Tammikuu

Tammikuun vika päivä. Joku kirjoitti just Instagramissa, että tämä talvi on kestänyt ikuisuuden. Kirjoittaja ei koe samoin. Toki, olin pari viikkoa vähän jotenkin holdilla tossa joulun aikaan. Tosi kiva, kun tammikuu on ollut talvinen kaiken alkutalven vesisateen jälkeen. Tänään oli toki jo vähän turhan kylmä. Oltiin kuustoistaveen kanssa tallilla ja ratsastajalla jäätyi kädet, vaikka just ostettiin uudet hanskat, joiden piti olla tosi lämpimät. Huoltojoukot tarkeni tällä kertaa aika hyvin. Tein vajaan puolen tunnin kävelylenkin, kun tunti alkoi, joten maneesin jääkylmässä katsomossa piti istuskella vain puolet ajasta. Pitää olla niin usein kuvaamassa ratsastusta, ettei oikein pitkiä kävelylenkkejä pysty tekemään :D

Viime aikoina on tuntunut siltä, että aivan kuin aikaa olisi jotenkin enemmän. Se tuntuu ihanalta ja johtuu luultavasti siitä, että kirjoittajalla on enemmän virtaa. Migreenipäiviä on tammikuulle kertynyt vain neljä ja noin vähäiset miggepäivät tuntuu todellakin olossa. Oon viimeisen reilun vuoden aikana tehnyt vähän muutosta ruokavalioon ja myös se tuntuu jaksamisessa selkeästi. Ihana fiilis! Ihanuutta toki himmentää nyt juuri se, että tammikuun neljästä migreenipäivästä kaksi on olleet eilen sekä tänään. Tallin jälkeen oli tarkoitus ottaa pieni huili kotona ja lähteä sitten salille, mutta treenit jäi kuitenkin haaveeksi. Olin ylpeä itsestäni, että osasin jäädä kotiin enkä puskenut väkisin ja riskeerannut huomistakin päivää. Toivon, että viisas valinta palkitaan ja migreeni jää tähän päivään. 

Tammikuu on ollut aivan hyvä. Siitä huolimatta, että käsi kipuilee ja siitä huolimatta, että se sisälsi sen yhden hullun hermoilupäivän :D Tällä viikolla aloitin lihaskuntotuntien ohjaukset töissä pienen breikin jälkeen ja aivan hyvin sujui. Olin valinnut liikkeet hyvin tarkkaan ja kevensin reilusti niissä kohdissa, missä käsi sitä vaati. Ensi viikolla hommat jatkuu tavalliseen tapaan.

Ihan just on helmikuu. Helmikuussa on talviloma ja lomahan on aina mukavaa. Tehtiin ensimmäiset kesäsuunnitelmatkin ja ne ne vasta hämäriä olikin. Luvassa on kolmen päivän festarireissu heinäkuun alussa kavereiden kanssa. Saa nähdä kuulkaa… kirjoittaja ei meinaa jaksaa yhtäkään päivää festeillä enää nykyään, saatika sitten kolmea. Kääk! Nyt oli kuitenkin kutsu ja tuleva festariseura sen verran mukava, että ei voinut kieltäytyä millään. Muut pläänit ja loma-ajatkin on kesälle vielä auki. Muutama hassu kuukausi ja sittenhän me siellä taas jo ollaan. Aikamoista!

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Sannis

Parra

Viikonloppuna käytiin minin kanssa Teuvan Parrassa laskettelemassa. Parra on kiva pieni paikka ja sinne ajaa reilussa tunnissa meiltä. Kirjoittaja ei toki oikein mielellään laske näissä pienemmissä keskuksissa. Oon ennemminkin sitä tyyppiä, joka haluaa mennä istumahissillä ylös, laskea kolme pidempää laskua ja sen jälkeen istuskella kaffilla tsiigailemassa maailman menoa. Minillä on kuitenkin tosi heikosti laskettelevia kavereita eikä siskokaan lähtenyt tällä kertaa joukkoon, joten mutsi otti nyt sukset alle, että lapsi pääsi rinteeseen. 

Sää oli vaihteleva.. oli aurinkoa ja oli lumisadetta. Aika vilpoinenkin oli, mutta kolmisen tuntia tarjettiin lasketella ihan hyvin. Ajokeli oli osan matkasta tosi surkea ja varsinkin kotiin päin tullessa sain tehdä kunnolla hommia, että sain auton pysymään tiellä. Hyi hitto.. aivan peilijää tie ja siinä päällä kevyttä pakkaslunta. Ihan pääkallokeli. Onneksi suurin osa matkasta oli vähän helpompaa ja tie paremmassa kunnossa. 

Käden kanssa meni suht ookoo. Hissi piti ottaa vastaan aina sillä toisella enkä onneksi kaatunut. Vähän on ollut enemmän kipua nyt alkuviikosta, joten kyllä se vähän otti nokkiinsa, mutta niinpä se tuntuu ottavan monesta muustakin tekemisestä. Paikoilleen sen kanssa ei kuitenkaan saa jäädä ja on kuulemma normaalia, että kipuja on useita viikkoja leikkauksen jälkeen, joten mennään oman harkinnan mukaan ja kivun rajoissa edelleen.

