Esivaihdevuodet

Ootteko koskaan kuulleet sanaa "esivaihdevuodet"? Kirjoittaja ei vielä varmaan vuosi sitten ollut ja nyt tuntuu, että se on tapetilla ihan koko ajan. Esivaihdevuodet ja vaihdevuodet vilahtelee somessa jatkuvasti ja saattaapa toki johtua siitä, että meikämuikkeli alkaa olla oikeaa kohderyhmää. Anyway, esivaihdevuodet oli vielä jokin aika sitte ihan outo käsite, mutta nyt ne on aivan tuttua kauraa.

Esivaihdevuosien oireet on vähän epämääräisiä ja hähmäisiä, mutta huomattavia kyllä. Hikoilukohtaukset on olleet todellisia jo vuosia. Ne toki liittyy myös migreeniin ja ahdistaviin tilanteisiin, mutta kyllä niitä ilmaantuu ilman selkeää syytäkin. PMS-oireet on vahvistuneet ja ärsyttävää kyllä, iho on huonommassa kunnossa kuin ennen. Kummallisia kolotuksia ilmaantuu vähän väliä. Sellaisia, joihin ei oikein ole mitään kummempaa syytä ja jotka häviää yhtä nopeasti, kuin ovat tulleetkin. Unen laadusta on vähän vaikea sanoa, koska käden kipu on vienyt yöunet jo useamman kuukauden ajan.

Iho-oireet on ärsyttäneet eniten viime aikoina. En oo enää moneen vuoteen käyttänyt meikkivoidetta, vaan kevyempää mineraalimeikkipuuteria ja nyt tuntuu, että saisin ruveta opettelemaan niitä somemeikkejä, joissa kasvoille laitetaan about pullollinen meikkivoidetta ja kaikenmaailman peitehommat lisäksi. Kirjoittaja ei todellakaan oo mikään meikkimuija. Jo pelkästään työnkuvan takia mahdollisimman kevyt meikki on helpointa ja järkevintä. Haluaisin kasvohoitoon vähän kirkastamaan ihoa, mutta käsi ei anna maata selällään muutamaa minuuttia kauempaa, joten kasvohoidot(kin) on nyt poissa laskuista.

Niin, että esivaihdevuosioireita on ja eipä sitten muuta tänään. Lähden lenkille ja duuniin. Moro!

Sannis

Teini

Tänään otin kameran käteen, vaikka en tiennyt mitä olisin kuvannut. Vaelsin höpisemään minille niitä näitä ja nappasin samalla pari otosta hänen huoneestaan. Meidän siskoksista nuorempikin on nyt saavuttanut teini-iän. Uni maistuu aamuisin pidempään ja yhä enemmän menee aikaa ruutujen ääressä. On hyvin tarkkaa minkälaiset vaatteet kelpaa päälle ja kuinka hiukset pitää olla. Siisteintä nyt kaksitoistavuotiaana on hienot kengät, vaunureissaaminen, mökillä hengailu, salilla käynti ja mönkijällä ajelu.

Mini on omasta halustaan jo muutaman vuoden tehnyt säännöllisesti joka viikko tunnin-pari duunia ja saanut siitä palkkaa. Omilla rahoillaan ostaa joskus vaatetta, joskus jotain muuta. Meinasin tipahtaa pyrstölleni, kun tahtoi tuhlata Gaultierin tuoksuun summan, jota kirjoittaja itse ei ikipäivänä maksaisi hajuvedestä. Kirjoittaja ei toki ymmärräkään tuoksujen päälle yhtään mitään, kun suurimmasta osasta tulee vain migreeni. Mietin ensin, että ostos on järjetön. Sitten tulin siihen tulokseen, että jos on itse tehnyt rahan omalla duunillaan, niin kyllähän sitä joskus pitää saada vähän törsätä. Siellä se Gaultier nyt nököttää aitiopaikalla ja sieltä sitä varovasti suihkitaan aamuisin ennen kouluun lähtöä.

Mini on alkanut kulkea jonkin verran bussilla. Tulee yleensä yhtenä päivänä keskellä viikkoa salille ja iskä tai mumma hakee kotiin, jos kirjoittajalla vielä työpäivä jatkuu pidempään. Sunnuntaisin käyvät salilla kuustoistaveen ja mummun kanssa. Mini lähtee useimmiten seuraksi myös mutsin salipäivinä. Muita harrastuksia ei minillä tällä hetkellä ole. Ninjakoulu, lentis ja futis oli kaikki mukavia juttuja oman aikansa, mutta selkeästi mini ei oo omimmillaan joukkueessa. Sali tuntuu sopivan paljon paremmin ja typy viihtyykin treenillä sekä yhdessä, että yksin.

Alakoulun viimeisiä kuukausia ja viikkoja elellään. Syksyllä odottaa jo yläkoulu. Kouluhommat sujuu hyvin ja mini on erittäin vastuuntuntoinen ja itseohjautuva. Meidän vanhempien ei tarvi paljoa kouluhommiin sekaantua. Vastuuntunto näkyy myös siinä, kuinka mini hoitaa Saimia. Antaa koulun jälkeen ruuan, vie ulos, leikkii, opettaa temppuja ja miettii konsteja tassutulehduksiin. Mini pääsee useampana päivänä ennen siskoansa koulusta ja on kiva, kun Saimi on kotona seurana. Myös mummu ja mumma ovat edelleen säännöllisesti kuvioissa muutamana iltapäivänä viikossa ja mini on kyllä selkeästi mielissään, kun isovanhemmat tulee käymään.

Mini on edelleen erittäin hyvä tyyppi. Hauska ja huumorintajuinen. Reilu ja fiksu. Sinnikäs ja päättäväinen. Hänelle on tuntunut siunaantuvan sitä kuuluisaa maalaisjärkeä aikamoinen määrä, mikä tuntuu mutsista erittäin hyvältä. 

Kirjoittajan on vähän vaikea ehtiä mukaan tähän ajan juoksuun ja siihen, että pikkulapsiaika on tosiaan ohi. Elämä on nyt kuitenkin aika ihanaa. Ainainen huono omatunto oman ajan ottamisesta on poistunut ja tilalle on tullut erilaisia ajanviettotapoja sekä perheen kanssa, että jokaiselle meistä itsekseen ja omien ystävien kanssa. Yhdessä minin kanssa me katsellaan Kuokkavieras Katajaa ja Sohvaperunoita, treenataan, pelataan korttia ja tietovisoja, käydään talvella laskettelemassa ja kesällä uimassa. Kohta lähdetään vuoden ensimmäiselle vaunureissulle, jota mini odottaa jo yli kovaa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Kevät

Maaliskuun loppu. Otin kuvan muutama päivä sitten, kun oltiin kävelyllä ja tänään samasta paikasta tulisi jo ihan erilainen kuva. Nyt lumi ja jää on sulanut melkein kokonaan. Kevät on tullut tänä vuonna aikaisin. Jopa meidän takapihalla on näkyvissä enemmän nurmikkoa, kuin lunta, vaikka yleensä jännitän onko siellä lumikasa vielä juhannuksenakin.

Eilen ostettiin minille uusi pyörä. Mietin josko omasta pyörästä pitäisi jo talvirenkaat laittaa vaihtoon. Tyhjäsin eilen myös talvikamoja eteisestä pesuun. Talvitakkeja toki saattaa vielä tarvita, mutta meni jo hermo, kun naulakot ja kenkäteline on niin täynnä ettei meinaa sisälle päästä. Luulen, että ainakaan paksuimille talvisaappaille ei oo enää tälle keväälle käyttöä, vaikka joku takatalvi iskisikin.

