maanantai 26. marraskuuta 2018

Outolintu


Viikonloppu herätti taas kaikenlaisia ajatuksia mun korvieni välissä. Oon aina kokenut olevani vähän erilainen, kuin muut. Joskus oon ylpeästi toisenlainen, mutta usein kärsin siitä ja jostain syystä koen sen olevan jollain lailla huono juttu. Mietin liikaa sitä, mitä muut ajattelee mun erilaisuudestani tietyissä tilanteissa ja arvaan osan kyllä kritisoivankin sitä aina välillä. Tällaisissa isommissa happeningeissa yleensä se erilaisuus korostuu ja saa mut aina miettimään kaikenlaista.

Miksi mua ei huvita lähteä kaupungille Black Friday - tarjousten perässä? Miksi mä en jaksa bilettää neljään asti aamulla? Miksi mua ei kiinnosta lähteä miljoonan muun vaasalaisen kanssa kuuntelemaan Klamydian 30-vuotis keikkaa? Miksi mä en tunne uusimpia julkkiksia tai jaksa seurata Putousta telkkarista?

Vältän ihmispaljouksia ja ruuhkia, kuin ruttoa. Ei tuu mieleen edes katsoa kauppojen suuntaan mustana perjantaina tai 23. joulukuuta. Teen tiettyjä asioita ihan omassa tahdissani, piittaamatta muusta maailmasta ja hoidan esim. jouluostokset jo reilusti ennen pahimpia ruuhkapäiviä. En pidä muutenkaan kaupassa käymisestä ollenkaan. En oo koskaan oikein ymmärtänyt shoppailua... sitä, että jengi lähtee kaupungille päämäärättömästi pyörimään ja höpisemään vastaantulevien puolituttujen kanssa, kun ite kaipaan vapaa-ajalla usein eniten sitä, että on mahdollisimman rauhallista. 

Juhlissa mulle tulee aina stoppi jossain kohdassa. Ennen aina ihmettelin mistä se johtuu, koska oon kuitenkin semmonen hörsköttäjä ja tykkään juoda Proseccoa, kertoilla hauskoja juttuja ja tanssia hulluna. Nykyään tiedän, että se stoppi tarkoittaa sitä, että sosiaalinen kiintiö on tullut täyteen. Se on jotenkin jännä juttu. Se tulee ihan odottamatta. Yhtäkkiä vaan tuntuu, että luukut menee kiinni ja ne ei sen jälkeen enää aukea ennen seuraavaa päivää. Siinä vaiheessa alan tuntea itseni aina ulkopuoliseksi. Katson vierestä muiden puuhia ja mietin, miksi oon niin erilainen. Mietin, miksi muut jaksaa hillua neljään asti aamulla, koska mun mielestä mikään, mikä tapahtuu klo kahden jälkeen yöllä, ei vain ole sen arvoista.

Jo nuorempanakin olin usein se, joka tahtoi lähteä baarista ensimmäisenä kotiin. Kaiken aikaahan siellä oltiin, mutta mulle riitti jo silloin vähän lyhyempi aika. Muistan, kuinka kuumottavaa oli, kun kaverit aina vinkui jäämään ja ite olin niin valmis jo himaan. Jatkoja en oo ymmärtänyt koskaan. Mulla ei millään riittäis enää juhlien jälkeen mitään annettavaa jatkoille. Pidän superpaljon firman juhlista ja kilistelyilloista kavereiden kanssa, mutta koen vahvasti, että ne ei saa vaikuttaa enää seuraavaan päivään. En halua nukkua pitkään tai lojua sängyssä. En nauti siitä millään tavalla. En vaikka tytöt olisi jossain yökylässä. Inhoan yli kaiken olla väsynyt ja vetämätön. Rakastan sitä, kun olo on virkeä ja fiilis rento enkä haluaisi luopua siitä minkään vuoksi. Mulla on aina maanantaisin jumpat ja ne on ilman valvomistakin aina raskas setti, joten sekin asia aina polttelee takaraivossa.