Viitisenkympppiä maksoi yhden aikuisen ja yhden teinin päivälippu Parraan. Mäkiä on yksi sininen ja yksi punainen. Aika maltillinen on se punainenkin. Myös harjoittelumäki löytyy ja se mikä on kiva juttu, on se, että harjoittelumäessä saa harjoitella myös ankkurihissiä. Pienille on naruhissi, mutta samalla ankkurihissillä, jolla mennään punaiseen rinteeseen, pääsee myös harjoitusmäkeen. Ite muistan silloin lapsena aikanaan, että ankkurihissi tuntui niin pelottavalta ja pitkältä. Onkin kiva, että Parrassa sitäkin voi ensin harjoitella lyhyemmän pätkän.

Parrassa löytyy hyvä vuokraamo, kahvila, pulkkamäki ja grillikodat. Tällä kertaa ei grillailtu, mutta aiempina talvina on kodatkin hyviksi testattu. Nyt syötiin kahvilan hampurilaiset, jotka oli oikein maukkaat. Parran vuokraamosta oon ostanut minille kahdet lumilautakengät ja kirjoittajan sekä kuustoistaveen kypärät taitaa olla myös sieltä. Tosi hyväkuntoisia on olleet kaikki. Kypärät taisi maksaa 5€ kappale. Olisin ostanut myös tänä talvena sieltä minille kengät, mutta tällä kertaa ei valikoimasta löytynyt sopivaa kokoa. Minillä on jalka kasvanut huimaa vauhtia, mutta ollaan me taidettu yksillä kengillä sen kaksi talvea kuitenkin pärjätä.

Mini moittii vähän tätä meidän oman kaupungin mäkeä.. henki ei oo kuulemma niin hyvä. Jengi seisoskelee porukoissa keskellä rinteitä ja hyppyreiden edessä ja käyttäytyy vähän ärsyttävästi. Kirjoittaja on siellä kiinnittänyt huomiota yli törkeään kielenkäyttöön ja ihmetellyt sitä jo monena vuonna. Eipä sitä toki itekään tainnut nuorena tajuta, että ehkä sitä veetä ei kannata joka paikassa huudella. Oon koittanut omilleni toitottaa, että koittaisivat vähän katsoa paikkaa ja aikaa missä kirosanoja päästää ilmoille. En toki tiedä, kuinka homma skulaa silloin, kun mutsi ei oo maisemissa. Parrassa on kuitenkin yleensä ollut vähemmän nuorisoporukoita ja enemmän perheitä. Käytöskin on sitten tietysti vähän erilaista, kun on vanhemmat mukana.

En tiedä kuinka vanha tuo Teuvan keskus on. Nuorempana en ainakaan tiennyt siitä mitään. Ainut, jossa tässä lähistöllä silloin käytiin, oli Simpsiö Lapualla. Muutama vuosi sitten laskin Parrassa ekat laskut parinkymmenen vuoden laskettelutauon jälkeen. Silloin ystävä pyysi sinne mukaan. Heidän perhe tapasi käydä siellä joka talvi. Parra on kyllä aivan kiva.

Ootko käynyt Snowpark Parrassa?

Sannis

Ostoksia ja treenikellotusta

Hommelit on rauhoittuneet sitten viime postauksen, onneksi, ja viikko on sujunut oikein mukavasti. Oon kellon mukaan tehnyt tällä viikolla tähän mennessä kävelylenkkiä vähän vajaa neljä tuntia ja muuta liikuntaa muutaman tunnin siihen päälle. Tänään mennään salille ja luultavasti myös sunnuntaina on samat pläänit. Kävelylenkkejä on tiedossa vielä useampi tälle viikolle ja yksi puolen tunnin Pilateskin mahtuu huomiseen. Aika mukavasti tuntuu siis kertyvän liikettä tähänkin viikkoon. 

Ostin viime vuoden lopulla kellon sekä elämäni ensimmäiset langattomat nappikuulokkeet. En juurikaan kaipaile tällaisia härpäkkeitä yleensä, mutta oon ollut supertyytyväinen näihin ostoksiin ja molempia oon käyttänyt lähes päivittäin. Kuulokkeet ostin alunperin siksi, että pyöräillessä langalliset on vähän hankalat, mutta nyt en oo päässyt pyöräilemään ihan tavalliseen tapaan. Oon kuitenkin kuunnellut kirjoja Saimin kanssa lenkkeillessä ja välillä kotona kotitöitä tehdessä. Salille en vielä meinaa muistaa kuulokkeita ottaa mukaan. Oon ennen mennyt salilla ilman omaa musaa, joten vaatii vähän totuttelua. Kerran koitin kuunnella kirjaa, mutta se oli kyllä ihan surkea yritys. Meni joko puolet kirjasta tai toistojen laskeminen ihan mettään. 

Kellosta on ollut nyt pitkästä aikaa kiva seurailla omaa liikehdintää. On varmaan aika tavallista, että omaa liikkumista yliarvioidaan, mutta itelle on nyt näköjään käynyt toisinpäin. Oon ajatellut, että liikuntaa kertyisi viikkoon ehkä neljä-viisi tuntia. En oikein tiedä millä mututuntumalla oon sen päätellyt, koska useimmiten sitä näyttää kertyvän about tuplasti. Uuden pyörän hommaamisen jälkeen suhteetkin on muuttuneet aika sopiviksi; rauhallista liikuntaa tulee nyt mukavasti enemmän kuin raskaampaa, kuten kuuluukin. 