Käden jatkuva kipu häiritsee ja vaikeuttaa kotihommia, mutta jotain on pakko yrittää tehdä. Olin asiasta tällä viikolla puhelinyhteydessä ortopediin ja hän on kyllä niin kypsä tyyppi, kuin vain olla ja voi. Kirjoittajan kynnys lähteä lääkäriin on korkea ja *ituttaa ihan huolella jos siellä ei oteta ongelmaa todesta. Kyselin siis mahdollisuutta siihen, että tämä yksityisklinikan lääkäri, jolla oon aiemminkin asioinut samaa vaivaa koskien, voisi kirjoittaa lähetteen sairaalaan magneettikuvaan. Kunnallisen puolen terveydenhoidosta ainut apu mitä sain, oli neuvo toimia juurikin näin.

Lääkärin mielestä oli epätodennäköistä, että pääsen sairaalaan kuvattavaksi tällaisen epämääräisen vaivan takia, joka siis hänen mielestään on ilmeisesti edelleen "lievää arkuutta" kaikesta kerrotusta huolimatta. Puhelinajan huippukommentit oli: "Luultavasti lähettävät sulle kirjeen, jossa sanotaan, että kiitos mielenkiinnosta ja ei kiitos. Ei sinne kato oikein pääse, ainakaan seuraavaan vuoteen, jos ollenkaan tommosella vaivalla." ja "Ei se nyt voi olla sulla muutamasta satalappusesta kiinni, että kuvauttaisit sen käden yksityisellä klinikalla". Ja jep.. tottakai oma terveys on arvoasteikolla erittäin korkealla, mutta oikeesti?! Sanookohan hän noin kaikille potilailleen.. vaikkapa minimipalkkaiselle yksinhuoltajalle, joka miettii onko varaa ostaa ruokaa lapsille? Osa parempituloisista on kyllä niin pihalla tavallisen mattimeikäläisen raha-asioista ja -haasteista.

 

Totta toki on, että ei oo mitään varmuutta selviäisikö mistään kuvasta mitään, mutta pakkohan tätä selvitystyötä on eteenpäin viedä. Tähän mennessä kukaan ei oo vielä onnistunut selvittämään mikä kädessä on vikana ja millä se lähtisi paranemaan. Tällä viikolla kipu on ollut sillä mallilla, että alan miettiä ohjausten tauolle laittoa. Viime vuoden puolella tauotin pariksi viikoksi ja otin pidemmän kipulääkekuurin, mutta homma ei silloin tuotanut toivottua tulosta. Sen jälkeen oon laittanut kaiken mielikuvitukseni peliin, että saisin tunneille liikkeitä, jotka on asiakkaille riittävän monipuolisia, mutta joita pystyn myös itse tekemään tai edes näyttämään. Fyysisen kuormituksen sietokyky alkaa kuitenkin olla aika matalalla kivun ja unenpuutteen vuoksi. Oon kohta kokonaan työkyvytön ja muutenkin toimintakyvytön. Sehän vasta tuleekin edulliseksi kaikille osapuolille.

Tällä viikolla kävin myös eräällä poppamiehellä, joka on urheiluhieroja, mutta tekee lisäksi jonkinlaista hermoihin liittyvää hoitoa. Hän sanoi, että tilanne ei ole toivoton. En toki häneltäkään saanut vastausta, mistä kivussa  ja oireissa on kyse. On siis fifty-fifty mahikset, että hän tosiaan oli sitä mieltä, että tämä hoituu tai sitten halusi mut vain maksamaan lisää hoitokertoja. Päätin uskoa, koska vaihtoehtoja ei ole ja toivottomuus on niin sairaan raskasta. Varasin uuden ajan ensi viikolle.

No joo.. tarkoitus ei ollut ollenkaan kirjoittaa kädestä, mutta siihen tämä nyt näköjään meni. Ei toki siinä mielessä mikään ihme, että asiahan on mielessä ihan jatkuvasti kivun takia. Alkanutta kevättä varjostaa siis vahvasti tällainen "pikkujuttu", mutta muuten sujuu aivan ookoo. Eilen oli duunissa isompi LYKKELAUANTAI-tapahtuma ja oon aika poikki sen jäljiltä. Koitan ottaa tämän viikon ainoasta vapaapäivästä kaiken irti ja ulkoilla + lepäillä. Salitreeni jää tänään väliin, koska kuormitusta tuntuu olevan vähän turhan paljon. Harmittaa, mutta uskon, että se on oikea ratkaisu. Sää näyttää oikein hyvältä. Aurinko paistaa ja tekisi mieli vähän terassiakin jo siistiä. Kelloja on siirretty ja täällä vielä kaikki muut pötköttelee, vaikka kesäaika näyttää yli kymmentä. Harvinaista. Ehkäpä olisi jo aamulenkin aika.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Ystävyys

Pyörähdin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla ystäväni Paulan luona. Pidempään blogia seuranneet taitavat tietääkin, että Paula on kirjoittajan yksi pitkäaikaisimmasta ystävistä ja ihan kohta kolme vuosikymmentä oon saanut häntä ystäväkseni kutsua. Lukioaikojen jälkeen ei tokikaan toistemme päivittäisistä puuhista olla kartalla, mutta ystävyys on säilynyt etäisyydestä huolimatta. Ei juurikaan soitella, mutta tavataan säännöllisesti ja tämä kerta olikin spesiaali, koska lapset ja/tai miehet ei olleet mukana. Kuskailtiin Paulan keskimmäinen poika treeneihin ja pääsin moikkaamaan nuorimman ja vanhimmankin samalla isänsä luona, mutta muuten hengailtiin viikonloppu kahdestaan.

Köröttelin perjantain iltapäiväjunalla Helsinkiin ja junailu aiheutti taas ahdistusta. En voi käsittää, mistä tommonen ahdistus on viime vuosina tullut. Tosi ärsyttävää. Sanoinkin, että kiva ny sitte, kun seuraavalla kerralla joutuu mennä juosten, kun ei pysty olla junassa :D Tuntuu, että saan jotain lieviä paniikkikohtauksia.. pitää aivan keskittyä hengittämiseen, että happea riittää ja hiki kohoaa joka paikkaan iholle. Ehkä täytyy seuraavalla kerralla avata kukkaron nyörejä vähän enemmän ja varata paikka exraluokasta.. ehkä sielläkin on niitä yksittäisiä paikkoja? Auttaiskohan se?

No joo.. junalta jatkettiin Paulan luon Espooseen. Syötiin ja höpöteltiin. Lauantaina tehtiin pieni lenkki Haukilahden rannassa, käytiin syömässä tapaksia ja tsiigaamassa Pamela Anderson-leffa. Illalla katseltiin Paulan luona vielä kotimainen elokuva Kupla. Lenkki oli aurinkoinen ja kiva, tapakset oli hyviä, leffat oli molemmat aikamoista ajanhukkaa. Aika meni tosi nopsasti ja yhtäkkiähän olikin jo sunnuntaiaamu ja kotiinlähdön aika.

Vuodet eri paikoissa ja eri kokoisissa kaupungeissa on tehneet kirjoittajasta ja ystävästä vähän eri tahtiset. Paula on vauhdikkaampi, tottunut Helsingin hektiseen menoon. Kirjoittaja on hitaampi ja odottelee kiltisti muiden takana rullaportaissa Vaasan tyyliin. Kuitenkin toinen on niin tuttu, että molempien energiat sopii samaan yhtälöön. Ystävät ja ystävyys on kyllä niin hitsin suuri rikkaus <3

Kivaa viikkoa!

