tarkoita, että kaikesta ja kaikista pitää tykätä, mutta haluan, että mun lapseni oppii suhtautumaan eläimiin lempeästi ja kunnioittavasti. Semmonen terve pieni varautuminen vierasta eläintä kohtaan pitääkin tottakai olla, mutta jotenkin oon vähän pelännyt, että minin suhde eläimiin muodostuu liian välinpitämättömäksi. Uskon, että koiran omistaminen opettaa lapselle tosi paljon. Nyt typy odottaa jo koiraa innokkaasti ja uskon, että se saattaakin olla mini, josta loppuviimein tulee koiran kanssa paras kamu. 

Kaikki me ollaan oikeasti tosi innoissamme tästä. Rotu on Espanjanvesikoira ja ihan outo mulle. Törmäsin siihen, kun googletin vähemmän allergisoivia rotuja. Jatkoin etsimistä, mutta päädyin aina takaisin samaan. Joulukuun alussa sitten googletin kasvattajia ja mitä hitsiä.. Vaasassa kasvattaja, jolla pennut tulossa parin viikon sisällä. Mikä tsägä?! Se, mitä en tiennyt, oli se, että koirat on nyt hirveän kysyttyjä ja aivan hitsin kalliita. Näillekin pennuille oli ottajia jo jonossa ja hetkeksi jouduttiin jo kuoppaamaan haaveet. Loppuviimein asiat kuitenkin ratkesi ja meille tulee sijoitukseen tyttökoira, joka on kasvattajan oma niin kauan, kunnes on tehnyt yhdet pennut.

Ollaan saamassa siis pienenpieni lisä meidän perheen akkavaltaan. Pennun syntymäpäivä on sama, kuin minillä <3 Mitä ilmeisimmin hän tulee olemaan aktiivinen tapaus jos rotukuvaus osuu kohdilleen. Eiköhän se meille passaa. Turkin hoito vähän jännittää ja joudun kyllä opetella pennun hoitoa netistä, koska tuntuu etten tajua koirista enää mitään :D

Ja hei, jos oikein ajattelee meidän perhettä, niin kyllähän meille nyt aivan jo kuuluu yksi koira. Ja huom.. olen varautunut muuttamaan tuon ykkösen kakkoseksi jossain vaiheessa jos tilanne vaatii.

Sannis