Jännä juttu, että sosiaaliset tilanteet väsyttää mua niin armottomasti, koska oon kuitenkin tosi kova puhumaan ja pölpöttämään. Usein huomaan, että keskeytänkin ihmiset jollain omalla jutullani ja joudun sitä sitten pyydellä anteeksi. Mutta johtuukohan se sitten just siitä? Väsyttääkö se puhuminen niin kovasti? En tiedä, mutta ehkä meistä vain toiset on erilaisia myös tässä asiassa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän introvertti huomaan olevani. En esim. pidä ollenkaan siitä, että joku tulee kylään ilmoittamatta. Lyhyellä varoitusajalla onnistuu vaikka mikä, mutta ilmoittamatta ei. Mun pitää saada edes vartin varoitusaika, että ehdin heittää tiskit koneeseen ja yleensäkin vain asennoitua siihen, että joku on tulossa. Kuvassakin oleva ysiveeni on tietyllä tavalla samanlainen, kuin minä. Juhlat väsyttää sitä ihan älyttömästi ja sen täytyy aina olla kartalla siitä mitä on tapahtumassa.

Niin. Siinä nyt pari mun tunnustusta. Sitä toki välillä ihmettelen, että miksi aina koen pahaa mieltä siitä, että en oo kaikissa asioissa samanlainen, kuin joku muu. Miksi mietin, oonko muiden mielestä tylsä tai mitä nyt ikinä? Miksi sillä on edes väliä, pitääkö joku tylsänä vai ei? Viime aikoina on tapahtunut paljon kaikenlaista, mikä on saanut miettimään omaa ja muiden käytöstä sekä sitä, oonko jotenkin vääränlainen ja mihin muottiin tai kenen porukkaan sovin. Vaarallinen tie toki.. ei kai kukaan meistä oikeasti oo vain oikeanlainen tai vain vääränlainen. 

Semmosia juttuja. Mitenkäs te siellä ruudun takana? Ymmärtääkö joku mistä puhun? Varsinkin tuo sosiaalinen kiintiö mua kiinnostaa. Huomaatteko, että se tulee täyteen jossain kohdassa?

Sannis

21 kommenttia:

  1. En kestä! Tuntui kuin olisin lukenut omia tuntemuksiani. Vaikka ollaankin ihan eri sukupolvea, niin melkein kaikki kohdat täsmäävät minuun. Silloin harvoin kun on jotkut juhlat joihin osallistun, niin aika aikaisessa vaiheessa rupean miettimään että joko voisi lähteä pois olematta epäkohtelias järjestäjiä tai muita kohtaan. Puheliaisuutta löytyyminustakin, mutta suuret väenpaljoudet ovat vaan niin tuskastuttavia.
    En tiedä ollaanko outolintuja, mutta ollaan mitä ollaan!

    Mukavaa talven alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löytyy kohtalotovereita!!
      Kivaa talven aloitusta sinne kans. Täällä satoi tänään vähän lunta ja nyt on niin nättiä.

      Poista
  2. Täysin tuttu juttu! Jotenkin oon viime aikoina oppinut hyväksymään paremmin itseäni, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Lähipiiri onneksi tietää miten vaikeaa itselle on just noi sun kuvailemat tilanteet ja muille en jaksa edes selittää miksi lähden alkaisin kotiin tai miksi en lähde ylipäätään johonkin tapahtumaan. Tai sit vetoan raudanpuutteeseen joka on muiden ehkä helpompi ymmärtää :) Tietysti tää vaikuttaa siihen että itsellä ei kovin suurta sosiaalista ympyrää ole mutta sekään ei haittaa kun on sitten sitäkin tärkeämpi sisäpiiri ♡ Mutta kyllähän näitä kriisejä tulee siltikin välillä oman pään sisälle, ehkä niistä voi sitten kuitenkin aina jotain pientä ammentaa kaikkeen tulevaan. Tärkeintä on kuitenkin tietää että et ole ainoa outolintu, kyllä meitä riittää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3 Mulla olikin vähän semmonen kutina, että sä saattaisit ymmärtää tässäKIN asiassa.

      Poista
  3. Juuri samat tunteet tääläkin. Sosiaalinen introvertti ilmottautuu, moikka. Rakastan olla juhlissa, mutta ajoissa kotiin 97% kerroista. Inhoan shoppailua, mä ahdistun siitä suunnattomasti, olen täsmähankkija, paitsi kerran vuodessa Keskisellä. Parastahan tässä on se et mä olen juuri oppinut itseni hyväksymään ja vaikka tuntuu et pari estettä vielä matkassa niin nyt on just hyvä näin 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on kohtalotovereita!! Mulla on tänä syksynä tullu nyt joku notkahdusvaihe tossa hyväksymishommassa. Täytyy vähän jäsennellä ajatuksia taas :)

      Poista
  4. Ihan niinkun mun suusta! Kavereita ei myöskään oo siunaantunu kun muutama, johtuen ehkä outoudestani ja esim siitä että muutin "maalle". Mutta koska rakastan hiljaisuutta ja rauhallisuutta niin minkäs teet. Mä ajattelen nykyään, että oon jo niin vanha ettei mun tartte enää ajatella mitä muut ajattelee.
    Säki oot hyvä just noin, you only live ones, joten pää pystyyn ja ole rohkeasti sellainen kun olet 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos sanoista!! Jotenkin nyt kaipaankin vähän selkääntaputusta.

