Lumi

Vitsi, miten upea sää oli perjantaina. Oli pakko napata pari kuvaa, kun kävelin töistä kaupunkiin lounaalle. Harvemmin sitä tuleekaan keskellä kaupunkia napsittua maisemakuvia, mutta nyt näytti Vaasa talviasussaan niin mukavalta, että oli pakko ottaa puhelin esiin. Olisin helposti voinut tehdä paljon pidemmänkin kierroksen siinä samalla, mutta kesken työpäivän ei oikein suurelle rundille pystynyt lähteä.

Upea sää jatkui vielä lauantaiaamuun. Tehtiin lenkki Saimin, minin ja mister A:n kanssa aamupäivällä ja talvi oli tehnyt meidän hoodeille kunnon taikametsän. Aurinko tuntui maagiselta, kun kurkotteli meitä säteillään lumisien puiden väleistä. Saimi hyppi onnellisena eestaas ja mini ravisteli lumet puista alas ohi kulkiessaan. Pakkanen puraisi nenänpäätä vielä iltapäivälläkin, kun jonotettiin paikallisen teatterin Ritzin ulkopuolella ennen Show must go on-musikaalin alkua.

Illalla upea luminen sää oli vaihtunut vesisateeksi, kun lähdin pyörällä kohti LYKKE naisille-keskusta. Oltiin sovittu ystävän kanssa treenitreffit ja olin suunnitellut meneväni fillarilla, joten sillä sitten lähdin matkaan, kun en tajunnut kuinka kamalaksi sää oli ehtinyt meidän teatterin aikana muuttua. Mietin siinä jo alkumatkasta, että nyt on niin järkky ajokeli pehmeän lumen, veden ja jään takia, että pitäisikö kääntyä vaihtamaan menopeli autoon. En kääntynyt, mutta niin surkea oli ajella, että muistaisin tasan kerran olleen yhtä surkeaa viime talvena. Pysyin pystyssä mennen tullen, mutta tänään jätän kyllä Helkaman suosista parkkiin.

Tänään sunnuntaina on märkää. Vettä sataa. Toivon, että tämä on tilapäinen notkahdus talvisen sään lomassa ja pakkanen palaa hyvin pian. Mister A, mini ja faija eli pappa on puuhastelleet ulkona vaunulle suojaa. Aiemmat talvet on vaunu ollut säilössä faijan hallissa, mutta tällä kertaa jätetään se omaan pihaan. Kirjoittaja ei oo erityisen ilahtunut pressutallista, joka sen päälle bygataan, mutta sellainen sattui nyt olla faijalla extrana (Mitä faijalla ei olisi extrana?), joten se nyt hyödynnetään. Mister A haaveilee rakentavansa pihan perälle oikean tallin, mutta vielä ei oo sattunut olemaan sen vertaa ylimääräistä käteistä :D

Me kuustoistaveen kanssa ollaan oteltu hyvinkin iisisti. Vähän ruuanlaittoa, pyykinpesua ja sen sellaista. Saimin kanssa ehdittiin tehdä lenkki ennen sateen alkua. Taidetaan tehdä toinen, vähän lyhyempi kohtapuoliin. Lenkin jälkeen lähdetään leffaan katsomaan Wickedin kakkososa. Meillä onkin ollut mister A:n kanssa oikein kulttuuriviikonloppu, kun eilen oltiin teatterissa ja tänään on luvassa leffaa.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ystävät!

Sannis

Normipäivät

Marraskuun 19. päivä ja migreeni on loistanut poissaolollaan jo pari viikkoa (vai enemmänkin?) ja se kyllä tuntuu. Alkaa tuntua siltä, että oikeasti jaksaa taas jotain, eikä tarvi vain yrittää selviytyä päivästä toiseen. Kävin lauantaina vähän kovatehoisemmassa jumpassa ja tein lähes kaikki ponnistukset, joita tunnilla oli eikä migreeni kuitenkaan ilmoitellut itsestään. Siitä intaantuneena tein heti alkuviikosta lenkin, josta puolet oli kävelyä ja puolet hölköttelyä eikä senkään jälkeen migreeniä tuntunut. Yleensä juoksu ja nopea iskutus yhdistettynä hyppimiseen on kirjoittajan migreenitriggereitä, mutta nyt sujui näköjään hyvin. En tiedä voiko uusi estolääkitys vaikuttaa heti vai vaatiiko se ensin pidemmän vaikutusajan ja tämä oli vain sattumaa, mutta alku on ainakin nyt lupaava ja fiilis sen suhteen bueno.

Maanantaina kävin elämäni toista kertaa Brain relief-hoidossa ja kahden kerran perusteella varasin myös kolmannen ajan. Brain reliefistä löytää lisätietoa googlaamalla helposti. Se on Suomessa kehitetty kosketushoito stressinpurkuun ja kirjoittajalla se on toiminut todella hyvin. Hoidon jälkeen on ollut todella rentoutunut ja rauhallinen olo. Tuntuu, että hermosto on tosiaan saanut rauhoittua ja mieli siinä samalla. Ensin mietin, viitsinkö laittaa paljon rahaa hoitoon, joka ei varsinaisesti siinä hetkessä tuo näkyvää hyötyä ja sitten tajusin, että tuohan se. Jo siinä hetkessä oon niin rento, että huhhhuh.

Eilen jaoin Facebookissa artikkelin, jossa kerrottiin Kalajokelaisen kaupunginvaltuutetun varoittelevan joogan vaaroista paikallisen joogayrittäjän Facebook-mainoksen kommenttikentässä. Kirjoittajan on hyvin vaikea ymmärtää miten länsimaista joogaa voidaan verrata uskontoon. Tai miten se yleensä liittyy uskontoon. Ehkä joskus jooga on ollut uskontoa lähentelevää tai sitä uhkaavaa toimintaa tai ehkä se on jollekin sitä vieläkin, mutta omaan korvaan tuntuu aivan käsittämättömältä, että kehon ja mielen huoltamisessa liikuntakeskuksessa voisi olla jotain vaarallista. Oon tosi tosi harmissani myös esim. siitä, että kerran kuustoistaveen harrastuksessa (joka ei liittynyt mitenkään uskontoon eikä joogaan) vuosia sitten, oli alettu yhtäkkiä pitämään luentoa siitä, kuinka jooga on vaarallista ja siinä voi avata mielensä paholaiselle. Koitin siinä sitten jälkikäteen selittellä pienelle hyvin ihmeissään olevalle tyttärelleni, että äidillä on ihan tavallinen hyvä työ eikä se liity saatanaan mitenkään. 

Silloin vuosia sitten en kysynyt asianosaisilta, miksi tätä luentoa alettiin lapsille pitää, mutta nyt tosiaan jaoin artikkelin ja tulin siinä samalla loukanneeksi paria tuttua. Ja ilmeisesti en oppinut kerrasta, vaan jaan tämän nyt tännekin ja ehkä loukkaan samalla jotain muuta. Toivottavasti en. Ei ole ainakaan tarkoitus. Pahoittelut jo etukäteen jos niin kuitenkin käy! Oon hyvin allerginen kaikelle sometakkuamiselle ja sille, että omassa kommenttikentässä aletaan meuhata tai esittää rumia kommentteja suuntaan tai toiseen. Helpostihan käy niin, että muiden esittämät kommentit luetaan vähän kuin keskustelun aloittajan mielipiteiksi. Monesti jätän kaikki mielipiteeni esittämättä, koska en jaksa puolustella niitä joka kantilta, mutta tässä halusin avata suuni. Vaikeaahan se on, koska somekeskusteluissa on hyvin vaikeaa tuoda ilmi koko omaa totuutta.

