Ihana talvisempi sää on vallinnut koko tämän tammikuun alun. Joulukuussa jo mietin, tuleeko se lumi ja pakkanen tänä vuonna ollenkaan, mutta onneksi tuli. Nyt on pakkanen vähän hellittänyt ja alkaakin olla aika sopivat kelit lasketteluun. Mini on niin odottanut, että pääsee rinteeseen. Saa nähdä jos viikonloppuna ehdittäisiin. Kävi niin "mukavasti", että pelkkien uusien lumilautakenkien sijaan jouduttiinkin ostamaan tälle kaudelle myös lauta ja vielä siteetkin, kun koko setti oli jäänyt pieneksi. Huhhelihuijjaa! Toivotaan, että nyt kengän koko pysyy hetken samana. Lauta ja siteet pitäisi kyllä passata monta vuotta tästä eteenpäin.
Kirjoittaja on lenkkeillyt Saimin kanssa paljon. Pyörän selkään taas oon päässyt vasta yhtenä päivänä. On ollut kuskaamista niin, että on tarvinnut ottaa auto alle ja tänään, kun on tullut lunta lisää, mietin vähän pyöräteiden kuntoa. En halua ottaa riskiä, että kaadun tuon leikatun käden kanssa. Lähdetään kohta pikkulikan kanssa käpyttelemään, vähän tarkastamaan tilannetta. Siinä mielessä odotan jo kevättä, että saan laittaa taas auton telakalle ja kulkea fiudella kaikki matkat.
Viime viikolla käytiin testaamassa Vaasan uusi kahvila/lounaspaikka Belle Lounge ja olipa siellä tosi nätti sisustus. Lounaan jälkeen hipsuttelin Vaasa Day Spahan, jossa hieronta tuli kyllä todellakin tarpeeseen. Annoin "ohjeeksi" hieroja-Jaanalle, että kaiken muun voi hieroa, mutta ei oikeaa kättä. Aikamoiset jumit tuntui varsinkin oikealla puolella hartiassa ja vasemmalla puolella pakarassa. Vasen pakara on puutuillut jo useamman viikon. Yritin sitä mahdollisimman paljon saada liikkeelle myös sairasloman aikana, mutta vieläkin meinaa mennä pakaran ulko-osa välillä tunnottomaksi. Hieronta onneksi auttoi tilannetta paljon. Ja tottakai nyt helpottaa, kun liikettä on taas enemmän kuin influenssan aikaan. Treenitkin on jalkojen osalta alkaneet kulkea jo tavalliseen tapaan.
Töissä päällimmäisenä juttuna on uusi studio. Oon tosi innoissani ja odotan kieli pitkällä, että saadaan se kokonaan valmiiksi. Ensi viikolla aion ottaa ohjausohjelmistoon jo Pilateksen. Vauhdikkaammat tunnit joutuu olla vielä hetken kirjoittajan osalta tauolla, mutta ihan kivakin aloittaa vähän portaittain.
Semmosia kuvioita täällä. Olo on ollut hyvä ja energinen viime päivät. Ei ollenkaan tunnut siltä, että pitäisi joka ilta ehtiä istua sohvalla pari tuntia, vaan mielummin oon puuhastellut kaikenlaista pientä. Minille ehdottelin yksi ilta, että lähdetään luistelemaan, mutta mister A toppuutteli, että josko nyt ei ton käden kanssa. Miten se meinaa unohtua koko ajan? :D
Mukavaa loppuviikkoa ystävät!
Sannis








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3