45

Tänään heilahtaa kirjoittajan mittariin lukemat 4 ja 5. Kuvissa suurimmat saavutukseni. Vaikka oon toki vahvasti sitä mieltä, että ei tätä elämää pelkästään saavutuksilla mitata. Eikä yleensäkään kaikkea tarvitse aina mitata. Ennemminkin vähän rasittaa nyky-yhteiskunta, jossa kaikelle täytyy asettaa lukemat, diagnoosit ja paikka arvosteluasteikolla. Perheeni on kuitenkin oma henkilökohtainen lottovoittoni ja oon siitä niin huikean ylpeä, että aivan meinaan haljeta. Uskomatonta, että me tehtiin jotain näin siistiä!

Perheen lisäksi päivieni valoja on elämäni ihmiset ja oma koti. Materiaosastolla suurta onnea herättää asuntovaunu ja eräs kulkuneuvo, josta on saaaaattanut mainita pari kertaa aiemminkin :D Saan myös mennä päivittäin duuniin, jonka koen olevan hyvinkin merkityksellistä -> Jokainen kirjoittajan "Tervetuloa tunnille!" johtaa jonkun hyvinvoinnin lisääntymiseen ja se tuntuu todella siistiltä.

Kuljen kohti nelikutosta ilman kummempaa ikäkriisiä. Nelivitonen on aikamoisen mukava ikä. Ei tarvi hötkyillä niin hitosti enää. Vanheneminen ei oo koskaan pelottanut tai suuremmin ahdistanut kirjoittajaa. Toivotaan, että tilanne pysyykin sellaisena, kun vuodet vierii. Oon niin kauan kuin muistan, ollut ennemminkin onnellinen karttuneista vuosista ja niiden tuomasta perspektiivistä. Viime päivinä ja viikkoina on tullut tilanteita vastaan, joissa oon kokenut olevani todellakin niiiin keski-ikäinen. Välillä se tuntuu hassulta ja mietin, milloin hitossa tämä kaikki ehti tapahtua. Oon kuitenkin niin paljon mielummin 45 kuin 25. Se, kun oppii tuntemaan itseään ja oppii suodattamaan maailmaa, on niin paljon parempaa, kuin kaikki vapaus, säätö ja sekoilu nuorempana. Osalle keski-ikäisyys tuntuu olevan vähän kuin kirosana. Kirjoittajalle siinä on positiivinen sointi. 

"Mitä useampi vuosi kiertyy ympärilleni, sitä tukevammin juureni kietoutuvat maahan enkä enää jaksa horjahtaa joka kerta, kun tuuli ulvoo." - Susanna Jussila

Terkuin,

Sannis 45vee