keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Säästökuuri

Talviloma on paketissa. Keräsin takapihan terassilta joulukuuset pois. En oo malttanut tätä ennen, mutta nyt kun valoa on jo niin paljon enemmän, alkoi ne tuntua vähän hassuilta. Myös sisällä oli vielä parit jouluvalot, joista keittiön ikkunassa olevat laitoin nyt pois, mutta kakstoistaveen huoneessa olevat jätin yövaloiksi.

Seuraava juhlapyhä taitaakin olla sitten pääsiäinen. Se on yleensä aina ollut aika kiva. Luulen, että tehdään tänä vuonna jonkin sortin pääsiäismunajahti tytöille. Viime vuonna ei hössötetty yhtään ja jotenkin tuntuu, että nyt elämään kaivataan vähän hössötystä. Myöskään pääsiäiseksi meillä ei oo tulossa mitään reissuhommia, joten senkin takia on ehkä kiva keksiä jotain pientä hauskaa. Alkaa kotona seinät kaatua päälle, kun ei yhtään pääse vaihtamaan maisemaa. 

Vähän kyllä kaipaisin jotain pientä retkeilyä. Mökillä tietysti voidaan käydä kääntymässä, mutta mennään yleensä vain päiväseltään, kun kyseessä ei oo meidän oma mökki. Raha, koronatilanne ja se, että Saimi on vielä niin pieni laittaa kyllä täysstopin nyt meidän reissuille ja nimenomaan rahan suhteenhan tää on oikein hyvä ratkaisu. Meillä alkaa duunissa lomautukset kohta ja sen nyt tietää kaikki, mitä se rahallisesti tarkoittaa. Onneksi lovi ei oo ihan mahdoton, kun lomautus on vain osittainen. Sen verran tiukka on meidän budjetti kuitenkin muutenkin, että kyllä tässä saa pennejä laskeja. Omat menot; kampaajakäynnit ja kosmetologihommat oon karsinut jo kauan sitten, että tytöt sais harrastaa mieleisiään juttuja. Ratsastukset ja ninjakoulut perutaan vasta, kun kaikki muut oljenkorret on käytetty. Tai hei, käynhän mä kampaajalla pari kertaa vuodessa.. paikallisessa amiksessa, jossa leikkaus maksaa 9-15€. Ja joskus kun kaikki tähdet on oikeassa asennossa, tulee eteen joku sopiva yhteistyö kauneusjuttujen merkeissä :D



Pieni säästökuuri on tässä nyt suunnitelmissa siis. Viime aikoina oon yrittänyt kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon ajellaan autolla. Mister A:lle aina urputan, koska se ajelisi ihan kuinka vaan, koska vaan ja mihin vaan. Yritän aina toppuutella, että voishan sitä hoidella useamman homman samalla reissuilla ja ilman ylimääräisiä mutkia. Ite taas pyöritän kuivuria ihan surutta kaiken aikaa muutaman sukan ja kalsareiden takia. Sen verran nostatti hiuksia viimeisin sähkölasku, että oon nyt antanut kuivausrummun levätä laakereillaan ja kiltisti ripustellut kuivumaan kaiken, mikä naruille mahtuu. Näissä kohdissa säästäminen on varmaan myös ihan passeli ekoteko. Työmatkapyöräilyn yritän aloittaa tänä vuonna mahdollisimman aikaisin. 

Viime kuukausina meillä on herkkujen määrä jostain syystä lisääntynyt ja se on myös yksi juttu, mistä aion säästää. Normaalisti mulla on Foodiessa maksimissaan tyttöjen karkkipäiväkarkit, mutta syksyn aikana sinne alkoi eksyä turhan usein esim. limsaa ja sen oon nyt tämän vuoden puolella muistanut karsia. Mister A:ta oon pyytänyt jättämään take away - kahvit ostamatta. Ite oon karsinut lounaat ulkona. Normaalisti käydään töistä lounaalla kerran viikossa tai kahdessa. Korona-aikana huomattavasti harvemmin. Nyt oon tainnut viimeksi lounastella joskus viime vuoden puolella.

Tiedän, että nyt pitäisi kannattaa yrittäjiä, mutta meidän on pakko vähän niukistella. Ratsastus-, tanssi- ja ninjakoulurahat menee toki paikallisille yrittäjille, joten ehkä siinä mielessä pystyn kuitenkin nukkua yöni rauhassa. Liikuntaharrastuksia pidän huipputärkeänä ja jos en saisi kuntoilupaikkaa itselleni työn puolesta, olisi se juttu, johon maksaisin kuukausiasiakkuuden myös poikkeusaikana. Oikeastaan hei.. varsinkin poikkeusaikana, kun istumista ja paikallaan oloa tulee automaattisesti enemmän, kuin normaalisti.

