keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Talviloma

Otin nämä kuvat tytöistä oman talvilomani ensimmäisenä päivänä, perjantaina. Sen jälkeen loma oli täynnä sairastelua, lääkärikäyntejä ja tosi kurjia juttuja. Kirjoitin tänään pitkän postauksen siitä, kuinka paljon mua ahdisti ja kuinka väsynyt olin koko viime viikon. Ja jo sitä ennen. Loppuviimein en kuitenkaan ollutkaan valmis avaamaan tätä vielä enempää ja siirsin tekstin pöytälaatikkoon.

Kerronkin sen sijaan, että onneksi loma ei ollut pelkkää ahdistusta. Ehdin viedä kolmetoistaveen ja serkkupojan laskettelemaan. Kävin ystävien kanssa konsertissa, syömässä, leffassa ja kaupungilla. Kävin ihanan rauhallisessa joogassa ja Bodybalance-tunnille ehdin parikin kertaa. Alunperin suunnitelmissa oli, että käydään mister A:n kanssa joka päivä lounaalla. Ei päästy lounaalle kertaakaan kahdestaan, mutta koko perheen voimin karattiin yhtenä päivänä Amarilloon burgeribuffaan. Leivottiin useaan otteeseen ja katseltiin Voicea. Mister A ja mini viettivät paljon aikaa autotallissa puuhaillen ja parina iltana Mister A:kin lähti käymään kaverinsa kanssa kahvilla.


Talvilomalla 2023 oli tosi kivaa ja tosi kamalaa.
Huuuuh!
Sannis

2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit <3