Datenight

Viime viikonloppuna käytiin mister A:n kanssa deiteillä. Perinteisesti dinner and a movie. Dinneriä varten oli lahjakortti valmiina, joten paikkaa ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Kirjoittaja ei oo oikein montaa kertaa käynyt 1h+k:ssa, joten se sopi oikein hyvin. Leffa oli Robbie Williamsista kertova Better Man, jota ehdin käydä katsomassa jo edellisenä päivänä ystävän kanssa. Tykkäsin siitä, joten toinen katselukerta ei haitannut ollenkaan ja oli taas kerran toimiva systeemi. 

Ruoka oli hyvää. Mister A ei niin fine diningista yleensä piittaa, koska on enemmän "perunamuusi ja lihasoosi"-miehiä, mutta oli kyllä tosi tyytyväinen pääruokaansa, joka oli hirvimakkaraa. Se oli kyllä todella, todella maukasta kirjoittajankin mielestä. Itse söin haukimureketta ja myös se oli  huippuhyvää. Kuvassa on alkuruuat. Mister A:lla lammasta ja kirjoittajalla punajuuricarpaccio. Molemmat oli maukkaita. Mister A olisi toki kaivannut, että omansa olisi ollut lämmin. Jälkiruuaksi puolitettiin porkkanakakku ja Creme brulee. Ensimmäinen oli tämän dinnerin ainut annos, jota en ottaisi uudelleen. Jälkimmäinen oli tosi herkullista.

Kirjoittaja rakastaa käydä syömässä vähän pidemmän kaavan kautta. Ei haittaa, vaikka kaikki ei ihan täysin kolahtaisikaan omiin makunystyröihin. Itselle pääasia on se, että saa maistella erilaisia makuja, jutella niistä ja vähän analysoida. Kotona tulee tehtyä päivästä ja viikosta toiseen niitä samanlaisia juttuja, joten vaihtelu on ihanaa. Nautin ihan täysin siemauksin taas jo pelkästä herkullisesta leivästä ja suolatusta voista. Mister A ei jaa tätä kirjoittajan ajatusta, vaan on sitä mieltä, että menee kyllä fiilis jos ei kaikki oo yli hyvää :D

Leffa oli hyvä. Kaksi katselukertaa tosiaan toimi taas jälleen. Näin toisella kerralla monta juttua, joita en hoksannut ensimmäisellä kerralla. Kyyneliltäkään en tälläkään kertaa välttynyt. Mister A:n tuomio: "Paljon parempi, kuin mitä apina antaa etukäteen ymmärtää." Kirjoittaja olisi toisellakin kerralla muuttanut apinan ihmiseksi, mutta on hubbyn kanssa samaa mieltä.

Seuraava viikonloppuhan se jo kolkuttelee ovella.

Have a good one!

Sannis  

Fiuhkis

Voi fiuhkis! Oon kyllä ihan onnellinen, että tämä viikko on loppupuolella. Joka päivälle joku ajanvaraus ja hulluna töitä. Jännitettävääkin, koska jumppaaminen on vielä vähän jänskättänyt pitkän sairastelun jälkeen ja ensimmäinen Kuntonyrkkeilyohjauskin on kutkutellut vatsanpohjalla. Nyt ollaan kuitenkin hyvällä mallilla.

Kaikki ajanvaraukset on hoituneet. Duunit ja kaikki jumpat oon saanut kunnialla maaliin. Osasin tehdä tunneilla kevyemmin ja jaksoin ihan hyvin. Kuntonyrkkeily meni tänään vähän pitkäksi, kun en saanutkaan tuntia mahtumaan ihan 50 minuuttiin. Oon yleensä tosi tarkka aikataulujen kanssa jumpissa, mutta nyt meni kyllä yliajalle ja se vähän harmittaa. Toki, muuten meni hyvin ja oli niin kivaa, että ehkä yksi pieni virhe sallitaan ekalle kerralle. Ekan kerran perusteella Kuntonyrkkeily tuntui kyllä tosi kivalta ohjata, vaikka se on hyvin erityyppinen, kuin kirjoittajan lempitunnit yleensä.

Tein viime sunnuntaina tosi kevyen salitreenin. Tänään tein edelleen helpotetun, mutta jo vähän raskaamman setin salilla. Lähinnä jaloille, koska olkapää ei anna periksi tehdä juuri mitään voimaharjoittelua yläkropalle. Oon ylpeä itsestäni, että oon testannut omaa treeniä ennen kuin lähden ohjauksissa jumppaamaan kovempaa. Useimmiten menen sairastelun jälkeen suoraan syvään päätyyn ja omat "testitreenit" jää kokonaan tekemättä. Nyt luulen, että ensi viikolla saan jumpata jo ihan normaaliin malliin. Ihanaa!! Oon ollut niin innoissani jumpissa, että on aivan meinannut lähteä mopo keulimaan :D Ehkä tämä tästä tasantuu taas.

