tiistai 16. maaliskuuta 2021

Kevät


Naistenpäivän tulppaanit on vähän väsähtäneet :D Oudosti ovat muuten hyvässä kunnossa, mutta varret on nuupahtaneet. Vähän on jo kevätfiilistä ilmoilla. Lämpimämpi sää ja valoisammat päivät tuo selkeästi tunteen siitä, että talvi alkaa olla selätetty. Toki, eiköhän sitäkin laatua oo vielä luvassa jos vanhat merkit paikkansa pitää, mutta toivon että parinkymmenen asteen pakkaset on tältä erää taputeltu. Ulkoilu Saimin kanssa on vähän hankalaa niin kovilla pakkasilla.

Eilen mietittiin töissä sitä, kauanko tätä koronaelämää vielä kestää. Ite en osaa ajatella enää edes muuta. En enää edes uskalla toivoa, että saatais ohjata täysille saleille tai tehdä suunnitelmia, jotka oikeasti pitää. En enää ajattele, että tämä on väliaikaista, vaan näillä mennään mitä on annettu. Tähän asti ollaan säästytty karanteeneilta ja niin terveinäkin ollaan oltu, että ainoastaan mini meidän perheestä on käynyt koronatestissä. Eiköhän pian osu arpa meidänkin kohdalle. Toivon tietysti, että ei. Sairastelu ei kiinnosta vähääkään, saatika sitten koronatestaus. Eikä toki karanteenikaan ihan ihanteellinen olisi.

Oon edelleen venyttänyt töihin lähtöä aamuisin Saimin takia. Vieläkin välillä stressaan, että mitä jos jotain sattuu ja oon vähän levoton myös aikataulujen suhteen... että kuinka saan sovitettua töihin lähdön juuri siihen kohtaan, kun Saimi pötkähtää päikkäreille. Kaikki on Saimin kanssa sujunut superhyvin ja sen takia oonkin kuitenkin onneksi jo huomattavasti rennompi, kuin ihan aluksi. Kertaakaan en oo katunut koiran ottamista vielä, vaikka muutoksia se onkin tottakai elämään tuonut. On se niin ihana, että negatiiviset jutut jää pieneksi. Saimi tuntuu olevan aika kiva luonteeltaan ja toivon, että iloisuus ja avoimuus ei karise, vaikka ikää tulee lisää. 

Kivaa tiistaita!
Sannis

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Leivontalauantai


Tänään ei oo ehditty vielä donitseja leivoskella, vaan oon lähdössä töihin. Oon duunaillut konehommia jo pari tuntia tässä aamusta ja vielä olis yksi kiertoharjoittelu ohjattavana. Lauantaiaamun jumppa on aina kiva. Lähtee päivä jotenkin passelisti käyntiin. Jumpan jälkeen on ohjelmassa tyttöjen kuskailua tanssitunnille ja sen jälkeen askartelutarvikeostoksille. Vielä on molemmilla synttärirahaa vähän jäljellä ja minillä on haaveissa myös uusi liukuri, koska entisen joku varasti koululta. 

Viime aikoina oon kiinnostunut etsimään uusia reseptejä. Kaipaan vaihtelua sekä ruuanlaittoon, että leivontaan. Mietin, että nyt kun on viikonloppuisin vähän vähemmän menoja, vois ihan hyvin käyttää enemmän aikaa ruokahommiin ja etsiä erilaisia juttuja. Oon aika tylsä ruuanlaittaja ja arjessa teen paljon samoja ruokia. Kaikki pitää olla helppoa ja sellaista, jota pystyy tehdä paljon kerralla. Nyt mietin, jos viikonloppuisin kokeilisi jotain uutta. Kaiken pitää olla edelleen aika helppoa, mutta ehkä vois löytyä uusia makuja. Viime viikonloppuna tein espanjalaisia lihapullia ja tykästyttiin kaikki niihin kovasti. 

Leivonnassakin oon tosiaan etsiskellyt vähän vaihtelua. Valmiit herkut on tosi kalliita ja niitä en mielelläni osta. Paitsi tietysti mutakakkua, joka on mun mielestäni kaupan pakastealtaasta niin hyvää, etten ite vaan saa tehtyä samanlaista. Rainbow-kakku on sen verran edullinenkin, ettei maksa vaivaa alkaa suuriin puuhiin. Donitseja leivoin pari viikkoa sitten ja yllättävää kyllä, mun mielestäni tuossa reseptissä saisi olla vähän enemmän sokeria. Yleensä on toisinpäin ja vähennän sokerin määrää. Tällä kertaa laitoin pinnalle tomusokeria ja kanelia, mutta vapuksi voisi kyllä tehdä donitsit jollain ihanalla valkosuklaa- tai kinuskipinnalla. Löytyykö sulla vinkkiä parhaaseen kuorrutteeseen?

Sannis