Joku oli sitä mieltä, että pilkkaan jonkun toisen uskontoa. Sitä en missään nimessä halua tehdä, mutta jotkut asiat tuntuu joskus niin käsittämättömän vaikeilta ymmärtää, kun oma totuus on toinen. Jos jotain pilkkasin, niin sitä, että kaupunginvaltuutettu koittaa estää ihmistä tekemästä työtään. Se tuntuu kummalliselta. On yksi asia, että joku ei halua joogata. Sehän on jokaisen oma valinta. On ihan toinen asia yrittää haitata toisen ihmisen rehellistä elinkeinoa. Tuntuu myös hyvin epäreilulta, että joku voi pitää kirjoittajaa työssään jonain paholaisen välikappaleena, kun itse oon tehnyt 30 vuotta kovaa duunia jengin hyvinvoinnin eteen. No, kaikkia maailman asioitahan meidän ei tietenkään tarvitsekaan ymmärtää. Hyvin usein kirjoittajan filosofia onkin nykyään se, että kaikkeen ei ollenkaan tarvitse reagoida, mutta nyt meni tunteisiin. Niin, ja mainitsinko muuten että en oo edes ohjannut joogaa vakituisesti useampaan vuoteen. Ja että en ole edes joogaopettaja, vaan oon käynyt vaan lyhyemmän joogaohjaajan koulutuksen :D

Eilen luin viestiketjun kommentteja juuri ennen, kuin menin jumppaohjaukseen ja harmitus siitä, että joku loukkaantui kirjoittajan postauksesta oli niin suuri, että Kiinteytys-tunti meinasi mennä ihan sivu suun. Olin vähän kaffilla koko ajan ja vaikka kuinka koitin palauttaa mielen jumppaan, vaelsi se kuitenkin koko ajan Facebookin kommentttikenttään. Pilateksessa olin jo paremmin läsnä, mutta en kuitenkaan ollenkaan niin kuin yleensä. Maailman ihaninta oli, että tunnin jälkeen yksi asiakas tuli juttelemaan ja sanoi, että olen hänelle inspiraation lähde. Kuulemma se, kuinka jaksan aina hymyillä ja tuoda iloa ympärilleni on sellaista, josta hän inspiroituu omassa työssään opettajana. Apua! Meinasin tirauttaa kyyneleen siihen paikkaan. Aikamoinen kontrasti päivän aikana. Jollekin olin maailman ärsyttävin tyyppi ja toiselle inspiraation lähde. Tarkemmin kun ajattelee, taisi olla siis aika normipäivä :D

****

Jaaa, marraskuun 20. päivä. Facebookin kommenttikenttä on hiljentynyt eikä siellä onneksi mitään kolmatta maailmansotaa syttynyt. Migreeni teki kuitenkin comebackin juuri, kun oon fiilistellyt koko alkuviikon sitä, kuinka sitä jaksaakin niin paljon paremmin muutaman migreenittömän viikon jälkeen. Plääh! Oon pyörinyt yön tukka hiestä märkänä ja yrittänyt etsiä kadonnutta nukkumattia. Nyt on olo onneksi jo parempi, mutta ei edelleenkään oikein paljoa kehumista. 

Talvi on nyt täällä ja se on ihanaa. Vuosi vuodelta talvesta tulee kirjoittajalle rakkaampi. Eilen iltapäivällä olin Saimin kanssa kävelyllä ja kun hämärässä jouluvalot kimmelsi talojen pihoilla lumipeitteen alla, tiputin muutaman kyyneleen. Miten lumi ja pieni pakkanen voikin tehdä kaikesta niin upeaa? Valo, joka lumen myötä saapui hiton pimeään marraskuuhun, toi mukanaan iloa ainakin sata kiloa ja tunteen siitä, että kyllähän kaikki tälläkin kertaa suttaantuu. 

Sannis

Pasilassa

Pasilan pyrähdys oli nopea. Oikeastaan vain yksi päivä, koska lauantai-ilta jäi tosi lyhyeksi ja maanantaina lähdettiin kotiin jo aamujunalla. Pidempään ei toki kirjoittaja nykyään jaksa hotelleissa ollakaan. Nytkin mietin, oisko mielummin pitänyt ottaa AirBnB. Me tykätään aina pienilläkin lomilla ottaa hetken aikaa siihen, että juodaan kahvit ihan omassa rauhassa. Hengaillaan aamusta ja usein myös iltapäivästä hetki kämpillä. Silloin olisi kiva, että olisi sohva ja/tai nojatuoli, jossa istuskella. Hotellin aamiaisetkaan ei tunnu nykyään ollenkaan niin luksukselta, vaan ehkä jopa mielummin söisin aamupalan omassa rauhassani. No joo.. oikein hyvin meni hotlassa tämä lyhyt aika :)

Triplassa oli paljon rauhallisempaa, kuin yleensä. Isänpäivänä taisi porukka olla muissa puuhissa. Meille sopi rauhallisuus hyvin. Leffassa käynti on kirjoittajan suosikkipuuhaa, joten tottakai se otettiin ohjelmistoon. Triplan Biorexin plus-salissa oli tosi kivat pöydät, jotka toi yllättävän paljon lisämukavuutta leffahetkeen. Pieni, mutta iso juttu. Salissa taisi olla yhteensä n. kymmenen ihmistä, joten ei ollut sielläkään ruuhkaa.

Lounaspaikaksi valikoitui Fredde's, joka myös oli Triplassa. Aivan mukavan oloinen paikka, mutta kirjoittajalla sattui pikku moka enkä hoksannut listaa lukiessani, että Arctic pizza sisältää puolukoita, joista en diggaile yhtään. Vähän nolotti niitä plokkailla pois pizzan päältä. Pizza oli niin suuri, että jaksoin vain puolet ja plokkasin loput sitten illemmalla hotellihuoneessa. Mister A:n annos osui paremmin makuhermoon eikä siitä jäänyt mukaan otettavaksi. Kirjoittaja ei niin paljoa harmistu siitä, että ruoka ei oo aina kohdallaan. Onhan se vähän tylsää, mutta tykkään maistella vähän erilaisia juttuja ja joskus ei mee kohdilleen.

En oikein osannut etukäteen hahmottaa, minkälainen matka Veikkaus Areenalle on hotellilta kävellä, vaikka onhan sen ohi ajeltu sata kertaa. Jotenkin yllätyin, kuinka lähellä se todellisuudessa oli ja miten helppo sinne olikaan mennä. Ehkä areenan ympärillä aikanaan vuosia ollut remontti ja tietyö sai sen tuntumaan jotenkin vaikeasti lähestyttävältä? Me siis yövyttiin Scandic Pasilassa Triplan vieressä ja siitä kävelymatka oli ehkä vartti, kun rauhassa mentiin. Takaisin päin tultiin Pasilan aseman kautta, käveltiin reippaammin ja olikohan matka asemalle edes kymmentä minuuttia?

Areenalla oli yllättävän vähän ruuhkaa, vaikka porukkaa oli paljon. Jonot oli hyvin maltilliset ja oltiinkin tosi hyvissä ajoin paikalla, koska haluttiin ottaa varman päälle. Joskus jossain festareilla on seisty vielä jonossa, kun se oma suosikki on jo soittanut ja sitä tilannetta ei haluttu tällä kertaa toistaa. Nyt ehdittiin napata vähän ruokaakin ennen konsertin alkua. Yllätys oli se, että syömiset sai viedä omalle paikalle saakka. Yleensä on niin tarkkoja sääntöjä siitä ettei katsomoon saa viedä ruokaa. Narikka oli vapaaehtoinen. Me jätettiin toki takit sinne ja maksettiin suolainen kympin hinta, mutta myös takit olisi saanut ottaa katsomoonkin. Treffattiin vielä ystävät pikaisesti ennen konsertin alkua ja vaihdettiin kuulumiset.

Konsertti oli hyvä. Uusi laulaja oli hyvä. Yleensä en halua kovin lähelle lavaa keikoilla, mutta tällä kertaa toivoin, että oltais hitusen lähempänä. En tajunnut lippuja ostaessa, että permannolla on istumapaikkoja. Jos olisin hokannut, olisin ehkä ottanut kuitenkin paikat sinne. Toisaalta, me päästiin omalta paikaltamme vähän jaloittelemaan välillä. Ystävät, jotka istuivat permantopaikoilla, kertoivat, että järkkärit viisasivat tiukasti istumaan jos joku koitti nousta ylös. Kauempaakin pääsi kyllä fiilikseen ja yllättäen mister A sai taas kaivaa rouvalleen nenäliinoja, kun uusi laulaja omisti It must have been loven Marie Fredrikssonille.

Maanantaiaamuna lähdettiin aikaisin kotiin. Junamatkat meni muuten hyvin, mutta parin tunnin verran pahoinvointi velloi ihan kunnolla. Alkoi kuin salaman iskusta, mutta onneksi ei tällä kertaa kestänyt oikein kauaa. Hyi hitto sitä oloa. Se on niin kammottava ettei mitään rajaa! Päästin kai verensokerin laskemaan liikaa, joka yleensä on kirjoittajan kuolinisku reissatessa. Luulin, että oon ajoissa syömisien kanssa, mutta sen verran myöhästyin, että evässalaatti ei enää laskenut millään, vaan maistui niin oksettavalta ja jokaisella haukulla tuntui, että ihan just lentää yrjö.