Jumppaohjausten lisäksi teen yleensä yhden oman voimatreenin viikkoon ja haluaisin ehdottomasti mahduttaa kalenteriin vielä toisen, mutta en oo vielä löytänyt konstia, jolla saisin sen sekä riittävät palautuspäivät mahtumaan samaan yhtälöön. Viime viikkoina salia on ollut tavallista enemmän ja ryhmäliikuntaa tavallista vähemmän, mutta ensi viikolla aloitan taas myös vauhdikkaammat ohjaukset jos käsi sen vain sallii. On tosi kiva palata taas jumppiin, mutta vähän harmittaa, että salimahikset vähenee. On ollut ilo huomata, että salista on vihdoin tullut ihan mieluista hommaa. Kirjoittaja on vuosikausia kamppaillut salin kanssa; en oo tykännyt siellä käydä, mutta oon tottakai tiennyt että se olisi enemmän kuin aiheellista ja koittanut pakottaa itseäni sinne. Välillä menestys on ollut ihan hyvä, välillä vähän huonompi. Minin aloitettua säännölliset treenit viime keväänä, antoi se potkun myös mutsille. Nyt vihdoin on viimeisen vuoden aikana selkeä rutiini muodostunut myös kirjoittajalle ja nykyään priorisoidaan sali aika korkealle.

Asetin kelloon ensin aktiivisuustavoitteen keskitason mukaan, mutta nostin sen aika nopsasti kuitenkin korkeimmaksi. Vähän naureskelin, kun se taso oli nimetty hyperaktiiviksi. En ollenkaan tunne itseäni mitenkään hyperiksi, mutta hyvin se tuntuu tulevan päivittäin täyteen ja välillä nousee yli 200 prosenttiin. Oon ollut vähän allerginen näille jatkuville mittauksille eikä tietenkään mikään kellon sanelema askelmäärä oo kiveen hakattu totuus, mutta antaahan se vähän suuntaa ja nyt oon saanut mukavasti motivaatiota kellon antamista tiedoista.

Semmosta. Nämä ostokset meni kyllä puikkariin. Juuri tänään myin FB-kirpparilla laukun, jonka ostin syksyllä. Se on ihan liian pieni omaan käyttöön. Vuosien varrella oon oppinut paljon paremmaksi shoppailijaksi, mutta aina ei siltikään onnistu. Kuulokkeisiin ja kelloon oon kuitenkin supertyytyväinen. Yes!

Hyvää viikonloppua! Me lähdetään nyt salille :)

Sannis

 

Hullu raivomutsi

Viime viikon lopulla olin taas Lapualla retriitissä. Samassa, jossa olin myös syksyllä. Ohjelma oli samantyylinen kuin silloinkin; perjantai-iltapäivällä mentiin ja lauantai-iltapäivään asti oltiin. Tehtiin Yinjoogaa, hengitysharjoituksia ja rentoutuksia. Käytiin vähän saunomassa, höpöteltiin ja saatiin istua valmiiseen ruokapöytään useamman kerran. Kuvien oton jätin tällä kertaa väliin. Otin tasan yhden ja sekin oli niin surkea, että mennään näillä asiaan liittymättömillä smoothiekuvilla tällä kertaa :D

Syksyllä lähdin retriittiin hyvin erikoisissa, jopa vähän paniikinomaisissa tunnelmissa karsean hermosäryn jälkimainingeissa ja pelkäsin mitä koko hommasta tulee. Siitä tulikin sitten aivan sairaan hyvä. Etukäteen olin varma etten pysty rauhoittua ollenkaan, mutta ihmeiden ihme, humpsahdin jokaisessa rentoutuksessa johonkin pumpuliin ja retriitti oli täydellinen pysähdys juuri siihen kohtaan.

Tällä kertaa menin hyvin neutraaleissa fiiliksissä. Oikein kuulostelemalla kuulostelin itseäni enkä kuitenkaan oikein keksinyt mitään erikoista. Ei ollut matalaa eikä korkeaa, vaan tosiaan hyvin neutraalia. Ajattelin, että tälläkin kertaa rentoutuminen onnistuu varmasti hyvin, kun ei oo mitään suuria tunteita ilmoilla. Kävikin kuitenkin niin, että olin rauhattomampi. Perjantaina työasiat vaelteli mieleen vähän väliä, mutta loppuviimein onnistuin kyllä rentoutua. Lauantaina suunnittelin melkein loppuun asti vähän jumppia ja mitä lie mielessä rullasikaan. Se, että oon ohjannut rentoutuksia nyt itse jo aika kauan, on onneksi opettanut sen, että panikoimaan ei kannata ruveta vaikka mieli olisikin levoton. Ei kannata alkaa pelätä, että nyt menee hetki hukkaan… mihinkäs hukkaan se menisi, kun sitähän siinä elää kaiken aikaa eteenpäin. Otin siis anyway aika lunkisti.. että oukei.. tälle kelaamiselle on nyt ilmeisesti tarvetta, joten kelaillaanpa sitten.