Eilen käytiin extempore leffassa ystävän kanssa. Tänään meillä on sama osoite mister A:n kanssa. Leffaa ennen käydään syömässä vähän paremmin, koska yksi lahjakortti odottelee käyttöä. Aivan ihanaa, kun on vähän ohjelmaa. Nyt on sama fiilis, kuin viime viikolla… tosi kivaa tehdä jotain, kun monen monta viikkoa on menty niin matalalentoa.

Kuvan leivät tein yhtenä päivänä keiton kaveriksi. Maustoin vähän öljyllä, suolalla ja valkosipulla ja paahdoin sen jälkeen. Tuli hyviä. Yksi kakkuresepti odottelee jemmassa kokeilua. Juusto-kinuskikakku oli niin herkullista joulukuun ylioppilasjuhlissa, jossa oltiin vieraina, että tekisi mieli testata tehdä sellainen. Ihan vaan vaikka jonkun viikonlopun kunniaksi. Taidankin mainita asiasta mister A:lle. Se luultavasti alkaa heti suuriin puuhiin :)

Hyvää viikonloppua!

Sannis

BookLover: Kohti suurta tuntematonta - Muistelmat

Lisa Marie Presleyn ja Riley Keoughn kirjalla on jotenkin pöljä nimi. Kirjoittaja (ei kirjan, vaan tämän blogin) ei ymmärtänyt mihin tuo suuri tuntematon viittaa. Ei edes silloin, kun koko kirja oli jo luettu. Kuolemaanko? Vai elämään? Ei jotenkin mätsää nyt nimi ja sisältö. Nimi on myös jotenkin turhan pitkä. 

Kirja käsittelee Lisa Marie Presleyn, Elviksen tyttären elämää. Kirja tuli vastaan Nextoryssä ja koska elämänkerrat kiinnostaa, otin tämän työmatkakuunteluun. Elvis, hänen perheensä ja elämänvaiheensa eivät oo ollenkaan kirjoittajalle tuttuja. Oon nähnyt Elvis-leffan, mutta harmi kyllä, se oli suoraan sanottuna huono. Oudosti tehty ja Tom Hanksin niin ihmeellinen (ja karsea) roolihahmo peitti kaiken muun alleen enkä edes muista elokuvasta oikeastaan mitään muuta.

Kirja oli ihan hyvä. Ei mikään super, mutta aivan kuunneltava. Muistelmissa puhuivat vuorotellen Elviksen tytär Lisa Marie ja Lisa Marien tytär Riley. Kirja ei edennyt täysin kronologisesti, vaan hyppi jonkin verran ajasta toiseen ja välillä oli vaikeaa seurata, missä ajassa mennään. Jouduin monta kertaa miettimään, kuinka vanha Lisa Marie siinä tietyssä kohdassa olikaan ja monessa kohdassa se ei oikein sitten loppuviimein selvinnytkään.

Kirja oli jossain määrin epäsäännönmukainen, mutta ehkä se johtuu siitä, että muistelijan muistot ovat epäsäännönmukaisia. Lisa Marie saattoi ensin kertoa, että hänellä ei ollut ollenkaan ystäviä ja sitten taas aika nopeasti sanoa: "Olin aina ystävieni kanssa" tai esim. "Lapsuuteni oli taianomainen" ja sitten kuitenkin "Äitini ja isäni eivät silloin osanneet huolehtia meistä kovin hyvin." Epäsäännönmukaisuuksien takia en oikein osannut rakentaa itselleni kunnollista käsitystä Lisa Marien elämästä.

Kirjaa kuunnellessani katselin jonkin verran haastatteluja ja videopätkiä Lisa Mariesta. Videopätkät, joita katselin näyttävät lähinnä hermostuneen ja olonsa silmin nähden epämukavaksi tuntevan, välillä kyllästyneenkin oloisen naisen. Toki, Lisa Marie ei ilmeisesti pitänyt julkisuudesta, joten varmastikin oli oikeassa elämässään erilainen, kuin näissä haastattelutilanteissa. Kirjassa Riley kuvailee äitiään erityiseksi ja aivan luonnonvoiman kaltaiseksi.  

Tästä opuksesta ei jäänyt mitään suuria tunteita. Ihan mielenkiintoinen, mutta en päässyt erityisen syvälle. Suunnitelmissa on etsiä kohtapuoliin joku Elviksen elämää käsittelevä kirja ja Priscillakin kiinnostaa. Priscillasta kertova elokuvakin pitäisi katsoa. En ehtinyt sitä leffateatteriin tsiigaamaan silloin, kun se siellä rullasi.

Sannis

Parempi

Jonakin päivänä tässä alkuvuodesta käytiin mökillä. Silloin näytti kuvan mukaiselta. Nyt on ollut jo monta päivää aikamoinen vesikeli. Tänään taivas näyttää kuitenkin aika kirkkaalta eikä ehkä saada vesisadetta. Toivoisin, että sää muuttuisi hieman talvisemmaksi, niin olisi paljon mukavampi ulkoilla. Saimin tassut ei meinaa kestää tuolla vesilätäköissä seikkailua ja on kutisseet taas viime päivinä. 

