Leffakriitikko: Kalevala: Kullervon tarina

Lähdettiin tätä leffaa katsomaan Kalevalan päivänä, jolloin kaksi lippua oli myynnissä yhden hinnalla. Kullervon tarinan traileri ei ollut kirjoittajaa ihan täysin vakuttanut, mutta olin kuitenkin ajatellut, että kyllähän tämä pitää varmasti joka tapauksessa käydä katsomassa. Olin luullut ihan leffan alkuun saakka, että tuo jullarin vasemman puolimmainen jäbä on Jasper Pääkkönen. Ilmeisesti en traileria ollut sitten kovin tarkalla silmällä tsiigannut. Enkä huomannut julisteesta katsoa nimeäkään. Mutsillekin kommentoin Tampereella, kun mainoksen ohi kuljettiin, että onpa Jasper Pääkkönen vähän karun näköinen. Hölömö :D

Kalevala ei oo kirjoittajalle ollenkaan tuttu. Toki muistan kouluajoilta joitain hahmoja, joita siellä seikkailee, mutta ei mitään hajua, kuka olikaan kuka ja mitä tapahtui. Kullervosta ei ollut minkäänlaista tietoa joten about ummikkona lähdin hänen tarinaansa katsomaan. Vähän pelkäsin josko on tylsä tai ihan helvetin raaka. Oli välillä vähän kumpaakin, mutta onneksi ei oikein pahasti.

Nuoren Kullervon isällä Kalervolla ja hänen veljellään Untamolla on riitaa keskenään 1100-luvun Pohjois-Karjalassa. Untamo ja hänen miehensä tappavat Kalervon ja hänen vaimonsa (Tässä oli jo raakuus vähän siinä rajoilla…herkkis kyllä jäykistyi penkissään). Kullervon siskon kohtalo jää epäselväksi.. annetaan ymmärtää, että hän jää tulipaloon, jonka miehet sytyttävät. Untamo vie Kullervon mukanaan ja kasvattaa tämän omana poikanaan.

Kullervo ei muista lapsuutensa tapahtumia ja kasvaa ainoan tietämänsä isän kanssa. Poika on vähän kaikella lailla epäonninen tyyppi. Mikään ei meinaa oikein onnistua ja kaikenlaista surkeaa tapahtuu hänen ympärillään aina monen sattumuksen summana. Kylän miehet ovat varmoja, että hänet on kirottu ja että hänestä täytyy päästä eroon. Elokuvan ainut juoni oikeastaan onkin juuri tässä. Miehet haluavat teilata Kullervon, Kullervo säheltää kaikenlaista ja Untamo puolustaa häntä.

Elokuvan arvosteluja lukiessa käy aika nopeasti ilmi, että tämä ei oikein monelle kriitikolle oo ollut mieleinen. Me oltiin mister A:n kanssa molemmat sitä mieltä, että pituutta oli vähän liikaa. Jossain vaiheessa ajattelin jo vähän kyllästyneenä, että voi hohhelihoijjaa.. kuinka sitä nyt voikaan yhdelle tyypille sattua ja tapahtua niin hitosti kaikenlaista. Moni juttu myös vähän mietitytti.. esim. kieli. Aivan kuin puhetapa olisi vähän muuttunut pitkin elokuvaa siellä sun täällä ja särähti välillä korvaan. Osa hahmoista oli myös vähän randomeja. Arvosteluissa moitittiin myös lavasteiden epäaitoutta.. että metsät ei olleet ikimetsiä ja jotain sellaista. Itselle ne meni läpi aivan hyvin ja elokuvassa upeaa olikin maisemat; syksyiset värit ja kuohuvat kosket. "Virheistä" huolimatta me molemmat oltiin sitä mieltä, että kyllä tämän ihan helposti katsoi. Jännää oli se, että niitä "virheitä" oli omaan silmään ja korvaan aika paljonkin ja silti kuitenkin lopputulema oli, että leffa oli ihan katsottava.

Untamoa ei siis esittänyt Jasper Pääkkönen vaan Eero Aho ja hän taisi olla leffan paras roolissaan. Toki ärsyttävää oli se, että Untamo tappoi kylmästi Kalervon vaimon. Tappoi toki Kalervonkin, mutta siinä sentään taisteltiin. Vaimon hän murhasi sänkyynsä. Tämä hommahan oli tietysti käsikirjoituksesta eikä näyttelijästä johtuvaa ärsytystä. Myöhemmin elokuvassa Untamo tuntui ihan eri ihmiseltä. Lempeämmältä ja reilulta poikansa puolustajalta. Ahon Untamo oli ehdottomasti elokuvan kantava voima.