Viime vuosi oli "vähän" heavy käsiongelmien ja jalkojen hermosärkyjen kanssa ja sai kruununsa vielä vuoden viimeisinä päivinä influenssasta. Retriitti ja oma rauhoittumisaika taisi nyt tarjota kaikelle sille vuoden aikana kerääntyneelle paskalle vihdoin ulostulon ja sunnuntai oli kyllä aivan hanurista. Hermosin koko päivän enkä saanut olotilaa laantumaan millään. Kirjoittaja hermostuu oikein kunnolla hyvin hyvin harvoin. Ei varmaan edes joka vuosi, mutta sunnuntai oli kyllä sellainen päivä, että huhhuh!

Olin hermona ilman mitään erityistä syytä ja siitä sai kyllä osansa mister A sekä molemmat tytöt. Kaikki kolme oli vähän, että whaat?!, kun mutsi alkoi yhtäkkiä rageta aivan randomeista jutuista. Ensin pyytelin anteeksi typerää nalkutustani, mutta sitten mentiin jo siitä seuraavalle levelille enkä todellakaan enää muistanut minkäänlaisia käytöstapoja, kun hermosin ruuduilla olosta ja väärin täytetystä tiskikoneesta. Mister A ja mini vetivät hissukseen työhousut jalkaan ja hipsivät ulos. Järkevää! Kuustoistavee-parka jäi ottelemaan mutsin kanssa. Loppuviimein porattiin molemmat puolihysteerisinä, mutta ei sekään kirjoittajaa helpottanut. Ei auttanut kävelylenkki eikä toinen, ei itekseen kaupassa käynti. Loppuviimein päätin lähteä vielä illalla salille, että muu perhe saa elää elämäänsä hetken rauhassa ilman yhtä raivohullua mutsia.

Kun seisoin ovella valmiina lähtöön, huikkasin vielä kuitenkin jonkinlaisena sovinnon eleenä: "Jos joku haluaa salille, niin autossa on tilaa!" Saimi ponkaisi samantien sängystä ylös ja juoksi ovelle, valmiina lähtöön. Voi rakkaus! Olipa siinä nyt sitten surkeeta selittää, että tällä kertaa tarkoitin vain meidän perheen ihmisväkeä. Parka toinen.. mutsi on ärjynyt puoli päivää ja nyt sitten vielä häipyy eikä ota pikkulikkaa joukkoon! Loppuviimein kuustoistavee uhmasi kohtaloaan ja rohkeana lähti ragemutsin kanssa samaan kyytiin. Tehtiin omat treenimme sopivan etäisyyden päästä toisistamme ja ihmeiden ihme.. homma alkoi helpottaa. Kun päästiin kotiin, huikkasin jo ovelta: "Nyt on maailma taas kirkkaampi!" Sen jälkeen syötiin yhdessä iltapalaa, pelleiltiin ja naurettiin.

Oh my god, mikä viikonlopppu! Sanoisinko, että oli aikamoinen tunnelmien ja tunteiden kavalkadi. Ehkäpä tämä tyhjensi nyt kertynyttä ylimääräistä painolastia ja tästä mennään vähän kevyempänä eteenpäin.

Fiuh! Mukavaa viikkoa kaikille!

Sannis

Kuulumisia

Ihana talvisempi sää on vallinnut koko tämän tammikuun alun. Joulukuussa jo mietin, tuleeko se lumi ja pakkanen tänä vuonna ollenkaan, mutta onneksi tuli. Nyt on pakkanen vähän hellittänyt ja alkaakin olla aika sopivat kelit lasketteluun. Mini on niin odottanut, että pääsee rinteeseen. Saa nähdä jos viikonloppuna ehdittäisiin. Kävi niin "mukavasti", että pelkkien uusien lumilautakenkien sijaan jouduttiinkin ostamaan tälle kaudelle myös lauta ja vielä siteetkin, kun koko setti oli jäänyt pieneksi. Huhhelihuijjaa! Toivotaan, että nyt kengän koko pysyy hetken samana. Lauta ja siteet pitäisi kyllä passata monta vuotta tästä eteenpäin. 

Kirjoittaja on lenkkeillyt Saimin kanssa paljon. Pyörän selkään taas oon päässyt vasta yhtenä päivänä. On ollut kuskaamista niin, että on tarvinnut ottaa auto alle ja tänään, kun on tullut lunta lisää, mietin vähän pyöräteiden kuntoa. En halua ottaa riskiä, että kaadun tuon leikatun käden kanssa. Lähdetään kohta pikkulikan kanssa käpyttelemään, vähän tarkastamaan tilannetta. Siinä mielessä odotan jo kevättä, että saan laittaa taas auton telakalle ja kulkea fiudella kaikki matkat.

Viime viikolla käytiin testaamassa Vaasan uusi kahvila/lounaspaikka Belle Lounge ja olipa siellä tosi nätti sisustus. Lounaan jälkeen hipsuttelin Vaasa Day Spahan, jossa hieronta tuli kyllä todellakin tarpeeseen. Annoin "ohjeeksi" hieroja-Jaanalle, että kaiken muun voi hieroa, mutta ei oikeaa kättä. Aikamoiset jumit tuntui varsinkin oikealla puolella hartiassa ja vasemmalla puolella pakarassa. Vasen pakara on puutuillut jo useamman viikon. Yritin sitä mahdollisimman paljon saada liikkeelle myös sairasloman aikana, mutta vieläkin meinaa mennä pakaran ulko-osa välillä tunnottomaksi. Hieronta onneksi auttoi tilannetta paljon. Ja tottakai nyt helpottaa, kun liikettä on taas enemmän kuin influenssan aikaan. Treenitkin on jalkojen osalta alkaneet kulkea jo tavalliseen tapaan.

