Piti aika kauan miettiä, onko tästä Kaija Koo-leffasta oikein mitään sanottavaa. Tulin siihen tulokseen, että ei ihan hirveän paljoa, mutta laitetaanpa tänne nyt ylös ne muutamat ajatukset, joita tämä herätti. Elokuva ei ollut huono, vaan ihan ookoo katsottava, mutta olisin toivonut, että se olisi ollut parempi. Jäi vähän sellainen "whatever"-fiilis. En tiedä olisiko tästä ehkä herännyt suurempia tunteita jos fanittaisin Kaija Koota enemmän. Tykkään kyllä joistain Kaijan biiseistä paljonkin, mutta Kaijasta itsestään ei oo ollut oikein mitään tietoa.
Leffa käsittelee aikaa 80-luvun alusta siihen, kun Kaija tekee stadionkeikkansa vuonna 2023. Homma kulkee vähän hidassoutuisesti ja ruotii suurimmaksi osaksi Kaijan ja miehensä Markun suhdetta. Tälle katselijalle ei oikein aukea se, että Kaija olisi ollut erityisen intohimoinen musiikin suhteen. Ehkä hän ei ollutkaan? … mutta ajattelisin, että onhan se nyt oltava, kun on niin pitkälle päässyt. Biisien äänityssessioissa tuodaan kyllä esille, kuinka Kaija jaksaa laulaa uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on perfect, mutta joku tossa mätti kuitenkin. Kaija lopetti nuorempana laulamisen isän kuoleman jälkeen ja oli sen jälkeen haluton esiintymään. Leffan mukaan Markku patisti Kaijan uudelleen hommiin, kun kirjoitti Kuka keksi rakkauden, mutta missään kohdassa Kaijan oma into ja palo musan pariin ei tule oikein ilmi.
Olisin toivonut vähän enemmän tunnetta Kaijan ja poikansa Onnin välille ja olisin toivonut vähän enemmän musa- ja keikkakohtauksia. Luulisi, että näin pitkältä uralta olisi enemmänkin esitettävää, kuin yksi festarikeikka ja yksi klubikeikka siinä kohdassa, kun suosio on päässyt hetkeksi hiipumaan. Vai oliko siinä muutakin? No joo.. katsoin tässä välissä trailerin ja siitähän kävi ilmi, että olihan siinä joku muukin, mutta selkeästi ei riittävästi meikäläiselle. Erityisesti olisin toivonut, että elokuva olisi avannut enemmän sitä, minkälainen Kaija on luonteeltaan, mutta jotenkin en nyt päässyt siitä kärryille.
Kohdat, jotka jäi erityisesti mieleen:
- Kun Kaija, Markku ja heidän poikansa Onni istuvat ruokapöydässä ja vitsailevat perheen omaan tyyliin vähän kuivasti, mutta just tälle katsojalle sopivaan tapaan.
- Kun Kaija juoksee lähtevän Markun perään, kiipeää auton katolle ja putoaa siellä pyllylleen, niin että auton katto painuu sisään.
- Kun Kaija nauhoittaa Viimeinen lento-biisiä ja murtuu laulaessaan.
- Kun Kaija pakkaa kaikki kokoushuoneen pullat laukkuunsa sen jälkeen, kun levy-yhtiö droppaa hänet.
Edellä mainitut kohdat, tai ainakin niistä kolme viimeistä taitaa ollakin just ne kohdat, jotka haluttiinkin jäävän erityisesti katsojan mieleen.
Leffassa näyttelijät on ihan passelit. Erityisesti tykkäsin Markku Impiötä esittävästä Jari Virmanista. Tykkäsin näyttelijän vähän hassun höntistä tyylistä. Ja olihan Markku toki veemäinen känniääliökin aina välillä ja senkin osan Virman hoiti aivan hyvin. Oona Airolakin meni kyllä Kaijana läpi. Toki, en tiedä Kaijan maneereja tai liikkumis- tms. tyyliä sen kummemmin, joten sen suhteen en voi arvioida. Ilahduin erityisesti, kun näin Jumppatytöt-näytelmän naisia leffassa. Varsinkin Katariina Havukainen on jotenkin omaan mieleen.
Lopputulema: Ihan ookoo, mutta harmillisesti ei sen enempää. Ajattelin, ettei tätä luultavasti tarvitse katsoa uudelleen, mutta nyt kun aikaa on kulunut muutama viikko, mietin, että ehkä kuitenkin tarvitsee. Voi tulla uusia näkökantoja. Ehkä kuitenkin sitten vasta, kun leffan pystyy katsoa kotona. Ehkä :)
Sannis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3