Tilanne

Morjensta pöytään! Kuinka teidän vuosi 2021 sujuu? Vähän hiljaista on täällä mun rintamalla. Ei oo kamerassa kuvia eikä paljon tarinoitakaan kerrottavaksi. Oon vietellyt vähän sellaista talvihorrosta tässä viime viikot ja se on varmaan ihan hyvä juttu. Tuntuu, että stressi on jonkin verran päässyt laantumaan ja olo on jotenkin vähän levollisempi ainakin nyt just.

Loppiaisena sattui niin hölmö vahinko, että pudotin tietokoneen jalkani päälle ja vähänpä kuulkaa tiesin, mitä noin pienestä haaverista voi seurata. Siitä seurasi se, että vielä nytkin, kahden viikon jälkeen kuljen töissä sukkasillani, koska kengän jalassa pitäminen sattuu liikaa. Pudotus ei ollut korkea eikä läppärikään oo mikään suuren suuri, mutta koko isovarpaani sain mustaksi ja jotenkin koneen kulma onnistui osumaan niin sopivasti, että sain syvän haavan, joka vuoti verta useamman päivän eikä vieläkään oo lähellekään parantunut.

Tuo isovarpaan haaverihan ei tietenkään riittänyt, vaan seuraavalla viikolla mun piti potkaista vielä saman jalan pikkuvarvas oven karmiin niin, että sitten mulla oli kaksi mustaa varvasta. Minä vuonna viimeksi olisin satuttanut varpaani niin, että kengän jalkaan laitto on mahdotonta? En varmaan ikinä ja yhtäkkiä tein sen tuplana. Mitä hittoa? En tiedä uskonko siihen, että kaikella on tarkoitus, mutta jotenkin aika passeliin saumaan tuli nyt tällainen setti, joka on tehnyt jumppaamisesta ja lenkkeilystä mahdotonta. Parin viikon tauko kovemmasta fyysisestä rasituksesta on ollut ehdottoman tervetullut. Oon pystynyt ohjaamaan Pilateksen ja Kehonhuollon, koska ne tehdään sukkasillaan ja oon valinnut liikkeet, joihin omakin jalka taipuu. Oon myös tehnyt omia pieniä liikkuvuustreenejä niin, että liikkumisen puute ei oo tehnyt oloa ahdistavaksi ja omatuntokin on pysynyt tyytyväisenä.

Jalka on ollut hiton kipeä. Ilman kenkää sujuu huomattavasti paremmin, mutta oon kyllä joutunut ottaa särkylääkettä muutamana päivänä. Haava tottakai tulehtui ja se teki omat kipunsa. Tuossa kollaasin selfiessä mulla on itku lähellä. Sinä päivänä sattui tuo toinen haaveri ja kun konkkasin ykstoistaveetä oikomishoitoon ja miniä ninjakouluun, jalkaan sattui niin hemmetisti. Tänään on ninjakoulu taas ja ottaa kyllä niin aivoon, kun ei pääse kävelylle sen aikana. Ihan hölmöltä tuntuu vain istua ja odottaa. Myös viikonloppuisin on ärsyttänyt just tuo kun ei pääse kävelylle ja kunnolla ulkoilemaan. Oon seistä pönöttänyt kaukalon reunalla, kun tytöt on luistelleet :)

Että sellainen vuoden alku täällä. Vähän (eli paljon) kyllä naurattaa. Niin pieni juttu, kuin varvas ja jäätävä ongelma, kun ei saa kenkiä jalkaan. Pari ekaa päivää, kun jouduin kulkea mister A:n crocseilla töihin, hävetti kyllä vähän :D Jalkaongelman lisäksi tammikuussa oon päässyt viettämään pienen tyttöjen illan ystävien kanssa niiiiiiiiin pitkästä aikaa. Ollaan tavattu ystäviä myös koko perheen kanssa ja mini on päässyt viemään iskää pilkillekin. Ykstoistavee on ratsastellut ja muutkin harrastukset; tanssi ja taiteen perusopetus on alkaneet.

Tässä kuussa mun isäni menetti vaimonsa. Sairauden uuvuttamana äitipuoleni nukkui pois. Meidän suhde ei ollut koskaan helppo. Kolmekymmentäviisi vuotta oli täynnä ristiriitaisia ja hyvin paljon negatiivisiakin tunteita eikä olo ole nyt yhtään sen helpompi. Jotenkin koen, että mulla ei ole oikeutta surra tai saada osanottoja, koska ei oltu läheisiä ja siksi asiasta on ollut vaikea puhua tai kirjoittaa. Tuntuu, että nämäkin muutamat lauseet on liikaa. Oon pyyhkinyt ne jo muutaman kerran ja sitten kirjoittanut uudelleen. En taida nyt niitä enää pyyhkiä. Jääkööt tähän. Faija jutteli just eilen, että oli kuullut ovelta kolinaa ja automaattisesti ajatellut, että äitipuoleni siellä on tulossa kotiin. Ei ollut varmaan ainut kerta, kun noin käy. Laitoin itselleni muistutuksen, että alan kirjoittaa kirjeitä mister A:lle ja tytöille johonkin jemmaan. Niin, että kun mun aikani on, jää kirjeisiin vielä terveiset.

Tammikuu 2021.

Tsemppiä loppuviikkoon!

Sannis