Tälle päivälle on suunnitelmissa ihan ensimmäisenä pieni lenkki Saimin ja mister A:n kanssa ja sen jälkeen lähden tyttöjen kanssa salille. Teen ensimmäisen treenin angiinan jälkeen ennen ensi viikon jumppia. Suunnitelmissa on tehdä hyvin kevyt jalka/selkäsetti. Oikein montaa liikettä en selälle keksi, mitä käsi antaisi periksi tehdä, mutta selän ojennus laitteessa onnistuu kyllä. Yritän tässä psyykata itseäni, että osaisin tosiaan tehdä tosi kevyesti etten missään nimessä saisi enää uutta jälkitautia.

Iltapäivästä viistoistavee lähtee kaverinsa synttäreille ja me muut suunnataan siitä kaupungille dinnerille. Kotimatkalla luvattiin poiketa vielä ystävien luo kahville. Aika monta hommaa yhdelle päivälle, mutta nyt tuntuu siltä että oon ihan done tähän himassa roikkumiseen. Oon tottakai käynyt töissä ja jotain pientä puuhastellut tässä alkuvuodesta, mutta sen verran on tullut hengailtua sohvalla, että kyllä nyt kelpaa jo yksi päivä vähän enemmänkin menoa. Omaan tahtiin saa kuitenkin edetä. Nyt just tuntuu vaan niin ihanalta, että vointi on parempi. Aivan odotan, että saan laittaa päälle jotain muuta, kuin työpuseron tai yökkärit :D

Kivaa lauantaita!

Sannis

 

Kuvakirjoja

Olin vähän jäljessä valokuvakirjojen teossa, mutta urakoin vuodenvaihteessa hommat paremmalle mallille. Tein vuodet 2022, 2023 ja 2024 samaan syssyyn. Viimeisintä en malttanut vielä tilata, vaikka kuvakirjat olikin hyvässä -40% alessa. Laitoin kakskakkosen ja kakskolmosen tilaukseen ja viime vuoden tallensin seuraavaa palkkapäivää varten. Tai oikeastaan, kirjat on sen verran arvokkaita, että taidan odottaa seuraavaa yhtä hyvää tarjousta. Oon tavannut tilata nämä Smartphotolta ja siellä pysyy tallennukset useamman vuoden jemmassa.

Eilen ja tänään oli monen viikon jälkeen suht normaali olotila. Väsy toki, mutta antibiootti on kyllä auttanut tehokkaasti flunssahommiin ja parina päivänä on tuntunut ajatus selkeämmältä ja fiilis vahvemmalta. Käden tilanne ei pienestä toiveikkuudesta huolimatta oo parantunut juurikaan. Siihen koitan etsiä vielä ratkaisua ja seuraava kokeilu on jäsenkorjaaja. Sain ensi viikolle ajan viime viikon peruuntuneen tilalle. Kipua on selkeästi vähemmän, mitä vähemmän viettää aikaa tietokoneella, joten sitä koitetaan nyt vielä vähentää

Oma vointi on siis parempi jo. Murhetta on kuitenkin viime päiviin tuonut naapurissa sattunut todella ikävä väkivaltarikos, jossa loukkaantui meidän tosi paljon pitämä pitkäaikainen naapuri. Alue jossa asutaan, on todella rauhallinen, eikä täältä ole yli kymmeneen vuoteen lähtenyt edes ainuttakaan pyörää kävelemään pihasta, vaikka olisi unohtunut lukotkin auki. Kirjoittaja tiedostaa tottakai, että missä tahansa voi tapahtua mitä tahansa, mutta tämä tapaus tuli kyllä tosi isona järkytyksenä ja herätti kaikenlaisia tunteita sekä meidän perheen aikuisissa, että lapsissa.

Tänään on perjantai. Mister A on vielä töissä ja tytöt lähti keskenään kaupungille humputtamaan. Me hengaillaan Saimin kanssa sohvalla. Pyykkikone ja tiskikone pyörii, koska sähkö on edullista. Tänään tuntui duunissa ensimmäistä kertaa vuodenvaihteen jälkeen sitä, että sain lyhennettyä to do-listaa sen sijaan, että se vain pitenisi toisesta päästä.

Vuosi ei oo alkanut varsinaisen aurinkoisissa merkeissä, mutta kirjoittaja on varma, että se paranee tästä edetessään. Kyllä sen täytyy nyt niin olla.

Mukavaa viikoloppua!

Sannis

Sairauskertomus

Okei, loputon flunssa teki vielä kolmannen iskunsa. Ensimmäinen tyrmäys tuli marraskuun alkupuolella ja toinen joulukuun puolivälissä. Molemmilla kerroilla pahin vaihe taisi kestää viikon, toinen viikko oli edelleen aika surkeaa ja siitä eteenpäin vähän kyseenalaista. Ekan ja tokan iskun välissä ehdin olla jumppahommissa pari viikkoa ihan normaalisti, mutta tokan ja kolmannen välissä tauti jäi selkeämmin vielä päälle. Ääni ei kantanut tavalliseen tapaan ja olotila oli aivan hyytynyt. Tein muutaman kevyemmän ohjauksen ja vaikka ääni tuntui oudolta, meni ne ihan hyvin. Ensimmäisen vauhdikkaamman ohjauksen tein tämän viikon tiistaina. Se jännitti, mutta pidin tunnin, jossa pystyy säädellä aika hyvin oman tekemisen tasoa. Tunti meni hyvin. Tein huomattavasti kevyemmin, kuin yleensä. Jaksoin ihan hyvin ja ääni kesti. Seuraavana päivänä palasi kurkkukipu. Koko kroppa oli aivan jumissa ja joka puolelta kolotti.