Ihan pikkusen laitetaan myös sukanvarteen. Ei oo kyllä ihan tuulesta temmattu se juttu, että pitäis olla aina kuukauden-parin palkka sivussa. Korona-aika on sen viimeistään opettanut. Nyt tottakai, kun pitäis säästellä, tulee koko ajan sähköpostiin ties minkälaista mainosta ja tarjousta. Ehkä pitää perua kaikki uutiskirjeet hetkeksi :D

Miten teillä muilla? Ootteko töissä vai lomautettuna?
Onko päällä säästökuuri vai rennompi meininki?
Sannis

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Hiihtoloma



Talvilomaa tässä tyttöjen kanssa vietellään. Tytöillä tuntuu olevan ihan kivaa, mutta itellä on jotenkin vaikeaa päästä lomafiiliksiin. Oon tylsistynyt ja vähän ärtynyt ja jotenkin en vaan voi erityisen hyvin. Mutta tätähän tää nyt on ollut jo monta kuukautta, joten kyllähän sen arvasi, että ei olotila taianomaisesti viikon lomalla muutu. Ehkä jonkinlaista palautumista tapahtuu kuitenkin, kun mennään niin hissukseen, vaikka korvien välissä ei nyt just siltä tunnukaan. Hitto, tästähän onkin tullut kunnon uupumus-blogi. Toivottavasti kohta olisi taas jo jotain muuta. Kauhean korkea kynnys on nyt kirjoittaa, kun on niin paljon negatiivista sanottavaa. Mikään kuvakaan ei tunnu nyt olevan riittävän hyvä ja silti mietin joka päivä, että haluaisin jonkun postauksen tehdä. Voi ensimmäinen maailma ja sen ongelmat hei!

Ihan hirveästi kelaan ja analysoin taas kaikkea. Tyttöjen kasvamista mietin ja sitä, miten erilaista nykyään on... olla mutsi jo isommille tytöille. Toisaalta mini on koko ajan jotain vailla.. pitää silittää hamahelmiä ja etsiä kuivia hanskoja, mutta toisaalta mutsin seura ei ole enää ollenkaan niin kysyttyä. Tunnen oloni tosi yksinäiseksi välillä. Pitää olla olemassa, mutta suurimmaksi osaksi ruuanlaittajana ja pyykinpesijänä. En osaa oikein lähteä omiinkaan menoihin, vaikka pitäisi ehdottomasti oman voinnin kannalta. Tänään mut on kutsuttu työkaverin luokse ja oon miettinyt koko päivän, että perun. Tiedän, että se tekee hyvää jos menen, mutta silti tuntuu jotenkin aivan ylitsepääsemättömältä poistua kotoa.

Aloitettiin loma pienellä shoppailureissulla. Tytöillä oli omaa rahaa ja koska pääsevät ihan hitsin harvoin mihinkään kaupoille, päätettiin nyt lähteä. Tarkkaan molemmat valitsi vaatteensa Henkkamaukasta ja käytiin vielä eläinkaupasta ostamassa Saimille pienet tuliaiset. Helposti ajattelisi, että kakstoistavee on enemmän innoissaan vaateostoista, mutta kyllä se on mini, joka ostaa mielellään vaatteita ja niitä sitten sovittelee päälle ja esittelee kaikille. Tällä kertaa valitsi itelleen hienon toppaliivin ja pari muuta juttua. Kakstoistavee shoppaili hyvin maltillisesti yhden puseron, kaulakorun ja puhelimen kuoret, vaikka annoin aika vapaat kädet osan synttärirahoista suhteen.

Yhtenä päivänä tehtiin visiitti mökille ja toisena mutsin luo. Kakstoistavee kävi ratsastamassa ja mini ninjakoulussa. Muuten ollaan oltu kotona ja ulkoiltu Saimin kanssa. Mini on ollut paljon ulkona kaverinsa kanssa. Mister A on nykyään aina vasta myöhään iltapäivästä töistä kotona ja just ilmoitti, että menee lauantainakin duuniin, joten yhteistä aikaa ei paljoa ole. Sää on ollut kiva ja aurinkoinen koko loman. Migreeni ei tykkää kevätauringosta ihan hirveästi, joten vähän varovainen pitää koko ajan olla. Nyt tuntuu ohimolla siltä, että on pakko ottaa kohta lääke. Ei siis kannata haaveilla Proseccosta työkamun illanistujaisissa. Vesilinja sopiikin tosin kukkarolle paremmin. 


Saimia vielä vähän pelottaa oudot paikat ja mielummin usein hihnassa ollessaan istuisi paikallaan ja tutkisi tilannetta. Vähitellen alkaa kuitenkin sujua aina vain paremmin ja ollaankin koitettu ulkoilla vähän erilaisissa paikoissa. Vapaana ollessaan juoksee reippaasti ja rohkeasti ja hyppii innoissaan. Vapaana tietysti pidetäänkin paikoissa, missä ei ole pelottavia autoja. Varsinkin kuorma-autot ja traktorit on vielä aika kummajaisia pienelle koiralle. Mökille, kun pääsi ensimmäisen kerran, oli aivan kotonansa ja niin onnellinen. Kerroinkin Saimille jo lähtiessä, että nyt mennäänkin sellaiseen paikkaan, josta tulee lemppari heti kättelyssä. Yritin jo vähän houkutella tyttöjä huomiseksikin mökkireissulle.

Mukavaa viikonloppua!
Sannis