45

Tänään heilahtaa kirjoittajan mittariin lukemat 4 ja 5. Kuvissa suurimmat saavutukseni. Vaikka oon toki vahvasti sitä mieltä, että ei tätä elämää pelkästään saavutuksilla mitata. Eikä yleensäkään kaikkea tarvitse aina mitata. Ennemminkin vähän rasittaa nyky-yhteiskunta, jossa kaikelle täytyy asettaa lukemat, diagnoosit ja paikka arvosteluasteikolla. Perheeni on kuitenkin oma henkilökohtainen lottovoittoni ja oon siitä niin huikean ylpeä, että aivan meinaan haljeta. Uskomatonta, että me tehtiin jotain näin siistiä!

Perheen lisäksi päivieni valoja on elämäni ihmiset ja oma koti. Materiaosastolla suurta onnea herättää asuntovaunu ja eräs kulkuneuvo, josta on saaaaattanut mainita pari kertaa aiemminkin :D Saan myös mennä päivittäin duuniin, jonka koen olevan hyvinkin merkityksellistä -> Jokainen kirjoittajan "Tervetuloa tunnille!" johtaa jonkun hyvinvoinnin lisääntymiseen ja se tuntuu todella siistiltä.

Kuljen kohti nelikutosta ilman kummempaa ikäkriisiä. Nelivitonen on aikamoisen mukava ikä. Ei tarvi hötkyillä niin hitosti enää. Vanheneminen ei oo koskaan pelottanut tai suuremmin ahdistanut kirjoittajaa. Toivotaan, että tilanne pysyykin sellaisena, kun vuodet vierii. Oon niin kauan kuin muistan, ollut ennemminkin onnellinen karttuneista vuosista ja niiden tuomasta perspektiivistä. Viime päivinä ja viikkoina on tullut tilanteita vastaan, joissa oon kokenut olevani todellakin niiiin keski-ikäinen. Välillä se tuntuu hassulta ja mietin, milloin hitossa tämä kaikki ehti tapahtua. Oon kuitenkin niin paljon mielummin 45 kuin 25. Se, kun oppii tuntemaan itseään ja oppii suodattamaan maailmaa, on niin paljon parempaa, kuin kaikki vapaus, säätö ja sekoilu nuorempana. Osalle keski-ikäisyys tuntuu olevan vähän kuin kirosana. Kirjoittajalle siinä on positiivinen sointi. 

"Mitä useampi vuosi kiertyy ympärilleni, sitä tukevammin juureni kietoutuvat maahan enkä enää jaksa horjahtaa joka kerta, kun tuuli ulvoo." - Susanna Jussila

Terkuin,

Sannis 45vee

Booklover ja Leffakriitikko: Ainoastaan sinä

Kuuntelin Colleen Hooverin Ainoastaan sinä-kirjan joitakin viikkoja (vai kuukausia?) sitten. Colleen Hoover ei oo blogin kirjoittajalle tuttu muuten, kuin Se päättyy meihin-leffasta. Sitä kirjaa en saanut kuunneltua, vaikka kahteen otteeseen yritin. Oli liikaa, että olin nähnyt leffan ensin.

Kuustoistavee nyrpisteli vähän mutsilleen nenää, kun kerroin mitä kuuntelen ja mitä oon menossa elokuviin katsomaan. Colleen Hoover on kuulemma  vähätellyt poikansa tekoja, joka on ilmeisesti ahdistellut ja/tai ollut väkivaltainen naisia kohtaan ja siitä syystä häntä ei kannattaisi tukea. Ihan mukava huomata, että tällainen asia herättää tunteita ja kuustoistavee kokee, että haluaa tehdä jotain asian hyväksi, jota pitää tärkeänä. Kirjoittaja itse tuli siihen tulokseen, että ei jaksa nyt tässä kohdassa ottaa kantaa, vaikka varmaan pitäisikin. Lähdin siis leffaan saamastani tiedosta huolimatta.

Ainoastaan sinä kertoo vuorotellen äidistä, Morganista ja tyttärestä, Clarasta. Morganin aviomies ja sisko kuolevat auto-onnettomuudessa ja selviää, että heillä on ollut suhde jo vuosia. Siskon aviomies Jonah taas on ollut rakastunut Morganiin jo kouluaikoina ja kirjan edetessä Morgan ymmärtää, että tunne on molemminpuolinen. Clara syyttää itseään isänsä ja tätinsä kuolemasta, on turhautunut äitiinsä ja aloittaa suhteen pojan kanssa, jota on silmäillyt jo pitkään.

Kirja oli aivan hyvä. Ehkä vähän turhan pitkä, mutta aivan hyvä. Siinä ärsyttää välillä Morganin saamattomuus ja nynnyys ja Claran kakaramaisuus. Välillä kirjoittaja myös mietti, että mitä jos homma ei päätykään niin kuin toivoisi. Täydellistä kuitenkin on, että loppuratkaisu on juuri se, mikä sen pitääkin olla. Vähän nauratti, kun jossain arvostelussa kirjoitettiin, että teos on yllätyksellinen. Mielestäni siinä ei yllätyksiä ole oikeastaan yhtään ja siksi se tuntuukin tälle lukijalle mukavan turvalliselta.

Leffa meni kuin pikakelauksella verrattuna kirjaan. Niinhän se menee.. elokuvissa aika on niin rajallinen. Vähän olin, että: "Jaahas, no nyt noi kuoli.. joo okei, nyt toi jätti ton vauvan tonne.. Ai okei, nyt se jo tulikin hakemaan vauvansa.. aa, tässä kohdassa noi alkoikin jo seurustella.." En ihan ehtinyt tuoda riittävästi tunteita mukaan moneenkaan juttuun. Leffa oli kuitenkin aivan katsottava. Monessa kohdassa porukka nauroi teatterissa ääneen ja siinä tosiaan olikin ihan hauskoja kohtia. Päähenkilöiden näytteleminen ei ihan täysin uponnut tähän katsojaan. Homma tuntui vähän nimenomaan näyttelemiseltä ja itse olisin toivonut enemmän aidon tunteen tuntua. Luulen, että just näissä jutuissa fiilis olisi ollut erilainen jos en olisi lukenut kirjaa ensin.

Vähän hassulta tuntui se, että Morganin sisko ja Jonah seurustelivat yhden kuukauden nuorena ja sen jälkeen Jonah häipyi melkein pariksikymmeneksi vuodeksi ja tuon yhden kuukauden perusteella Jonah on rakastanut Morgania siitä lähtien. Jonah jäi muutenkin elokuvassa vähän kylmäksi. Kirjassa ehkä ymmärsi paremmin, miksi hän on niin ihana. Muutaman minuutin enemmän olisi voinut käyttää Morganin ja Jonahin kouluaikoihin, että olisi paremmin ymmärtänyt kuinka vahva side heillä syntyi jo nuorena. Olisin hyvin jaksanut katsoa tätä leffaa kymmenen tai vaikka kaksikymmentä minuuttiakin kauemmin. Hahmoista myös pappa olisi kaivannut muutaman minuutin lisää ruutuaikaa. Kirjassa hän on niin terävä ja hauska, ihana hahmo. Leffassa taas hänelle ei ole annettu ollenkaan niin paljon nasevuutta, kuin olisi pitänyt.