Sannis

Metsäretkiä ja munakasrullaa

Tiistai. Tänään on duunia ja sen jälkeen pitää viedä pyörä huoltoon. Kilsoja on kertynyt mittariin nyt hitusen yli tuhat ja isoimman vaihteen rattaan piikit on painuneet vähän kasaan, jolloin ketju pääsee ikävästi hyppimään. Tästä varoiteltiinkin etukäteen: "Muista sitten käyttää tasaisesti kaikkia vaihteita". No en todellakaan oo muistanut, vaan veivannut lähes aina suurimmalla. Mister A lupasi hoitaa huollon, mutta siinä työn osuus oli n. 30€, joten ajattelin josko kerrankin ei tarvitsisi ruuvata ite. Ja samalla pääsisi vähän jutustelemaan sähköpyörien ominaisuuksista niistä tietävän kanssa, että saisi venytettyä huoltoväliä mahdollisimman pitkäksi. Ite en siis ajatellut oikein paljoa uhrata tälle ajatusta, vaan pyysin mister A:n puhemieheksi, kun vien pyörän illalla huoltajalle :)

Viikonloppuna tehtiin kaksikin reissua Pilvilammelle, ulkoilualueelle, joka on ihan meidän kodin vieressä. Toisena päivänä tehtiin lenkin varrella tulet ja grillailtiin ja toisena käveltiin vain mukava kierros poluilla ja pitkospuilla. Tytötkin jaksoivat lähteä mukaan molempina päivinä esitän nyt tässä, että heillä oli muka vaihtoehtoja, vaikka nousivat sinne suurinpiirtein suoraan sängyistään ja kuustoistaveen aamiainen lauantaina oli grillimakkara+vaahtokarkki-combo. Terveellistä ja ravitsevaa.

Lauantaina kävin ystävän kanssa maistelemassa viimeisen kuvan herkkuja ja sen jälkeen suunnattiin leffaan. Kotimainen Kenraaliharjoitus oli ihan ok, mutta niin paljon tai syvällisiä ajatuksia siitä ei syntynyt, että riittäisi ihan Leffakriitikko-postaukseen. Anna-Leena Härkösen jutut on aina sellaisia katkelmia elämästä ilman mitään niin suurta loppuratkaisua. Tässä loppuratkaisua oli kuitenkin vähän enemmän ja se sopi kirjoittajalle hyvin. Kovin syvälle tässä ei päässyt hahmojen sielunelämään, mutta ehkäpä ei tarvinnutkaan. Muutamassa kohdassa nauroin ääneen ja joku kuumaksi tarkoitettu kohta jopa oli aivan hot. Ihan katottava leffa siis. 

Sunnuntaina käytiin lounaalla ystävien luona mister A:n ja Saimin kanssa, kun tytöt lähtivät salille mummun kyydillä. Lounaalla oli tosi hyvää munakasrullaa ja mister A oli ihan ihmeissään, että olipas kätsä ruoka. Ei oo kuulemma koskaan maistanut munakasrullaa. Ystävien vauva on niin ihana etten aivan kestä. Kirjoittaja ei oo koskaan ollut mikään super vauva- tai lapsityyppi, mutta nyt tuntuu, että saatan vähän seota jos tytöt joskus saa lapsia. 

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

BookLover: Britney, Natascha ja Maija

Ajattelin, että postaan vain yhden BookLover- ja yhden Leffakriitikko-postauksen kuukaudessa ettei tuu liikaa. Sitten kuitenkin tajusin, että eihän näitä ole kenenkään pakko lukea jos tuntuu, että on turhan paljon tai jos kirjat ei kiinnosta. Blogin kirjoittaja on onnellinen, että on löytänyt taas vuosien jälkeen kirjojen maailmaan. Ja tässäpä oli valmis postaus kolmen kiinnostavan naisen kirjoista, joten olikin aihetta "yksi postaus kuukaudessa"-säännön rikkomiseen. Näistä kirjoista yksi kolmesta oli huti ja kaksi oli hittiä.

Britney Spears - Nainen minussa

Britneyn elämä on kiinnostanut jo pitkään ja oon seurannut hänen IG-tiliään sekä seuraillut kaikenlaisia salaliittoteorioita siitä, että hän itse ei ole se, joka somevideoilla esiintyy. Toivoin, että olisin saanut kirjasta jotain lisätietoa ja päässyt vähän käsiksi Britneyn mielenliikkeisiin.

Teos oli kuitenkin jotenkin ontto ja pintapuolinen. Kerronta oli vähän tönkköä ja jotenkin lapsellisen oloista. Toisaalta, sellaiselta Britney itsekin on ehkä tuntunut viime vuosina. Ja en siis lukenut tuota kuvan englanninkielistä kirjaa. Se on kuustoistaveen omaisuutta ja heiniä. Ite kuuntelin kirjan, niinkuin nykyään useimmiten teen. Kirjassa käytiin läpi ne asiat ja tilanteet, jotka oli jo ennestään tiedossa, mutta mielestäni kirja ei niihin juurikaan tuonut lisää syvyyttä. Myöskään oikeastaan mitään uutta ei tästä teoksesta ilmennyt.

Britneyn tilanne on ollut ja on ehkä edelleen kammottava ja herättää aina vain uudelleen järkytystä, että miten voi olla edes mahdollista, että tuollaisia asioita on tapahtunut. Kuitenkaan kirja ei onnistunut herättämään niin paljon tunteita, kuin olisin ajatellut ja se jätti niin paljon hämärän peittoon että tuntui kaiken kaikkiaan vähän turhalta koko opus.

Natascha Kampusch - 3096 päivää

Muistan Nataschan tapauksen hyvin parinkymmenen vuoden takaa. Silloin nuori nainen onnistui pakenemaan sieppaajaltaan jonka vankina oli ollut yli kahdeksan vuotta. Muistan myös, että nainen sai sen jälkeen osakseen kaikenlaista kiusaamista ja epäilyä, kun ihmiset eivät uskoneet tarinan olevan totta. 

Kirja oli hyvä. Kammottava aihe, mutta pystyin kahlata läpi, koska tiesin tarinan päättyvän pakoon. Pidin siitä, miten kirja alkoi kuvailemalla Nataschan lapsuutta ja elämää muutenkin. Vankeusosio oli tottakai karsea ja loppua kohden alkoi tuntua siltä, että ehkä hitusen pitkään sitä veivataan. Odotin pako-osuutta ja se tottakai tulikin. Kirja loppui aika nopsasti sen jälkeen. Olisin kaivannut tarinalle jatkoa vielä jonkin aikaa ja toivoin, että kirjaan olisi sisällytetty vielä Nataschan vaiheita paon jälkeen.

Pidin kirjoitustyylistä, joka piti mielenkiinnon yllä. En voinut olla miettimättä koko kirjan ajan, miten vahva Natascha on. En tiedä tulisiko meistä kaikista yhtä vahvoja pakon edessä, mutta tuntuu käsittämättömältä, miten tuon kaltaisesta kokemuksesta voi edes selvitä hengissä. Blogin kirjoittaja ei kuulu tämän tarinan epäilijöihin. Uskon ihan täysin kaiken mitä kirjassa kirjoitetaan. Toivoisin, että sieppaaja ei olisi vienyt itseltään henkeä, vaan olisi jäänyt eloon kertomaan motiivinsa. Tosin, niin sairaalta ihmiseltä ei olisi tainnut saada kirjoittajaa tyydyttäviä vastauksia.