Töissä päällimmäisenä juttuna on uusi studio. Oon tosi innoissani ja odotan kieli pitkällä, että saadaan se kokonaan valmiiksi. Ensi viikolla aion ottaa ohjausohjelmistoon jo Pilateksen. Vauhdikkaammat tunnit joutuu olla vielä hetken kirjoittajan osalta tauolla, mutta ihan kivakin aloittaa vähän portaittain.

Semmosia kuvioita täällä. Olo on ollut hyvä ja energinen viime päivät. Ei ollenkaan tunnut siltä, että pitäisi joka ilta ehtiä istua sohvalla pari tuntia, vaan mielummin oon puuhastellut kaikenlaista pientä. Minille ehdottelin yksi ilta, että lähdetään luistelemaan, mutta mister A toppuutteli, että josko nyt ei ton käden kanssa. Miten se meinaa unohtua koko ajan? :D

Mukavaa loppuviikkoa ystävät!

Sannis

Status

Käsi: Kipuilee jonkin verran ja edelleen pitää olla varovainen, mutta hyvällä mallilla, hyvällä mallilla.
Työt: Alkoi tällä viikolla. Alkaa rullata taas ja normaali rytmi löytyä.
Yöunet: Ekan työpäivän jälkeen vähän lyhyet, mutta parani viikon loppua kohden.
Sähkön hinta: Kallista, kallista.
Likapyykkikorien sisältö: Vähän turhan suuri. Ks. edellinen.
Sää: 15 astetta pakkasta. Saimi on ulkoillut tossuissa ja uudessa haalarissa. Hän ei erityisesti arvosta. Ulkoilua kyllä, mutta haalaria ei.
Treenit: Vähän hakusessa mitä voin nyt tehdä, mutta viikon sisään oon saanut kerättyä neljä jonkinlaista saliharjoitusta ja vähän kehonhuoltoa. Käden kuntouttavia liikkeitä oon muistanut veivata joka päivä.
Pyörä: Lepää. Koska käsi ja myös vähän -> koska kova pakkanen.
Migreeni: Hitusen epäselvä. Toissapäivänä oli. Eilen ei. Tänään en oo vielä varma.. ehkä ei.
Talviloma: Lyöty lukkoon. Päivämäärät, ei suunnitelmat.
Puhelimen kuvagalleria: Siivottu
Jouluvalot: Edelleen paikoillaan ja päällä.
Vuosi 2026: Käynnistyy vähitellen.
Olotila: Aika rauhallinen. 

Mukavaa lauantaita!

Sannis

Intialaista

Sen verran oon viimeisten viikkojen aikana hengaillut kotona, että aivan ehdittiin testata paria uutta ruokareseptiä. Oon ollut kyllästynyt ruuanlaittoon taas jo pidemmän aikaa, joten olikin aika saada vähän vaihtelua. Mini tykkää yli kovaa koulun Butter chickenistä, joten laitettiin sitä tulille. Nappasin haltuun ensimmäisen reseptin, joka tuli Google-hausta. En tiedä maistuiko se siltä, miltä piti, mutta meille kelpasi hyvin. Mini toki meinasi, että koulun oma on kuitenkin vielä vähän parempaa :)

Kirjoittaja aikoi ostaa kaupasta ruuan kaveriksi naanleipää, mutta mini reippaana likkana laittoi omat tassut taikinaan ja onneksi laittoikin, koska lopputulos oli superhyvä. Syötiin koko satsi leipää tosta noin vain ja leipuri tekaisi myöhemmin samana päivänä vielä uuden erän, kun oli omaankin makuun niin herkullista. Mini pyysikin, että laittaisin reseptin tänne talteen jos se sattuu netistä muuten johonkin häviämään. 

***

BUTTER CHICKEN

500g maustamattomia kanasuikaleita

2-3rkl voita

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

2tl tuoretta inkivääriä raastettuna

2tl Garam masala-mausteseosta

1tl juustokuminaa

1tl suolaa

ripaus sokeria

500g tomaattimurskaa

2dl ruokakermaa

Kuutioi broilerit ja ruskista ne voissa paistokasarissa. Siirrä lautaselle odottamaan. Hienonna sipuli + valkosipulinkynnet ja kuullota ne voissa. Lisää inkivääri, garam masala ja juustokumina. Kääntele vielä hetki. Lisää kasariin tomaattimurska, suola ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kastikkeeseen broilerit ja anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla 15–20 minuuttia. Lisää lopuksi kastikkeeseen ruokakerma. Kuumenna vielä kiehuvaksi. Tarjoa basmatiriisin ja naanleivän kanssa. 

Alkuperäinen resepti: K-ruoka.

***

NAANLEIPÄ

250g vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1tl sokeria

1/2tl suolaa

1dl vettä

1dl kreikkalaista jugurttia

1rkl oliiviöljyä

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri ja suola kulhossa.

Lisää vesi, kreikkalainen jugurtti ja öljy ja sekoita/vaivaa tasaiseksi.

Peitä taikina ja anna sen levätä hetki.

Muotoile taikinasta haluamasi kokoisia pyöreitä leipäsiä ja kauli ohueksi.

Paista leivät kuivalla pannulla keskilämmöllä muutama minuutti per puoli.

