lauantai 12. lokakuuta 2019

Kuusamo


Suomen Kuusamossa ollaan. Kelit on vähän nuhjuiset, mutta muuten kaikki valtakunnassa hyvin. Suomi-lomissa on kivaa, kun voi ottaa tietokoneen mukaan ja tsiigailla kuvat heti tuoreeltaan. Suomi-lomat on muutenkin ihania. Hemmetin kalliita, mutta ihania. Tällä kertaa tosin löysin yllättävän edullisen majoituksen juuri tälle viikonlopulle. Ensi viikko olikin jo paljon kalliimpi enkä saanut toivomaani yhtä lisäyötä, mutta eiköhän me tässäkin ajassa ehditä.

Matkaan meillä meni kahdeksan ja puoli tuntia. Öbaut. Taidettiin pysähtyä neljä kertaa. Veskiin tietysti, Kärkkäisen tavarataloon pipo-ostoksille, kauppaan ja syömään. Olin keittänyt ennen lähtöä ruokatermareihin tytöille nakkikeittoa ja meille aikuisille kasvissosekeittoa. Mister A kurvasi Lidlin bakeryn kautta croissantit ja kaffitkin oli mukana niinkuin aina. Ei tarvinnut siis evästää Hesellä. Ruokatermarit on meillä ihan uusinta uutta eikä todellakaan jää viimeiseksi käyttökerraksi tämä. Vähänkö kätevää!

Eka ilta meni myöhälle ja tänään on vähän silmiä väsyttänyt kaikilla. Jaksettiin kuitenkin lähteä kuuntelemaan Kiutakönkään kuohuja Oulangan kansallispuistoon. Sää oli kostea ja kylmä. Taivaalta satoi märkää lunta ja maisemat hukkui harmauteen. Silti mun mielestä oli ihanaa ja niin kaunista.


Retken jälkeen ajettiin Rukalle myöhäiselle lounaalle ja sen jälkeen "kotiin" huilimaan. Tytöt tahtoi tottakai uimaan ja alkuillasta pakattiin uikkarit reppuun. Uiminen ja kylpylät kuuluu mun inhokkilistalleni, mutta tyttöjen takia tottakai venyn suuriin suorituksiin.  Kuusamon Tropiikki oli siistimpi, kuin moni muu kylpylä ja se toki vaikutti positiivisesti tämän kerran uintisettiin.

Uinnin jälkeen laiteltiin myöhäinen dinneri tässä kotosalla ja sen jälkeen juotiin kauden ensimmäiset glögit. Kymppivee rakastaa Aura-juustoa, suolakeksejä ja glögiä. Onnellisena se istui pöydän ääressä mussuttamassa herkkuja. Niin hyvältä maistui joulusuklaa omassakin suussa. Kyllä ne kauden ekat on aina ne parhaat.

Sannis

2 kommenttia:

  1. Aika ihanaa! Kiva kun teidän tytöt jaksaa istua noin pitkän matkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, puhelimet käteen niin jaksaa aamusta iltaan :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3