Onneksi junassa oli väljää ja sain siirtyä toiselle penkille istumaan niin, että vieressä oli tyhjä penkki. Tilan tuntu vähän helpottaa ahdistusta. Ja onneksi mukana oli myös karjalanpiirakkaa, jota sain jotenkin natusteltua. Junan pysähtyessä huojuin ovella haukkaamassa happea. Ehdin taas jo miettiä sata kertaa mielessäni, miten voin olla niin tyhmä, että lähden julkisilla yhtään mihinkään, kun selkeästi ainut matkustustapa on oma auto. Ja taas olin ihan paskana siitä etten voi koskaan mennä mihinkään. Yritin kuunnella äänikirjaa, että saisin ajatukset muualle ja laskin minuutteja perille pääsyyn. Olin todella kiitollinen ettei olla esim. kymmenen tunnin lennolla. Yllättäen kuitenkin pahoinvointi antoi periksi ja loppumatka meni aivan hyvin. Mitä nyt olin ihan jäässä, kun aiemmin olin hikoillut vaatteeni tuskanhikeen.

Kirjoittaja on kyllä kuulkaa sellanenkin reissumuija, ettei mitään rajaa :D 

Semmosia viikonloppuhommeleita! Mitäs muut on puuhailleet?

Sannis

Isänpäivä

Meidän isänpäivä sujuu tällä kertaa kahdestaan mister A:n kanssa Helsingissä. Eilen illalla tultiin sen verran myöhään, että haettiin vaan vähän syömistä ja hengailtiin hotellilla telkkaria katsellen. Tänään nautittiin valmiista aamiaisesta ja pyörittiin hetki Triplassa kauppojen joulujuttuja katsellen. Jotain pientä löydettiin tytöille tuliaisiksi ja joulupukin pussiin. Ystävän pikkupojallekin ostin joululahjan. Mister A shoppaili itselleen kengät hyvästä alesta.

Käytiin päiväleffassa katsomassa Ainoastaan sinä. Kirjoittajalle toka kerta, mister A:lle eka. Molempien mielestä oli aivan hyvä. Leffan jälkeen syötiin myöhäinen lounas Fredde's-nimisessä paikassa, jossa kirjoittajalla jäi vähän toivomisen varaa, mutta mister A:lla meni nappiin. Kaffit napattiin mukaan hotellihuoneeseen, jossa nyt lojutaan. Vimppana ohjelmistossa on Roxette parin tunnin kuluttua ja sitten saakin kohta lähteä jo kotimatkalle.

Mukavaa isänpäivää <3

Sannis

Höpinää

En ymmärrä…
Lasteni matikan tehtäviä.

Seuraavaksi ajattelin…
Käydä suihkussa ja tsiigata Sohvaperunoita.

Viime aikoina...
On ollut aikamoisen kiireistä.

En osaa päättää...
Koska haluaisin pitää talviloman ja mitä haluaisin silloin tehdä.

Muistan ikuisesti...
Lapsieni syntymän. Tommin kuoleman. Sen, kun haettiin Saimi kotiin ja istuttiin autossa kaikki ihan ihmeissämme. Sen yhden ihanan ja jotenkin aivan erityisen kesäaamun Karperön uimarannalla. Sen, kun Aamu sai streptokokin aihettaman tulehduksen ihoonsa ensimmäisen kerran. Joulut lapsuuden kodissa. Floridan matkan. Kanadan matkan. Ja muutaman muun jutun :)

Päivän paras juttu...
Se, että ehdin vähän siivoilla semmosia sotkuja, jotka ärsyttäneet jo pidemmän aikaa. Se, että ystävä helppasi kuskin hommissa ja haki heppatytöt tallilta.

Noloa myöntää, että...
Oon politiikasta ihan pihalla. Hyvä, kun tiedän kuka on presidentti ja kuka pääministeri. Tosi noloa.

Viikko sitten...
Käynnisteltiin viikonloppua, kuten tänäänkin.

Kaikista pahinta on...
Että Tommi on kuollut.

Salainen taitoni on...
Lukea ihmisiä ja tunnelmia.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi...
Että Tommi saisi tulla kotiin.

Minulla on pakkomielle...
Milloin mistäkin. Leffoista, biiseistä, laulajista, bändeistä, näyttelijöistä, kirjoista, hilloista tai himmeleistä. Yleensä yhdestä asiasta kerrallaan.

Söin tänään….
Kolme lämmintä ruokaa, kuten useimpina päivinä jo reilun vuoden ajan. 

Ärsyttävintä on...
Epärehellisyys. Epäreiluus.

Tekisi mieli…
Lähteä reissuun.

Minusta on söpöä…
Kun Saimi tule sohvalle oikein lähelle viereen. 

Hävetti...
Kun jäin nuorena kiinni kaupasta varastamisesta. 

Olenko ainoa, jonka mielestä…

Ei kokoajan tarvi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kehittyä niin saakelisti.

Pitäisi oppia tunnistamaan oman kehon tarpeet omien tuntemusten pohjalta eikä vain kysellä fiiliksiä kelloilta ja sormuksilta.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Kuulumisia

Marraskuu rullailee ihan mukavasti. Viides päivä tänään. Lämmintä on lähes kymmenen astetta, vettä tihuttaa ja suurimmaksi osaksi on hitsin pimeää. Tällä kertaa kellojen siirron jälkeen pimeys iltapäivisin on tullut kyllä supernopeasti. Usein tässä vaiheessa on jo jonkin verran lunta ja se antaa tietysti vähän valoa, mutta nyt ei oo saatu vielä hiutalettakaan. Pyörällä on siis päässyt ihan loistavasti kulkemaan ja edelleen on kirjoittajan auto seisonnassa. Saa nähdä kauanko onnistutaan vielä pitämään se pois ajosta.

Eilen töissä kyseltiin talvilomatoiveita ja varmaan ensimmäinen kerta ikinä, kun niitä ei kirjoittajalla vielä ole. Mister A:lla ei ole talvilomaa, joten ei mitään hajuakaan millä systeemillä me muut vieteltäis vapaita. Haluaisin niin kovasti Lappiin, mutta haluaisin koko perheen voimin. Saa nähdä mitä keksitään ja keksitäänkö. Nyt kun talossa on lukiolainen, pitää tietysti myös vähän miettiä koeviikkojen ajankohtia. Toki, onhan niitä kriittisempiä viikkoja myös yläkoulussa. 

Yläkoululainen on vähän puolivillaisessa kunnossa. Kolmas kerta jo tälle syksylle, kun on jotain flunssantynkää. Mister A alkoi jo murehtia onko koulussa jotain sisäilmahommaa, johon allerginen reagoi herkästi ja onko nyt luvassa kolme vuotta pelkkää flunssailua. Toivottavasti ei. Täytyy toivoa, että uuteen sisäilmaan tottuu ja siedättyy. Mini reagoi aina aika herkästi allergiaoireilla vieraissa ja uusissa paikoissa. Tosi harmillista typyn itsensä kannalta. Raskasta olla puolikuntoinen. Nytkin lähti kouluun aivan nokka vuotaen ja yskien. Käskin tulla kotiin jos ei jaksa olla. Poissaoloja on jo kertynyt tälle syksylle, mutta onneksi on hoitanut hommansa hyvin eikä oo jäänyt tehtävissä jälkeen. 

Lukiolainen haki töitä. Prisman kukkapisteellä tarvitaan apulaisia joulukuulle ja sinne on nyt menossa käymään huomenna koulun jälkeen ja juttelemaan duunista. Jännää! Typy soitti eilen ihan jännityksissä kukkapisteen omistajalle ja huomenna ovat tosiaan sopineet käynnin. Nyt ei kuulemma jännitä ollenkaan enää niin paljoa, kun omistaja oli niin mukava. Kirjoittaja on töissä, joten mutsi ei pääse nyt ollenkaan sekaamaan tohon hommaan, vaan typy hoitaa ite; menee koulusta bussilla ja sieltä bussilla sitten kotiin. Prisma joulukuussa ei oo kaikista rauhallisin mesta ja oon sitä mieltä, että kuustoistaveelle olis ihan hyvä totutella vähän tommoseen vipinään. Jos kaikki sujuu hyvin, toivon, että paikka voisi poikia kesätöitä. Aivan tässä nyt äitiäkin vähän jänskättää.