Keskiviikkona oli kurkussa tuntumaa heti aamusta ja vaikka kuinka koitin mielikuvaharjoitella sitä työpäivän aikana pois, paheni se iltaa kohti. Kolmas isku teki selväksi, että ehkäpä tässä nyt ei ihan tavallisesta kausiflunssasta ole kyse ja laitoin digiklinikan kautta viestiä työterveyteen. Pyysivät oirekartan ja kuvan kurkusta. Nielu oli kuulemma siisti, mutta pitkittyneiden oireiden vuoksi määräsivät nieluviljelyyn. Varasin lääkäriajan torstaiaamuksi. Jossain vaiheessa iltaa kurkukipu vähän lieveni hetkeksi ja aloin ihan tosissani miettiä, että ehkä voisin kuitenkin vetää kaikki neljä ohjaustani seuraavana päivänä. Kunnon hölömö!

Yöllä kurkkukipu äityi niin kovaksi, etten pystynyt nukkua enää kolmen jälkeen. Yön pimeinä tunteina flunssan kolmas tuleminen ja tulevan työpäivän ohjausten määrä tuntui aivan ylivoimaiselta. Aamun lähestyessä oli olotila jo todella huono. Oli selvää, ettei ohjauksista yksikään onnistuisi, vaikka kuinka olin yön mittaan koittanut vääntää ja kääntää eri skenarioita ja vaihtoehtoja. Siinä vaiheessa henkinen helvetti helpotti töiden osalta. Se tuntui jotenkin ihanalta. Ehkä terapia, ikä ja aika on tosiaan opettanut jotain. Kun on selvää, että vaihtoehtoja ei ole, niin turhahan sitä on sitten enää muuta miettiä ja stressata. Loppuviimein kävi niin, että LYKKE-tiimi näytti taas kuinka hommat hoidetaan ja kaikki kirjoittajan neljä ohjausta saatiin kunnialla maaliin, vaikka en todellakaan oo ainut, joka on tällä hetkellä poissa pelistä. Siistiä!!

Kun Mehiläisen lääkäri sitten aamulla kurkkasi kurkkuun, ei se näyttänytkään enää ollenkaan normaalilta. Nieluviljelyyn lisättiin pikaversio, joka antoi samantien positiivisen tuloksen streptokokista. Antibioottikuuri aloitettiin heti. Aika ei riittänyt kunnolla olkapään tutkimiseen, joten sain uuden ajan seuraavalle päivälle. Lääkäri kysyi josko jaksan tulla vai haluaisinko mielummin huilata ensin muutaman päivän. En todellakaan olisi jaksanut mennä, mutta menin silti. Olkapää on vaivannut suurinpiirtein saman ajan, kuin flunssa ja jatkuva kipu sekä hankaluudet toimia arjessa on vaikuttaneet psyykeeseen ihan riittävän tehokkaasti.

Perjantaiaamuna olkapää ultrattiin ja jotain turvotusta tai nestettä tai mitä lie sieltä löytyi ja lääkäri kertoi, että sitä voisi koittaa hoitaa kortisonilla jos vain haluan. Totta helvetissä halusin. Onneksi streptokokki ei ollut nostanut tulehdusarvoja ihan pilviin, niin kortisoni voitiin laittaa. Koholla crp oli edellisen päivän testien mukaan, mutta lääkärin mukaan ei niin paljon että se estäisi kortisonihoidon. 

Kirjoittajalle jäi vähän sellainen tunne, että ehkä turvotusta ei ollut niin paljoa, että tämä hoito tekisi välttämättä ihmeitä. Ei lääkäri sitä sanonut, mutta jotenkin muka luin sen rivien välistä. Mietin kuitenkin, että jos kipua saadaan edes vähän pienemmäksi, pystyn ehkä tehdä fyssarin aiemmin ohjaamia liikkeitä ja pääsen käymään jäsenkorjaajalla, jonka ajan jouduin nyt sairastelun vuoksi perumaan. Aika olisi ollut juurikin nyt perjantaina.

