keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Värit


Nyt on vähän värit tästä keskiviikko-aamusta kadoksissa. Minillä on kova ikävä äitiä. Se ei yleensä turhista urputa, mutta nyt valitti huonoa oloa aamulla ja oli kalpeakin. Piristyi kuitenkin, kun söi aamiaisen. Ei oksettanut eikä ollut kuumetta. Eskariin sitte vaan. Olis kuitenkin sieltäkin vielä ollut lähdössä mielummin äitin kanssa kotiin. Se rakastaa eskaria ja tykkää yli paljon olla siellä, mutta joku tänä aamuna oli nihkeää. Illalla oli jo isille sanonut, että on äitiä ikävä. Huh.. tämä on niitä maailman parhaan duunin varjopuolia. Kun siellä menee niin usein iltaan saakka. Eilenkin olin endorfiineja ja tärinää täynnä, kun tulin himaan illalla duunipäivän jälkeen ja nyt kuitenkin sydän (ja silmät) itkee pienen eskarilaisen takia. Täytyy taas vain koittaa muistaa itsellensä kertoa, että ei se maailman paras äitikään voi aina olla paikalla. Ja onneksi maailman parhaassa duunissa voi tehdä loppuviikon lyhyttä päivää ja silloin otetaan takaisin alkuviikon menetetty aika. Soitin vielä varuiksi eskariin ja varmistui, että siellä kaikki ok.

Kolmasluokkalainen pelkää maailman kauheuksia. Ja kirjoittaja voi niin samaistua kolmasluokkalaisen tunteisiin. Vaikeaa on yrittää esittää reipasta ja koittaa olla näyttämättä omia pelkojaan lapsille. Silti tänäkin aamuna selitin kärsivällisesti ja tekoreippaasti, että jos pelikutsuja outohin peleihin tulee, niihin ei vastata tai jos puhelimeen soittaa outo numero, ei saa vastata. Koska soittaja voikin olla joku helevetin peli, joka kutsuu mukaan sairaisiin haasteisiin. Aaargh! Millä hemmetillä nämä meidän lapset selviää täysjärkisinä aikuisiksi asti, kun kaikenlaista paskaa tulee joka tuutista? Päätettiin aamukeskustelut kolmasluokkalaisen kanssa koulun pihalla vielä tiukkaan loppukaneettiin: "Sulla ei oo mitään hätää, koska sä oot fiksu likka!" Ja kädet laitan kyynerpäitä myöden ristiin, että kolmasluokkalainen muistaa sen maailman tappiin asti. Niin kauan, kuin pysyy oma järki päässä, on vielä jotain toivoa.

Eilen siinä manasin duunikamulleni Ellulle, että mikä hemmetti on, kun hikoilen paidan nihkeäksi pelkästään paikallani seisten. No ei taaskaan tullu mieleen, että vanha ystävänihän se siellä tekee tuloaan. Miten se voi olla aina sama juttu.. ekoista oireista ei muka osaa ymmärtää ollenkaan. Vasta sitten alat aavistaa jotain, kun heräilet koko yön hikisenä ja niin, että kasvojen ihoa kuumottaa ihan hulluna, joka paikkaa kolottaa ja unet on painajaisia. Aamulla, kun vasen ohimolohko huutaa hoosiannaa ja tuntuu, kuin rautakanki pään sisällä yrittää työntää toisen päänsä korvasta ja toisen silmästä läpi, ymmärrät, että niin.. olisko vaikka migreeni.

**tun migreeni! Menis ny vaihtoon. Oikeesti!

Niin, että mites teidän muiden keskiviikko?

Sannis

P.S. Koska Blogger ei jostain syystä suostu keskittää rivejä, on allekirjoitus nyt väärässä paikassa. Vähän ny haittaa hei :D

maanantai 3. syyskuuta 2018

#kaikenkuvaaja


Viikonloppu lusittu. Meni nopeasti. Oon ollut viime aikoina tosi väsynyt ja jotenkin uuvuksissa. Perjantain kevyt puolen tunnin kävelylenkkikin nosti sykkeitä ihan liikaa ja pisti taas miettimään levon merkitystä. Sosiaalinen krapula vaivaa selkeästi, kun rauhallisempaa kotiaikaa ei oo ollut oikeastaan ollenkaan vaan ollaan lennetty juhlista seuraaviin ja happeningista toiseen.

Nyt kuitenkin, vaikka vapaapäiviä kertyi viime viikolle vain yksi, tuntuu jo vähän kevyemmältä. Perjantai-ilta otettiin iisisti. Lauantaina olin duunissa ja sieltä tullessani olin i-h-a-n kaput. Hengasin koko illan sohvalla tai ainakin hyvin lähellä sitä. Nukuin piiitkän yöunet ja aamulla tuntui, että on oikeasti levännyt. Viime aikoina oon nukkunut huonosti ja nähnyt unia kaiken aikaa. Silloin ei oikein ne yötkään oo lepoa jos kaiken aikaa on meno päällä. Nyt unet pysyi poissa ja sain nukuttua. 

Sunnuntaina tehtiin mutsin ja pikkusiskon poikien kanssa täsmäisku Burger Kingiin, niin ei tarvinnut keitellä dinneriä. Pojat on muuttaneet tänne Vaasaan isänsä luokse ja on tosi kivaa, kun voidaan nähdä nyt helpommin ja vaikka extempore. Pojista se, joka on yksitoistavee, aina kiusaa mua valokuvaamisesta. "Pitääks aina laittaa kaikki Instagramiin? Hashtag mothersday.. hashtag strawberrycake..hashtag kaikenkuvaaja." Ja aina se on mun mielestä yhtä hauskaa kun se keksii mulle hashtagit valmiiksi. Kaikenkuvaaja on tähän mennessä paras :D :D

Jos ykstoistavee miettii valokuvaushommia, niin mun oma ysiveeni miettii erilaisia duuneja. Juteltiin typyn kanssa ja se halusi tietää mitä officeduuneissa tehdään. Että mitä se mutsi tekee, kun sillä on "toimistoduunia" ja pokkana se multa kysyi: "No mitä siellä toimistossa sitte tehdään? Tuijotetaan tietokonetta? Saadaan päänsärkyä?" Niin.. suurinpiirtein noin joo :D

Tällä viikolla EasyFit Vaasassa on avoimet ovet. Tällä viikolla alkaa meidän ryhmäliikunnan syysaikataulu ja mulla on alkajaisiksi tänään kolme uutta jumppaa. Että se on kuulkaa nyt laitettava jumppahousut jalkaan ja musat korville, että tietää sitten illalla mitä on tekemässä. Kiireinen, hauska viikko taas tiedossa. Oon odottanut tätä viikkoa jo hetken... että saadaan syksyn jumpat rullaamaan. Should be fun! Tulkaahan käymään!

Mukavaa viikkoa!
Sannis