Pidin tässä rainassa kuten myös Se päättyy meihin-leffassa elokuvan ulkoasusta. Perheen talo oli ihana.. 70-luvun (?) tyyliä ja tosi kivaa vaihtelua moniin muihin lavastetaloihin. Paikat ja elokuvan värit oli kauniita ja leffaa oli mukava katsella. Tunsin kuitenkin aivan luissa ja ytimissä saakka sen, etten yhtäkkiä enää samaistukaan perheen tyttäreen, vaan äitiin ja vähän mietin koko leffan ajan, että mitähänhittoonyttaas?! Tuntui hyvin hämärältä, että elokuvan mutsin nuoruuden kohtaukset oli vuodelta 2007, kun eikös ne mutsien nuoruushommat oo aina about 70- tai ihan maksimissaan 80-luvun alusta? Elokuvaa ennen näytettiin traileri, jossa Amanda Seyfried esitti yhtäkkiä selkeästi keski-ikäistä talon rouvaa. Öööö..Hänhän on Mamma Mia-tytär eikä rouva, joka palkkaa kotiapulaisia. Että don’t get me wrong.. vanheneminen sopii allekirjoittaneelle ihan hyvin (tai on ainakin tähän asti sopinut), mutta milloin tämmönen hommeli, joku omituinen aikajatkumon vääristymä tapahtui?

Semmosta. Kadotin jo vähän punaisen ja muunkin väriset langat. Lopputulema: Ei mitään maailmaa syleilevää upeutta, mutta aivan luettavaa ja katsottavaa. Ootteko samaa mieltä?

Sannis

Tylsää ja vaunuruokaa

Tänä viikonloppuna ollaan aika tylsällä vaunureissulla. On harvinaista, että vaunuillessa on tylsää, mutta jokunen sellainenkin retki on vuosien varrelle sattunut. Lokakuun tuskaisen alun jälkeen migreeni piti reilun viikon välipäiviä, mutta palasi täksi viikonlopuksi, joten se tietysti vaikuttaa omaan olotilaan. Jo perjantaina päivällä alkoi hommat mennä huonompaan suuntaan, mutta sain hoidettua työt sovitusti. En tiedä mikä tällä kertaa triggeröi.. ehkä se, kun kävin värjäyttämässä kulmat ja ripset. Yleensä laitatan vain kulmat enkä värjäytä ripsiä, mutta nyt oon kaksi kertaa sen tehnyt ja molemmilla kerroilla migreeni on alkanut samana päivänä. Laitetaan siis jälleen yksi asia listalle, mitä kirjoittajan ei kannata haaveilla tekevänsä. Niin rasittavaa. Pystyn toki helposti elää ilman ripsien värjäystä, mutta lista alkaa olla saakelin pitkä ja se "vähän" viistää.

Oon nyt kaksi yötä hikoillut peittoni ja lakanani aivan märiksi ja päivisin koittanut selviytyä elämästä jotenkuten. Viime yönä mietin jo ensi viikon työkalenteria. Sen verran oli nihkeät olotilat, että epäilin josko oon maanantaina työkunnossa. Sairaslomapäiviä ei kirjoittajalle migreenin takia oikein usein kerry, mutta aina joskus koittaa se päivä, kun ei enää pysty. Koitan nyt kuitenkin olla stressaamatta vielä liian pitkälle. Mennään tämä päivä alta pois ensin.....*sanoi hän ja sen jälkeen klikkasi samantien auki ensi viikon kalenterin :D Hölömö!!

Ollaan siis vaunulla ja sijainti on niinkin lähellä kotia, kuin Lukkuhaka, Isokyrö. Tarkoitus oli olla aika rauhassa ja tehdä pieni kävelyreissu läheiselle lintutornille. Koko viikonlopun on kuitenkin satanut vettä, joten metsälenkki jäi väliin ja sen sijaan ollaan hengailtu vaunussa 99% ajasta. Tässä Lukkuhaan lähellä ei oo oikein paljoa sisätekemistä, joten kauppaa pidemmälle ei oo mister A ja tytötkään lähteneet. Ollaan lähinnä pelattu korttia, tuijotettu tietokoneita ja laitettu ruokaa. Mini on innostunut kortin peluusta ja eilen selviteltiinkin Koiran säännöt, kun alkoi Arabia ja Ristiseiska kyllästyttää. Miten ne pelit onkaan unohtuneet vuosien varrella? Kirjoittajan pikkusisko kävi kaverinsa kanssa kahvilla pe-iltana ja eilen, lauantaina käytiin hengailemassa hetken heidän vaunullaan.

Uudessa vaunussa on nyt tullut laitettua ruokaa enemmän, kuin vanhassa, kun tilaa on reilummin. Tälle retkelle tein valmiiksi kotona tomaattisen jauhelihakastikkeen ja keitettiin sen kaveriksi spagetti sekä pe-iltana, että la-päivällä. Lauantaiaamuna mini keitteli kaikille puurot ja odottelen tässä, että puuronkeittäjä herää tällekin aamulle. Kirjoittaja ei oikein oo puuronaisia, mutta jotenkin tuntui nyt, että vaihtelu vähän virkistäisi ja kyllähän se aivan hyvää oli kaurapuuro omatekemän omenahillon ja raejuuston kanssa. 

Lauantain dinneriksi tehtiin airfryerissä lohkoperunat ja ostin ekaa kertaa myös kanakebabia. Se maistui aikuisille, mutta tytöt ei piitanneet. En oo aiemmin ymmärtänyt oikein airfryeriä.. että mitä virkaa sillä on, kun kaiken saman voi tehdä uunissa, mutta nyt ollaan vaunulla alettu sitä käyttää ja täällä se onkin kyllä huippuhyvä, kun uunia ei ole. Lähinnä perunoita ja niiden lisukkeita ollaan sillä tähän mennessä tehty. Tänään ennen kotiin lähtöä ajattelin heittää sinne vielä kalapuikkoja. Eiliseltä jäi dippikastiketta, joten niistä saa kasviksien kanssa varmaan ihan passelin lounaan. Ehkä pitää keitellä vielä vaikkapas nuudeleita lisäksi.

Meillä on aina vaunulla mukana paljon kasviksia ja ostetaan jokaisella kauppareissulla lisää. Mini napsii niin paljon, kuin vain mutsi jaksaa pöytään laittaa esille. Toki itsekin kuorii ja pilkkoo niitä esim. välipaloiksi. Tällä kertaa otin pariksi päiväksi mukaan viisi kurkkua, kilon tomaatteja, seitsemän suippoparikaa, ison pussin pehtoorin salaattia ja kahdeksan omenaa. Enemmän olisi saanut olla, koska nyt sunnuntaiaamuna on jäljellä enää muutama omena ja yksi kurkku.

