sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Tammisaari camping


Tähän mennessä kirjoittajan suosikki kaikista käydyistä leirintäalueista on ollut Kokkola. Nyt saattaapi olla, että Tammisaari kiilasi ykköseksi. Luulen toki, että näihin mun arvosteluihin vaikuttaa paljonkin se, mikä sattuu oma olotila missäkin paikassa olemaan, mutta kyllähän siihen vaikuttaa kuitenkin paikan ominaisuudet paljonkin. Kirjoittajalla toki vaikuttaa kaikki muukin mitä oman pään sisällä on käynnissä, joten ottanette sen huomioon, kun luette näitä leirintäaluearvosteluja :D

Tammisaari camping oli pieni ja siisti paikka. Nyt oli niin rauhallista, että aloin melkein itkeä onnesta, kun päästiin perille. Päärakennus taisi olla just uusittu ja vessat, suihkut + keittiö oli uusinta uutta ja siistit, kuin mitkä. Vessoja löytyi erikseen miehille ja naisille ja sitten oli myös vessat ja suihkut, jota sai käyttää kaikki. Alue oli jaettu kahteen osaan ja ilmeisesti toisella puolella oli vanhempi huoltorakennus, mutta sitä ei käyty tsekkaamassa, kun oltiin lähellä uudempaa. Toisella alueella tuntui olevan enemmän kausipaikkaporukkaa ja me oltiin "vieraspaikoilla".

Alue oli ihan meren rannalla ja parinkymmenen metrin päässä meidän vaunusta oli täydellinen hiekkapohjainen uimaranta, jossa kävi mukava merituuli koko ajan. Meidän saapuessa alueelle oli ihan hullun kuuma ja vilvoittava tuuli tuntui aivan sanoin kuvaamattomalta, kun ekan kerran käveltiin rantaan. Käytiin minin kanssa kaksi-kolme kertaa uimassa joka päivä, koska miksipä ei. Mister A:n kanssa mini kävi pelaamassa bilistä ja pingistä, mutta selkeästi uinti oli nyt ykkösjuttu. Leikkipaikkakin alueelta löytyi, mutta niihin mini alkaa olla jo liian iso. Viistoistavee vietti aikansa suurimmaksi osaksi lukemalla. Saunareissun yhteydessä innostui toki uimaankin.

Ekana iltana varattiin yksityinen saunavuoro. Sauna oli puulämmitteinen ja sen sai lämmittää itse, koska aiempia saunojia ei sinä päivänä ollut. Kuten muutkin tilat, oli sauna tosi siisti ja siitä pääsi suoraan rantaan uimaan. Vesi tuntui saunapäivänä aivan linnunmaidolta, kun hellepäiviä oli takana jo useampia. Sää vähän viileni meidän Tammisaaripäivinä ja viimeisenä päivänä merikin tuntui paljon viileämmältä. Parina iltana sai jo vetää villasukkia jalkaan.

Tammisaaripäivät tuntui niin lomalta. Ei tietoa päivämäärästä eikä kellonajasta. Otetiin päikkärit jos väsytti ja syötiin, kun oli nälkä. Ei ollut liian kuuma, mutta ei myöskään liian kylmä. Yhtenä päivänä ajeltiin Hankoon ja toisena päivänä kierreltiin Tammisaarta. Paistettiin iso pino vohveleita ja chillailtiin vaan. Parasta. Olisin tahtonut jäädä vielä neljänneksi tai viidenneksikin yöksi, mutta alkoi sataa ja säätiedotus lupasi sadetta ja ukonilmaa monelle tulevalle päivälle. Päätettiin laittaa kimpsut ja kampsut kasaan ja ajella hetkeksi himbeen.

Sannis

2 kommenttia:

  1. Kuulosti ihanalta reissulta. Hienoa, että oli siisti paikka. Oon käynyt vain päiväseltään muutaman kerran Tammisaaressa ja Hangossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä super! Pitääpä mennä joskus uudelleen.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3