Jos jotain kritiikkiä pitää mainita, niin joku kohta oli kirjassa kerrottu tuplasti. Ei tuntunut siltä, että haluttiin korostaa tiettyä juttua, vaan tuntui siltä, että sama kohta on jäänyt kirjaan vahingossa. Voikohan semmosta mokaa edes käydä? Toisaalta, yhdestä kirjasta puuttui kerran parikymmentä sivua välistä, joten kai sitä voi kaikenlaista sattua.

Maija Vilkkumaa ja Miina Supinen - Vilkkumaa

Maijan kirja oli ihana. Se säilytti hyväntuulisuutensa alusta loppuun. Vaikka se kertoikin hyvien juttujen lisäksi huonoista ja vaikeistakin asioista, se teki sen vellomatta pohjamudissa ja kuitenkaan tuntumatta pinnalliselta. Kerronta oli taitavaa ja pienen pienet tilannekoomiset ja hauskalla tavalla sarkastiset jutut siellä täällä upposivat suoraan maaliin.

Blogin kirjoittaja on aina pitänyt Maijasta. En oo ollut mikään superfani, mutta aikaisempia kappaleita kuuntelin paljon. Viimeisimmät levyt on suurimmaksi osaksi vieraampia enkä niiden biisejä juurikaan enää tiedä, mutta oon aina ajatellut, että Maija on hyvä tyyppi. Kirjan kuunteluversiossa lukijana on Maija itse ja vaikka yleensä huolimaton luentatapa häiritsee paljonkin, niin tässä Maijan lausumat vuosiluvut "seiskytviis" ja "seiskytkolme" toi vain luonnetta. Maijan vähän amatööriteatterihenkinen eläytyminen tiettyihin lauseisiin ja varsinkin englanniksi puhuttuihin riviehin oli jotenkin tosi hellyttävää ja siinä missä uskon sen osalle olevan ärsyttävää, oli se tälle lukijalle jotenkin kotoisaa ja toi hyvän mielen.

Maijan kirjassa kerronta henkilöistä ja hahmoista oli tietyllä tavalla samantyyppistä, kuin Nataschan kirjan alussa. Pidän siitä, että jokaisesta mainitusta henkilöstä kerrotaan jotain faktoja. Varsinkin tällaisessa omaelämänkerrallisessa kirjassa on ihanaa, että päähenkilön vanhempien ja isovanhempienkin elämää kuvataan jonkin verran. Se auttaa ymmärtämään päähenkilöäkin paremmin. Vilkkumaassa kerrottiin tosi makeita pieniä tarinoita aika yhdentekevistäkin hahmoista. Tässä kirjassa näki, että ei ole väliä onko henkilö tai hahmo varsinaisesti olennainen osaa suurempaa kokonaisuutta, jos tarina on mielenkiintoinen, kannattaa se kertoa.

Suurena musiikin ja kirjoitetun sanan ihailijana sekä ikuisena merkityksen ja tarkoituksen etsijänä oli huikeaa kuulla biisien synnystä ja siitä mitä niiden takana on. En meinannut pysyä nahoissani, kun Maija kertoi Ei- ja Mun elämä-kappaleiden tekovaiheita. Varsinkin Ei herätti nuorempana paljon ajatuksia ja mietteitä siitä, mitä kappaleen kirjoittaja on käynyt läpi. Aina ajattelen jotenkin automaattisesti, että laulut on laulajan omakohtaisia kokemuksia, mutta eihän ne aina ole. On jotenkin vielä siistimpää, että pystyy kertoa noin mahtavan tarinan, vaikka ei ole sitä edes itse kokenut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulen tekstintekijän tavasta synnyttää tarinaa ja olin aivan haltioissani.

Loppua kohti hohto ehkä hitusen himmeni, mutta vain hyvin vähän. Kirjan keskivaiheilla olin eniten innoissani, mutta pidin kyllä ehdottomasti kokonaisuudesta alusta loppuun. Kuinka pitkä ura Maijalla on ollutkaan…nousuja ja suvantovaiheita. Paljon tunteita. Aivan harmitti lukiessa etten tiennyt kaikkia biisejä mistä puhutaan. Maijan kirja laittoi blogin kirjoittajan miettimään, mitkä tarinat sitä omasta elämästään kertoisi vastaavaan kirjaan. Miten sitä muistaisikaan kaikki pienet hauskat sattumukset ja miten ne saisikaan kuulostamaan niin kivoilta, kuin Maijan omat. Maijan kirja on kirjoitettu niin kuin itsekin haluaisin osata kirjoittaa.

Sannis

Naistenpäivä

Hei, enpäs muistanutkaan eilen toivotella ollenkaan hyvää naistenpäivää, joten tässä se nyt tulee: Hyvää naistenpäivää <3

Lauantai alkoi sillä, että kävin pitämässä aamulla jumpan ja kivasti oli porukkaa salissa. Pyöräily oli vähän haastavaa jopa sähkön kanssa, koska tuuli oli niin kova. Kunnon talvipuhuri! Laitoin avustukset minimiin ja ajattelin, että otan kunnon alkulämmöt ennen jumppaa ja tosiaan, oli kyllä ihan kunnon hiki, kun pääsin perille. Kotiin päin oli hitusen helpompaa, kun ei ollut ihan täysi vastatuuli. 

Aloin matkalla kuunnella Maija Vilkkumaan kirjaa ja se olikin niin hyvä, että kuuntelin sitä loppuviimein pitkin päivää aina sopivissa kohdissa. Ehdin käydä suihkussa jumpan jälkeen ja sitten sainkin lähteä hippulat vinkuen hakemaan miniä, joka oli satuttanut häntäluunsa oikein kunnolla. Lähtivät kaverinsa kanssa ensimmäistä kertaa tälle talvelle paikalliseen laskettelukeskukseen ja typy oli kaatunut kaksi kertaa lumilaudalla niin mojovasti ilmeisesti reilin päälle, että laskut loppui kesken kaiken. Onneksi ehtivät pari tuntia kuitenkin olla ennen haaveria.

Kun pääsin kotiin, tuli yhtäkkiä itku. Ärsyynnyin jostain ihan muusta asiasta mister A:lle ja sitten kai viime viikkojen surkeus Saimin voinnista ja käden tosi voimakkaasta kipuilusta purkautui siinä samalla. Mister A jatkoi jo faijan eli papan kanssa autonhitsauspuuhiin ja ite aloin pillittää. Koitin siinä jutella ja selittää tytöille mistä on kyse enkä meinannut saada itkua loppumaan ollenkaan. No, ehkä se tuli nyt tarpeeseen. Aika ihme, että hermo on kestänyt näinkin hyvin käden kanssa. Kipu on ollut aikamoisen kovaa ja häiritsevää jo pitkän aikaa.

Suurimmaksi osaksi itku taisi kuitenkin ehkä liittyä Saimiin. On niin surkea olo, kun ei osaa toista auttaa. Illalla oli kuitenkin ihana juttu se, että Saimi pystyi tulla vähän kävelylle. Laitettiin tossut takajalkoihin, jotka on olleet pahimmassa kunnossa ja ajeltiin rantaan. Muita ei ollut näkyvissä, joten päästettiin neiti irti ja käveltiin ehkä vartin tai parinkymmenen minuutin verran pimeässä illassa. Saimi liikkui ensimmäisen kerran kahteen viikkoon ihan tavalliseen tapaan eikä konkannut koipiansa. 

