maanantai 21. lokakuuta 2019

Loma ja arki


Syysloman yhdeksästä vapaapäivästä viisi oltiin reissun päällä ja neljä kotona. Tuntui olevan aika hyvä suhde. Tultiin molemmista syysloman minireissuista kotiin ihmisten ajoissa niin, että ehdittiin ottaa nekin illat iisisti ilman kiirettä. Mulla ehti kotona jo tulla tylsääkin, kun oli kaikki tiskit ja pyykit pesty. Ja sohvalla tietokone sylissä istuttu ties kuinka moneen otteeseen. Vaikka rakastan meidän kotia ja kotona oloa, en kuitenkaan jaksa hengailla täällä oikein montaa päivää putkeen menemättä välillä mihinkään. Tytöthän tottakai tykkää, kun saavat olla kavereiden kanssa, mutta mulla ei oo aina niin paljoa tekemistä. Siivoamista on tottakai aina, mutta kuka jaksaa koko ajan?! Enkä jaksa lojuakaan ihan hirveän pitkiä aikoja. Välillä täytyy siis päästä käymään jossain, että on taas ihanaa tulla kotiin.

Viimeisenä syyslomapäivänä hengailtiin kotosalla. Kaverit oli iltapäivällä kylässä. Tehtiin dinnerit ja leivottiin pipareita. Vähän oli jo pikkujoulufiilis. Yritän muistaa, että ei oo edes marraskuu vielä. Mutta siis oikeesti, nyt on jo pian lokakuu lopussa. Miten aika voi mennä niin nopsasti? Jouluhan on taas jo aivan nurkan takana. Tykkään edelleen joulusta ja aion laittaa ulos jouluvalot ihan justkohtapian. Tänä vuonna mennään sieltä, missä aita on matalalla. Lahjoja tulee olemaan maltillisesti ja hyvin tarkkaan mietitään, mitä kaikkea meidän joulupöydästä löytyy ja mitä ei. 

Arki alkaa ristiriitaisissa merkeissä niinkuin oikeastaan aina loman jälkeen. On ihanaa päästä normaaliin rytmiin kiinni ja on yli siistiä päästä jumppiin. Mä pidän arjesta ja meidän perusviikoista. En hajoa sen kummemmin loman loppumisesta, mutta jotenkin haikeaa se aina on. Tyttöjen kasin kouluaamut on sellaisia, jotka voisin siirtää vähän myöhemmäksi. Hammaslääkäriajat ja eväiden teon voisin jättää väliin. Heräilyt keskellä yötä ja miljoona muistutusta puhelimessa.. nekään ei oo arjessa niitä kivoimpia hommia.

Aamukahvit. Koulumatkojen juttutuokiot. Jumpat. Työkaverit. Se, kun mennään koko perhe viemään kymppiveetä voikkaan torstaisin. Illat ennen nukkumaan menoa, kun mister A hieroo mun hartioita ja katotaan joka ilta samaa ohjelmaa. Vapaat viikonloput kiireisen viikon päätteeksi. Siinä mun arkeni muutama ihana juttu. Onneksi ei oo aina loma :)

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

2 kommenttia:

  1. Ihania arjen hetkiä <3 Ei se jokapäiväinen onni suurista asioista oo kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Arkea se on kuitenkin suurin osa tästä meidän täällä olemisesta. Pitää yrittää tehdä siitä mukavaa ja löytää pieniä onnenaiheita vähän sieltä sun täältä <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3