sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Pyhäinpäivä


Tänä vuonna Pyhäinpäivän aamuna oli katastrofin aineksen kasassa. Takuttiin mister A:n kanssa, mulla migreeni YLLÄTTÄEN vaivasi heti aamusta ja ensimmäistä kertaa Halloween-hommissa jouduttiin miettiä sitä, mikä onkin jo liian pelottavaa eikä enää hauskaa. Huuuuh! Siinä aamupäivästä ei tainnut olla kenelläkään kivaa, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja loppupäivä meni ihan nappiin! 

Meillä menee perinteisesti Pyhäinpäivä lasten (ja aikuisten hömpötyksissä) ja yleensä tämä sunnuntai on se päivä, kun käydään hautausmaalla. Joidenkin mielestä on ihan pyhäinhäväistys viettää Halloweenia Pyhäinpäivänä, mutta ite oon sitä mieltä, että mitä tuan nyt on väliä. Ei kaikki tarvi aina olla niin vakavaa ja samojen raamien sisällä. Halloween on meillä tytöille yksi vuoden odotetuimmista jutuista ja lähinnä se on tarkoitus olla kurpitsoja ja hämähäkkejä, luurankoja ja hyvin kesyjä kummituksia. Semmosta pienillekin lapsille sopivaa hauskaa. Kuolleet ei sen kummemmin liity tähän juhlaan meillä ollenkaan eikä mikään saa olla sellaista, että tulee uniin myöhemmin. 

Nyt luulen, että tarvitaan kaikki pieni hetki keräillä itseämme ennen ensi viikon hommia :D Mulla on jo ennen eilistä aamuakin jotenkin oudot viikot ja vibat takana. Vähän kipuilua sen suhteen, kuinka suhteuttaa omat tarpeet muiden omiin ja missä se oma paikka tässä maailmassa oikein on. On semmonen olo, että huvittais vetää luukut kiinni ja laittaa kaikki puhelimet ja koneet säppiin hetkeksi. Eli varmaan vaan nyt väsy, koska pian kaksi viikkoa kestänyt migreeniputki ja sen tuomat painajaiset öisin. Ehkä tähänkin auttaa sohvapuikko ja kävelylenkki raittiissa ilmassa?

Vietättekö te Halloweenia? Lokakuun vimppana viikonloppuna vai marraskuun ekana?
Sannis



4 kommenttia:

  1. Oi, miten upeat kattaukset ja koristelut! Mulla tuli ihan ikävä niitä aikoja, kun meidän pojat oli pienempiä, ja halusivat tietenkin viettää halloweenia. Leikittiin pimeässä piilosta ja syötiin "karmeita" herkkuja.:) Sittemmin halloweenia saan viettää lähinnä töissä, lapsille se on koko ajan tärkeämpi juhla, eikä mulla ole mitään sitä vastaan.

    Minusta olisi hyvä, että sille oikeasti sovittais joku ajankohta tästä loka-marraskuun taitteesta. Ilmeisesti lapset joissain paikoissa kiertelevät "karkki tai kepponen" merkeissä, ja jos sitä touhua kestää viikkotolkulla, alkaa ihmisten pinna varmaan loppua.;D Olen itsekin törmännyt karkkikeppostelijoihin joitakin vuosia sitten, uskon senkin yleistyvän.
    Hei, ihana, että jätit kommentin blogiini, jotta löysin tänne!<3 Tsemppiä arjen pyörteisiin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos karkkikerjuu alkaa yleistyä niin sille pitää kyllä olla joku sovittu päivä. Toki, sen vois mun mielestä jättää väliin ja keskittyä vain kotona (tai kamujen luona) juhlimiseen.

      Lähdin oikein etsimällä etsimään uutta luettavaa ja törmäsin sillä retkellä sun blogiin.
      Törmäillään :)

      Poista
  2. Wau mitä kuvia <3
    Me ei juhlittu halloweeniä mitenkään tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans vähän tänä vuonna semmonen olo, että nää jutut on ny niin nähty, mutta tytöt oli taas niin innoissaan! Ei puhettakaan, että näitä vois enää jättää meillä väliin :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3