Kotiin ajeltiin kaupan kautta. Mister A:n ollessa kaupassa ja kirjoittajan sekä Saimin odottaessa autossa tuli kaupan pihaan nainen, joka sitoi koiransa tolppaan odottamaan ja lähti itse ostoksille. En halunnut lähteä ennen kuin näen, ettei kukaan kiusaa koiraa sen odottaessa, joten hengailtiin kaupan pihassa vielä hyvä tovi kuuntelemassa Maijan kirjaa. Ajeltiin kotiin vasta, kun nainen oli tehnyt ostoksensa ja ottanut koiran mukaansa. Kotona mister A täytti ostamansa patongit tosi makoisiksi subeiksi, jotka syötiin Emma gaalaa katsellessa.

Sellainen lauantai tällä viikolla.

Mukavaa tätä päivää kaikille!

Sannis

Leffakriitikko: Häjyt ja Häjyt 2

Jaaa, kriitikko iskee taas. Nämä postaukset sisältää aina juonipaljastuksia. Ei kannata lukea jos haluat välttää niitä.

Oon nähnyt ensimmäisen Häjyt yhden kerran, varmaan silloin 26 vuotta sitten enkä muistanut siitä juuri mitään. Sen muistin, että se ei ollut ihan suosikki, vaikka se saikin kaikenlaisia palkintoehdokkuuksia ja tosi moni muu sitä tykkäsi kovastikin. Halusin nähdä sen nyt uudelleen ennen kuin lähdettiin katsomaan Häjyt 2 ja jep.. ei edelleenkään suosikki. 

Kirjoittajaan ei millään uppoa tommonen ällöttävä sikailu. Varsinkin Samuli Edelmannin hahmo on niin oksettava, että oli pakko aivan kääntää katse välillä pois päin telkkarista. Elokuvassa ei esim. missään kohdassa annettu mitään syytä, miksi Sari Havaksen hahmo voisi olla kiinnostunut Edelmann-Jussista. No joo.. ehkä se Jussi oli hitusen erilainen hänen seurassaan, mutta olisin kuitenkin kaivannut jotain käsiintuntuvampaa ymmärtääkseni miksi kukaan odottelisi tommosta ällötystä.

Antin hahmo upposi kirjoittajalle paljon paremmin, kuin Jussin. Ja niinhän se oli tietysti elokuvan tarkoituskin. Tykkäsin siitä kuinka Antti välitti perheestään ja tykkäsin, kuinka hän edes vähän koitti tehdä parannusta… vähän paremmalla menestyksellä olisin toki suonut sen tapahtuvan. Roopen kuolema oli kyllä yli surkea juttu ja olisin mielummin antanut Antin pitää pikkuveljensä. Tykkäsin elokuvan lopusta Antin suhteen.

Häjyt kulkee jotenkin vähän töksähtelevästi ja suomileffoissa ärsyttää hitosti aina, kun ei puheesta meinaa saada selvää. Saattaa olla, että melkein kolmekymmentä vuotta vanhassa elokuvassa ikäkin tekee tehtävänsä, mutta toisaalta, onpa noissa uusissakin leffoissa näitä samoja vikoja. Eteläpohjanmaan murre taas lämmittää kirjoittajan sielua aina ja se toimi kyllä Häjyissä. Murteen lisäksi tykkäsin musiikista.

Häjyt katsottiin kotona ja siitä parin tunnin päästä lähdettiin leffaan katsomaan Häjyt 2. No joo.. ihan ookoo, ei erityisen hyvä, mutta ei erityisen huonokaan. Vähän jopa tylsä jossain kohdassa. Päähenkilö Konsta ei miellyttänyt yhtään. Ei mitään karismaa, hirveä tukka ja jotenkin ihmeen tönkkö tyyppi. Enkä oo varmaan ikinä elämässäni kenenkään kuullut sanovan "perkeles" ja tässä se tuntui olevan joku niin iso kauhavalaisten juttu, että sitä piti viljellä aivan liian monta kertaa. Kirjoittajan isovanhemmat on Kauhavalta kotoisin. No joo… rehellisyyden nimissä, en taida olla ikinä kuullut mummun tai papan kiroilevan ollenkaan, mutta tässä selkeästi ajateltiin, että perkeles on kauhavalaisten yleisin kirosana. Ei varmaan oo.

Puukkojunkkarit piti tietysti tuoda tähän päivään, mutta jotenkin ison luokan huumekaupat tuntui lähinnä vitsiltä eikä Jalon Miami Vice-tyyli mennyt oikein läpi. Konstan vinkuminen englanniksi Jussin uhatessa häntä aseella ja Jussin enkun sönkkääminen kultakääty kaulassa oli jotenkin ärsyttävää. Olisin toivonut, että tässä olisi pitäydytty suomen kielessä. Tässä siitä sai jopa paljon paremmin selvää muuten, paitsi Ilkka Heiskasen näyttelemän Jehun jutut meni kyllä välillä ohi.

Tykkäsin Terhistä. Ja tykkäsin Ilmarista. Ja tykkäsin Saarasta. Terhin näyttelijä oli kirjoittajalle entuudestaan vieras ja jotenkin upposi kyllä. Ilmari oli tietysti tarkoituksellakin leffan hauskin hahmo ja siinä oli onnistuneesti otettu mallia jenkkileffoista, joissa on aina joku hämärä tyyppi porukassa mukana. Olisi ollut tosi ihanaa, että Konstan ja Saaran suhde olisi kehittynyt jotenkin luonnollisemmin ja sille olisi annettu vähän enemmän ruutuaikaa.

Harmitti, että siskosta Hänen hahmollaan ei ilmeisesti ole muuta nimeä, kuin sisko tai mumma? oli tullut niin väsynyt ja vähän surkea röökimuija, kun ensimmäisessä hän oli kuitenkin niin tyylikäs ja upea nainen. Ja koitettiinko siinä jossain vaiheessa tuoda ilmi, että hän on ehkä sairas? Jos koitettiin, niin vähän hataraa oli. Sisko olisi kirjoittajan mielestä voinut päätyä yhteen Jussin kanssa nyt kun Jussi ei ollut ihan niin ällöttävä enää. Toisaalta, verkkaritakissaan ja kultakorussaan Jussi oli jo ihan eri tavalla ärsyttävä ja vaikutti aivan hahmolta, kuin ykkösosan sikailija.

Eihän tässä nyt vaan pedattu mahdollisuutta kolmososalle? Lopussa Jussi lähti tapettavaksi suurempien pomojen luo… vai tulkitsinko oikein? Sittenhän siihen passaiskin kolmososa samaan tyyliin, kuin ykkösen jälkeen tämä kakkonen. Kirjoittajan mielipide: jättäkää Jussi jo hautaansa. Harmillisesti Antti oli näköjään sinne jo laitettu. Tai mistäpä sen tietää jos kolmosessa Anttikin nousee kuolleista. No joo.. uskon tekijöiden olevan kriitikon kanssa samaa mieltä: eiköhän häjyylyt oo nyt häjyylty ja siirrytään seuraavaan aiheeseen.

