Syyskuu on alkanut vauhdilla. Mini oli kipeänä, mister A oli kipeänä ja viistoistavee + Saimi on edelleen kipeänä. Flunssa se meillä on tietysti vieraillut heti syksyn alkuun. Viistoistaveellä ei meinaa hellittää millään. Neljättä viikkoa jo mennään ja vieläkin on kurkkukipua ja muita lieviä oireita. Käytiin jo lääkärissäkin, mutta nieluviljely oli puhdas eikä muutenkaan mitään hälyttävää löytynyt. Ei kai se auta, kun odotella, että menis ohi. Koulusta ei oo toki koko aikaa ollut poissa, mutta tylsästi aina muutaman koulupäivän jälkeen on pitänyt jäädä pariksi päiväksi kotiin, kun olo on huonontunut.
Saimilla on tulehdus tassuissa. Sai viikko sitten kortisonikuurin ja nyt alkaa onneksi helpottaa. Pahaksi ehti toki mennä ja saapa nyt nähdä kauanko kestää, että päästään tästä kokonaan eroon. Toivottavasti ei enää kovin kauaa. Ruokahommat on aika mystreeri. Nyt mennään kalaruoalla, mutta olis kyllä tosi kiva jos saisi pian jo lisätä ruokavalioon jotain muutakin. Kalaherkut on vähän vähissä eikä kalaa löydy mitään luiden veroista pureskeltavaa, mitä varmastikin koiran hampaat vaatisi.
Kirjoittaja on siis tällä hetkellä last man standing. Ei oo onneksi vielä flunssa iskenyt. Eikä oo tassut tulehtuneet :D Migreenikään ei oo ihan putkeksi venynyt, vaikka vähän useammin sitä on tässä loppukesän/alkusyksyn aikana ollutkin. Jotain kummallista ehkä on kuitenkin flunssarintamalla.. vähän vatsaoireita vaihtelevasti ja kurkussa tuntumaa aina silloin tällöin. Saa nähdä.. Koitan olla ajattelematta asiaa kovin paljoa, etten stressaisi itselleni syyslentsua.
Töissä on ollut kiirettä ja viikkotunnit meinaa venyä pitkiksi. Tuntuu, että joka päivä joudun siirtää jotain tekemistä kalenterissa seuraavalle päivälle, kun en ehdi kaikkea. Se tuntuu nyt stressaavan ja on vähän rauhaton olotila. Huomaan, että kävisin joka aamu heti herätyksen jälkeen duunihommiin ja pitää oikein muistutella itselle, että se luultavasti ei ainakaan rauhoita olotilaa. Ehkä on ihan fiksua heräillä ensin rauhassa, tehdä aamutoimet ja sen jälkeen vasta aloittaa duunit.
Viikonloppuna siistittiin vähän pihaa ja viistoistavee vei osan nuupahtaneista kesäkukista roskiin. Itehän en "istuttanut", kuin niitä jotka ei nuupahda, mutta mutsilta ja anopilta ollaan saatu muutama eläväkin kesäkukkanen. Etupihalle hain myös syksyksi noita helppohoitoisia. Yleensä tietysti esim. oranssi mielletään syksyn väriksi, mutta jotenkin mun silmissä lila näytti aivan syksyiseltä, kun Rustassa nuo kimput näin. Taitaa nyt krysanteemit ja callunat jäädä kauppaan tänä vuonna.
Viikonloppuna oltiin myös mökillä. Minin ja Saimin kanssa mentiin perjantaina ja tultiin kotiin lauantaina. Lauantaina pyöräiltiin myös ystävän kanssa kaupunkiin syömään ja mocktaileille. Sunnuntaina pesin pyykkiä ja fiksailin paikkoja kotona. Illalla kävin ohjaamassa tunnit ja sain jumppakaveriksi minin. Teho 30 ja Kehonhuolto 30 meni miniltä noin vain. Tehossa tuli kuulemma niin hiki, ettei oo vielä niin hiki tänä vuonna tullutkaan ja Kehonhuolto oli kuulemma tylsä :D Jumpassa oli onneksi myös ystävä rakas, niin mini sai vähän henkistä tukea. Olis toki kuulemma hyvin voinut tulla myös itekseenkin. On se kova likka.
Kanadan sisko on laskeutunut Suomen maaperälle. Tulee Vaasaan viikon lopulla. Tänään aion käydä ystävän luona omenoita keräämässä ja sen jälkeen mennään Saimin kanssa Temppuja ja temmellystä-kurssille. Kurssi alkoi jo viime viikolla, mutta kipeiden tassujen takia ei päästy mukaan. En ihan varmasti tiedä, mitä kurssi sisältää, mutta kuulostaa ainakin kivalta ja rennolta. Neljän viikon setistä on enää kolme jäljellä, joten oikein pitkästä jutusta ei oo kyse. Ihan kiva, että on tommosia lyhyempiä pätkiä, niin ei tarvi koko syksyksi sitoutua.
Semmosia kuulumisia täältä.
Mitäs sulle kuuluu?
Sannis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3