Herkkujen suhteen tuli eilen vähän sanomista, kun mister A ja mini lähti kauppaan. Tytöt teki perjantai-iltana syksyn ensimmäiset juusto/pipari/viinirypäle/tiesmitkä-herkkulautaset ja vannotinkin kauppaan lähtijöitä, että nyt ei tarvita enää mitään mussuttamista. Mister A:lla on tapana yltäillä ja saattaa tuoda kaupasta vaikka kolme suklaalevyä, limsaa ja vielä vähän pullaa lisäksi. Itse ei niitä sitten kovin paljoa syö, mutta perheen naisväki sitäkin enemmän. Kirjoittaja on viimeisen vuoden aikana pudottanut elopainostaan 14 kiloa, joten koitetaanpa pitää niitä pullahommia nyt vähän vähemmällä ettei kilot kiipeäisi taas takaisin. Kun kaupassakävijät kotiutuivat, kertoivat, että oli ollut leipomossa niiiiin hyvän näköisiä pullia. Mini sanoi, että hän olisi kyllä uskaltanut ostaa, mutta iskä ei. :D :D 

Kesällä grillataan vaunulla paljon, mutta pitkällä reissulla siihen ehtii vähän kyllästyä ja syksyllä jos luvataan sadetta, ei aina oteta edes grilliä mukaan. Oonkin koittanut miettiä, mitä kaikkea vaihtelua sitä vaunuruokiin keksisi. Ainakin voisin tehdä lihapullia pakkaseen ja sieltä ne olisi helppo lämmitellä sitten, kun tarve on. Osa tekee airfryerissä makaronilaatikonkin, mutta ehkä siihen pitää olla joku erillinen vuoka? Meillä on pieni fryeri, joka pitää aikamoista meteliä. Tilasin nyt uuden isomman, jonka luvataan olevan superhiljainen. Aikamoinen ruuan dunkkis fryeristä tulee kyllä vaunuun, joten helpointa olisi jos senkin saisi pitää ulkona. Sateella ei oo tosin mahdollista. 

Onko jengillä jotain hyviä airfryer-vinkkejä?

Sannis

Lomanpoikanen

Kirjoittajan pieni syysloman poikanen torstaista sunnuntaihin oli aivan mukava. Etukäteen vähän ressailin, että oon lykännyt päivät liian täyteen ohjelmaa, mutta ehdin sitten kuitenkin kyllä kotonakin olla ja vähän turhan monta tuntia tietokoneen näyttöä tuijottaa. Mister A oli töissä ja ylitöissä koko viikon ja viikonlopunkin, joten tyttöjen ja Saimin kanssa vietettiin vapaita.

Torstaina siivoilin vähän heti aamusta ja extempore pesaisin jopa ikkunat. Se on paskista paskin kotityö ja olin itekin äimän käkenä, että yhtäkkiä aloin suuriin puuhiin. Siivoilun jälkeen ystävä tuli pikkupoikansa kanssa lounaalle ja vietettiin hyvä tovi höpisten. Mini puuhasteli tosi kivasti kohta 1-vuotiaan pikkuklopin kanssa ja Saimikin oli välillä hyvinkin kiinnostunut pikkuvieraasta, tai ainakin hänen porkkanastaan :D Iltapäivällä suuntasin toisen ystävän kanssa porrastreeneihin ja ne meni kyllä perille, kuten aina. Ilta otettiin iisisti Sohvaperunoita tsiigaillen ja korttia pelaillen.

Perjantaina fillaroitiin minin kanssa salille. Kuustoistavee ei halunnut mukaan ja hoiti mielummin Saimin lenkityksen. Salin jälkeen ehdittiin hengailla kotosalla ja iltapäivällä ajeltiin koko porukka, mister A mukaan lukien kaupunkiin perhevalokuvaukseen sekä siitä suoraan ystävien luo dinnerille. Mini oli odottanut visiittiä erityisesti, koska oli jäämässä ystävänsä luo yöksi. Pitkään istuttiin kamujen kanssa höpisten ja kello olikin jo melkein nukkumaanmenoaika, kun palailtiin kotiin.

Lauantaina napsin postauksen kuvat aamulenkillä. Yöllä oli ollut pakkasta ja lauantaina luonto näytti upealta. Pitkän aamukahvin ja Saimin kanssa käppäilyn jälkeen suunnattiin kuustoistaveen kanssa tallille. Vaikka yritettiin olla kuinka varovaisia, kylläpä se meidän iskä sai kuin saikin allergiaoireita meidän heppahommista. En tajunnut, että en tietenkään saisi pitää auton ratista kiinni sen jälkeen, kun oon silitellyt hevosia. Huuh! Illalla oltiin sen verran ajoissa kotiutumassa ysäribileistä, että mister A lähti meitä hakemaan, vaikka olikin aamulla aikainen herätys töihin. Kesken matkan alkoi toinen silmä paisua ja näkökyky hävitä. Ihan mielenkiintoista oli siinä kohdassa, kun toinenkin silmä alkoi oireilla. Hubby siinä sitten vähän varovasti kyselikin, koska olin ajatellut ottaa oman autoni seisontavakuutuksesta takaisin ajoon :D 

Sunnuntaina tehtiin lenkki ja hengailtiin suurin osa päivästä kotosalla. Pesin pyykkiä monta koneellista ja lähdettiin salille vielä iltapäivästä mister A:n päästyä töistä. Illalla mini teki pitsaa ja tsiigailtiin Sohviksia. Sohvaperunoista tulee kirjoittajalle vähän jouluinen olo ja tekikin mieli laittaa glögiä ja juustoja. Niitä ei kuitenkaan meiltä löytynyt, joten jäi toiselle päivälle. Ehkä ensi viikonloppuna.

Syyslomat on nyt sitten pidelty. Tytöt on alkaneet puhua joulusta. Kirjoittajaa harmittaa, kun ei päästä tänä vuonna Rukalle ennen joulunpyhiä. Mister A:lla ei oo talvilomaa työpaikan vaihdon johdosta. Viime vuosien talvilomareissu tässä loppuvuodesta on ollut niin kiva, mutta ei se olisi sama jos me tyttöjen kanssa lähdettäis ilman mister A:ta. Ehkäpä sitten ensi vuonna taas semmosta hommaa. 

Mukavaa tätä viikkoa!

Sannis

Booklover: Samuli - Pimeydestä valoon

Samuli - Pimeydestä valoon oli aivan kuunneltava kirja. Ei siinä taida mitään niin erilaista olla, kuin muidenkaan alkoholistijulkkisten tarinassa, mutta ihmisten kohtalot kiinnostaa aina ja varsinkin siinä tapauksessa, kun loppu on onnellinen. Eihän se Samulin tarina loppu vielä oo, mutta kirjalla on onnellinen päätös. Ja siis onhan tässä tarinassa tosi ihmeellistä ja huikean siistiä se, että Samuli on pysynyt selvänä jo vuosia.

Kirjan on kirjoittanut Samulin ystävä, ortodoksipappi Johannes Lahtela. Ihan kivasti siinä tulee mukaan Johanneksen omia kokemuksia ja aivan sopivalla tavalla ne nivoutuu yhteen Samulin kokemusten kanssa. Uskon asioita tuodaan kirjan loppupuolella mukaan ehkä vähän enemmän, kuin mitä tämä lukija olisi tarvinnut, mutta ilmeisesti usko on Samulille nykyään tosi tärkeää ja siinä mielessähän sen tuominen kirjaan on luonnollista.