Sannis

Laskiainen

Laskiainen tuli ja meni niin etten oikein huomannutkaan. Eipä meillä toki koskaan mitään suurempia laskiaisperinteitä oo harrasteltu. Tänä talvena ei kelitkään oo oikein suosineet mäenlaskijoita. Koulusta tytöt on päässeet jonkun kerran pulkkailemaan, jopa yläkoululainen. Kuustoistavee kertoikin, että oli ollut tosi kivaa, kun olivat hörsköttäneet pienellä porukalla. Suurin osa oppilaista oli toki istunut penkillä ja pyöritellyt silmiään niille, jotka osallistui liikkaopen järjestämään aktiviteettiin. Kuulosti vähän siltä, että jäivät kyllä nyt paitsi hauskanpidosta.

Pullia ehdittiin maistella jo etukäteen, kun mumma ja tytöt niitä perinteen mukaan leipoivat. Töissä sekä ystävän kanssa otettiin myös palaveribullat, joten ihan on riittävästi ollut laskiaisherkkuja tarjolla eikä oo tänäkään vuonna jääty iliman :D Kermavaahdon ja mansikkahillon yhdistelmä on ikisuosikki, joten laskiaispulla on kyllä yksi kirjoittajan lempileivonnaisista.

Talvi on tosiaan ollut vähän tuhruinen tänä vuonna. Laskettelupuuhiinkaan ei olla päästy viime vuoden lopun Rukan reissun jälkeen. Jengi odottelee jo kovasti kevättä, mutta kirjoittaja olisi voinut vielä muutaman kauniin talvipäivän ottaa. Lumisadetta on taidettu vielä lupailla, mutta saapa nähdä minkälaista vesikeliä on luvassa jos mittari ei kuitenkaan pysy pakkasen puolella.

Täällä on loppuviikko tuntunut vähän helpommalta, kuin viikon alku. Toivottavasti myös ruudun toisella puolella kaikki hyvin <3

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Valo

Tänään, kun työt lähtivät kouluun kasiksi oli jo ihan valoisaa. Viikossa on tullut iso muutos. Sää on ollut nujhuinen ja sateinen viime päivinä, mutta tänään aurinko paistaa, ainakin nyt aamusta. Kirjoittaja joutuu jättää pyörän parkkiin ja ottaa auton alle, koska Saimi lähtee mukaan töihin. Neidillä on hommat taas sillä mallilla, että järsii kohta itsensä kappaleiksi jos ei joku koko ajan vahdi. Tällä hetkellä ei käy juurikaan edes takapihalla pissalla, koska on saanut järsittyä toisen takajalan anturat niin huonoon kuntoon että kävely on tosi hankalaa. Onneksi tuntuu saavan nukuttua suht rauhallisesti, kun jalat ja takapää peitellään vähän jemmaan. Kortisonikuuri aloitettiin taas eilen. Edellinen loppui alle kaksi kuukautta sitten.

Oman käsikivun kanssa pystyn elää, mutta Saimin kipua en meinaa kestää. Huomaan, että se vetää mielen todella matalaksi ja on niin hiton avuton olo. Eliminaatiodieetti ei tuota toivottua tulosta ja tuntuu, että koko homma on yhtä sekoilua ilman mitään hajuakaan, mikä ongelmia aiheuttaa. Typyllä ei oo vatsaongelmia ollenkaan, mutta tassut kutisee ihan hulluna ja korvat tulehtuu helposti. Hän on siis hyvin taipuvainen hiivatulehduksiin ja uskonkin, että tämä nyt päällä oleva johtuu hormoneista eikä ruuasta ollenkaan. Juoksuoireet on Saimilla aina tosi voimakkaat ja nyt tassut alkoi kutisemaan tasan samaan aikaan, kun valeraskaus alkoi. Valeraskauksia onkin ollut jokaisen juoksun jälkeen ja neiti menee niistä aivan sekaisin. Ei halua lähteä kävelylle ollenkaan ja on tosi huonovointisen oloinen. Pallotellaan tässä nyt, mitä seuraavaksi kokeillaan. Joko jätetään naput kokonaan pois ja kokeillaan eliminaatiota kotona tehdyllä ruualla. Sitä näköjään suositellaan varsinkin silloin jos hiivatulehdukset vaivaa. Mietitään myös sterilisaatiota.

En edes muista missä kuussa oon nukkunut viimeksi hyvän yön. Kättä särkee ihan helvetisti öisin ja nyt myös Saimi valvottaa. Varsinkin öisin tuntuu jotenkin käsittämättömältä ettei käden paranemiseen oo mitään nopeampaa konstia. Välillä otan yöksi särkylääkkeen, mutta se tuntuu olevan aika tyhjän kanssa. Just eilen mister A:lle ennustelinkin, että kohtaa iskee flussa, kun vastustuskyky laskee unenpuutteen myötä. Koitanpa nyt kuitenkin unohtaa sellaiset ennustukset etten ny vain manaisi mitään :D Oon selkeästi ollut nyt viimeisen viikon tosi matalalla mielellä ja voi miten ärsyttävää se onkaan. Kävelylenkitkin on jääneet viime päivinä kokonaan väliin nyt kun Saimia ei voi ottaa mukaan ja uskon, että sekin vaikuttaa yleisfiilikseen. Käden suhteen oon selvinnyt tähän asti henkisesti aika hyvin pieniä notkahduksia lukuunottamatta, mutta nyt sekin tuntuu ahdistavan enemmän, kun alkaa asioita kasaantua.

No joo.. eiköhän tämäkin tästä iloksi muutu, toivottavasti. Koitan hengitellä syvään ja rauhoitella itseäni nyt vaan ettei tämä surkea fiilis jatkuisi liian pitkään. Eilen pidin töissä hauskan kasarijumpan ja aion vetää saman setin vielä muutaman kerran tämän ja ensi viikon aikana. Lupasin myös tuurata lauantaitunnin Myllykadun keskuksessa, joten jumppaa on kyllä luvassa tavalliseen tapaan ja sehän tuo aina hyvää fiilistä, kun saadaan endorfiinit jylläämään. Saatiin muuten minin kanssa jopa mister A meidän kanssa viime viikonloppuna salitreeneihin ja saapa nyt nähdä josko onnistuttais huijata se mukaan tulevanakin viikonloppuna. Toki, viime viikonloppuna ei tarvinnut huijata tai edes pyytää, kun huikkasi itse lähtevänsä mukaan. Mini oli tyytyväinen, kun sai olla iskälle valkkuna ja se olikin hyvä systeemi..kirjoittaja sai tehdä rauhassa oman treeninsä minin ja mister A:n puuhaillessa omiaan.

Että koitetaan keskittyä positiiviseen ja lisääntyvään valoon. Tunnelin päässä se on nyt jotenkin vähän hakusessa, mutta onneksi ikkunan ulkopuolella näkyvissä kyllä :D Kyllä tää tästä. Kyllä tää tästä!

Sannis

BookLover: Mehiläishoitajan salaisuus

Oon jo useampaan kertaan miettinyt, että työn alla oleva kirja olisi hyvä olla itsellä sekä kirjana, että kuuntelumahdollisuutena. Saisi sitten sen mukaan vaihtaa lukemisesta kuunteluun ja takaisin, mikä milloinkin tilanteeseen parhaiten sopii. Fiona Valpyn Mehiläishoitajan salaisuus-kirjan sain jo reilu vuosi sitten joululahjaksi ja se on ollut vielä lukematta. Se passasi loistavasti nyt tähän uuden systeemin kokeiluun. 