Antibiootti alkoi vaikuttaa tosi nopeasti. Eilen, lauantaina sanoin mister A:lle etten edes muista koska viimeksi olotila ei olisi ollut ihan väsystä vetelä. Vaikka tauti ei olekaan vielä kokonaan parantunut, oli eilen pitkästä aikaa jotenkin paljon normaalimpi olo. Hyytynyt toki, mutta jotensakin semmoinen normaalin hyytynyt eikä aivan kuolemanväsynyt. Suurimman osan päivästä kyllä istuin sohvalla, mutta jaksoin myös pilkkoa kasviksia, paistaa jauhelihaa ja nostaa ruuat pöytään nätisti esille. Jaksoin käydä Saimin kanssa ulkona. Kaksi kertaa. Hyvin lyhyesti, mutta jaksoin kuitenkin. Lääkäri lupasi, että antibioottikuurin alettua tauti ei enää tartu, joten ehkäpä poissaolopäiviä töistäkään ei montaa kerry. Jumppailut jätän ensi viikolla vielä muille, mutta ehkäpä jonkun helpomman ohjauksen voin tehdä.

Käsi meni kortisonipiikin jälkeen todella kipeäksi ja olkavarren liikuttelumahdollisuudet tipahti perjantain ajaksi lähelle nollaa. Kipu ei kuitenkaan tuntunut niissä paikoissa missä aiemmin, vaan oikeastaan ainoastaan pistokohdan ympärillä. Lauantaina kipu oli jo hitusen lievempää ja kipukohtakin oli pienentynyt. Tänään sunnuntaina kipukohta on aina vaan pienempi ja odottelenkin toiveikkaasti, miten kädellä toimiminen sujuu tässä päivän aikana.

Oon miettinyt paljon sitä, kuinka paljon kroppa kestää ja missä vaiheessa se antaa kokonaan periksi, kun pusketaan selvästi sietokyvyn ja äärirajojen yli. Ite en oo ollenkaan sitä tyyppiä, joka jaksaisi kestää esim. kestävyysurheilun kaltaista epämukavuutta. Kuitenkin näissä jutuissa, joissa on kyseessä oma duuni ja arjen normaalit askareet, ajan itseni herkästi liian pitkälle. Niissä tilanteissa ylitän sekä kehon että mielen sietokyvyn rajat välillä ihan kunnolla. Siinä olisi kirjoittajalla vielä vähän kehityksen paikkaa. Toki, tällä kertaa olin kyllä jo käden kanssa käynyt fyssarilla ja seuraava steppi oli tulossa. Olin myös koittanut muokata kaikkia tekemistä kädelle sopivammaksi. Flunssasta taas koen, että lääkäriin ei oo oikein herkästi mitään aihetta. Taitavatkin nauraa sieltä pihalle jos jokaisen nuhapöpön kanssa siellä ramppaa. 

Jos oot päässyt tänne asti tässä epikriisissä, niin kiva hei, että jaksoit lukea. Eihän nämä toisten vaivat varmaan paljoa kiinnostele, mutta itselle kirjoittaminen aina tuo jonkinlaista perspektiiviä ja tuntuu ihan hyvältä jäsentää nämäkin hommat "paperille". Oon uinut ajoittain aikamoisen syvissä vesissä tässä viime viikkojen aikana ja tuntuu, että aina sitä pääsee vähän lähemmäs pintaa, kun saa asioita oman pään sisältä ulos.

Huuuh! Mukavaa sunnuntaita ystävät!

Sannis

Leffakriitikko: Wicked 1

Kävin katsomassa Wickedin. Ykkösosan. Kaksi kertaa.

Ozin ihmemaa on kirjoittajalle aika vieras. En oo nähnyt mitään Oz-hommia enkä lukenut kirjoja. Jotain tietysti tiesin siitä, että The Wizard of Ozissa Dorothy-niminen tyttö tekee matkaa Emerald Cityyn jonkinlainen kirjava joukko porukkaa mukanaan. Wickediin taas on viitattu niin monessa elokuvassa ja teeveesarjassa, että oon jo pidempään miettinyt, missä sen voisi nähdä.

En siis juurikaan etukäteen tiennyt mitä odottaa tältä leffalta. Trailerin toki katsoin ennen elokuvaa ja tykkäsin siitä kovasti. Fantasia ei oo nyt aikuisena ollut kirjoittajan suosikkigenre, mutta tämä tuntui uppoavan. Aina ihmettelen, kuinka esim. biisin tekijät keksii kaikki jutut ja pienet makeat "erikoisefektit" kappaleisiin ja tässä trailerissa oli erityisen siistiä se, kuinka siinä käytettiin sitä yhtä Defying Gravityn ihanaa kohtaa tehokeinona.

Tykkäsin elokuvasta. Sekä ensimmäisellä, että toisella kerralla. 

Lavasteet oli makeat; värikästä ja paljon yksityiskohtia. Tuli vähän semmonen Jali ja suklaatehdas meets Harry Potter-fiilis. Tokalla katselukerralla näin monta juttua, jota en ensimmäisellä kerralla nähnyt. Tykkäsin varsinkin koulusta ja Emerald citystä. Puvustus oli myös ehdottomasti kirjoittaja mieleen. Vähän mietin, oliko Elphaballe pakko laittaa niin pitkät kynnet, mutta pystyin kyllä elää asian kanssa :D

Ariana oli ihan loistava roolissaan. Liikkeet, eleet ja äänenpainot oli kaikki ihan perfect. Mister A:n mielestä Galinda oli tosi ärsyttävä ja veemäinen koulukiusaaja, mutta itse kyllä annoin samantien anteeksi, kun hän laittoi oman maineensa peliin pyytääkseen anteeksi. Alussa hitusen häiritsi se, kuinka Ariana liikutteli suutaan laulun tahdissa.. ei näyttänyt ehkä ihan aidoimmalta, mutta se jotenkin muuttui leffan edetessä.

