keskiviikko 15. lokakuuta 2025

Tuurissa

Käytiin viikonloppuna Tuurissa. Kuvamateriaalia ei oikein paljoa jäänyt, mutta näistä muutamasta kyllä näkee, kuinka upeat syksyn värit oli. Välillä paistoi aurinko ja molempina öinä vähän sateli. Sunnuntaina kotiin lähtiessä tuuli oli tosi navakka ja kylmä. Vaunulta oli vartin matka kävellä kauppakadulle ja siinä ehti jo toivoa, että olisi ottanut pipon ja hanskat mukaan.

Caravan-yhdistyksen lehdessä on jo useamman vuoden ajan ollut alekuponki Tuurin Onnelaan. Mini halusi lähteä skoottailemaan, joten otettiin kuponki haltuun ja ajeltiin pelipaikalle perjantaina. Onnelassa on edullinen yöhinta, 20€ ja kupongilla sai toisen yön veloituksetta, joten aluevuokrasta ei paljoa köyhdytty. Muuten sitten kukkaro kevenikin ehkä hitusen enemmän, kuin kirjoittaja oli suunnitellut.

Keskisen kyläkauppa ei oo kirjoittajan suurimpia suosikkeja eikä olla siellä turhan usein käytykään. Se on jotenkin liian iso ja sekava. Kontrollifriikki ei saa hommelia kunnolla haltuun, kun käytäviä lähtee sinne ja tänne eikä tiedä, kuinka paljon missaa jos lähtee tohon tai tähän suuntaan :D Viime kesänä kun käytiin Tuurissa, en tainnut käydä kaupalla ollenkaan. Tällä kertaa kävin, koska tarvitsin puseron. Vilalta semmoinen löytyikin aika nopsasti. Minin ostoslistalla oli talvitakki ja se saatiin myös haltuun. Vähän suklaata kärryyn, jotain mister A:n sälää lisäksi ja homma oli hoidossa. Elettiin villisti ja käytiin shoppailujen jälkeen pizzabuffassa. Jätetään Saimia tosi harvoin yksin vaunuun, mutta nyt kun vahinko oli jo tapahtunut, päätettiin samalla retkellä ilahduttaa tyttöjä herkkulounaalla. Kirjoittaja ilahtui kyllä itsekin, koska pizzat oli yllättävän maukkaita.

Lauantain ostokset oli kaikki pizzoja lukuunottamatta etukäteen suunnitellut, mutta sunnuntaina lähti vähän lapasesta. Lähdettiin tyttöjen kanssa katselemaan vielä Nahkapaikan ja Normalin valikoimia ja kuinka ollakaan, kirjoittaja ihan välttämättä tarvitsi uuden laukun. Kertaa kaksi. Oikeesti?! No joo.. olalla keikkuva laukku on ollut rikki jo pidemmän aikaa ja sen tilalle ostettu oli ehkä oikeutettu. Toinen oli kuitenkin ihan huuhaata. Sellainen vyötärölle vyöllä laitettava bilelaukku. Koska kirjoittaja on menossa lauantaina bileisiin. Ja sen jälkeen on toiset heti marraskuun lopussa. Siinä onkin jo tuplasti enemmän bileitä, kuin viimeiseen about viiteen vuoteen yhteensä. Sen jälkeen taitaa kuitenkin olla hiljaiseloa bilehommien suhteen varmaan ne seuraavat viisi vuotta ja laukku pölyttyy kaapissa.

No joo.. Ehkä kaikkea ei tarvi analysoida aina niin paljoa. Tulin tosi iloiseksi uusista ostoksistani, joten antaa mennä nyt tällä kertaa. :D En usko, että oon koskaan tuossa Nahkapaikassa käynyt ja yllätyin, kuinka iso se oli. Laukkuosaston lisäksi kenkävalikoima oli huikea ja koitinkin kävellä nopsasti ohi silmät kiinni. Niin hienoja maihareita, että huhhelihuijjaa!

Tyttöjen ostoslistat jäi lyhyiksi. Mini osti omalla rahalla itselleen pari erilaista legosettiä. Legot on alkaneet kiinnostaa uudelleen molempien tyttöjä, mikä on kiva juttu. Toki, nehän rakennetaan nykyään vain kerran ja sitten se onkin siinä. Tytöt pitävät niitä kuitenkin sisustuselementteinä huoneissaan, joten kyllähän ne siinä roolissa ilahduttaa sitten pidempään. Kuustoistavee löysi Normalista hajuveden. Hän on hyvin maltillinen shoppailija.