Homma toimi aivan hyvin. Ainut "ongelma" oli se, että kohtaa piti tietysti vähän etsiä kirjasta kuuntelun jälkeen ja toisinpäin. Viikonlopun aikana sain kuunnella kirjaa viikatessani pyykkiä ja siivotessani vessaa ja sitten sain ottaa kirjan käteen, kun ehdin hetkeksi istahtaa sohvan nurkkaan. Tämä kirja oli tosi hyvä ja oli kiva, että sain luettua/kuunneltua sen aika nopeasti nyt kun oli molemmat tyylit saatavilla.

Mehiläishoitajan salaisuus on fiktiota ja ihan mukavaa vaihtelua kaiken viime kuukausina kuunneltujen realityjen jälkeen. Kirja kertoo Abista vuonna 2017 ja Elianesta toisen maailman sodan aikaan. Abi lähtee alistavan parisuhteen ja sitä seuranneen tragedian jälkeen Ranskaan joogaretriittiin ja päättyy Chateau Bellevuen kartanoon. Eliane työskentelee samassa kartanossa ja liittyy Ranskan vastarintaliikkeeseen sodan tehdessä tuhojaan. Kirja kertoo vuorotellen molempien naisten tarinaa, jotka loppua kohden nivoutuvat yhteen.

Mietin ensin, että en ehkä jaksa lukea mitään sota-ajan juttuja. Yllätys olikin suuri, kun pidin nimenomaan Elianen luvuista eniten. Kuvaukset sodan etenemisestä, sen vaikutuksista ihmisiin ja vastarintaliikkeen rohkeus.. kaikki meni tosi tiukasti ihon alle eikä ollut yksi tai kaksi kertaa, kun pyyhin kyyneleitä. Sota tuntuu tulevan koko ajan meitäkin lähemmäs ja siinäkin mielessä tämä kirja laittoi miettimään. En kuitenkaan ahdistunut liikaa, vaikka paljon tunteita heräsikin.

Mehiläiset ja niiden hoito kulki kirjassa jotenkin tosi makeasti mukana. Samoin kerronta kartanon puutarhasta, sen kasveista ja siitä mihin mitäkin kasvia käytettiin oli kyllä tälle lukijalle mielenkiintoista. Ja ei, en oo ennestään ollut millään tavalla kiinnostunut mehiläisistä tai puutarhanhoidosta, mutta jotenkin tässä kirjailija osasi kuljettaa tarinaa niiden tukemana taitavasti eteenpäin. 

Elianen tarina kerrottiin tässä mielestäni paremmin, kuin Abin. Abin oma jäi vähän pintapuolisemmaksi. Kirjan loppu oli ehkä hitusen lattea. En oikein tiedä mitä olisin toivonut, mutta ehkä kuitenkin vähän jotain enemmän. Enemmän tunteita myös lopussa, koska kirja oli muutenkin niitä herättänyt jo niin paljon. Lopun pieni latteus ei kuitenkaan ihan älyttömän suurta miinusta tälle kirjalle tuonut, koska tarina jäi kuitenkin kokonaisuudessaan mieleen.

Ehdin jo kuunnella saman kirjailijan toisenkin kirjan; Sypressisokkelo ja pidin siitäkin kovasti. Niin paljon kuitenkin samanlainen tuon ensimmäisen kanssa, että en ehkä lukisi/kuuntelisi näitä peräkkäin, vaan ottaisin jonkun muun opuksen siihen väliin.

Mehiläishoitajan salaisuutta kyllä suosittelen. Kannattaa lukea!

Sannis

Helmikuu

Helmikuussa:

- Sain ihanaa postia

- Olin suurimman osan kuukaudesta tosi hyvällä fiiliksellä, mutta loppukuu oli lannistava

- Keräsin kotivaraa

- Kävin kävelyillä

- Käden kipu paheni eikä ortopedilla ollut parempia uutisia, kuin muillakaan kättä tutkineilla

- Ajeltiin Lapualle teatteriin

- Söin päivällistä sukuni naisten kanssa ja lounasta ystävien kanssa

- Ohjasin 29 erilaista tuntia töissä

- Kuuntelin kirjoja

- Hengailin tallilla

- Kävin joogaretriitissä

- Tapasin maailman söpöintä vauvaa

- Vietettiin 16-vuotissynttäreitä

- Opettelin soittamaan uusia soittimia sointukylpyjä varten

- Treenasin kuntosalilla yksin ja minin kanssa

- Koin, että talvi vaihtuu kevääseen liian aikaisin, koska ollaan saatu "oikeita" talvipäiviä vain muutama

- Murehdin Saimia, joka järsii tassujaan eikä syy meinaa selvitä ollenkaan

- Ilahduin lisääntyvästä valosta

Mukavaa alkavaa maaliskuuta!

Sannis

16

Viistoistavee on nyt kuustoistavee. Sankari ei tahtonut muita juhlallisuuksia, kuin kaffit kotona perheelle. Lahjarahoja laittoi heti synttäreiden jälkeen liikkeelle sen verran, että teki kirjakaupasta tilauksen ja kävi kaupungilla ostamassa jotain ihonhoito- tms. tarpeita. Ennen synttäreitä halusi tilata pari Ghostin bändipaitaa ja ne lupasin meiltä vanhemmilta lahjaksi. On todella harvinaista, että tämä kuustoistavee haluaa jotain vaatetta itselleen ja vielä sanoo sen ääneen.

Somessa jo kirjoittelin sankarista muutaman sanan; En usko, että hän on täällä ensimmäistä kertaa. Tottakai teinit on teinejä ja välillä mutsilla on pinna kireällä teineilystä, mutta aina vaan hänessä on jotain sellaista viisautta ja ymmärrystä, jota en usko yhdessä elämässä kenenkään ehtivän oppia. Kirjoittaja ei ole koskaan edes oikein miettinyt uskooko uudelleen syntymiseen vai johonkin muuhun, mutta kuustoistaveen kohdalla on aina ollut vahvasti läsnä ajatus siitä, että hän on vanha sielu.

Oon aina ollut tästä lapsesta vähän huolissani.. siitä, kuinka hän tulee kestämään maailman kovuuden ja julmuuden. On aina tuntunut siltä, että hän tietää liikaa ja että koko maailma, sen viisaus sekä kamaluus lepää hänen harteillaan. Meidän kanssa kuustoistavee on elänyt ihan tavallista, turvattua ja turvallista sekä (toivottavasti) onnellista elämää, mutta aivan kuin hän olisi kuitenkin kokenut jo paljon enemmän. Hän on todella herkkä, mutta ehkäpä juurikin edellä mainitut syyt tekevät hänestä myös riittävän vahvan. 

Tällä kuustoistaveellä ei ole kiirettä hillua kaupungilla, ryypätä ja rellestää. Hän viihtyy edelleen kotona. Pienen tauon jälkeen kuvioihin on tullut uudelleen kuvataiteen opinnot ja ratsastustunnit, joista molemmista mutsi on tosi onnellinen. Yhteishaussa hakupaperit lähti lukioon ja yläkoulun päättymistä neiti odottaakin jo kovasti. Tuntuu, että hän on ollut jo pitkään valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen elämässään. Vilma paukuttaa harva se päivä ilmoituksia hyvästä tuntityöskentelystä ja aktiivisesta osallistumisesta. Kouluarvosanat on vaihtelevia, keskinkertaisesta erittäin hyvään. Jotenkin omaa mieltä lämmittää se, että numerot ei oo pelkkiä kymppejä rivissä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta jos arvosanat olisi kaikki erinomaisia, murehtisin ihan varmasti prässääkö pimu itseään liikaa. 