Elphaba oli myös aivan passeli. Aivan säälitti, kun edes oma sisko ei oikein tuntunut välittävän hänestä. Ihan lopussa häiritsi vähän muutamassa kohdassa joku.. Ei itse Elphaba, mutta se, kuinka ja mistä kulmasta hänet oli kuvattu lentokohtauksissa. Kirjoittajalle jäi myös hitusen epäselväksi, oliko Glinda lähdössä Elphaban mukaan ihan lopussa, mutta ei vaan ehtinyt. Lueskelin jälkeenpäin interwebsin ihmeellisestä maailmasta, että ei ollut.

Biisit Wickedissä ei oo aivan superhyviä, mutta silti parempia kuin oletin. Olin jotenkin etukäteen varautunut siihen, että ne ehkä tylsistyttää, mutta kyllä niitä ihan kuunteli. Monet laulut tuli jännästi niin, että välissä oli puhetta ja sen jälkeen kappale taas jatkui. Välillä kappaleet sekoittuivat toisiinsa niin, että yhden kappaleen väliin tulikin vähän edellistäkin kappaletta. Vai kuvittelenko vaan? Defying Gravity on ihana ja sen Glee-versiota kuuntelen aina silloin tällöin autossakin, mutta tässä se jätti ehkä hitusen toivomisen varaa. Ehkä juuri sen takia, että vuorosanoja tuli laulun väliin ja kappaleen taika vähän kuin katkesi niihin. Tokikaan loppu ei kokonaisuudessaan jättänyt kirjoittajaa ollenkaan kylmäksi, joten all good.

Jos on nähnyt Wickedin teatterissa, on se ehkä ainut oikea tapa, mutta kirjoittajalle leffa upposi kyllä lajissaan oikein hyvin. Pitkähän se on kuin nälkävuosi, mutta ei tuntunut niin pitkältä edes toisella kerralla. Juonta ei taida olla, kuin puoleen elokuvan pituudesta, mutta laulut tietysti vie oman osuutensa ajasta. Velhon vartija-apinoiden muutos siivekkäiksi oli vähän ällöä ja Elphaban ja Galindan tanssikohtaus yökerhossa oli hitusen outo, mutta kaiken kaikkiaan vielä kerran: tykkäsin Wickedistä ja odotan kyllä ehdottomasti tokaa osaa. Mietin, kannattaisko tässä välissä tsiigata tai lukea Ihmemaa Oz. Katsoin YouTubesta silmä tarkkana Wicked/Wizard of Oz-timelinen, joten oon nyt paremmin kartalla missä mennään. 

Käykäähän katsomassa ja kertokaa, mitä tykkäsitte. Meillä meni vähän fifty-fifty. Viistoistavee ei tykännyt yhtään, ystävän mielestä oli vähän sekava ja mister A sanoi, että vois kyllä tulla katsomaan jatko-osankin. Jee, ei tarvi siis kuitenkaan yksin mennä :) 

Sannis

Loputon flunssa

Voi vitsi miten ihanaa on aina joulun jälkeen laittaa jotain ihan tavallista ruokaa, vaikkapa sitten makaronia ja jauhelihaa. Flunssan takia syöminen on ollut vähän niin ja näin. Makuaisti on jotenkin tosi kummallinen eikä oikein meinaa tehdä mitään mieli, paitsi suklaata :D Koitan tässä pikkuhiljaa jaksaa päästä taas normaaliin ruokailurytmiin. Unirytmikin on ollut vähän niin ja näin, kun väsy on ollut tosi kova. Oon nukkunut aamuisin myöhempään, kuin yleensä ikinä, mutta aivan kuin se vain pahentaisi väsyä päivän mittaan. Kirjoittajalle tuntuu paremmin sopivan ajoissa herääminen ja sitten pienet päikkärit päivän aikana jos väsy on kova.

Flunssa ei siis oo vieläkään hellittänyt kokonaan ja jos ei parin viikon tervettä jaksoa välissä lasketa, on se kestänyt yhteensä ihan pian kaksi kuukautta. Tottakai olo on jo huomattavasti parempi kuin pahimpina päivinä, mutta edelleenkään ääni ei meinaa kestää, vieläkin on yskää ja tukkoisuutta/nuhaa on jatkuvasti. Uskomatonta! Tai ehkä ei kuitenkaan niin kovin uskomatonta.. somessa oon lueskellut, että porukalla on mykoplasmaa, keuhkokuumetta ja koronaa, joista kaikki kestää viikkokaupalla. Meillä taitaa olla jälkimmäinen ja toivon ihan hitosti, että tässä pikkuhiljaa alkaisi voimat palata.