Mister A viihtyy uudessa duunissaan mukavasti. Töitä riittää ja ovat nyt poikkeuksellisesti tehneet jonkin verran iltavuorojakin. On ollut niin tyytyväinen, kun työpäivät on normaalin mittaisia ja matka on lyhyt. Kun aamuvuoro loppuu kolmelta, se tosiaan loppuu kolmelta ja kotona sen jälkeen on ennen puolta neljää. On ollut ihan ihmeissään, kuinka paljon sitä ehtiikään tehdä iltaisin, kun kotiovi ei aukea työpäivän jälkeen lähempänä kuutta tai seitsemää. Oli se nyt kyllä vitsin hyvä juttu, että pääsi vaihtamaan tähän lähemmäs.

Saimi on nauttinut metsälenkeistä viime päivinä, vaikka onkin ollut märkää. Se on nyt kostautunut tietysti tassujen kutinalla. Jep, edelleen kutisee ja edelleen kortisonia kuluu eikä tiedetä mistä mikäkin johtuu, vaikka ruokavaliota on karsittu ties mistä suunnasta. Kikkurapää sai vihdoin uuden käsinuken riekaleisen vanhan tilalle ja voi sitä riemua, kun täällä on nyt Marty-seepran kanssa leikitty. Kursseilla ei olla tänä syksynä käyty ja koko ajan mietinkin, että pitäisi vähän tsiigailla aikatauluja läpi josko löytyisi jotain sopivaa pientä puuhaa.

Kirjoittajalle kuuluu ihan hyvää. Muutama viikko oli aikamoista pyöritystä, mutta nyt on pari viikkoa ollut rauhallisempaa ja se tuntuu kyllä ihan kaikella tavalla. Tällä viikolla on melkein joka päivä joku spesiaaliohjelma töissä, mutta nyt kun on vähän iisimpi fiilis, ei se tunnu liian paljolta. Viikonloppuna lähden katselemaan ja kuuntelemaan Roxettea Hesoihin. Saapa nähdä toimiiko uuden laulajan kanssa. Ja saapa nähdä sataako Helsingissä. Siellä sataa 99 prosenttisesti aina, kun oon siellä :D

Semmosta meille. Mitäs teille?

Sannis

45

Tänään heilahtaa kirjoittajan mittariin lukemat 4 ja 5. Kuvissa suurimmat saavutukseni. Vaikka oon toki vahvasti sitä mieltä, että ei tätä elämää pelkästään saavutuksilla mitata. Eikä yleensäkään kaikkea tarvitse aina mitata. Ennemminkin vähän rasittaa nyky-yhteiskunta, jossa kaikelle täytyy asettaa lukemat, diagnoosit ja paikka arvosteluasteikolla. Perheeni on kuitenkin oma henkilökohtainen lottovoittoni ja oon siitä niin huikean ylpeä, että aivan meinaan haljeta. Uskomatonta, että me tehtiin jotain näin siistiä!

Perheen lisäksi päivieni valoja on elämäni ihmiset ja oma koti. Materiaosastolla suurta onnea herättää asuntovaunu ja eräs kulkuneuvo, josta on saaaaattanut mainita pari kertaa aiemminkin :D Saan myös mennä päivittäin duuniin, jonka koen olevan hyvinkin merkityksellistä -> Jokainen kirjoittajan "Tervetuloa tunnille!" johtaa jonkun hyvinvoinnin lisääntymiseen ja se tuntuu todella siistiltä.

Kuljen kohti nelikutosta ilman kummempaa ikäkriisiä. Nelivitonen on aikamoisen mukava ikä. Ei tarvi hötkyillä niin hitosti enää. Vanheneminen ei oo koskaan pelottanut tai suuremmin ahdistanut kirjoittajaa. Toivotaan, että tilanne pysyykin sellaisena, kun vuodet vierii. Oon niin kauan kuin muistan, ollut ennemminkin onnellinen karttuneista vuosista ja niiden tuomasta perspektiivistä. Viime päivinä ja viikkoina on tullut tilanteita vastaan, joissa oon kokenut olevani todellakin niiiin keski-ikäinen. Välillä se tuntuu hassulta ja mietin, milloin hitossa tämä kaikki ehti tapahtua. Oon kuitenkin niin paljon mielummin 45 kuin 25. Se, kun oppii tuntemaan itseään ja oppii suodattamaan maailmaa, on niin paljon parempaa, kuin kaikki vapaus, säätö ja sekoilu nuorempana. Osalle keski-ikäisyys tuntuu olevan vähän kuin kirosana. Kirjoittajalle siinä on positiivinen sointi. 

"Mitä useampi vuosi kiertyy ympärilleni, sitä tukevammin juureni kietoutuvat maahan enkä enää jaksa horjahtaa joka kerta, kun tuuli ulvoo." - Susanna Jussila

Terkuin,

Sannis 45vee

Booklover ja Leffakriitikko: Ainoastaan sinä

Kuuntelin Colleen Hooverin Ainoastaan sinä-kirjan joitakin viikkoja (vai kuukausia?) sitten. Colleen Hoover ei oo blogin kirjoittajalle tuttu muuten, kuin Se päättyy meihin-leffasta. Sitä kirjaa en saanut kuunneltua, vaikka kahteen otteeseen yritin. Oli liikaa, että olin nähnyt leffan ensin.

Kuustoistavee nyrpisteli vähän mutsilleen nenää, kun kerroin mitä kuuntelen ja mitä oon menossa elokuviin katsomaan. Colleen Hoover on kuulemma  vähätellyt poikansa tekoja, joka on ilmeisesti ahdistellut ja/tai ollut väkivaltainen naisia kohtaan ja siitä syystä häntä ei kannattaisi tukea. Ihan mukava huomata, että tällainen asia herättää tunteita ja kuustoistavee kokee, että haluaa tehdä jotain asian hyväksi, jota pitää tärkeänä. Kirjoittaja itse tuli siihen tulokseen, että ei jaksa nyt tässä kohdassa ottaa kantaa, vaikka varmaan pitäisikin. Lähdin siis leffaan saamastani tiedosta huolimatta.

Ainoastaan sinä kertoo vuorotellen äidistä, Morganista ja tyttärestä, Clarasta. Morganin aviomies ja sisko kuolevat auto-onnettomuudessa ja selviää, että heillä on ollut suhde jo vuosia. Siskon aviomies Jonah taas on ollut rakastunut Morganiin jo kouluaikoina ja kirjan edetessä Morgan ymmärtää, että tunne on molemminpuolinen. Clara syyttää itseään isänsä ja tätinsä kuolemasta, on turhautunut äitiinsä ja aloittaa suhteen pojan kanssa, jota on silmäillyt jo pitkään.

Kirja oli aivan hyvä. Ehkä vähän turhan pitkä, mutta aivan hyvä. Siinä ärsyttää välillä Morganin saamattomuus ja nynnyys ja Claran kakaramaisuus. Välillä kirjoittaja myös mietti, että mitä jos homma ei päätykään niin kuin toivoisi. Täydellistä kuitenkin on, että loppuratkaisu on juuri se, mikä sen pitääkin olla. Vähän nauratti, kun jossain arvostelussa kirjoitettiin, että teos on yllätyksellinen. Mielestäni siinä ei yllätyksiä ole oikeastaan yhtään ja siksi se tuntuukin tälle lukijalle mukavan turvalliselta.

Leffa meni kuin pikakelauksella verrattuna kirjaan. Niinhän se menee.. elokuvissa aika on niin rajallinen. Vähän olin, että: "Jaahas, no nyt noi kuoli.. joo okei, nyt toi jätti ton vauvan tonne.. Ai okei, nyt se jo tulikin hakemaan vauvansa.. aa, tässä kohdassa noi alkoikin jo seurustella.." En ihan ehtinyt tuoda riittävästi tunteita mukaan moneenkaan juttuun. Leffa oli kuitenkin aivan katsottava. Monessa kohdassa porukka nauroi teatterissa ääneen ja siinä tosiaan olikin ihan hauskoja kohtia. Päähenkilöiden näytteleminen ei ihan täysin uponnut tähän katsojaan. Homma tuntui vähän nimenomaan näyttelemiseltä ja itse olisin toivonut enemmän aidon tunteen tuntua. Luulen, että just näissä jutuissa fiilis olisi ollut erilainen jos en olisi lukenut kirjaa ensin.