      Poista
  5. Meitähän on jo monta �� Tosin mä kyllä tunnustan juhlivani tappiin asti kun 1-2 kertaa vuodessa jaksan lähteä juhlimaan. Inhoan yli kaiken väenpaljoutta, kierrän kaukaa kaikenlaiset Lastentapahtumat, koska tiedän, että koko ajan täytyy johonkin jonottaa tai joku on kuitenkin aina tiellä �� Onneksi lapset ei myöskään kaipaa koko ajan menoa ympärilleen. Viihdytään kotona oikein hyvin tai sitten käydään toki perheenä uimassa, luistelemassa, ravintolassa syömässä, kävelyllä.. Näin on just hyvä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, usein kans vältellään isompia happeninkeja. Valitaan vähän niitä rauhallisempia settejä.
      Kiitos, että oot mun joukkueessa :)

      Poista
  6. Allekirjoitan kans tämän tekstin, tosi monta juttua täsmää. Vaikka luulen olevani jossain määrin sosiaalinen, nautin silti kaikista eniten kotona. Eikä todellakaan mitään yllätysvieraita :D inhoan myöskin shoppailua ja juhliminen aika harvoin enää maistuu. Pikkujouluissa meinaan yrittää, mutta saa nähdä. Viime vuonna olin autolla. Klamydian keikalle olisin saanu jonku vip lipun, mutten jaksanu eikä kyllä edes kiinnostanu. Sen sijaan nukahdin ysiltä sohvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää jotenkin ihmeellistä... että on niinku sosiaalinen. Kunnes ei enää ookaan. Ollaan me aikamoisen monimutkaisia muikkeleita :D

      Poista
  7. Jos koet,että olet outolintu niin hyvällä tavalla kyl sitten oot ja mä mukaan lukien koska just noin aattelin kans. Koko työpäivän annat itsesi muille niin ihan varmaan sitä haluaa vapaa-ajalla antaa omaa sisäistä aikaa itselleen. Tps on niin perää myös ku ikää tulee lisää niin se rauhoittuminen esim.omassa kodissa on todella tärkeätä. Niin allekirjoitan nuo sun jutut. Osaat aina niin hyvin kirjoittaa asiat sanoiksi.
    Ollaan ylpeitä oman elämän Outolintuja ja miettikööt muut mitä haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja <3 Onneks meitä outolintuja on muitakin.

      Poista
  8. Osui ja upposi! Samoissa miettiessä täällä, oon hirveän sosiaalinen ja toisaalta kaipaan ja tykkään olla ihan vaan yksin omien ajatusten kanssa kotona. Juhlat tuntuu eka kivalta mutta kun päivä lähenee, alkaa ahdistamaan. Kaupassakäynti vihaan nykyään, Oi jos vois vasn tilata ruokaa jääkaappiin, joo oon kokeillutkin mutta sekään oikein tuntunut kivalta. Jatkuva esilläolo omassa työssä ja ikä tekee sen että on vaan niin kiva puuhailla kotona. Ihanaa joulunodotusta. Tänään sataa ensilumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kans tota ruuan tilaamista miettiny :D Luulen kans, että työn laatu vaikuttaa siihen, että kaipaa rauhaa vapaa-ajalla.
      Se lumi tosiaan satoi <3

      Poista
  9. Minä ymmärrän, koska samanmoinen eli erilainen <3 Halit!

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa monet jutut samalta mun äidissä ja se välillä potenu huonoo omaatuntoa, että onko se liian tylsä. Sanon aina, että et tosiaan ole ja ne ihmiset pysyy elämässä, jotka on niitä aitoja ja välittäviä. Nykyään monesti sanoo, että ihan sama jos joku pitää tylsänä, että se on jo tarpeeks vanha valitsemaan ketä haluaa pitää elämässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta! Oikeesti on ihan yks lysti, mitä muut ajattelee. Mielummin liian tylsä, kun kunnon partygirl näin pienten lasten äitinä :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3