Pidin Samulista nuorempana. Kuuntelin Pienestä Kii-levyä (eli c-kasettia) hullun paljon ja rakastin Paratiisilinnut- sekä Maailmain-biisejä. Rakastan niitä vieläkin. Tätä kirjoittaessa kaivoin levyn biisilistan esiin ja kuuntelin useamman ensimmäistä kertaa vuosien ja vuosien jälkeen. Hillitön sunnuntai, Vieraat saapuu, Yön jälkeen, Me rakkaudesta lauletaan. Tuli aivan itkua silmään ja aivan kuin olisin tuntenut vähän jotain mitä tunsin silloin 90-luvun alussa. Osa biiseistä kuulostaa jotenkin aivan erilaisilta, kuin mikään muu. Ei ihme, että upposi silloin (ja nyt) niin kovaa.

Myöhemmin en oo digannut Samulia kovin paljoa. Joku biisi on kolahtanut, esim. Levottomien tunnari, mutta ennemminkin oon vähän ihmetellyt jättisuosiota. Viime vuosien rauhalliset hönkäilyhenkiset biisit ei oo olleet tämän blogin kirjoittajan juttu. En oo osannut niissä nähdä Samulin laulutaituruutta tai kokenut, että hänen tulkintansa olisi millään tavalla erikoinen. Loiriinhan Samulia on usein verrattu ja Samulin tavoin Veskun suosio laulajana jää allekirjoittaneelle mysteeriksi.

Samulin leffarooleista useampi on ollut ällöttävä ja vaikka (tai ehkä juuri siitä syystä) Samuli on ne taitavasti näytellyt, oon ehkä yhdistänyt roolihahmon ällöttävyyden Samuliin. Oon myös usein ääneenkin ihmetellyt, olisko mitenkään mahdollista, että Samuli Edelmann tekisi elokuvan, jossa sillä pysyisi vaatteet päällä :D Vintiöthän oli aivan paras. Olin nuorempana täysin sketsiohjelmafani ja Vintiöt oli kyllä sairaan hyvä. Siinä taisi kyllä toki Kari Hietala liidata hommaa hauskimpana tyyppinä.

Kirjassa yllätti ja ihmetytti se, kuinka pohjalla Samuli on ollut. Tottakai jossain kohdassa.. ehkä vuosituhannen taitteessa (?) huomasi kotisohvalle saakka, että nyt ei mene kaverilla hyvin. Painoa alkoi tulla ja joitain lehtijuttujakin joistain sekoiluista aikanaan lueskelin. En kuitenkaan olisi koskaan arvannut millä mallilla tähden elämä ja riippuvuus on oikeasti ollut ja jo uran aika alkuvaiheilla ja nousukiidossa. Uskomatonta on, miten Samuli on kuitenkin ilmeisesti suhteellisen hyvin pystynyt hoitaa suurimman osan duuneistaan ja kuinka hänelle on niitä kuitenkin koko ajan tarjottu,

Riippuvuussairaudet on aina olleet itselleni pelottavia. Niissä järkyttävintä on se, kuinka ihminen muuttuu aivan toiseksi ja se, kuinka riippuvuuden kohde määrää elämässä kaiken. Ja tottakai se, että useinhan ne johtaa kuolemaan. Samulin tarinaa lukiessa, mietin monta kertaa, minkälaista elämä alkoholistin kanssa voi olla. Myös muita mietinnän aiheita kirja antoi. Samuli ajatteli aina, että kun saavuttaa vielä yhden etapin ja tai onnistuu vielä jossain tietyssä jutussa, koko elämän vaivannut ahdistus poistuu ja hän tulee onnelliseksi. Yksi kerrallaan urahaaveet täyttyi ja saavutukset tavoitettiin, mutta se ei poistanut ahdistusta. Tätä juttua mietin paljon.. on varmaan aika yleistä, että me ajatellaan sisäisen olon muuttuvan, kun vain saadaan kaikki ulkoiset kuviot kohdilleen. Harvoin se niin taitaa kuitenkaan olla. Sisäistä rauhaa taitaa olla mahdotonta saavuttaa ulkoisten asioiden perusteella.

Ihan uutena juttuna itselle tuli kuvaus alkoholistin raitistumisen jälkeisestä ajasta. Kirjassa puhuttiin siitä, kuinka kaikki olettaa, että raitistumisen jälkeen kaikki on hyvin ja niinhän sitä on itsekin olettanut. Nyt kuitenkin tiedän enemmän. Raitistumisen jälkeen astuu kuvioon ihan uudet haasteet eikä ne haasteet ollenkaan ole kaikki pelkästään viinanhimojen kanssa taistelua. Sen jälkeen pitääkin oppia kestämään ja tuntemaan omaa itseään, pitää oppia ottamaan lähellä olevat ihmiset huomioon ja pitää opetella elämään ihan toisenlaista elämää. Pitää opetella kohtuutta ihan kaikilla alueilla.

Ennen kirjan lukemista en pitänyt Samulia erityisen mukavana tyyppinä. Jostain syystä fiilis oli, että hän on ehkä hitusen ärsyttävä. Luettuani kirjan, allekirjoitan mielipiteeni edelleen. Sympatiat tottakai heräsi ja oon erittäin onnellinen hänen puolestaan siitä, minkälaisen käänteen elämä on tehnyt sen jälkeen kun alkoholi jäi. Sain kuitenkin kirjasta sellaisen fiiliksen, että tähden perusluonne ilman aktiivista riippuvuuttakin on aika itsekäs. Sehän toki voi olla starojen perusluonteenpiirre. Tai ehkä julkisuus muuttaa sellaiseksi. Se, että Samuli ei oo voinut olla lapsilleen kunnolla läsnä vaikuttaa kyllä omaan mielipiteeseen myös. Tietyllä tavalla ymmärrän, että alkoholihan tottakai estää kaiken normaalin elämän, mutta kuitenkin jotenkin (varmaan vähän lapsellisesti) koen, että rakkaus lapsiin olisi pitänyt olla sairautta vahvempi. Ja mistäpäs sitä tietää… ehkä juuri se olikin loppuviimein se, joka sai Samulin laittamaan korkin kiinni, mutta kirjassa se ei ainakaan ilmene. Ehkä tänä päivänä, kun toipumista on takana jo vuosia, on rosotkin luonteessa hieman tasoittuneet. Kirjassa kyllä kerrottiin myös Samulin hyvistä puolista, joita on paljon.

Nyt kun lueskelin arvosteluja kirjasta, törmäsin tottakai Samulin kuviin netissä ja voi miten tutulta tähti näyttääkään. Oon huomannut saman fiiliksen vallitsevan esim. Tom Hanksin tai Gary Barlown kohdalla. Nämä julkkikset on itselle ihan vieraita, mutta olivat niitä ensimmäisiä tähtiä, joita nuorena alettiin seurata ja sitä myötä tuntuu nyt, kuin olisivat tuttuja vuosien takaa. 

Samulin kirja oli kyllä aivan hyvä.