Vähän hassulta tuntui se, että Morganin sisko ja Jonah seurustelivat yhden kuukauden nuorena ja sen jälkeen Jonah häipyi melkein pariksikymmeneksi vuodeksi ja tuon yhden kuukauden perusteella Jonah on rakastanut Morgania siitä lähtien. Jonah jäi muutenkin elokuvassa vähän kylmäksi. Kirjassa ehkä ymmärsi paremmin, miksi hän on niin ihana. Muutaman minuutin enemmän olisi voinut käyttää Morganin ja Jonahin kouluaikoihin, että olisi paremmin ymmärtänyt kuinka vahva side heillä syntyi jo nuorena. Olisin hyvin jaksanut katsoa tätä leffaa kymmenen tai vaikka kaksikymmentä minuuttiakin kauemmin. Hahmoista myös pappa olisi kaivannut muutaman minuutin lisää ruutuaikaa. Kirjassa hän on niin terävä ja hauska, ihana hahmo. Leffassa taas hänelle ei ole annettu ollenkaan niin paljon nasevuutta, kuin olisi pitänyt.

Pidin tässä rainassa kuten myös Se päättyy meihin-leffassa elokuvan ulkoasusta. Perheen talo oli ihana.. 70-luvun (?) tyyliä ja tosi kivaa vaihtelua moniin muihin lavastetaloihin. Paikat ja elokuvan värit oli kauniita ja leffaa oli mukava katsella. Tunsin kuitenkin aivan luissa ja ytimissä saakka sen, etten yhtäkkiä enää samaistukaan perheen tyttäreen, vaan äitiin ja vähän mietin koko leffan ajan, että mitähänhittoonyttaas?! Tuntui hyvin hämärältä, että elokuvan mutsin nuoruuden kohtaukset oli vuodelta 2007, kun eikös ne mutsien nuoruushommat oo aina about 70- tai ihan maksimissaan 80-luvun alusta? Elokuvaa ennen näytettiin traileri, jossa Amanda Seyfried esitti yhtäkkiä selkeästi keski-ikäistä talon rouvaa. Öööö..Hänhän on Mamma Mia-tytär eikä rouva, joka palkkaa kotiapulaisia. Että don’t get me wrong.. vanheneminen sopii allekirjoittaneelle ihan hyvin (tai on ainakin tähän asti sopinut), mutta milloin tämmönen hommeli, joku omituinen aikajatkumon vääristymä tapahtui?

Semmosta. Kadotin jo vähän punaisen ja muunkin väriset langat. Lopputulema: Ei mitään maailmaa syleilevää upeutta, mutta aivan luettavaa ja katsottavaa. Ootteko samaa mieltä?

Sannis

Tylsää ja vaunuruokaa

Tänä viikonloppuna ollaan aika tylsällä vaunureissulla. On harvinaista, että vaunuillessa on tylsää, mutta jokunen sellainenkin retki on vuosien varrelle sattunut. Lokakuun tuskaisen alun jälkeen migreeni piti reilun viikon välipäiviä, mutta palasi täksi viikonlopuksi, joten se tietysti vaikuttaa omaan olotilaan. Jo perjantaina päivällä alkoi hommat mennä huonompaan suuntaan, mutta sain hoidettua työt sovitusti. En tiedä mikä tällä kertaa triggeröi.. ehkä se, kun kävin värjäyttämässä kulmat ja ripset. Yleensä laitatan vain kulmat enkä värjäytä ripsiä, mutta nyt oon kaksi kertaa sen tehnyt ja molemmilla kerroilla migreeni on alkanut samana päivänä. Laitetaan siis jälleen yksi asia listalle, mitä kirjoittajan ei kannata haaveilla tekevänsä. Niin rasittavaa. Pystyn toki helposti elää ilman ripsien värjäystä, mutta lista alkaa olla saakelin pitkä ja se "vähän" viistää.

Oon nyt kaksi yötä hikoillut peittoni ja lakanani aivan märiksi ja päivisin koittanut selviytyä elämästä jotenkuten. Viime yönä mietin jo ensi viikon työkalenteria. Sen verran oli nihkeät olotilat, että epäilin josko oon maanantaina työkunnossa. Sairaslomapäiviä ei kirjoittajalle migreenin takia oikein usein kerry, mutta aina joskus koittaa se päivä, kun ei enää pysty. Koitan nyt kuitenkin olla stressaamatta vielä liian pitkälle. Mennään tämä päivä alta pois ensin.....*sanoi hän ja sen jälkeen klikkasi samantien auki ensi viikon kalenterin :D Hölömö!!

Ollaan siis vaunulla ja sijainti on niinkin lähellä kotia, kuin Lukkuhaka, Isokyrö. Tarkoitus oli olla aika rauhassa ja tehdä pieni kävelyreissu läheiselle lintutornille. Koko viikonlopun on kuitenkin satanut vettä, joten metsälenkki jäi väliin ja sen sijaan ollaan hengailtu vaunussa 99% ajasta. Tässä Lukkuhaan lähellä ei oo oikein paljoa sisätekemistä, joten kauppaa pidemmälle ei oo mister A ja tytötkään lähteneet. Ollaan lähinnä pelattu korttia, tuijotettu tietokoneita ja laitettu ruokaa. Mini on innostunut kortin peluusta ja eilen selviteltiinkin Koiran säännöt, kun alkoi Arabia ja Ristiseiska kyllästyttää. Miten ne pelit onkaan unohtuneet vuosien varrella? Kirjoittajan pikkusisko kävi kaverinsa kanssa kahvilla pe-iltana ja eilen, lauantaina käytiin hengailemassa hetken heidän vaunullaan.

Uudessa vaunussa on nyt tullut laitettua ruokaa enemmän, kuin vanhassa, kun tilaa on reilummin. Tälle retkelle tein valmiiksi kotona tomaattisen jauhelihakastikkeen ja keitettiin sen kaveriksi spagetti sekä pe-iltana, että la-päivällä. Lauantaiaamuna mini keitteli kaikille puurot ja odottelen tässä, että puuronkeittäjä herää tällekin aamulle. Kirjoittaja ei oikein oo puuronaisia, mutta jotenkin tuntui nyt, että vaihtelu vähän virkistäisi ja kyllähän se aivan hyvää oli kaurapuuro omatekemän omenahillon ja raejuuston kanssa. 

Lauantain dinneriksi tehtiin airfryerissä lohkoperunat ja ostin ekaa kertaa myös kanakebabia. Se maistui aikuisille, mutta tytöt ei piitanneet. En oo aiemmin ymmärtänyt oikein airfryeriä.. että mitä virkaa sillä on, kun kaiken saman voi tehdä uunissa, mutta nyt ollaan vaunulla alettu sitä käyttää ja täällä se onkin kyllä huippuhyvä, kun uunia ei ole. Lähinnä perunoita ja niiden lisukkeita ollaan sillä tähän mennessä tehty. Tänään ennen kotiin lähtöä ajattelin heittää sinne vielä kalapuikkoja. Eiliseltä jäi dippikastiketta, joten niistä saa kasviksien kanssa varmaan ihan passelin lounaan. Ehkä pitää keitellä vielä vaikkapas nuudeleita lisäksi.

Meillä on aina vaunulla mukana paljon kasviksia ja ostetaan jokaisella kauppareissulla lisää. Mini napsii niin paljon, kuin vain mutsi jaksaa pöytään laittaa esille. Toki itsekin kuorii ja pilkkoo niitä esim. välipaloiksi. Tällä kertaa otin pariksi päiväksi mukaan viisi kurkkua, kilon tomaatteja, seitsemän suippoparikaa, ison pussin pehtoorin salaattia ja kahdeksan omenaa. Enemmän olisi saanut olla, koska nyt sunnuntaiaamuna on jäljellä enää muutama omena ja yksi kurkku.