Ostosten lisäksi käveleskeltiin Saimin kanssa ja hengailtiin skeittiparkilla. Siellä oli yksi isä pienempien lastensa kanssa ja olipa ihanaa, kuinka vaikuttunut hän oli minin taidoista. Monta kertaa hämmästeli ääneen, että: "Siinä on muutaman tunnin saanut harjoitella." Tosi kiva juttu minille, kun ihan ventovieras noin kehuu. Tuurin parkki on tosi kiva ja siisti. Asfaltti on vielä superhyvässä kunnossa ja sitä pääsi Saimikin testaamaan. Parkilla ollut perhe tuntui olevan koiraystävällistä sorttia ja kikkurapääkin sai hetken juosta pumptrackia ympäri.

Uudella vaunulla lähdöt on edelleen hitusen helpompia. Aiemmin oon tehnyt aina valmiiksi ruokahommia ennen starttia.. paistanut jauhelihaa, keittänyt kananmunia, pilkkonut kasviksia. Nyt kun on enemmän tilaa, voi vaunussa helposti tehdä kaikki ruokahommat siinä paikan päällä. Ei meillä suunniteltua tekemistäkään yleensä oo mitään niin ihmeellistä tai paljoa etteikö ruokaa ehtisi laittaa vaunussa ennen kuin syödään.

Tälläkin kertaa olisin mielelläni vielä hetken hengaillut vaunulla, mutta työt kutsui maanantaina, joten pitihän se sunnuntaina ajella kotiin. Nämä lähipaikat on viikonloppuretkille parhaita, kun kotiin pääsee nopsasti.

Kivaa tätä viikkoa! Puolessa välissä jo mennään!
Sannis

perjantai 10. lokakuuta 2025

Etenee


Perjantai ja työhommat on tälle viikolla yhtä päivää vaille paketissa. Lähtö Laihialle on reilun puolen tunnin kuluttua. Vähän jännittää, kuinka yläkoululaiset jaksaa meidän kanssa jumpata. Vedetään Tiinan kanssa kaikki kolme tuntia yhdessä. Yhdessä ohjaaminen on aina kivaa ja näille tunneille porukkaa on tulossa niin paljon, että kaksi ohjaajaa on ihan paikallaan. Vähänkyrön keikassa aikataulut muuttui sen verran, että päätettiin vaihtaa vuoroja siinä kohdassa. Saatiin yksi tuntiohjaajista vetämään se setti ja me ajellaan Laihialta suoraan Vaasaan.

Tämä viikko on kyllä ollut kirjoittajalle henkisesti heavy. Koko ajan tuli pyllyn alla ja pienellä jännityksellä, ehtiikö kaiken. Joskus sitä ei vaan osaa täyttää omaa kalenteriaan oikein ja kyllä tällä viikolla on tullut juokseviakin juttuja sillä tahdilla, että vaikka olis ollut vähän väljempääkin, olis saattanut tulla kiirus. Työtunteja on kertynyt reippaasti, mutta nyt ollaan tosiaan voiton puolella ja pidellään tuntejakin pois, kun on rauhallisempaa.

Ortopedin tuomio kädestä oli semmonen, että toimenpidejonossa ollaan. Hauiksen jänne ilmeisesti katkaistaan tai kiinnitetään uudelleen ja samalla aluetta vähän putsataan ja sen semmoista. Kuuntelin mielestäni hyvin, kun lääkäri puhui, mutta ilmeisesti osa meni kuitenkin toisesta sisään ja toisesta ulos. No, nyt kävi sitten niin että kaksi päivää lääkärikäynnin jälkeen, pystyin ensimmäisen kerran vuoteen tekemään jumpassa vipunostoja ilman kipuja. Otin vähän riskillä liikkeitä uuteen ohjelmaan mukaan ja ajattelin, että jätän tekemättä jos ei onnaa. Ilmeisesti joku pieni aavistus kuitenkin oli, että ehkäpä onnistuu. Saa nähdä siis. Päätin, että ollaanpa siinä jonossa nyt vain ja kun kutsu käy, katsotaan mikä on tilanne. Ehkä toimenpidettä voi lykätä jos tilanne on parempi. Ettei tarvis kuitenkaan kokonaan tipahtaa jonosta pois, jos parannus olisikin vain tilapäinen.

Migreenihommat etenee sillä lailla, että marraskuussa on aika estolääkekonsultaatioon. Että jos on ollut kiirettä, niin onhan täällä saatu aikaiseksikin kaikenlaista. Hommelit etenee. Töissäkin kalenteri näyttää tuleville päiville jo hitusen väljemmältä ja ensi viikollahan kirjoittajalla onkin pari päivää lomaa.

Semmosia hommia. Nyt jumpalle! Mukavaa viikonloppua!
Sannis