Sannis

Bileissä

Piti aivan kuulkaa kuvata nuo laukut, jotka ostin Tuurista, kun olivat niin kivat. Eilen oli sitten se päivä, kun CK-vyötärölaukku pääsi käyttöön. Vähän oli erityisherkälle paljon, kun vyötäröllä oli kerroksina trikoot, hame, pusero ja laukku, mutta selvisin, selvisin :D Vaasan jäähallilla oli ysäribileet ja sinne pyysin kamua jo hyvissä ajoin aiemmin syksyllä. Kesästä lähtien on ollut sellainen olo, että olisi kiva mennä johonkin tanssimaan, mutta useimmat happeningit tuntuu vähän turhan suurilta kirjoittajan makuun. Tämä oli riittävän lähellä ja riittävän helppo. Tässä myös tiesi, että musa on varmasti tuttua ja tanssittavaa. 

Ei kirjoittajalle tommoset tapahtumat vieläkään oikein uppoa. Oon aikanani nuorempana hillunut kaiken maailman happeningit ja ollut aina menossa ja baarittelemassa monta kertaa viikossa, että kai kiintiö on tullut täyteen. Kun osa jengistä sekoilee ihan huolella kännissä, kaatuilee ja örveltää ja musa huutaa kaiken aikaa niin kovaa ettei missään voi jutella yhtään, tulee kirjoittajalle aika nopsasti seinä vastaan. Ei sitten yhtään mun scene nykyään.

Illasta tuli kuitenkin kiva. Istuttiin hetki ensin meillä kahden ystävän kanssa ja siitä toinen ystävä heitti kirjoittajan ja toisen kamun pelipaikoille puoli kasilta. Kuunneltiin Basic Element, Aurium, Drömhus ja Solid Base. Onhan noi ysärit vähän väsyneitä, varsinkin näköjään välispiikkien osalta. Nauroinkin kamulle, että eikö noi ymmärrä, että niiden kuuntelijat on keski-ikäisiä ja paheksuu sitä, että koko ajan vaan kiroillaan. Tajusin toki, että saatan puhua vain meidän puolesta ja muihin voi hyvinkin upota ne "Fuck you motherfuckers"-jutut. Itseä lähinnä nolotti niissä kohdissa ja laitoin vähän korvia kiinni aina tarvittaessa. Kotioloissa en kuuntele enää ysäreitä ollenkaan, mutta jumppiinhan ei parempaa musaa ookaan ja kyllä meni myös eilen ihan mukavasti jalan alle. 

Kotona oltiin hyvissä ajoin puolen yön maissa ja viimeinen esiintyjä jäikin näkemättä. On ihanaa olla matkassa sellaisen ystävän kanssa, jonka kanssa voi lähteä ajoissa himaan, vaikka sitten ennen vikaa esiintyjää. Tottakai oltais jääty jos viimeinen bändi olis ollut jommalle kummalle tärkeä, mutta ei meille kummallekaan ollut mikään bändi erityinen tai sellainen, joka pitäisi välttämättä nähdä. Siinä vaiheessa oltiin tanssittu riittävästi, joten oli erittäin hyvä aika lähteä himaan. Nyt oon tässä jo aamukasista lähtien hengaillut sohvalla ja se on aina kivaa, kun päivä alkaa ajoissa.

Semmosta lauantai-illan puuhaa tälle viikolle. Mitäs muut on hommailleet?

Sannis

Elämänjanalla

Tulossa muutamia sanoja terapiasta ja siitä missä mennään nyt.

Kun aloitin terapian, about ensimmäinen juttu mitä murehdin oli se, oonko varmasti oikeutettu Kelan tukemaan terapiaan, koska vointi ei ollut niin huono. En tiedä missä minkäkin olotilan raja menee, mutta jotenkin koin huonoa omatuntoa siitä, että selviän arjesta ja päivittäisistä hommista ja saan kuitenkin valtion tukea terapiaani. Meni noin vuoden verran terapiapolun alusta ennen kuin varsinainen terapia alkoi ja sinä aikana olo oli kohentunut mukavasti. Terapeutti selitti, että tarkoitus nimenomaan on, että jengi pysyy työkykyisenä ja nyt myöhemmin tiedän ja uskon, että tämänkaltaisessa terapiassa on vointi oltavakin sillä mallilla, että pystyy tarkastella itseään, maailmaa ja omaa toimintaansa jollain lailla objektiivisesti ja realistisesti. Jos vointi on tosi huono, hoito kannattaa olla ensin ehkä jotain muuta, jotain akuutimpaa. Masentuneena kaikki asiat vääristyy ja on todella vaikea ymmärtää itseään ja muita.

Terapian toinen vuosi alkoi viime kuussa. Tein hakemuksen tälle toiselle vuodelle Kelaan ja se hyväksyttiin. Hakemusta varten tarvittiin lääkärin B-lausunto. Kävin siis ihan tuntemattoman lääkärin vastaanotolla ja homma meni about sillain, että hän kyseli suurinpiirtein samat kysymykset, jotka kysyttiin jo lomakkeissa, joita kirjoittajan sekä terapeutin piti täyttää ja sen jälkeen kirjoitti lapun, jossa suositteli terapian jatkoa. Tuntui aika turhalta tehdä tommonen välisteppi, mutta niin kai se menee, että pelkästään terapeutin lausunto jatkosuosituksesta ei ole riittävä. 

Tokan vuoden alkaessa vointi on vähän kyseenalainen. Tässä syksyllä on tullut (toivottavasti) hetkellinen notkahdus, joka johtuu luultavasti jatkuvan lääkityksen lopettamisesta ja siitä johtuvasta lähes jatkuvasta migreenistä. Stressitasot tuntuu kasvaneen samantien aikamoisen korkeaksi. Enemmän aikaa tapaamiskerroilla on mennyt nyt kuulumisten vaihtoon. Ollaan tehty läsnäolo-, tietoisuus- ja rentoutusharjoituksia helpottamaan omaa oloa. Tuntuu tosi kivalta, että terapeutti suhteuttaa tapaamisten sisältöä juuri sen hetkisen olotilan ja voinnin mukaan. Monta tapaamiskertaa syyskuun puolella keskityttiin rauhoittamaan levotonta mieltä. 

Nyt on useampi käyntikerta mennyt elämänjanatehtävään. Ollaan käyty ihan konkreettisesti omaa elämää läpi. Ensin aika ennen koulua. Sen jälkeen ala-aste, sitten yläaste, lukio, ammattikorkea-aika ja niin edelleen. On jännää huomata mitä asioita sitä nostaa esille, kun saa itse täysin valita mistä puhutaan. Ja mitä kaikkea tulee mieleen sitten, kun tapaamiskerta on ohi. Viimeisimpänä ollaan ehditty siihen aikaan, kun lapset on syntyneet ja näköjään kirjoittaja ei muistakaan juuri mitään muuta niiltä vuosilta. Tyttöjen syntymä ja Tommin kuolema on tietysti elämän suurimmat asiat, mutta jännä huomata, että kaikki muu on tosiaan vähän hämärän peitossa.

Semmosella mallilla on terapiapolku tällä hetkellä. Ensi viikolla hommat jatkuu siitä, mitä tapahtui minin syntymän jälkeen. Pikkusen matkaa sitä taidettiin ehtiä jo viime kerralla mennä eteenpäin, mutta onhan siinä sitten vielä kolmisentoista vuotta lisää elämää ennen tätä päivää. Tosi mielenkiintoinen on tämäkin tehtävä. Oon sanonut jo vuoden ja sanon edelleen: Kyllä terapia kuulkaa kannattaa!

