tiistai 11. helmikuuta 2020

Block


Nyt on writers block. Ja photographers block. Ei mitään kuvattavaa eikä mitään kirjoitettavaa. Hämärää! Kamera on pölyttynyt laukussaan koko alkuvuoden. Tuntuu, että kaffikupit, tulppaanikimput ja ruoka-annokset on nyt niin kuvattu ja niin nähty. Asiaa olis toki välillä kyllä. Joskus paljonkin, mutta jotenkin oon tullut varovaiseksi viime vuosina. En meinaa uskaltaa mennä yhtään syvemmälle, kun pelkään loukkaavani jotakuta tai herättäväni negatiivisia tunteita. Tai ehkä vanhemmiten tarve avautua vähenee. Ehkä. Tai sitten ei. Meinasin jo nousta tästä sohvalta. Ajattelin, että haen kameran ja kuvaan edes jotain täältä meiltä kotoa. Vaikka ei huvittais yhtään. Ja sitten mietin asiaa uudelleen. Niin, että miksi ihmeessä kuvaisin jos ei kerta yhtään huvita? Joskus on kyllä vaikiaa :D

Alkuvuosi 2020 ei oo meitä säillä hellinyt, mutta pari kaunista talvikuvaa löysin puhelimen galleriasta. Tänään saatoin minin kouluun ja jatkoin siitä lenkille. Laitoin tiskit koneeseen ja pyykit narulle. Nyt juon kahvin. Pian lähden töihin. Oon tehnyt aika hyvän pätkän töitä jo etänä aikaisin aamulla, mutta palaveria, asiakaspalvelua ja jumppaa varten pitäis mennä ihan livenä paikan päälle. Viikonloppuna käytiin mister A:n kanssa kahdestaan Seinäjoella, koska tytöt tahtoi mummun luo yöksi. Odotettu pieni irtiotto ihan vain kahdestaan. Riideltiin koko aika ja tultiin suunniteltua aiemmin kotiin.

Riidat on aina ärsyttäviä, mutta silloin, kun tietää että toinen pysyy vierellä ja kaikki perusasiat on hyvin, ei ne oo niin pahoja. Kuuluu asiaan, tottakai. Ja joskushan ne voi olla ihan hyviäkin. Ilma puhdistuu ja joskus ne johtaa loppuviimein ihan hyviin keskusteluihin. Tai ihan hyviin viikonloppuihin, niinkuin tällä kertaa. Tultiin takas kotiin, käytiin kävelyllä, käytiin lounaalla, treenattiin salilla, lojuttiin telkkarin edessä, otettiin päikkärit, treffattiin kamuja ja otettiin iisisti. Aivan hyvä!

Kasaan reissuihin, pieniin ja suuriin aina liian paljon odotuksia. Liian suuret odotukset täyttyy harvoin ja sittenhän homma ei ookaan yhtään kivaa. Mitenköhän tosta pääsis eroon? Tuntuu, että välillä sitä kaipais jotain niin ihmeellistä.. jotain niin hitsin suurta tunnetta ja mahtavan ihmeellistä elämän paloa. Ja sitten taas toisaalta sitä haluaa just tätä perusarkea, josta kirjoittajakin tykkää niin hitsin paljon. Ja joskus on niin kauhian vaikia tietää, että minä päivänä sitä nyt sais sitte mitäkin olla ..että laitetaanko arkea vai paloa :D

Mitä teille kuuluu?
Vieläkö siellä ruudun toisella puolella on joku?
Sannis

8 kommenttia:

  1. Sori, mutta ei voinut kuin nauraa tälle :D "Odotettu pieni irtiotto ihan vain kahdestaan. Riideltiin koko aika ja tultiin suunniteltua aiemmin kotiin." :D.

    Mulla ei oo instassa ainuttakaan kuvaa tältä vuodelta, enkä tiedä tuleekokaan. On nyt vähän noita haittatekijöitä kaiken suhteen. Eikähän kyllä näissä harmaissa vesisadekeleissä inspiroisi edes kuvatakaan, vaikka muita haittoja ei oliskaan. Toivottavasti tää tästä kuitenkin muuttuu, mutta ihan samoja ajatuksia välillä, että pitäis muka kuvata, vaikkei edes tiedä mitä ja vaikka tietäiskin, ei huvita. On se tosiaan niin vaikiaa välillä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa ny onko täällä kans naurettu tolle. Siinä ny sitte oikein parisuhdelomalla Seinäjoella hei :D :D

      Ja kyllä.. aina näissä some- ja kuvaushommissa on joku mikä mietityttää, vaikka niin mukavaa puuhaa onkin.

      Poista
  2. Täällä ollaan :D melkein joka päivä käyn kattomassa onko uutta postausta! Toivottavasti mahdun tänään sun jumppaan 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käyn lähes päivittäin katsomassa, jos on tullut uus postaus eli kyllä meitä täällä on! 😊 On ihan huolestuttanut, että miten menee, kun ei oo kuulunut! 😁

      Poista
    2. Julia: Kiva, kun käyt! Ja hei, jumpattiinkin tosiaan. Vähän kieli solmussa ja muuta pientä, mutta hiki vain tuli :D

      Poista
    3. Mari: Kiitos, kun käyt! Ja täällä on tosiaan mennyt kyllä aivan hyvin. Ihan outoa, että meinaa olla jutun juuri vähemmällä nyt just :D

      Poista
  3. Kyllä täällä ollaan ja aiempien kommentoijien tavoin joka päivä uskollisesti käyn katsomassa, josko olisi tullut uutta postausta :) Mutta no worries - kyllä me jaksetaan odottaa :D
    Kelit on kyllä yhtä pitkää marraskuuta, ne muutamat aurinkoiset pakkaspäivät on pakko ollut kuluttaa lähimetsässä koiran kanssa syvään hengitellen ja auringonsäteistä nauttien. Toivottavasti kevät hellii meitä tämän surkean talvenkin edestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun oot siellä!
      Onkin ollut kyllä pari niin upeaa lumista talvea, että kai se oli jo tällaisen kökkötalven vuoro.
      Valoisampaa kohti mennään onneksi.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3