Herkkujen suhteen tuli eilen vähän sanomista, kun mister A ja mini lähti kauppaan. Tytöt teki perjantai-iltana syksyn ensimmäiset juusto/pipari/viinirypäle/tiesmitkä-herkkulautaset ja vannotinkin kauppaan lähtijöitä, että nyt ei tarvita enää mitään mussuttamista. Mister A:lla on tapana yltäillä ja saattaa tuoda kaupasta vaikka kolme suklaalevyä, limsaa ja vielä vähän pullaa lisäksi. Itse ei niitä sitten kovin paljoa syö, mutta perheen naisväki sitäkin enemmän. Kirjoittaja on viimeisen vuoden aikana pudottanut elopainostaan 14 kiloa, joten koitetaanpa pitää niitä pullahommia nyt vähän vähemmällä ettei kilot kiipeäisi taas takaisin. Kun kaupassakävijät kotiutuivat, kertoivat, että oli ollut leipomossa niiiiin hyvän näköisiä pullia. Mini sanoi, että hän olisi kyllä uskaltanut ostaa, mutta iskä ei. :D :D 

Kesällä grillataan vaunulla paljon, mutta pitkällä reissulla siihen ehtii vähän kyllästyä ja syksyllä jos luvataan sadetta, ei aina oteta edes grilliä mukaan. Oonkin koittanut miettiä, mitä kaikkea vaihtelua sitä vaunuruokiin keksisi. Ainakin voisin tehdä lihapullia pakkaseen ja sieltä ne olisi helppo lämmitellä sitten, kun tarve on. Osa tekee airfryerissä makaronilaatikonkin, mutta ehkä siihen pitää olla joku erillinen vuoka? Meillä on pieni fryeri, joka pitää aikamoista meteliä. Tilasin nyt uuden isomman, jonka luvataan olevan superhiljainen. Aikamoinen ruuan dunkkis fryeristä tulee kyllä vaunuun, joten helpointa olisi jos senkin saisi pitää ulkona. Sateella ei oo tosin mahdollista. 

Onko jengillä jotain hyviä airfryer-vinkkejä?

Sannis

Lomanpoikanen

Kirjoittajan pieni syysloman poikanen torstaista sunnuntaihin oli aivan mukava. Etukäteen vähän ressailin, että oon lykännyt päivät liian täyteen ohjelmaa, mutta ehdin sitten kuitenkin kyllä kotonakin olla ja vähän turhan monta tuntia tietokoneen näyttöä tuijottaa. Mister A oli töissä ja ylitöissä koko viikon ja viikonlopunkin, joten tyttöjen ja Saimin kanssa vietettiin vapaita.

Torstaina siivoilin vähän heti aamusta ja extempore pesaisin jopa ikkunat. Se on paskista paskin kotityö ja olin itekin äimän käkenä, että yhtäkkiä aloin suuriin puuhiin. Siivoilun jälkeen ystävä tuli pikkupoikansa kanssa lounaalle ja vietettiin hyvä tovi höpisten. Mini puuhasteli tosi kivasti kohta 1-vuotiaan pikkuklopin kanssa ja Saimikin oli välillä hyvinkin kiinnostunut pikkuvieraasta, tai ainakin hänen porkkanastaan :D Iltapäivällä suuntasin toisen ystävän kanssa porrastreeneihin ja ne meni kyllä perille, kuten aina. Ilta otettiin iisisti Sohvaperunoita tsiigaillen ja korttia pelaillen.

Perjantaina fillaroitiin minin kanssa salille. Kuustoistavee ei halunnut mukaan ja hoiti mielummin Saimin lenkityksen. Salin jälkeen ehdittiin hengailla kotosalla ja iltapäivällä ajeltiin koko porukka, mister A mukaan lukien kaupunkiin perhevalokuvaukseen sekä siitä suoraan ystävien luo dinnerille. Mini oli odottanut visiittiä erityisesti, koska oli jäämässä ystävänsä luo yöksi. Pitkään istuttiin kamujen kanssa höpisten ja kello olikin jo melkein nukkumaanmenoaika, kun palailtiin kotiin.

Lauantaina napsin postauksen kuvat aamulenkillä. Yöllä oli ollut pakkasta ja lauantaina luonto näytti upealta. Pitkän aamukahvin ja Saimin kanssa käppäilyn jälkeen suunnattiin kuustoistaveen kanssa tallille. Vaikka yritettiin olla kuinka varovaisia, kylläpä se meidän iskä sai kuin saikin allergiaoireita meidän heppahommista. En tajunnut, että en tietenkään saisi pitää auton ratista kiinni sen jälkeen, kun oon silitellyt hevosia. Huuh! Illalla oltiin sen verran ajoissa kotiutumassa ysäribileistä, että mister A lähti meitä hakemaan, vaikka olikin aamulla aikainen herätys töihin. Kesken matkan alkoi toinen silmä paisua ja näkökyky hävitä. Ihan mielenkiintoista oli siinä kohdassa, kun toinenkin silmä alkoi oireilla. Hubby siinä sitten vähän varovasti kyselikin, koska olin ajatellut ottaa oman autoni seisontavakuutuksesta takaisin ajoon :D 

Sunnuntaina tehtiin lenkki ja hengailtiin suurin osa päivästä kotosalla. Pesin pyykkiä monta koneellista ja lähdettiin salille vielä iltapäivästä mister A:n päästyä töistä. Illalla mini teki pitsaa ja tsiigailtiin Sohviksia. Sohvaperunoista tulee kirjoittajalle vähän jouluinen olo ja tekikin mieli laittaa glögiä ja juustoja. Niitä ei kuitenkaan meiltä löytynyt, joten jäi toiselle päivälle. Ehkä ensi viikonloppuna.

Syyslomat on nyt sitten pidelty. Tytöt on alkaneet puhua joulusta. Kirjoittajaa harmittaa, kun ei päästä tänä vuonna Rukalle ennen joulunpyhiä. Mister A:lla ei oo talvilomaa työpaikan vaihdon johdosta. Viime vuosien talvilomareissu tässä loppuvuodesta on ollut niin kiva, mutta ei se olisi sama jos me tyttöjen kanssa lähdettäis ilman mister A:ta. Ehkäpä sitten ensi vuonna taas semmosta hommaa. 

Mukavaa tätä viikkoa!

Sannis

Booklover: Samuli - Pimeydestä valoon

Samuli - Pimeydestä valoon oli aivan kuunneltava kirja. Ei siinä taida mitään niin erilaista olla, kuin muidenkaan alkoholistijulkkisten tarinassa, mutta ihmisten kohtalot kiinnostaa aina ja varsinkin siinä tapauksessa, kun loppu on onnellinen. Eihän se Samulin tarina loppu vielä oo, mutta kirjalla on onnellinen päätös. Ja siis onhan tässä tarinassa tosi ihmeellistä ja huikean siistiä se, että Samuli on pysynyt selvänä jo vuosia.

Kirjan on kirjoittanut Samulin ystävä, ortodoksipappi Johannes Lahtela. Ihan kivasti siinä tulee mukaan Johanneksen omia kokemuksia ja aivan sopivalla tavalla ne nivoutuu yhteen Samulin kokemusten kanssa. Uskon asioita tuodaan kirjan loppupuolella mukaan ehkä vähän enemmän, kuin mitä tämä lukija olisi tarvinnut, mutta ilmeisesti usko on Samulille nykyään tosi tärkeää ja siinä mielessähän sen tuominen kirjaan on luonnollista.

Pidin Samulista nuorempana. Kuuntelin Pienestä Kii-levyä (eli c-kasettia) hullun paljon ja rakastin Paratiisilinnut- sekä Maailmain-biisejä. Rakastan niitä vieläkin. Tätä kirjoittaessa kaivoin levyn biisilistan esiin ja kuuntelin useamman ensimmäistä kertaa vuosien ja vuosien jälkeen. Hillitön sunnuntai, Vieraat saapuu, Yön jälkeen, Me rakkaudesta lauletaan. Tuli aivan itkua silmään ja aivan kuin olisin tuntenut vähän jotain mitä tunsin silloin 90-luvun alussa. Osa biiseistä kuulostaa jotenkin aivan erilaisilta, kuin mikään muu. Ei ihme, että upposi silloin (ja nyt) niin kovaa.