Sannis

Syysloma

Tyttöjen syysloma on sujunut aika mukavasti. Alkuviikosta olivat jonkin verran keskenään (ja Saimin kanssa tietysti) kotona, kun me vanhemmat oltiin töissä. Likat on niin isoja ja omatoimisia jo ettei tarvi enää ruoka olla ihan tasan tarkkaan valmiina, vaan voin vähän töihin lähtiessä muistuttaa, mitä voisi jääkaapista lämmitellä lounaaksi ja halutessaan voi aina itsekin tehdä jotain. Aika usein tekevätkin ite. Minillä on burritokausi ja söisi joka päivä burritoja, mutta koitetaan vähän muutakin muistaa välillä laittaa.

Minillä oli korvatulehdus syyskuun puolella ja tuntuu ettei se oo kunnolla paratunut, joten viikko alkoi sillä, että mummu vei miniä lääkäriin. Nenäsumutetta määrättiin. Korvissa ei kummempaa, mitä nyt toinen vähän punoittaa. Odotellaan siis edelleen, että nuhainen olo menee ohi. Lääkärikäynnin jälkeen minillä oli leffatreffit kaverin kanssa ja kävivät katsomassa uuden Cancel-leffan. Oli kuulemma ihan hyvä.

Kuustoistavee lähti leffaan menijöiden kanssa samalla kyydillä kaupunkiin ja tuli bussilla takaisin. Oli kuulemma vähän puutteita kosmetiikkaosastolla ja kävi niitä täydentämässä. Sen lisäksi on vienyt Saimia kävelyille ja puuhastellut omia juttujaan. Eilen illalla auttoi miniä tekemään kauden ensimmäisen piparitalon. Auttoi myös syömään kauden ensimmäisen piparitalon. No joo, ei se ihan mennyt kerralla. Vähän jäi vielä tälle päivälle.

Jotain pientä kotihommaa on tytöillä ollut alkuviikon aikana, salilla kävivät iskän kanssa ja lehtienjakoduunit hoitui tavalliseen tapaan syyslomaviikosta huolimatta. Kuvat ei ole tältä viikolta, vaan nappasin ne kesällä. Epäilen, että mini kyllä ehtii leipoa myös tälle viikolle. Olisi jo leiponutkin tässä joku päivä, mutta kirjoittaja toppuutteli siitä syystä, että oli jo herkkuja sille päivälle syöty. Yksi porkkanakakkucookieresepti vähän polttelee puhelimen kuvakaappauksissa.

Tänään tulee tyttöjen täti, mister A:n sisko kylälle. Sitä ennen lupasin tarjota lounaan ystävälle, jonka visiitti on myös tytöille aina mieluinen. Minillä on suunnitelmissa yksi yökyläily loppuviikkoon. Kuustoistaveellä on ratsastustunti varattuna lauantaille. Salillekin on vielä tarkoitus mennä koko porukalla. Tytöille tuli syysloma kyllä ihan tarpeeseen. Molemmilla on alkanut alkusyksystä uusi arki uudessa koulussa ja selkeästi se on kyllä väsyttänyt.

Vielä on lomapäiviä likoilla jäljellä. Tosi kiva juttu!

Sannis

Tuurissa

Käytiin viikonloppuna Tuurissa. Kuvamateriaalia ei oikein paljoa jäänyt, mutta näistä muutamasta kyllä näkee, kuinka upeat syksyn värit oli. Välillä paistoi aurinko ja molempina öinä vähän sateli. Sunnuntaina kotiin lähtiessä tuuli oli tosi navakka ja kylmä. Vaunulta oli vartin matka kävellä kauppakadulle ja siinä ehti jo toivoa, että olisi ottanut pipon ja hanskat mukaan.

Caravan-yhdistyksen lehdessä on jo useamman vuoden ajan ollut alekuponki Tuurin Onnelaan. Mini halusi lähteä skoottailemaan, joten otettiin kuponki haltuun ja ajeltiin pelipaikalle perjantaina. Onnelassa on edullinen yöhinta, 20€ ja kupongilla sai toisen yön veloituksetta, joten aluevuokrasta ei paljoa köyhdytty. Muuten sitten kukkaro kevenikin ehkä hitusen enemmän, kuin kirjoittaja oli suunnitellut.

Keskisen kyläkauppa ei oo kirjoittajan suurimpia suosikkeja eikä olla siellä turhan usein käytykään. Se on jotenkin liian iso ja sekava. Kontrollifriikki ei saa hommelia kunnolla haltuun, kun käytäviä lähtee sinne ja tänne eikä tiedä, kuinka paljon missaa jos lähtee tohon tai tähän suuntaan :D Viime kesänä kun käytiin Tuurissa, en tainnut käydä kaupalla ollenkaan. Tällä kertaa kävin, koska tarvitsin puseron. Vilalta semmoinen löytyikin aika nopsasti. Minin ostoslistalla oli talvitakki ja se saatiin myös haltuun. Vähän suklaata kärryyn, jotain mister A:n sälää lisäksi ja homma oli hoidossa. Elettiin villisti ja käytiin shoppailujen jälkeen pizzabuffassa. Jätetään Saimia tosi harvoin yksin vaunuun, mutta nyt kun vahinko oli jo tapahtunut, päätettiin samalla retkellä ilahduttaa tyttöjä herkkulounaalla. Kirjoittaja ilahtui kyllä itsekin, koska pizzat oli yllättävän maukkaita.

Lauantain ostokset oli kaikki pizzoja lukuunottamatta etukäteen suunnitellut, mutta sunnuntaina lähti vähän lapasesta. Lähdettiin tyttöjen kanssa katselemaan vielä Nahkapaikan ja Normalin valikoimia ja kuinka ollakaan, kirjoittaja ihan välttämättä tarvitsi uuden laukun. Kertaa kaksi. Oikeesti?! No joo.. olalla keikkuva laukku on ollut rikki jo pidemmän aikaa ja sen tilalle ostettu oli ehkä oikeutettu. Toinen oli kuitenkin ihan huuhaata. Sellainen vyötärölle vyöllä laitettava bilelaukku. Koska kirjoittaja on menossa lauantaina bileisiin. Ja sen jälkeen on toiset heti marraskuun lopussa. Siinä onkin jo tuplasti enemmän bileitä, kuin viimeiseen about viiteen vuoteen yhteensä. Sen jälkeen taitaa kuitenkin olla hiljaiseloa bilehommien suhteen varmaan ne seuraavat viisi vuotta ja laukku pölyttyy kaapissa.

No joo.. Ehkä kaikkea ei tarvi analysoida aina niin paljoa. Tulin tosi iloiseksi uusista ostoksistani, joten antaa mennä nyt tällä kertaa. :D En usko, että oon koskaan tuossa Nahkapaikassa käynyt ja yllätyin, kuinka iso se oli. Laukkuosaston lisäksi kenkävalikoima oli huikea ja koitinkin kävellä nopsasti ohi silmät kiinni. Niin hienoja maihareita, että huhhelihuijjaa!

