maanantai 22. syyskuuta 2025

Viikonloppu Vieresniemessä


Viime vuoden syyskuussa ajeltiin ekaa kertaa Vimpelin Vieresniemeen ja koska paikka oli niin kiva, päätettiin menneenä perjantaina ottaa suunnaksi sama osoite. Taas osui kyllä täysin kohdilleen. Pieni, mutta niin ihana alue. Rauhallinen fiilis. Aitiopaikka vaunulle auringonlaskun äärellä. Hyvät sauna ja uintipaikka. Mini moitti vähän, kun ei oo niin paljoa tekemistä, mutta eipä sitä lyhyellä reissulla niin paljoa ehdikään.

Kun päästiin paikalle, oli auringonlasku upea. Hauska sattuma oli, että isäntänä viikonlopulle toimikin sama mies, jonka vaunua käytiin kesällä katsomassa. Se vaunu jäi ostamatta koska päätettiin kuitenkin sitten hommata vähän uudempi. Viihdyttiin silloin katselmusreissulla aika pitkään, koska juttua riitti myyjien kanssa. Mister A kaipaa aina juttuseuraa, joten tosi kiva, että oli taas sopivaa jengiä lähellä. 

Perjantaina olin jo peiton alla, kun tajusin, että en oo ladannut kahvinkeitintä. Samalla tajusin, etten oo nähnyt koko kahvinkeitintä koko iltana. Oh no! Meillä oli se mukana, kun käytiin mökillä muutama viikko sitten ja siltä reissulta se ei ollutkaan löytänyt enää tietänsä vaunuun. Katastrofi!! No, onneksi ei ihan kuitenkaan. Alueen keittiössä oli keitin ja meillä vaunussa termari, joten mister A kävi keittämässä kaffet etänä ja kuskasi ne sitten vaunulle. Fiuh!

Perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi ja vaunussa oli aikamoinen meteli. Sää onneksi selkeni lauantain aikana ja saatiin saunoa sekä uida täydessä auringonpaisteessa päivällä. Mini laski, että käytiin järvessä kuusi (6!) kertaa. Kylmää oli, mutta vielä meni suht helposti. Grillaukset ja vohvelien paistot hoidettiin upeassa ilta-auringossa omassa pihassa. Tosi kiva oli, että tämän kertaisessa paikassa oli puinen terassi, joten edes mattoa ei tarvinnut purkaa tuolien alle.

Porukkaa oli vähän paikalla ja meidän residenssi oli niin sopivassa paikassa, että Saimi sai kulkea iltakierroksen vapaana. Sunnuntaina ennen meidän lähtöä oli koko paikka jo tyhjentynyt muista karavaanareista. Ainoastaan isäntäpariskunta oli meidän lisäksi paikalla, joten Saimi sai hakea palloa koko nurmikentän leveydeltä. Hellu toinen, kun hoksasi itse, että pallo pitää pakata kotiinlähtöönkin mukaan. Se oli unohtunut nurtsille meidän "pihan" reunalle enkä tiedä olisiko sitä kukaan sieltä hoksanut napata kyytiin. Saimi hyppäsi vaunusta ulos, kävi etsimässä pallon nurmikolta ja kuskasi sen takaisin vaunuun talteen.

Vieresniemi, palaamme jälleen!
Sannis


torstai 18. syyskuuta 2025

Rauhallisempi

Torstai. Retriitti rauhoitti selvästi ja viikon olotilat on tähän mennessä olleet aika rauhalliset. Väsy on tosi kova enkä tiedä johtuuko se siitä, että oon monta viikkoa ollut niin kierroksilla vai johtuuko se viime viikon kipuilusta. Tietysti varmaan vähän molemmista. Yritän antaa itselleni armoa ja ymmärtää, että ehkäpä se nyt on ihan normaalia, että väsyttää raskaan kauden jälkeen. 

Oon nyt tietoisesti koittanut hidastaa vähän kaikkea. Oon pitänyt kiinni nukkumaanmenoajasta ja oon jättänyt äänikirjan pois työmatkoilta niin, että ajatukset on pyöräillessä saaneet kulkea just siellä mihin ne on itsekseen eksyneet. Oon koittanut vähentää työwhatsappien jatkuvaa selaamista (kirjoittajalla on erittäin huono tapa selata niitä myös vapaalla) ja oon jättänyt iltaisin puhelimen tsiigailua vähemmälle. Mini on jostain syystä tällä viikolla ihan omasta aloitteestaan päättänyt, että puhelin pitää laittaa pois seiskalta illalla, joten siinä on ollut helpompi laittaa omaakin luuria sivummalle. 

Oon saanut omat aamuhetkeni takaisin, kun mister A palasi duuniin ja oon koittanut pitää aamut rauhallisena. Teen sen minkä ehdin ja yritän olla panikoimatta, että joka paikka pitää olla siistinä, kun lähden. Oon koittanut olla enemmän läsnä hetkessä.. tehdä sitä mitä oon tekemässä, enkä sekoilla sataa asiaa yhtä aikaa. Vitsi, että se onkin nykyään haastavaa ja aina hommat meinaa luisua siihen, että yhtäkkiä sitä sekoittaakin kymmentä soppaa yhtäaikaa. Oon huomannut, että jopa somea selatessa on kiire koko ajan. Kirjoittaja katsoo paljon lauluvideoita.. musaohjelmien koe-esiintymisiä ja muita vastaavia. Kun vastaan tulee jonkun upean laulajan video, liikutun ja oon fiiliksissä, mutta kuitenkin pyyhkäisen nopeasti seuraavaan. Nyt oon koittanut tehdä tätäkin tietoisesti.. jos vastaan tulee jotain, mikä sykähdyttää, katson videon loppuun ja pysähdyn hetkeksi sen äärelle.

Nyt just, kesken tätä kirjoittamista, olin taas jo painamassa WhatsApp-kuvaketta koneen näytön alareunassa. Mitä hittoa? Ihminen on kyllä ihan pöljä! Itse laittaa itsensä aivan sekaisin. Nykyään mahdollisuudet ja ärsyke- + tietotulva on niin järjetöntä ettei me kai vaan meinata osata suhtautua kaikkeen siihen. Vitsi, että pitää olla tarkkana ihan koko ajan ettei ylikuormitusta pääse syntymään. Kirjoittaja on niin herkkä kaikelle, että tämä tasapainoilu on aivan jatkuvaa.

Summa summarum: Olo on väsynyt, mutta rauhallisempi. Koitan pysytellä nyt samalla tiellä.
Miten te muut? Kuormitutteko helposti vai meneekö hommat ihan lonkalta ja iisisti?
Sannis