Kullervoa esitti Elias Salonen ja olisin toivonut, että Kullervoon olisi voinut jollain tavalla kiintyä, mutta niin ei kyllä käynyt. Hän oli aikamoisen ärsyttävä säätäjä. En tiedä olisiko joku muu näyttelijä tehnyt hänestä erilaisen, mutta ainakaan Salosen näyttelemänä en pystynyt pitää Kullervosta, kuin ihan yksittäisinä hyvin pieninä hetkinä. Ehkä vika oli tässäkin kuitenkin kässärissä. Kullervossa ei tapahtunut mitään muutosta tai kehitystä koko elokuvan aikana. Ehkä siitä syystä hänen kuolemansa olikin jotenkin siedettävä loppuratkaisu. Ehkä muuten Kullervon elämä olisi ollut loppuun asti pelkkää vainoojien pakoilemista. Tuonelassa Kullervo pääsi vanhempiensa luokse ja se kuvattiin ihanasti.

En tajunnut elokuvan aikana, että kylän poppamies Wäinö oli nimenomaan Väinämöinen. Eipä sillä väliäkään ollut, koska sitä tietoa ei katsellessa tarvittu. Wäinöä näytteli Ilkka Koivula ja tykkäsin kyllä. Seppä Ilmarinen oli kummallinen naureskelija. Jossain arvostelussa kerrottiin hänen tuovan mieleen hovinarrin ja se oli kyllä totta. Outo veto jotenkin. Hän oli kuitenkin reilu mies ja itselle siinä mielessä mieluinen hamo. Olisin ajatellut hänet jotenkin sellaiseksi hiljaisen vakavammaksi tyypiksi. Sepän vaimo Kerttu oli Krista Kosonen ja jotain kummallista häiritsevää hänessäkin oli. Kalervo, Kullervon oikea isä taas vaikutti lempeältä ja välittävältä ja olikin jotenkin outoa, että hän oli kaikkien muiden aikuisten mielestä varas ja huijari ja mitä lie. Ainosta arvasin heti, että hän on Kullervon sisko ja siksi tapahtumien katselu sai vähän irvistämään.

Suomalaisissa leffoissa ärsyttää aina, kun puheesta ei meinaa saada mitään selvää. Ajattelisin, että uusissa elokuvissa tähän olisi saatu parannusta, mutta tässä rainassa menee kyllä laturi ihan jumiin heti ensimetreillä, kun puheen volumetaso on aivan onneton. Monessa kohdassa ainut mahdollisuus tietää mitä puhutaan, on lukea ruotsinkielistä tekstitystä. Todella ärsyttävää. Tälle katsojalle ei riitä, että kuulee puolet tai vähän sinne päin. Haluan kuulla jokaisen sanan ja äänenpainon. Mister A:kin joka ei osaa ruotsia paljon nimeksikään, sanoi että oli koittanut tekstityksestä saada apuja.

Maailman inhottavinta oli, että Kullervo tappoi hevosen. Sitä ei onneksi sen kummemmin näytetty ja hän suri sen tehdessään. Teki sen siksi, että Untamo-isä oli niin huonossa kunnossa ja ruoka oli loppu. Yleensä, kun eläimiä kuolee elokuvassa ihmisen käden kautta, on se niin täyttä paskaa, että menee fiilis heti täysin. Tommosen takia en oo katsonut enää uudelleen paria muuten hyvää leffoja. Tässä kuitenkin tuo isän menettämisen pelko oli sen verran lieventävä asianhaara, että pystyin jotenkin jatkaa asian yli.

Semmosta. Hämärä leffa siinä mielessä, että oli niin paljon mistä en pitänyt, mutta silti lopputulema oli, tosiaan, että kyllä tämän ihan mielelläni katsoin. Arvosteluissa moitittiin leffan vaatteitakin, mutta ite tykkäsin kyllä. Muutenkin elokuva oli visuaalisesti ehdottomasti omaan mieleen. Teatterissa meidän kanssa oli lähinnä meitä iäkkäämpää porukkaa. Ehkä Kalevala ei niin nuoria kiinnostele?

Sannis