Tarjoa leivät sulatetun voin (sekoita voihin halutessasi valkosipulia ja/tai yrttejä) tai raita-kastikkeen kanssa.

Alkuperäinen resepti: arla.fi

***

Semmosia reseptejä tälle päivälle. Ihan kummallista muuten, että on torstai, kun eilenhän oli maanantai. Eiku...mitä ihmettä?! :D

Sannis

Korvisbaari

Meillä oli joulukuulla duunin pikkujouluissa tosi kivaa ohjelmaa. Korvisbaarista olin kuullutkin aiemmin ja se oli kyllä tosi mieluinen juttu. Baariin meille kuului kaikille kahdet korvikset ja omatekemäni oli molemmat aika samantyyppisiä. Halusin molempiin mallin, joka on pitkä, mutta ei niin leveä. Leopardikuvioiset on hieman pidemmät, kuin kasvikuvioiset. Kasvikuvioinen pala on toiselta puolelta musta, joten jos niitä käyttää toisinpäin, saa vielä kolmannet mallit. Vaikka korvikset on aika isot, ei ne paina paljon mitään, koska palat ovat ohutta koivuvaneria.

Korvisten teko oli aika jännää puuhaa. Aivan yli pienellä muutoksella paloihin ja osiin, saikin koko korviksen muuttumaan aivan totaalisen erilaiseksi. Itse laitoin automaattisesti ensin tuon leopardipalan mustien keskelle, mutta kun keksin laittaa sen ylimmäiseksi, tulikin mallista aivan kuin kokonaan eri koru. En käytä kaulakoruja ja rannekorujakin vain harvoin, mutta korviksilla tykkään asustaa melkein aina, kun lähden johonkin muualle, kuin töihin tai kauppaan. Kasvikuvioisia käytin mustan neulemekon kanssa, kun oltiin ystävien kanssa joululounaalla ja leopardikuvioiset pääsi käyttöön jouluaattona ruskean, vähän kuvissakin näkyvän neulemekon kanssa.

Korvisbaaria järjestää Seinäjoella G-moodi. Täällä Vaasassa tapahtumaa vetää Crazy Rope Lady. Kävin G-moodin sivuilla ja harmillisesti siellä oleva linkki Crazy Rope Ladyn sivuille ei toiminut. Googlettamallakaan en löytänyt sivuja. Toiminta on kuitenkin käynnissä ja G-moodin kautta voi varmasti laittaa asiasta viestiä jos on kiinnostunut. Korvisbaari passaisi kirjoittajan mielestä tosi hyvin pikkujoulujen lisäksi vaikkapa synttäreille. Ihan pienille lapsille en tätä suosittelisi, vaan on ehkäpä paremmin kuitenkin vähän aikuisempaan makuun.

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

Booklover: Aseman nainen

Aseman nainen on Heini Kilpamäen kertomus viisikymppisestä Sarista, joka on yli vuosikymmenen asunut Helsingin rautatieasemalla. Tai ei kai siellä varsinaisesti voi asua, mutta siellä asunnoton Sari useimmiten pitää majaa. Sarin elämän lisäksi kirja käsittelee asunnottomuutta ja siihen liittyviä asioita sekä ilmiöitä yleisellä tasolla. Kirja on myös eräänlainen tietokirja Helsingin rautatieasemasta. 

Pidin kirjasta todella paljon. Sarin elämä ja sen vaiheet oli todella mielenkiintoisia. Sari ei ilmeisesti ole varsinaisesti päihderiippuvainen, mutta jonkinlainen mielenterveyden häiriö hänellä on. Kirjassa Sarin sairaus tulee esiin hyvin pienistä asioista sivulauseissa. Oikeastaan vasta lopussa tälle lukijalle valkeni, että hän on kuitenkin sairaampi, kuin mitä olin ajatellut. Sari vaikuttaa aikamoisen erikoiselta persoonalta; toisaalta vähän ärsyttävän ymmärtämättömältä ja joustamattomalta ja sitten taas toisaalta ystävälliseltä, avuliaalta ja fiksulta. Pakko kai sitä on jollain tavalla vähän erilainen ja erikoinen, erikoisen kovanahkainen ollakin, että kestää kodittoman rankkaa elämää. 

Ei oo tullut koskaan mieleen, että asunnoton kävisi ehkä hotelleissa tai laivoilla. Niin Sari kuitenkin tekee. Hän on Scandicin kanta-asiakasohjelmassa aika korkealla tasolla, koska varaa huoneita niin säännöllisesti. Hän käy hotellissa tai laivalla saunomassa ja pesulla, pesemässä vaatteensa ja lepäämässä. Muun ajan Sari viettää suurimmaksi osaksi steissillä ja sen ympäristössä. Rautatieasema suljetaan muutamaksi tunniksi joka yö ja sen ajan Sari on hereillä ja usein liikkeessä. Nukkumisen hän hoitaa silloin, kun rautatieasema on avoinna.