Tänään on maanantai 6. tammikuuta, loppiainen. Töistä on ollut vapaata muutama päivä, mutta on ollut vähän vaikea päästä duuniasioista irti, kun töitä on tällä hetkellä niin paljon. Mietityttää työn määrän lisäksi myös ohjauksiin liittyvät hommat, kun olotila on niin outo. Ihan turhaa stressata, kyllä kaikki järjestyy, I know, mutta minkäs teet. 

Eilen tehtiin minin kanssa täsmäisku Prismaan ja siivosin jääkaapista kaikki välipäivien jämät pois. Keräsin viikonloppuna myös joulukuusen ja suurimman osan muistakin joulujutuista varastoon. Joulukuusen valoja olis voinut kyllä katsella vielä pidemmänkin aikaa, mutta aloin kaivata vähän reilummin tilaa. Tänään käytiin mökillä, koska aurinkoinen pakkaspäivä houkutteli ulkoilemaan. Saimin turkki on lyhennetty, joten vähän varovasti on lenkkeilty viime päivinä ettei espanjalainen jäädy. Takkiakin koitettiin parina päivänä laittaa päälle, mutta tuntuu, että takki häiritsee paljon enemmän, kuin kylmyys :)

Nyt lähdetään leffaan mister A:n kanssa. Käytiin katsomassa Wicked viistoistaveen ja ystävän kanssa pari päivää sitten. Olin meistä ainut, joka tykkäsi. Viistoistavee oli ihan, että "En kyllä todellakaan tykänny yhtään!" :D Mister A:lta kysyin olisko siitä lähtijäksi ja kerroin kyllä, että tässä on nyt kaikenmaailman hoilotusta ja tanssia ties kuinka paljon, mutta lupas siitä huolimatta lähteä kaveriksi.

Ootteko jo nähneet Wickedin?

Terkuin,

Sannis

BookLover

Leffakriitikko-sarjaa on ollut kiva kirjoittaa, joten miksei oo tullut mieleen kirjoittaa myös kirjoista? Kirjoittaja on löytänyt kirjat uudelleen hyvin pitkän tauon jälkeen. Nuorena luin aivan hulluna ja vielä kotona asuessa äiti motkotti usein siitä, että ei saa lukea pitkin öitä, kun pitäisi jaksaa kouluun aamulla. Jossain vaiheessa kirjat kuitenkin jäi ja viimeistään blogin kirjoittamisen, kuvien käsittelyn ja teeveen suoratoistopalveluiden myötä lukemiseen ei enää löytynyt aikaa tai mielenkiintoa.

Joku vuosi sitten koitin kuunnella kirjoja. Kuuntelinkin pari jossain pidemmällä reissulla; lentokoneessa ja junassa, mutta kuitenkin tulin loppuviimein siihen tulokseen, että kotioloissa kuuntelu ei ole mun juttuni. Ehdin kuunnella ainakin pari Anna-Leena Härkösen kirjaa, mutta Antti Tuiskun kirja jäi kesken. Nyt syksyllä, kun aloin pyöräillä entistä enemmän työmatkoja, tuli kuuntelukirjat uudelleen kuvioihin. Niin paljon kuin rakastankin musiikkia, tuntui että välillä kaipaan työmatkoilla korviini jotain muuta. 

Otin ensimmäisenä kuunteluun kirjan Kikka - Traaginen elämä sisaren silmin. Se upposi ihan täysin ja sai miettimään, että ehkäpä se kuuntelu sittenkin toimii juurikin pyöräilyssä ja ehkä automatkoillakin. Myös yksin kotona kotitöitä tehdessä kirjan kuuntelu on ollut oikein passeli juttu. Nyt muutamia kirjoja kuunnelleena huomaan, että lukijalla on merkitystä ja toisaalta, jos kirja ei vain kiinnosta, eipä sitä oikein jaksa sitten kuunnellakaan.

Tekisi mieli kirjoittaa arvostelu kaikista kirjoista, jotka oon ehtinyt kuunnella, mutta tuntuu, että ne pitäisi olla tuoreempana muistissa. Kikka-kirja oli todella hyvä. Elin ihan täysin läpi kaikki mitä kirjassa kerrottiin. Kirjan on kirjoittanut Kai Kortelainen ja etsin muita saman kirjailijan teoksia. Törmäsin Jipun elämänkerralliseen kirjaan ja aloitin kuuntelemaan sitä. Lukijana on Jippu itse ja alusta asti häiritsi lukemisen huolimattomuus. Osa lauseista päättyi puhekielisempänä, kuin muu teksti ja selkeästi huomasi, että lukija ei vain jaksanut tai vaivautunut lukemaan viimeistä sanaa loppuun saakka. Kohdassa, jossa Jippu kertoi potkaisseensa koiraa osoittamatta siitä kuitenkaan minkäänlaista katumusta, oli kirja tämän lukijan osalta taputeltu. Kun perhonen lakkaa hengittämästä jäi siis kesken.