Tyttöjen ostoslistat jäi lyhyiksi. Mini osti omalla rahalla itselleen pari erilaista legosettiä. Legot on alkaneet kiinnostaa uudelleen molempien tyttöjä, mikä on kiva juttu. Toki, nehän rakennetaan nykyään vain kerran ja sitten se onkin siinä. Tytöt pitävät niitä kuitenkin sisustuselementteinä huoneissaan, joten kyllähän ne siinä roolissa ilahduttaa sitten pidempään. Kuustoistavee löysi Normalista hajuveden. Hän on hyvin maltillinen shoppailija.

Ostosten lisäksi käveleskeltiin Saimin kanssa ja hengailtiin skeittiparkilla. Siellä oli yksi isä pienempien lastensa kanssa ja olipa ihanaa, kuinka vaikuttunut hän oli minin taidoista. Monta kertaa hämmästeli ääneen, että: "Siinä on muutaman tunnin saanut harjoitella." Tosi kiva juttu minille, kun ihan ventovieras noin kehuu. Tuurin parkki on tosi kiva ja siisti. Asfaltti on vielä superhyvässä kunnossa ja sitä pääsi Saimikin testaamaan. Parkilla ollut perhe tuntui olevan koiraystävällistä sorttia ja kikkurapääkin sai hetken juosta pumptrackia ympäri.

Uudella vaunulla lähdöt on edelleen hitusen helpompia. Aiemmin oon tehnyt aina valmiiksi ruokahommia ennen starttia.. paistanut jauhelihaa, keittänyt kananmunia, pilkkonut kasviksia. Nyt kun on enemmän tilaa, voi vaunussa helposti tehdä kaikki ruokahommat siinä paikan päällä. Ei meillä suunniteltua tekemistäkään yleensä oo mitään niin ihmeellistä tai paljoa etteikö ruokaa ehtisi laittaa vaunussa ennen kuin syödään.

Tälläkin kertaa olisin mielelläni vielä hetken hengaillut vaunulla, mutta työt kutsui maanantaina, joten pitihän se sunnuntaina ajella kotiin. Nämä lähipaikat on viikonloppuretkille parhaita, kun kotiin pääsee nopsasti.

Kivaa tätä viikkoa! Puolessa välissä jo mennään!

Sannis

Etenee

Perjantai ja työhommat on tälle viikolla yhtä päivää vaille paketissa. Lähtö Laihialle on reilun puolen tunnin kuluttua. Vähän jännittää, kuinka yläkoululaiset jaksaa meidän kanssa jumpata. Vedetään Tiinan kanssa kaikki kolme tuntia yhdessä. Yhdessä ohjaaminen on aina kivaa ja näille tunneille porukkaa on tulossa niin paljon, että kaksi ohjaajaa on ihan paikallaan. Vähänkyrön keikassa aikataulut muuttui sen verran, että päätettiin vaihtaa vuoroja siinä kohdassa. Saatiin yksi tuntiohjaajista vetämään se setti ja me ajellaan Laihialta suoraan Vaasaan.

Tämä viikko on kyllä ollut kirjoittajalle henkisesti heavy. Koko ajan tuli pyllyn alla ja pienellä jännityksellä, ehtiikö kaiken. Joskus sitä ei vaan osaa täyttää omaa kalenteriaan oikein ja kyllä tällä viikolla on tullut juokseviakin juttuja sillä tahdilla, että vaikka olis ollut vähän väljempääkin, olis saattanut tulla kiirus. Työtunteja on kertynyt reippaasti, mutta nyt ollaan tosiaan voiton puolella ja pidellään tuntejakin pois, kun on rauhallisempaa.

Ortopedin tuomio kädestä oli semmonen, että toimenpidejonossa ollaan. Hauiksen jänne ilmeisesti katkaistaan tai kiinnitetään uudelleen ja samalla aluetta vähän putsataan ja sen semmoista. Kuuntelin mielestäni hyvin, kun lääkäri puhui, mutta ilmeisesti osa meni kuitenkin toisesta sisään ja toisesta ulos. No, nyt kävi sitten niin että kaksi päivää lääkärikäynnin jälkeen, pystyin ensimmäisen kerran vuoteen tekemään jumpassa vipunostoja ilman kipuja. Otin vähän riskillä liikkeitä uuteen ohjelmaan mukaan ja ajattelin, että jätän tekemättä jos ei onnaa. Ilmeisesti joku pieni aavistus kuitenkin oli, että ehkäpä onnistuu. Saa nähdä siis. Päätin, että ollaanpa siinä jonossa nyt vain ja kun kutsu käy, katsotaan mikä on tilanne. Ehkä toimenpidettä voi lykätä jos tilanne on parempi. Ettei tarvis kuitenkaan kokonaan tipahtaa jonosta pois, jos parannus olisikin vain tilapäinen.

Migreenihommat etenee sillä lailla, että marraskuussa on aika estolääkekonsultaatioon. Että jos on ollut kiirettä, niin onhan täällä saatu aikaiseksikin kaikenlaista. Hommelit etenee. Töissäkin kalenteri näyttää tuleville päiville jo hitusen väljemmältä ja ensi viikollahan kirjoittajalla onkin pari päivää lomaa.

Semmosia hommia. Nyt jumpalle! Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Tomaatti-mozzarellapastaa ja ajanvarauksia

Viikonloppu sujahti ohi tosi nopsasti. Niinhän se menee silloin, kun on töitä myös lauantaina. Sunnuntain perhekuvaus siirrettiin eteenpäin, koska satoi vettä ja haluttiin kuitenkin mielummin ulko- kuin sisäkuvia. Kuvauksen sijaan vietiin mini kiipeilemään. Tällä kertaa ei onnistunut oikein hyvin, koska atoopikon kädet. Niin se on aika useinkin, mutta eihän meistä kukaan sitä muista, vasta kuin paikan päällä. Aikanaan minillä oli hommaan hanskat, mutta koska niistä ei mainittavaa hyötyä ollut, ei olla ostettu uusia typyn kasvaessa ja edellisten jäädessä pieniksi. Tällä kertaa kädet meni tosi karseaan kuntoon nopeasti eikä oikein kauaa viihdyttykään. Tulipahan nyt käytyä kuitenkin taas pienen tauon jälkeen ja vähän testailtua. 

Sunnuntain lounaslistalla oli Tomaatti-mozzarellapasta ja vihdoinkin sain siihen pehmeämmän maun. Tytöt tykkää tehdä myös tomaattikeittoa, mutta kirjoittajaa häiritsee, kun maku jää aina vähän pistäväksi. Ei oo muistunut mieleen mutsin sanat: "Laita siihen vähän sokeria. Se pyöristää maun." Tiiu Piretin ohjeessa oli hunajaa ja se taisi olla se taikasana. Tällä kertaa maku oli kuin olikin pehmeämpi. Olis pitänyt muistaa mutsin ohjeet. Äidit tietää kyllä!

Iltapäivällä käytiin metsäkierroksella koko porukalla. Vettä tiputteli vähän, mutta se ei haitannut. Olipahan vähemmän porukkaa liikkeellä (eli ei ketään) ja Saimi sai juosta vapaana pitkän tovin. Saimi on yleensä tosi nihkeä lähtemään sateella ulos ja usein kieltäytyykin täysin, mutta kun koko porukka lähtee, ei mitään lähtöongelmia yleensä sateellakaan ole. Kai kaikissa koirissa on laumahenki jossain määrin ihan sisäänrakennettu ominaisuus. Saimilla se on vahva. Ei mielellään lähde ulos hyvälläkään säällä jos useampi perheestä jää kotiin.