Asunnottoman arki kiinnostaa ja se on kirjassa kuvattu hyvin. Sen lisäksi kirjassa on mielenkintoisia faktoja vaikka kuinka monenlaisista asioista. Rautatieaseman historia on yllättäen tosi kiinnostavaa ja se kuinka kirjailija kuvaa steissiä vähän kuin miniyhteiskuntana, on aika osuvaa. Jokaisesta käsitellystä aiheesta kirjailija tuo esiin faktoja, jotka vie aikaa Sarin tarinalta, mutta jotka juuri tekevät kirjasta vähän erilaisen. Esim. kun kirjassa kerrotaan, että asunnoton on kylminä öinä vaarassa paleltua, kerrotaan myös mitä paleltuminen tarkoittaa; mitä ihmisen kehossa tapahtuu, kun paleltuminen alkaa ja mitä tapahtuu, kun se etenee. Kirjailija on selkeästi käyttänyt vaikka kuinka paljon aikaa selvittääkseen erilaisia asioita, lukenut monia erilaisia lähteitä ja haastatellut isoa liutaa ihmisiä.

Kirja ei mässäile asunnottomien elämän kauheuksilla eikä oo millään lailla sensaatiohakuinen. Se ennemminkin avaa silmiä monesta asiasta ja monellakin tavalla. Kirja-arvosteluista luin, että osaa lukijoista on häirinnyt, että kirjassa käsitellään niin paljon muutakin, kuin vain Sarin tarinaa. Näin me ollaan erilaisia eikä mielipiteet kohtaa. Ja sehän onkin siistiä, että jokainen tykkää just siitä mistä tykkää. Tälle lukijalle se kaikki muu oli vain plussaa. Ainoastaan ihan lopussa olisin toivonut, että oltaisiin keskitytty vähän enemmän vielä Sariin eikä oltaisi puhuttu niin pitkää pätkää irtolaisuudesta ja muusta siihen liittyvästä. Loppusanoissa palattiin kuitenkin Sariin vielä aika pitkästi.

Huomasin, että olisin toivonut jonkinlaisen päätepisteen kirjalle. Että Sari olisi saanut ja ottanut vastaan asunnon ja elänyt elämänsä onnellisena loppuun asti katto päänsä päällä. Tai jotain sellaista. Loppua ei kuitenkaan ole, koska sitä eletään koko ajan. Sarin elämä jatkuu, kuten meidän muidenkin. Sari ei sitäpaitsi halua asuntoa enkä usko, että hän ottaa sellaista enää vastaan. Hän kokee olevansa vapaa tällä tavalla.

Aseman nainen oli hyvä. Kannattaa lukea tai kuunnella.

Sannis

Eka

Vuoden ekana päivänä ei tehty mitään kummempaa. Oltiin kotona ja ulkoiltiin. Illalla piipahdettiin kaupassa. Lunta oli maassa ja aurinkokin näyttäytyi, joten valoa oli mukavasti hetken aikaa. Nopsastihan se aurinko laskee vielä tähän aikaan vuodesta, mutta muutaman valoisan kuvan ehdin napata tammikuun ekasta lounaasta. Syötiin siis tällä kertaa nakit ja perunasalaatit vuoden jo vaihduttua. 

Aloitin vuoden vahvasti ilman päikkäreitä. Mitään lupauksia en tälläkään kertaa tehnyt. En tiedä oonko oikein tehnyt koskaan aiemminkaan. Pää on jotenkin ihan tyhjä tällä hetkellä. Sairasloman alkupuolella, kun influenssa alkoi olin tosi ahdistunut. Nyt ahdistus on onneksi suurimmalta osin helpottanut, mutta jotenkin en nyt oikein saa jäsennettyä ajatuksiani. Eiköhän pää tästä selkene taas pikkuhiljaa, kun arki koittaa.

Duunit jatkuu ensi viikolla keskiviikkona. Mehiläisestä lähettivät jo lääkäriajan viimeiselle sairaslomapäivälle. Sairaalasta kuulemma kirjoitetaan niin lyhyet lomat, että työterveydessä tutkitaan sitten josko saikkua pitää jatkaa. En usko, että on tarvetta, mutta on kai se hyvä käydä näytillä, niin saavat tsekata millä mallilla käsi on töitä ajatellen. Jumppa ei onnistu vielä, mutta yhden kehonhuollon ja äänimaljarentoutuksen ajattelin ohjata torstaina. Kolmen päivän työviikolle taitaa riittää aikamoisesti hommia, vaikka ohjauksia ei enempää olisikaan.

Tälle vuodelle ei oo suunnitelmia juuri mitään vielä. Tammikuun loppupuolella on luvassa sama retriitti Lapualla, jossa olin syksyllä ja sitä odotan jo ihan innolla. Edes talvilomaa ei oo vielä kalenteriin merkitty, mikä on tosi outoa. Yleensä kirjoittaja on tosi hyvissä ajoin lomien suhteen. Mister A:lla ei oo talvilomaa tällä kertaa ja siksi en oo vielä keksinyt, mihin omani lykkäisin. Oon miettinyt josko pitäisin poikkeuksellisesti ysiviikon. Sitä ei oo kukaan tainnut meillä töissä vielä varata. Silloin on niin hiton kallista lähteä mihinkään jos tyttöjen kanssa innostutaan johonkin. Toisaalta taas, lukiosta on vähän hankalampaa ottaa extralomaa muilla viikoilla. Minikin sairasteli alkusyksystä sen verran, että poissaolotunteja on koulusta jo reilusti.

No joo.. eiköhän nämä vuoden suunnitelmat tässä pikkuhiljaa jäsenny. Varmaan hei ehkä vaunuillaan ja sen sellaista :D 

Onko muilla jo koko vuosi plänätty?