Seuraavaksi otin kuunteluun Anna Carsallin ja Pia Johanssonin Sinun parhaaksesi - Psykopaatista selviytyminen. Siinäkin jouduin hetken totutella lukijaan, mutta kirja oli hyvä ja aikamoisen silmiä avaava, joten sen kuuntelin kyllä loppuun. Laura Juntusen Tyttö, joka en pääsi myös loppuun saakka, vaikka ihan en täysin siitä vakuuttunutkaan. Saman kirjailijan Subutex-kaupungin kasvatit taas jäi kesken. Ehkä se oli jotenkin tylsä tai ehkä en kuitenkaan jaksanut sitä huumetouhujen veivaamista. Venla Kuoppamäen Sun poika kävi täällä oli hyvä. Surullinen ja raskas, mutta hyvä. Colleen Hooverin Se päättyy meihin oli vaikea kuunnella, koska olin nähnyt elokuvan aiemmin. Kuunnellessa vaivasi etten saanut luoda omaa mielikuvaa henkilöistä, paikoista ja tapahtumista ja jätin kirjan kesken.

Jännä, miten monta kuuntelukirjaa kirjoittaja on jättänyt kesken. En muista, että luettavia kirjoja olisi jäänyt edes kaikkien näiden vuosien varrella kesken yhtä montaa, kuin kunneltavia versioita jo muutaman kuukauden aikana. Nyt kuuntelussa on Lisa Marie Presleyn muistelmat ja se menee kyllä loppuun saakka. Aika loppumetreillä se jo onkin, joten ehkäpä se on sitten ensimmäinen, josta kirjoitan oman postauksensa.

Kirjojen kuunteluun oon siis löytänyt arjessa paikan, mutta niiden lukemiseen en vielä. Kesällä, vaunureissuilla oon lukenut, mutta kotioloissa arkena huomaan, että keskittyminen ei meinaa riittää ja mielummin avaan puhelimen, tietokoneen tai telkkarin. Kun otin kirjan käteen monen vuoden tauon jälkeen, piti lukemista oikein opetella. Huomasin usein, että hypin rivejä puolihuolimattomasti eteenpäin ja sen jälkeen piti palata takaisin lukemaan samat rivit uudelleen. Jotenkin pelottava huomata, kuinka keskittymiskyky on huonontunut. Samalla taas aivan hyvä silmien avaus ja tilaisuus tehdä asialle jotain. 

Aloitin lukemisen uudelleen parisen vuotta sitten aivan randomisti kirjaston "Henkilökunta suosittelee"-hyllyn valikoimalla. Valitsin Lucinda Rileyta, koska sen nimen tunnistin. Luinkin muutaman kirjan, mutta en ihan allekirjoita niiden suurta suosiota. Vähän ehkä tylsähköä. Jotain rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa ihan hiton kauan ja sitten kaikki tapahtuu vasta ihan viimeisillä sivuilla. Kahlasin kuitenkin läpi useamman ennen kuin siirryin muihin kirjailijoihin.

Anja Snellmanin Antautuminen oli jotenkin todella erikoinen teos. Erityisherkkyyden aihe kiinnostaa, koska on niin lähellä kotia ja kirja herättikin kyllä kaikenlaisia tunteita. Tiina Raevaaran Korppinaiset-kirjaan tarttuessani en tajunnut, että lainasin pelko-kategorian opuksen. Jossain vaiheessa lukiessani tajusin, että tätä ei kannattaisi tämän erityisherkän lukea, mutta kirja oli todella vangitseva enkä pystynyt lopettaa. Siinä jäi sitten Korppinaiset vähän turhan pitkäksi aikaa ihon alle ja mieleen kummittelemaan. Raija Pellin kirjoittaman Kikka-kirjan luin viime syksynä. Se ei yllä ollenkaan samalle tasolle, kuin Kai kortelaisen kirjoittama Kikan siskon muistelmiin perustuva teos. Siinä missä Kortelaisen kirja meni aivan täysin jokaiseen tuntohermoon, oli Pellin kirjoittama aika paljon pintapuolisempaa kerrontaa.

Meidän viistoistavee on aivan älytön lukutoukka ja oikein varsinainen booklover. Hän lukee pääasiassa englanniksi ja huoneen seinät alkaa täyttyä kirjahyllyistä ja kirjoista. Siinä missä viistoistaveellä saattaa olla useampi kirja kesken yhtäaikaa, ei mutsi pysty samaan. Nyt kun kuuntelussa on vielä kesken Lisa Marien kirja, en millään pysty aloittaa edes lukemaan mitään muuta. Taidankin nyt laittaa napit korviin, kirjan hetkeksi päälle ja lähteä aamiaiselle. Mister A on lähtenyt viemään vaunua talviteloille ja muut nukkuu vielä uuden vuoden aaton valvomisväsyä pois.

En tiedä kiinnostaako porukkaa kirjat, mutta tästä lähtien täältä saa nyt lukea myös niistä aina silloin tällöin. Se olkoon blogin uuden vuoden juttu :)

Hyvää vuotta 2025 kaikille!

Sannis