Pläähkistä

Eilen olin töissä joogatapahtumassa. Vaasalainen joogastudio lopettaa ja he olivat kutsuneet muita toimijoita esittelemään tarjontaansa, jotta asiakkaat löytäisivät uudet joogapaikat. Aika ihanasti huomioitu asiakkaat vielä loppumetreillä. Me oltiin paikalla työkaverini Cecilian kanssa. Cecilia piti näytetunnin joogasta ja kirjoittaja soitteli äänimaljat. Näytetunnit pidettiin samassa tilassa, jossa näytteilleasettajat oli, joten siinä oli helppo seurata kaikkien näytetuntien kulkua.

Tommin synnytyksen kätilö on myös joogaohjaaja ja ollaan törmätty muutaman kerran vuosien varrella. Tiesin, että hän tulee tähän tapahtumaan, joten tiesin vähän varautua etukäteen. Ensimmäisen kerran kuitenkin näin hänet ohjaamassa ja nyt meni jotenkin normaalia enemmän tunteisiin. En ole koskaan ollut tunneilla, jossa lauletaan mantraa enkä ole koskaan livenä nähnyt kenenkään sitä tekevän. Se jo itsessään oli jotenkin vaikuttavaa ja sitten kun ohjaaja ei ollut ihan kuka tahansa, meni kirjoittajan yli aika yllättävä tunneaalto ja jouduin siirtyä vähän sivummalle hetkeksi. 

Nämä kohtaamiset on jotenkin outoja. Don't get me wrong..Kätilö oli synnytyksen aikana ihana. Muistan aina kuinka suuri apu hän siinä tilanteessa oli ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Ajattelen, että ehkä kukaan muu ei olisi osannut noin upeasti tilannetta hoitaa ja olenkin häntä aikanaan kiittänyt aivan sydämeni pohjasta. En usko, että unohdan koskaan hänen ystävällisyyttään ja ammattitaitoaan. Enää en muista hänen kasvojaan synnytyspäivältä ja joskus mietin, onko hän tosiaan varmasti sama henkilö. Etten kuitenkaan vain kuvittele, että se oli hän. 

Kohtaaminen nyt jälkikäteen on tosiaan outoa. Hän on aivan vieras ihminen, joka on ollut meidän kanssa elämän vaikeimpana päivänä. Hän on seurannut vierestä meidän kokevan sen kaikista kipeimmän ja nähnyt siitä enemmän, kuin kukaan muu. Kun Tommi syntyi, huoneessa oli kolme ihmistä; Tommin vanhemmat ja kätilö. Hän on nähnyt kirjoittajan kaikista raaimmillaan, sillä hetkellä jolloin keho ja mieli, toiveet, haaveet ja odotukset revittiin rikki. Silloin, kun kirjoittajasta tuli epäonnnistunut ja viallinen äitinä sekä naisena. Hetkenä, jonka seurauksia on paikattu vuosien ajan. Hän on käärinyt meidän kuolleen lapsen peittoihin ja pidellyt häntä sylissä. Hän on nähnyt Tommin.

Tommin kätilö on myös äänimaljahoitaja ja olen ajatellut, että osallistun hänen tunnilleen, kun aikataulut osuu yhteen. Eilisen perusteella tulin siihen tulokseen, että en taida kuitenkaan. Haavat on arpeutuneet, mutta kyllä ne niin kovasti kirveltää, kun näen hänet. Äänimaljat on muutenkin jotenkin tunteita herättävät. Ehkäpä on helpompaa jos niitä sitten kuitenkin soittelee joku muu.

Omat soittelut meni oikein hyvin ja makeasti koko meluinen tila hiljeni, kun aloin soittaa. Tuntui tosi rauhalliselta ja kivalta. Tapahtuman aikana alkoi tosin kurkkua karhastella ja kotiin päästessä se oli jo aivan kunnolla kipeä. Meillä oli joulutalli-tapahtuman osallistuminen varattu viistoistaveen kanssa alkuillalle, mutta loppuviimein jouduttiin perua se. Illalla oli nukahtaminen vaikeaa, koska kurkkukipu oli äitynyt niin kovaksi. On tämä syksy ollut aikamoinen. Edellisestä flunssasta on vain viikkoja eikä tulehtunut käsi ole vielä lähellekään parantunut. Onkohan tämä vielä samaa flunssaa, joka vain nukkui hetken? Vai joko tuli uusi? Vastustuskyky ei taida olla oikein korkealla nyt just. Kurkkukivun ilmaantuminen meni aivan täysin tunteisiin ja ilta meni aika syvissä vesissä. Yöllä heräilin miettien töitä ja jumppia ja sitä, miten paljon harmittaa, että asioita jää taas väliin.

Nyt just on kyllä semmonen olo, että voi pläähkistä plääh!

Täytyy vain yrittää muistaa, että this too shall pass.

Sannis