Nyt on maanantaiaamu ja istun tässä hetken ennen kuin lähden päivän puuhiin. Viime aikoina on extra-ajanvarauksia meidän aikuisten normitöiden ja tyttöjen koulu- sekä harrastusjuttujen lisäksi ollut todella paljon. Viime viikolla kävin aamiaistilaisuudessa ja terapiassa. Sen lisäksi kuskattiin mini parturiin ja käytiin pankissa hoitamassa tyttöjen tili- ja korttiasioita. Kuustoistaveelläkin oli kampaaja, mutta kuskasi itse itsensä sinne ja kotiin pääsi mummun kyydissä. Mumma taas helppasi onneksi harrastuskuskauksissa. Harmillisesti taidekoulu osuu tänä syksynä sille koulupäivälle, joka loppuu tosi myöhään eikä bussilla meinaa ehtiä. Kotiinpäin Taikonista dösällä onneksi pääsee, vaikka aika myöhälle meneekin. Kirjoittaja kävi viikon aikana myös papa-kokeessa ja hoiteli migreeniin liittyviä juttuja. Töissä pidin normiviikkotuntien lisäksi keskiviikkona tilaustunnin (kehonhuolto ja äänimaljat), josta tulikin aivan yli ihana, erityisen rauhallinen hetki myös ohjaajalle. Kuuden päivän duuniviikko päättyi spinumaraan, joka oli taas siistiä!

Tällä viikolla on hieroja, käsiortopedi ja terapia. Töissä spesiaalia on maanantain ja tiistain tilaustunnit, tiistain Roosa nauha jumppa ja keskiviikon aamiaistilaisuus. Perjantaina lähdetään pienelle maakuntamatkalle ohjaamaan tunteja useammaksi tunniksi ja se on kyllä myös aikamoisen spessua. Naurettiinkin ohjaajakamun kanssa, että pitäiskö ottaa pieni välikuolema Laihian Kotipizzassa sen jälkeen kun Laihian kolme tuntia on pidetty, ennen kuin seuraavat setit alkaa Vähässäkyrössä :D Suunnitelmissa on liikuttaa useampaa sataa ihmistä noiden perjantain tuntien aikana, joten ei huono.

Kaikki ajanvaraukset ei siis ollenkaan oo mitään tylsiä hammaslääkäreitä, mutta aina kun pitää päivän aikana suhata moneen paikkaan, on kirjoittaja jotenkin vähän extravirittynyt. Ehkäpä se on aika normaalia. Kun hommat on hoidettu, huomaan aina ettei ollut mitään syytä olla niin virityksissä. Nyt kello alkaa olla sen verran, että alan viritellä itseäni Saimin kanssa ulos ja sen jälkeen kohti työmaata.

Päivä kerrallaan kuulkaa! Mukavaa viikkoa!

Sannis

Suklaahamsteri

Pikkusen alkaa joulujutut jo hiipiä mieleen. Lähinnä lahjojen osalta. Olin omasta mielestäni kätevä ja ostin nipun suklaalevyjä hyvästä alesta joulua varten. Ostan usein etukäteen jo sellaista, mitä tiedän, että jouluna tulee tarpeeseen. Kotona vasta aloin tsiigailla päiväyksiä ja kävi ilmi, että tasan yhdessä levyssä riitti päiväystä ensi vuoden puolelle. Muissa parasta ennen oli lokakuussa tai joulukuussa. Ei ny ihan onnistunut kirjoittajan suklaahamstraus. Ehkäpä sille oli syynsä, että Tokmanni myi suklaalevyjä viisi kympillä :D

Tytöillä ei ainakaan vielä oo mitään suurempia toiveita jouluksi. Kaikenlaista pientä tietysti ilmaantuu sitten lähempänä, mutta ehkäpä tänä vuonna ei mitään suurempaa oo tarpeellista ostaakaan. Viime vuonna likat sai Apple Watchit ja sitä edellinen (vai sitä edellinen?) taisi olla se vuosi, kun paketeista paljastui puhelimet, joten mutsille sopii hyvin pitää ostokset vähän edullisempina tällä kertaa.

Nostin olkkariin jo sen kynttelikön, jonka aina laitan esille lokakuussa. Sellaisen, joka ei oo niin jouluinen, mutta joka tuo juuri sopivasti valoa nyt, kun sitä alkaa iltaisin kaivata jo enemmän. Tällä viikolla on saanut muutamana iltana jo sytyttää fiukeenkin kotimatkalla valot ja heijastinhenkselit on alkaneet kulkea mukana. Ehkä terassillekin saa pian laittaa kausivalot. Saimin valopanta pitää ainakin etsiä jostain lipaston uumenista. Alkaa olla aikamoisen vaikeaa erottaa mustaa kikkurapäätä pimeässä lokakuun illassa.

Kuvien ketut on kirjoittajan lahja itselleen. Meikkipussi alkoi vedellä viimeisiä ja maltoin hommata uuden. Kettukuosi sopi jotenkin täydellisesti syksyyn ja heti on muka freesimpi fiilis, kun saa kaivaa ripsarin uudesta pussukasta. Pieni juttu, mutta piristää kummasti.

Terkuin,

Sannis

Äärellä

Viime viikonlopun Seinäjoen reissulla käytiin lounaalla paikassa nimeltään Äärellä Kuppi ja kattila. Saatiinkin ihan tosi maistuva ruoka tosi kivassa miljöössä. Aiemmin siinä, kun mietittiin mihin mentäisiin ja mitä tehtäisiin, hokattiin, että Seinäjoella tuntui olevan tosi paljon kivoja ruokapaikkoja. Ei kuitenkaan sitten lähdetty pidemmän kaavan mukaan dinnerille, mutta lounas tuntui just sopivalta. Pääsi vähän ulos maistelemaan makuja, mutta hitusen matalammalla profiililla.

Tänään ollaan tietysti myös asioiden äärellä. Enimmäkseen pyöräilyasioiden, mutta vähän toki myös ruuan. Ihan kohta syön aamiaisen ja sen jälkeen lähden polkemaan töihin, jossa veivaan ystäväni Ellun ja meidän huippujen asiakkaiden kanssa parituntisen sisäpyöräilymaratonin. Sen jälkeen pyöräillään kaupunkiin lounaalle ja siitä sitten vielä veivaus kotiin. Eiköhän siinä nyt oo sitten fiukeilua tälle päivälle riittävästi ja lopun päivää ajattelin lepuuttaa Helkamaa laakereillaan. Itelle pitää varmasti pieni palauttava kävelylenkki ottaa siinä illemmalla vielä Saimin kanssa.

Alempi kuva on myös Seinäjoen reissulta. Arkisesti Prisman pihasta. Pakko oli napata kuva upeasta taivaasta, kun käytiin illalla ostamassa ruokatarpeita. Miten ne auringonlaskut ja muut luonnon värit on aina yhtä kauniita? Niihin en kyllä kyllästy koskaan.

Kivaa viikonloppua!

Sannis