Myöhemmin en oo digannut Samulia kovin paljoa. Joku biisi on kolahtanut, esim. Levottomien tunnari, mutta ennemminkin oon vähän ihmetellyt jättisuosiota. Viime vuosien rauhalliset hönkäilyhenkiset biisit ei oo olleet tämän blogin kirjoittajan juttu. En oo osannut niissä nähdä Samulin laulutaituruutta tai kokenut, että hänen tulkintansa olisi millään tavalla erikoinen. Loiriinhan Samulia on usein verrattu ja Samulin tavoin Veskun suosio laulajana jää allekirjoittaneelle mysteeriksi.

Samulin leffarooleista useampi on ollut ällöttävä ja vaikka (tai ehkä juuri siitä syystä) Samuli on ne taitavasti näytellyt, oon ehkä yhdistänyt roolihahmon ällöttävyyden Samuliin. Oon myös usein ääneenkin ihmetellyt, olisko mitenkään mahdollista, että Samuli Edelmann tekisi elokuvan, jossa sillä pysyisi vaatteet päällä :D Vintiöthän oli aivan paras. Olin nuorempana täysin sketsiohjelmafani ja Vintiöt oli kyllä sairaan hyvä. Siinä taisi kyllä toki Kari Hietala liidata hommaa hauskimpana tyyppinä.

Kirjassa yllätti ja ihmetytti se, kuinka pohjalla Samuli on ollut. Tottakai jossain kohdassa.. ehkä vuosituhannen taitteessa (?) huomasi kotisohvalle saakka, että nyt ei mene kaverilla hyvin. Painoa alkoi tulla ja joitain lehtijuttujakin joistain sekoiluista aikanaan lueskelin. En kuitenkaan olisi koskaan arvannut millä mallilla tähden elämä ja riippuvuus on oikeasti ollut ja jo uran aika alkuvaiheilla ja nousukiidossa. Uskomatonta on, miten Samuli on kuitenkin ilmeisesti suhteellisen hyvin pystynyt hoitaa suurimman osan duuneistaan ja kuinka hänelle on niitä kuitenkin koko ajan tarjottu,

Riippuvuussairaudet on aina olleet itselleni pelottavia. Niissä järkyttävintä on se, kuinka ihminen muuttuu aivan toiseksi ja se, kuinka riippuvuuden kohde määrää elämässä kaiken. Ja tottakai se, että useinhan ne johtaa kuolemaan. Samulin tarinaa lukiessa, mietin monta kertaa, minkälaista elämä alkoholistin kanssa voi olla. Myös muita mietinnän aiheita kirja antoi. Samuli ajatteli aina, että kun saavuttaa vielä yhden etapin ja tai onnistuu vielä jossain tietyssä jutussa, koko elämän vaivannut ahdistus poistuu ja hän tulee onnelliseksi. Yksi kerrallaan urahaaveet täyttyi ja saavutukset tavoitettiin, mutta se ei poistanut ahdistusta. Tätä juttua mietin paljon.. on varmaan aika yleistä, että me ajatellaan sisäisen olon muuttuvan, kun vain saadaan kaikki ulkoiset kuviot kohdilleen. Harvoin se niin taitaa kuitenkaan olla. Sisäistä rauhaa taitaa olla mahdotonta saavuttaa ulkoisten asioiden perusteella.

Ihan uutena juttuna itselle tuli kuvaus alkoholistin raitistumisen jälkeisestä ajasta. Kirjassa puhuttiin siitä, kuinka kaikki olettaa, että raitistumisen jälkeen kaikki on hyvin ja niinhän sitä on itsekin olettanut. Nyt kuitenkin tiedän enemmän. Raitistumisen jälkeen astuu kuvioon ihan uudet haasteet eikä ne haasteet ollenkaan ole kaikki pelkästään viinanhimojen kanssa taistelua. Sen jälkeen pitääkin oppia kestämään ja tuntemaan omaa itseään, pitää oppia ottamaan lähellä olevat ihmiset huomioon ja pitää opetella elämään ihan toisenlaista elämää. Pitää opetella kohtuutta ihan kaikilla alueilla.

Ennen kirjan lukemista en pitänyt Samulia erityisen mukavana tyyppinä. Jostain syystä fiilis oli, että hän on ehkä hitusen ärsyttävä. Luettuani kirjan, allekirjoitan mielipiteeni edelleen. Sympatiat tottakai heräsi ja oon erittäin onnellinen hänen puolestaan siitä, minkälaisen käänteen elämä on tehnyt sen jälkeen kun alkoholi jäi. Sain kuitenkin kirjasta sellaisen fiiliksen, että tähden perusluonne ilman aktiivista riippuvuuttakin on aika itsekäs. Sehän toki voi olla starojen perusluonteenpiirre. Tai ehkä julkisuus muuttaa sellaiseksi. Se, että Samuli ei oo voinut olla lapsilleen kunnolla läsnä vaikuttaa kyllä omaan mielipiteeseen myös. Tietyllä tavalla ymmärrän, että alkoholihan tottakai estää kaiken normaalin elämän, mutta kuitenkin jotenkin (varmaan vähän lapsellisesti) koen, että rakkaus lapsiin olisi pitänyt olla sairautta vahvempi. Ja mistäpäs sitä tietää… ehkä juuri se olikin loppuviimein se, joka sai Samulin laittamaan korkin kiinni, mutta kirjassa se ei ainakaan ilmene. Ehkä tänä päivänä, kun toipumista on takana jo vuosia, on rosotkin luonteessa hieman tasoittuneet. Kirjassa kyllä kerrottiin myös Samulin hyvistä puolista, joita on paljon.

Nyt kun lueskelin arvosteluja kirjasta, törmäsin tottakai Samulin kuviin netissä ja voi miten tutulta tähti näyttääkään. Oon huomannut saman fiiliksen vallitsevan esim. Tom Hanksin tai Gary Barlown kohdalla. Nämä julkkikset on itselle ihan vieraita, mutta olivat niitä ensimmäisiä tähtiä, joita nuorena alettiin seurata ja sitä myötä tuntuu nyt, kuin olisivat tuttuja vuosien takaa. 

Samulin kirja oli kyllä aivan hyvä.

Sannis

Bileissä

Piti aivan kuulkaa kuvata nuo laukut, jotka ostin Tuurista, kun olivat niin kivat. Eilen oli sitten se päivä, kun CK-vyötärölaukku pääsi käyttöön. Vähän oli erityisherkälle paljon, kun vyötäröllä oli kerroksina trikoot, hame, pusero ja laukku, mutta selvisin, selvisin :D Vaasan jäähallilla oli ysäribileet ja sinne pyysin kamua jo hyvissä ajoin aiemmin syksyllä. Kesästä lähtien on ollut sellainen olo, että olisi kiva mennä johonkin tanssimaan, mutta useimmat happeningit tuntuu vähän turhan suurilta kirjoittajan makuun. Tämä oli riittävän lähellä ja riittävän helppo. Tässä myös tiesi, että musa on varmasti tuttua ja tanssittavaa. 

Ei kirjoittajalle tommoset tapahtumat vieläkään oikein uppoa. Oon aikanani nuorempana hillunut kaiken maailman happeningit ja ollut aina menossa ja baarittelemassa monta kertaa viikossa, että kai kiintiö on tullut täyteen. Kun osa jengistä sekoilee ihan huolella kännissä, kaatuilee ja örveltää ja musa huutaa kaiken aikaa niin kovaa ettei missään voi jutella yhtään, tulee kirjoittajalle aika nopsasti seinä vastaan. Ei sitten yhtään mun scene nykyään.

Illasta tuli kuitenkin kiva. Istuttiin hetki ensin meillä kahden ystävän kanssa ja siitä toinen ystävä heitti kirjoittajan ja toisen kamun pelipaikoille puoli kasilta. Kuunneltiin Basic Element, Aurium, Drömhus ja Solid Base. Onhan noi ysärit vähän väsyneitä, varsinkin näköjään välispiikkien osalta. Nauroinkin kamulle, että eikö noi ymmärrä, että niiden kuuntelijat on keski-ikäisiä ja paheksuu sitä, että koko ajan vaan kiroillaan. Tajusin toki, että saatan puhua vain meidän puolesta ja muihin voi hyvinkin upota ne "Fuck you motherfuckers"-jutut. Itseä lähinnä nolotti niissä kohdissa ja laitoin vähän korvia kiinni aina tarvittaessa. Kotioloissa en kuuntele enää ysäreitä ollenkaan, mutta jumppiinhan ei parempaa musaa ookaan ja kyllä meni myös eilen ihan mukavasti jalan alle. 