Mutsilla meinaa välillä ottaa sydämeen kipeää, kun koitetaan yhdessä luovia päivien ja arjen haasteiden läpi. Tunnistan kuustoistaveessä paljon itseäni ja koitan parhaani mukaan opettaa niitä asioita, joita itse oon elämästä oppinut ja jotka on tehneet omasta olemisesta kevyempää. Monesti kuitenkin huomaan, että ei ne asiat vain kertomalla uppoa. Asiat, tilanteet ja tunteet on kai jokaisen vain itse koettava. Toivon joka tapauksessa, että kun aika on kypsä, on ne äidin sanat jossain muistin lokerossa.

Olen todella ylpeä saadessani kutsua itseäni juuri tämän kuustoistaveen äidiksi.

Sannis

Rullaatirullaa

Hellurei ja hellät tunteet! Helmikuu rullailee aivan mukavasti kaiken muun, paitsi käden suhteen. Käsi ei parane kaikista toimenpiteistä huolimatta ja on itse asiassa tällä hetkellä pahemmassa kunnossa, kuin aiemmin. Oon nyt käynyt fyssarilla, yleislääkärillä, jäsenkorjaajalla, osteopaatilla ja hierojalla. Jokaisen käynnin jälkeen oon tehnyt neuvottuja toimenpiteitä ja sitten muutaman viikon kuluttua, kun apua ei ole tullut, käynyt seuraavan asiantuntijan luona kysymässä mielipidettä. Homma ei tosiaan mene yhtään paremmaksi ja duunit sekä päivittäiset hommat on aika haastavaa hoitaa kunnialla.

Ensi viikolle varasin ajan ortopedille. Vihaan kaikkia lääkärihommia ja tämä ramppaaminen siellä sun täällä on ihan tuskaa. Homma on kuitenkin kestänyt kohta neljä kuukautta ja käden kipu on ihan jatkuvaa, joten pakko on koittaa selvittää mistä ja miten siihen saisi apua. Kipu ei siis tunnu vain liikkeessä, vaan lähes koko ajan vuorokauden ympäri, myös yöllä ja alkaa olla jo vähän väsy.

Kättä lukuun ottamatta hommat rullailee tosiaan mukavasti. Fiilis on ihan kiva ja duunit on kulkeneet hyvin. Oon tuuraillut aika paljon tunteja omieni lisäksi ja kaikenlaista spesiaalihappeninkiakin on ollut. Työmatkat oon veivannut lähes 100% pyörällä. Siinä missä ennen oikein etsin tekosyitä mennä autolla, tuntuu nyt kaikkien ärsyttävien talvikamojen pukeminen ja niissä hikoilu helpommalta, kuin auton lämmittäminen ja lasien krapaaminen. Aikamoista!

Tänään käyn värjäyttämässä kulmat ja sen jälkeen on terapia-aika. Sieltä sitten matka jatkuu vielä töihin. Ajatus siitä, että pitää kaikki kamppeet veivata noin monta kertaa päälle ja pois on aika uuvuttava, mutta oon kyllä lähes varma, että kyllä se on Helkama, joka tänäänkin starttaa meidän pihasta Opelin sijaan. Sanon taas kerran.. pyöräily on noin seitsemän miljoonaa kivempaa, kun on hyvä pyörä ja sopivat varusteet. Äänikirja tuli tosin eilen päätökseen, joten nyt elämä on aaaaaaaivan tyhjää ja merkityksetöntä eikä mikään muu kirja tunnu miltään, joten saa nähdä kuinka tänään matkoista selvitään :D :D 

No joo… nyt kone sivuun ja aamupalalle, Saimin kanssa lenkille ja päivän puuhiin. Helmikuun viimeisiä viedään. Kirjasin juurikin kesäloman kalenteriini, joten ei tässä taas oikein montaa hetkeä mene, kun on jo juhannus. Viistoistavee täyttää vielä tämän kuun aikana kuusitoista ja helmikuun viimeisille päiville on muutenkin luvassa aivan mukavia, tavallisia juttuja!

Mukavaa loppuviikkoa!

Sannis

Vanha Paukku

Maanantai taas. Tuntuu, että aina on maanantai tai perjantai. Tällä viikolla perjantai onkin muuten kirjoittajalla vapaa duuneista, koska lauantaille on luvassa ihan täys työpäivä. Saattaapi siis olla, että perjantai tulee aika nopsaan taas. Tälle viikolle on kyllä luvassa kaikenlaista, monelle päivälle kaiken maailman ajanvarauksia, joten ihan kiva, että viikko katkeaa vähän eri paikasta kuin yleensä.

Viikonloppu oli kiva. Perjantaina tehtiin iltapäivästä vähän pidempi lenkki Saimin ja tyttöjen kanssa pitkin peltoja ja mister A:n kanssa käytiin pitkästä aikaa perjantaisaunassa. Lauantaina likat lähti kaupungille ja siitä mummun luo. Mister A värkkäsi autohommia melkein koko päivän. Kirjoittaja teki lenkin Saimin kanssa ja pyöräili salille. Tein hyvät lämmittelyt, kovan jalkatreenin ja huolelliset venyttelyt. Istuin ihan rauhassa jopa hierontatuolissa jumppailun jälkeen ja vasta sen jälkeen fillaroin kotiin. Tein vielä kierroksen Saimin kanssa ja pysähdyttiin pitkäksi toviksi katselemaan neljää kaurista, jotka kaikessa rauhassa etsivät ruokaa pellolla.

Sunnuntaina lähdettiin mister A:n kanssa Lapualle. Käytiin syömässä tosi hyvät burgerit ja sen jälkeen suunnattiin Vanhan Paukun alueelle teatteriin. Sunnuntaina ei teatterin lisäksi ollut mikään muu auki, mutta alue vaikutti kyllä kivalta. Mietinkin, että pitäisi tulla kesäaikana uudelleen ja käydä vaikka lounaalla alueen ravintolassa. Patruunatehtaan museossakin haluaisin käydä. Alueella on myös esim. Lapuan Taidemuseo ja Lapuan Kankureiden myymälä. 

Teatterissa katsottiin Rakkaudella, Kikka. Paikka oli kiva ja kotoisan kokoinen. Lipun hinta oli 26€ ja se sisälsi kahvin sekä pullan väliajalla. Teatteri noin niinkuin yleensä ei oo ihan kirjoittajan suurin suosikki. Teatterin näyttelytyyli tuntuu aina vähän vieraalta ja ymmärrän toki, että näyttämöllä sen onkin oltava erilaista ja paljon suurieleisempää, kuin elokuvissa. Silti se ei ihan täysillä iske kirjoittajaan. Pitäisi ehkä käydä enemmän ja totutella.

Rakkaudella, Kikka oli ihan hyvä. Osittain se tuntui vähän huolimattomalta, mutta sitten taas.. ihanat Kikka-biisit soi ja itku tuli lopussa tietysti. Pääosan esittäjällä oli hienosti moovsit hallussa.. Elokuvassa se aikanaan harmitti, että Kikkaa oli valittu esittämään joku, josta ei tunnistanut Kikkaa millään. Tässä oli mm. Kikan käsiliikkeet paljon paremmin hallussa. Suurimmaksi suosikiksi tässä teoksessa taisi nousta Kikan miestä esittävä tyyppi. Tosi selkeä puhe ja kaikin puolin luonteva esitys. 

Vielä ehtii tämän viikon lopussa Kikkaa katsomaan.

Sannis