Sannis

Vika

Viime vuoden vika päivä startattiin aikamoisella lumisateella. Otin kameran mukaan kävelylle aamulla ja ajattelin, että nappaan muutaman ihanan lumisadekuvan. Kävi kuitenkin niin, että lumihiutaleet oli tosi isoja, märkiä ja kastelevia. Niitä satoi myös niin tiheästi, että pelkäsin kameran menevän rikki. Otin siis pari hätäistä, sumeaa kuvaa ja sen jälkeen jemmasin kameran takin sisälle piiloon. Käännyttiin aika nopsasti takaisin kotiin päin, koska tuntui, että kameran lisäksi myös Saimin olisi saanut laittaa takin alle suojaan. Kiharaan turkkiin tarttuu lumi niin helposti, että parka tuntui aivan hautautuvan lumen alle.

Aamupäivällä lumisade laantui hennommaksi sateeksi ja lähdettiin tyttöjen kanssa kohti kaupunkia. Heitin likat salille ja ajelin itse Mehiläiseen. Olkapään tikkitriplasta oli jäljellä enää yksi ja se piti käydä otattamassa pois. Ihan hassua, että operaatiosta ei näy ulospäin juuri mitään. Kaksi tikkiä on lähtenyt itsestään ja niiden haavat on tatuoinnin kohdalla, joten niitä ei meinaa edes erottaa. Vain yhden haavan näkee selvästi ja sekin on tosi pieni. Käsi itsessään kipuilee vähän enemmän nyt, kun oon lopettanut särkylääkkeiden syömisen muutama päivä sitten. Välillä tuntuu, että voisin ehkä ottaakin lääkkeen, mutta oon myös miettinyt, että ehkä on hyvä tietää missä kivun suhteen mennään… että tietää minkälaista liikettä voi ja kannattaa tehdä.

Olin etukäteen toivonut, että pääsisin itsekin jo salille tekemään kevyttä jalkatreeniä, mutta kyllä influenssa on sen verran ankara kaveri, että homma jäi haaveeksi vielä. Sen sijaan lähdin Saimin kanssa kävelylle, kun tytöt olivat treeninsä tehneet ja päästiin kotiin. Sää oli iltapäivällä muuttunut aivan upeaksi ja sitä oli pakko lähteä ihailemaan.

En tiedä kehtaanko edes kertoa, että sairaskertomus on vielä vähän pidentynyt ja aiemmin tällä viikolla migreenipäissäni (motoriikka toimii migreenissä hyvin kyseenalaisesti) potkaisin jalkani niin kovaa kynnykseen, että yksi varvas meni aivan mustaksi ja kävely on ollut haastavaa muutaman päivän. Ei voi edes olla totta oikeesti :D Ehkä tuolla oli sellainen tarkoitus, että tahti pysyy hitaana vielä hetken aikaa? No, joka tapauksessa sain tuon uudenvuodenaaton iltapäivän kierroksen tehtyä puoliksi klenkaten. Ei ehkä mukavin kierros, mutta pakko oli vähän päästä rundille.

Mister A lähti töistä kotiuduttuaan tytöille kuskiksi lehtienjakoreissulle ja kirjoittaja sai sillä aikaa ottaa tirsat. Väsy on ollut niin kova, etten oo viime vuoden lopussa jaksanut olla yhtään päivää aamusta iltaan asti hereillä, vaikka oon suurimman osan ajasta hissutellut rauhassa kotona. Ärsyttävää. Lueskelin netistä, että influenssan jälkeen väsy voi kestää viikkoja. Toivottavasti ei. Omalla kohdalla on nyt tietysti tuplaväsyt, kun on operaatiokin alla.

Tyttöjä salilta odotellessa kävin Tokmannissa etsimässä sädetikkuja. Siellä oli joulutekstiilit 70%-alessa ja ostin hetken mielijohteesta yhden jouluverhon vajaalla seitsemällä eurolla. Siitä tuli just niin kiva pöytäliina, kuin olin ajatellutkin. Se taitaa päästä ensi vuonna koristamaan meidän joulupöytää. Nyt katoin aattoillan dinneriä varten. Mini oli toivonut ruuaksi tacosalaattia, joten sitä oli ruokalistalla. Salaatin kaveriksi tein Tiiu Piretin nachodipin. Ruuan jälkeen mister A ja mini ajeli mönkijällä oman ja naapurin pihan puhtaaksi lumesta. Me kuustoistaveen ja Saimin kanssa hissuteltiin sisällä. Nukkumaan mentiin hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Ainakin kirjoittaja, mini ja Saimi..kuustoistaveestä ja mister A:sta en oo varma. Mini tuumasi jo aamusta, että ei oikein viitsisi valvoa niin kauaa, kun sitten on niin hankala herätä aamulla ja rytmit menee ihan plörinäksi. On se äitin tyttö :D

Some on perinteisesti ollut pullollaan vuoden 2025 yhteenvetoja ja kertauksia. En oo oikein jaksanut niihin paneutua enkä varsinkaan kirjoittaa omaani. Blogia selailin menneen vuoden osalta ja vaikka syksy oli hiton hevi, onhan siellä ollut monen monta ihanaa juttua. Vuodelle 2026 toivotaan vähemmän heviä ja enemmän ihanaa. Jokaiselle lukijalle sekä kirjoittajalle.

Mukavaa tätä vuotta <3

Sannis