Kotona oltiin hyvissä ajoin puolen yön maissa ja viimeinen esiintyjä jäikin näkemättä. On ihanaa olla matkassa sellaisen ystävän kanssa, jonka kanssa voi lähteä ajoissa himaan, vaikka sitten ennen vikaa esiintyjää. Tottakai oltais jääty jos viimeinen bändi olis ollut jommalle kummalle tärkeä, mutta ei meille kummallekaan ollut mikään bändi erityinen tai sellainen, joka pitäisi välttämättä nähdä. Siinä vaiheessa oltiin tanssittu riittävästi, joten oli erittäin hyvä aika lähteä himaan. Nyt oon tässä jo aamukasista lähtien hengaillut sohvalla ja se on aina kivaa, kun päivä alkaa ajoissa.

Semmosta lauantai-illan puuhaa tälle viikolle. Mitäs muut on hommailleet?

Sannis

Elämänjanalla

Tulossa muutamia sanoja terapiasta ja siitä missä mennään nyt.

Kun aloitin terapian, about ensimmäinen juttu mitä murehdin oli se, oonko varmasti oikeutettu Kelan tukemaan terapiaan, koska vointi ei ollut niin huono. En tiedä missä minkäkin olotilan raja menee, mutta jotenkin koin huonoa omatuntoa siitä, että selviän arjesta ja päivittäisistä hommista ja saan kuitenkin valtion tukea terapiaani. Meni noin vuoden verran terapiapolun alusta ennen kuin varsinainen terapia alkoi ja sinä aikana olo oli kohentunut mukavasti. Terapeutti selitti, että tarkoitus nimenomaan on, että jengi pysyy työkykyisenä ja nyt myöhemmin tiedän ja uskon, että tämänkaltaisessa terapiassa on vointi oltavakin sillä mallilla, että pystyy tarkastella itseään, maailmaa ja omaa toimintaansa jollain lailla objektiivisesti ja realistisesti. Jos vointi on tosi huono, hoito kannattaa olla ensin ehkä jotain muuta, jotain akuutimpaa. Masentuneena kaikki asiat vääristyy ja on todella vaikea ymmärtää itseään ja muita.

Terapian toinen vuosi alkoi viime kuussa. Tein hakemuksen tälle toiselle vuodelle Kelaan ja se hyväksyttiin. Hakemusta varten tarvittiin lääkärin B-lausunto. Kävin siis ihan tuntemattoman lääkärin vastaanotolla ja homma meni about sillain, että hän kyseli suurinpiirtein samat kysymykset, jotka kysyttiin jo lomakkeissa, joita kirjoittajan sekä terapeutin piti täyttää ja sen jälkeen kirjoitti lapun, jossa suositteli terapian jatkoa. Tuntui aika turhalta tehdä tommonen välisteppi, mutta niin kai se menee, että pelkästään terapeutin lausunto jatkosuosituksesta ei ole riittävä. 

Tokan vuoden alkaessa vointi on vähän kyseenalainen. Tässä syksyllä on tullut (toivottavasti) hetkellinen notkahdus, joka johtuu luultavasti jatkuvan lääkityksen lopettamisesta ja siitä johtuvasta lähes jatkuvasta migreenistä. Stressitasot tuntuu kasvaneen samantien aikamoisen korkeaksi. Enemmän aikaa tapaamiskerroilla on mennyt nyt kuulumisten vaihtoon. Ollaan tehty läsnäolo-, tietoisuus- ja rentoutusharjoituksia helpottamaan omaa oloa. Tuntuu tosi kivalta, että terapeutti suhteuttaa tapaamisten sisältöä juuri sen hetkisen olotilan ja voinnin mukaan. Monta tapaamiskertaa syyskuun puolella keskityttiin rauhoittamaan levotonta mieltä. 

Nyt on useampi käyntikerta mennyt elämänjanatehtävään. Ollaan käyty ihan konkreettisesti omaa elämää läpi. Ensin aika ennen koulua. Sen jälkeen ala-aste, sitten yläaste, lukio, ammattikorkea-aika ja niin edelleen. On jännää huomata mitä asioita sitä nostaa esille, kun saa itse täysin valita mistä puhutaan. Ja mitä kaikkea tulee mieleen sitten, kun tapaamiskerta on ohi. Viimeisimpänä ollaan ehditty siihen aikaan, kun lapset on syntyneet ja näköjään kirjoittaja ei muistakaan juuri mitään muuta niiltä vuosilta. Tyttöjen syntymä ja Tommin kuolema on tietysti elämän suurimmat asiat, mutta jännä huomata, että kaikki muu on tosiaan vähän hämärän peitossa.

Semmosella mallilla on terapiapolku tällä hetkellä. Ensi viikolla hommat jatkuu siitä, mitä tapahtui minin syntymän jälkeen. Pikkusen matkaa sitä taidettiin ehtiä jo viime kerralla mennä eteenpäin, mutta onhan siinä sitten vielä kolmisentoista vuotta lisää elämää ennen tätä päivää. Tosi mielenkiintoinen on tämäkin tehtävä. Oon sanonut jo vuoden ja sanon edelleen: Kyllä terapia kuulkaa kannattaa!

Sannis

Syysloma

Tyttöjen syysloma on sujunut aika mukavasti. Alkuviikosta olivat jonkin verran keskenään (ja Saimin kanssa tietysti) kotona, kun me vanhemmat oltiin töissä. Likat on niin isoja ja omatoimisia jo ettei tarvi enää ruoka olla ihan tasan tarkkaan valmiina, vaan voin vähän töihin lähtiessä muistuttaa, mitä voisi jääkaapista lämmitellä lounaaksi ja halutessaan voi aina itsekin tehdä jotain. Aika usein tekevätkin ite. Minillä on burritokausi ja söisi joka päivä burritoja, mutta koitetaan vähän muutakin muistaa välillä laittaa.

Minillä oli korvatulehdus syyskuun puolella ja tuntuu ettei se oo kunnolla paratunut, joten viikko alkoi sillä, että mummu vei miniä lääkäriin. Nenäsumutetta määrättiin. Korvissa ei kummempaa, mitä nyt toinen vähän punoittaa. Odotellaan siis edelleen, että nuhainen olo menee ohi. Lääkärikäynnin jälkeen minillä oli leffatreffit kaverin kanssa ja kävivät katsomassa uuden Cancel-leffan. Oli kuulemma ihan hyvä.

Kuustoistavee lähti leffaan menijöiden kanssa samalla kyydillä kaupunkiin ja tuli bussilla takaisin. Oli kuulemma vähän puutteita kosmetiikkaosastolla ja kävi niitä täydentämässä. Sen lisäksi on vienyt Saimia kävelyille ja puuhastellut omia juttujaan. Eilen illalla auttoi miniä tekemään kauden ensimmäisen piparitalon. Auttoi myös syömään kauden ensimmäisen piparitalon. No joo, ei se ihan mennyt kerralla. Vähän jäi vielä tälle päivälle.

Jotain pientä kotihommaa on tytöillä ollut alkuviikon aikana, salilla kävivät iskän kanssa ja lehtienjakoduunit hoitui tavalliseen tapaan syyslomaviikosta huolimatta. Kuvat ei ole tältä viikolta, vaan nappasin ne kesällä. Epäilen, että mini kyllä ehtii leipoa myös tälle viikolle. Olisi jo leiponutkin tässä joku päivä, mutta kirjoittaja toppuutteli siitä syystä, että oli jo herkkuja sille päivälle syöty. Yksi porkkanakakkucookieresepti vähän polttelee puhelimen kuvakaappauksissa.

Tänään tulee tyttöjen täti, mister A:n sisko kylälle. Sitä ennen lupasin tarjota lounaan ystävälle, jonka visiitti on myös tytöille aina mieluinen. Minillä on suunnitelmissa yksi yökyläily loppuviikkoon. Kuustoistaveellä on ratsastustunti varattuna lauantaille. Salillekin on vielä tarkoitus mennä koko porukalla. Tytöille tuli syysloma kyllä ihan tarpeeseen. Molemmilla on alkanut alkusyksystä uusi arki uudessa koulussa ja selkeästi se on kyllä väsyttänyt.

Vielä on lomapäiviä likoilla jäljellä. Tosi kiva juttu!

Sannis