Viistoistaveen rippijuhlat juhlittiin sunnuntaina. Sää oli epävakainen ja päätinkin aamulla siirtää kaikki kalusteet terassilla katetulle puolelle ja se oli ihan hyvä valinta, koska juhlien aikana ripsi kyllä vettä. Kun suurin osa vieraista oli lähtenyt, tuli vettä myös aivan kaatamalla hetken aikaa. Porukkaa oli paljon. Niin paljon, että itsekin yllätyin, kuinka moni oli päässyt paikalle. Itse mietin alunperin pienempiä juhlia, mutta sankari halusi laajentaa vieraslistaa, joten niin tehtiin. Nyt tiedetään, että meillä mahtuu järjestämään yli 40 henkilön juhlat aika hyvin :)
Ystävä tarjoutui auttamaan juhlissa ja olin ite sitä mieltä, että ei kai me nyt mitään apua tarvita. Onneksi ystävä tiesi paremmin ja olikin aivan korvaamaton apu, kun laitteli suurimman osan tarjottavista esille meidän ollessa kirkossa ja huolehti muutenkin keittiöhommista juhlan aikana. Kirjoittaja tottakai häsäsi keittiössä myös niin paljon etten ehtinyt kenenkään kanssa oikein montaa sanaa jutella ja se vaivaa nyt jälkikäteen niinkuin aina juhlien jälkeen. Onneksi ehkä kaikilla löytyi kuitenkin muuta juttuseuraa.
Viistoistavee oli upea! Oon niin iloinen lookista, jonka hän itselleen valitsi. Mekko-ostoksilla vähän jännitti minkä tyyppistä on tiedossa. Tottakai tahdoin, että saa mitä haluaa, mutta halusin myös, että vaatteet on rippijuhliin sopivat ja soveliaat. Kirjoittajan iloksi rippilapsi valitsi aivan ihanan mustan polvipituisen satiinimekon, joka on samaan aikaan tyylikäs, tyttömäinen ja monikäyttöinenkin. Mekon kaveriksi sankari valitsi mustat ajattomat, ihan sopivan korkuiset tolppakorkoiset nahkasandaalit, joiden ominaisuuksia testattiin ennen ostoa valssaamalla kenkäkaupassa keskellä Kuopiota. Hiuksiin valikoitui yksinkertainen, nätti helmipinni.
Kirkossa viistoistavee luki osan esirukouksesta hienosti. Mutsilla ei pysynyt kyynelkanavat kiinni seremonian aikana, vaikka kirkkohommat osittain aina vähän tylsiä onkin. Juhlissa sankari oli kohtelias ja iloinen ja selkeästi erittäin mielissään ja ihmettynytkin, että niin moni oli häntä lähtenyt juhlimaan.
Meillä ei ookaan moneen vuoteen järjestetty näin isoja juhlia. Häät oli 11 vuotta sitten ja sen jälkeen on menty huomattavasti pienemmillä synttäri- ym. pippaloilla. Tällä kertaa tarjolla oli:
Vihreä salaatti
Kurkku, pikkutomaatit, paprika, pienet suolakurkut
Fetajuusto
Lihapullat
Perunasalaatti
Pestopasta
Juustot, suolakeksit, ilmakuivattu kinkku, meetvursti, hillot
Viinirypäleet ja vesimeloni
Patonki
Valkosipulinen dippi
Täytekakku
Juustokakku
Mokkaruudut
Lusikkaleivät ja keksit
Fudget, Susu-palat
Karkkia
Sipsejä
Kahvi ja tee
Limsat, mehu ja Vichy
Mister A sai juhlia edeltävänä päivänä ison allergiakohtauksen ja joutui pötköttelemään suurimman osan päivästä nokka kohti taivasta. Onneksi pääpäivänä olotila oli jo hitusen parempi ja pääsi iskäkin juhlimaan tyttären konfirmaatiota. Kirjoittaja on ollut suhteellisen poikki nyt alkuviikon, kun yksi siivous- ja järkkäyskaveri oli pois pelistä. Ja toki koska väsyn nykyään niin hitsin nopeasti kaikesta härdellistä ja ihmispaljoudesta. Jännää kuinka mukavatkin jutut voi väsyttää niin älyttömästi.
Lopputuloksena: Kaikki meni oikein hyvin. Lahjarahoilla on Lontoon lennot varattu ja kuten jo somessa päivittelin; vielä jännittää, kuinka iso tyhjä matkalaukku pitää ottaa reissuun mukaan, että neidin kaikki kirjaostokset mahtuu kotimatkalle :D
Ihan mielettömän iso kiitos kaikille sankaria muistaneille ja kaikille, jotka tekivät Annukan päivästä juhlan <3
Sannis
Teillä olikin isot juhlat. Meidän 15-v. rippijuhlissa oli n. 25 henkilöä ja sekin tuntui paljolta. Olisi pitänyt tajuta ottaa vapaapäivä seuraavaksi päiväksi. Olin ihan poikki juhlien jälkeen. Onnea Annukalle! ♥️
VastaaPoistaOli kyllä aikamoinen määrä porukkaa :) Ja jep, vapaapäivää olisin kaivannut minäkin. Onnittelut menee perille.
Poista