Helmikuu

Helmikuussa:

- Sain ihanaa postia

- Olin suurimman osan kuukaudesta tosi hyvällä fiiliksellä, mutta loppukuu oli lannistava

- Keräsin kotivaraa

- Kävin kävelyillä

- Käden kipu paheni eikä ortopedilla ollut parempia uutisia, kuin muillakaan kättä tutkineilla

- Ajeltiin Lapualle teatteriin

- Söin päivällistä sukuni naisten kanssa ja lounasta ystävien kanssa

- Ohjasin 29 erilaista tuntia töissä

- Kuuntelin kirjoja

- Hengailin tallilla

- Kävin joogaretriitissä

- Tapasin maailman söpöintä vauvaa

- Vietettiin 16-vuotissynttäreitä

- Opettelin soittamaan uusia soittimia sointukylpyjä varten

- Treenasin kuntosalilla yksin ja minin kanssa

- Koin, että talvi vaihtuu kevääseen liian aikaisin, koska ollaan saatu "oikeita" talvipäiviä vain muutama

- Murehdin Saimia, joka järsii tassujaan eikä syy meinaa selvitä ollenkaan

- Ilahduin lisääntyvästä valosta

Mukavaa alkavaa maaliskuuta!

Sannis

16

Viistoistavee on nyt kuustoistavee. Sankari ei tahtonut muita juhlallisuuksia, kuin kaffit kotona perheelle. Lahjarahoja laittoi heti synttäreiden jälkeen liikkeelle sen verran, että teki kirjakaupasta tilauksen ja kävi kaupungilla ostamassa jotain ihonhoito- tms. tarpeita. Ennen synttäreitä halusi tilata pari Ghostin bändipaitaa ja ne lupasin meiltä vanhemmilta lahjaksi. On todella harvinaista, että tämä kuustoistavee haluaa jotain vaatetta itselleen ja vielä sanoo sen ääneen.

Somessa jo kirjoittelin sankarista muutaman sanan; En usko, että hän on täällä ensimmäistä kertaa. Tottakai teinit on teinejä ja välillä mutsilla on pinna kireällä teineilystä, mutta aina vaan hänessä on jotain sellaista viisautta ja ymmärrystä, jota en usko yhdessä elämässä kenenkään ehtivän oppia. Kirjoittaja ei ole koskaan edes oikein miettinyt uskooko uudelleen syntymiseen vai johonkin muuhun, mutta kuustoistaveen kohdalla on aina ollut vahvasti läsnä ajatus siitä, että hän on vanha sielu.

Oon aina ollut tästä lapsesta vähän huolissani.. siitä, kuinka hän tulee kestämään maailman kovuuden ja julmuuden. On aina tuntunut siltä, että hän tietää liikaa ja että koko maailma, sen viisaus sekä kamaluus lepää hänen harteillaan. Meidän kanssa kuustoistavee on elänyt ihan tavallista, turvattua ja turvallista sekä (toivottavasti) onnellista elämää, mutta aivan kuin hän olisi kuitenkin kokenut jo paljon enemmän. Hän on todella herkkä, mutta ehkäpä juurikin edellä mainitut syyt tekevät hänestä myös riittävän vahvan. 

Tällä kuustoistaveellä ei ole kiirettä hillua kaupungilla, ryypätä ja rellestää. Hän viihtyy edelleen kotona. Pienen tauon jälkeen kuvioihin on tullut uudelleen kuvataiteen opinnot ja ratsastustunnit, joista molemmista mutsi on tosi onnellinen. Yhteishaussa hakupaperit lähti lukioon ja yläkoulun päättymistä neiti odottaakin jo kovasti. Tuntuu, että hän on ollut jo pitkään valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen elämässään. Vilma paukuttaa harva se päivä ilmoituksia hyvästä tuntityöskentelystä ja aktiivisesta osallistumisesta. Kouluarvosanat on vaihtelevia, keskinkertaisesta erittäin hyvään. Jotenkin omaa mieltä lämmittää se, että numerot ei oo pelkkiä kymppejä rivissä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta jos arvosanat olisi kaikki erinomaisia, murehtisin ihan varmasti prässääkö pimu itseään liikaa. 

Mutsilla meinaa välillä ottaa sydämeen kipeää, kun koitetaan yhdessä luovia päivien ja arjen haasteiden läpi. Tunnistan kuustoistaveessä paljon itseäni ja koitan parhaani mukaan opettaa niitä asioita, joita itse oon elämästä oppinut ja jotka on tehneet omasta olemisesta kevyempää. Monesti kuitenkin huomaan, että ei ne asiat vain kertomalla uppoa. Asiat, tilanteet ja tunteet on kai jokaisen vain itse koettava. Toivon joka tapauksessa, että kun aika on kypsä, on ne äidin sanat jossain muistin lokerossa.

Olen todella ylpeä saadessani kutsua itseäni juuri tämän kuustoistaveen äidiksi.

Sannis

Rullaatirullaa

Hellurei ja hellät tunteet! Helmikuu rullailee aivan mukavasti kaiken muun, paitsi käden suhteen. Käsi ei parane kaikista toimenpiteistä huolimatta ja on itse asiassa tällä hetkellä pahemmassa kunnossa, kuin aiemmin. Oon nyt käynyt fyssarilla, yleislääkärillä, jäsenkorjaajalla, osteopaatilla ja hierojalla. Jokaisen käynnin jälkeen oon tehnyt neuvottuja toimenpiteitä ja sitten muutaman viikon kuluttua, kun apua ei ole tullut, käynyt seuraavan asiantuntijan luona kysymässä mielipidettä. Homma ei tosiaan mene yhtään paremmaksi ja duunit sekä päivittäiset hommat on aika haastavaa hoitaa kunnialla.

Ensi viikolle varasin ajan ortopedille. Vihaan kaikkia lääkärihommia ja tämä ramppaaminen siellä sun täällä on ihan tuskaa. Homma on kuitenkin kestänyt kohta neljä kuukautta ja käden kipu on ihan jatkuvaa, joten pakko on koittaa selvittää mistä ja miten siihen saisi apua. Kipu ei siis tunnu vain liikkeessä, vaan lähes koko ajan vuorokauden ympäri, myös yöllä ja alkaa olla jo vähän väsy.

Kättä lukuun ottamatta hommat rullailee tosiaan mukavasti. Fiilis on ihan kiva ja duunit on kulkeneet hyvin. Oon tuuraillut aika paljon tunteja omieni lisäksi ja kaikenlaista spesiaalihappeninkiakin on ollut. Työmatkat oon veivannut lähes 100% pyörällä. Siinä missä ennen oikein etsin tekosyitä mennä autolla, tuntuu nyt kaikkien ärsyttävien talvikamojen pukeminen ja niissä hikoilu helpommalta, kuin auton lämmittäminen ja lasien krapaaminen. Aikamoista!

Tänään käyn värjäyttämässä kulmat ja sen jälkeen on terapia-aika. Sieltä sitten matka jatkuu vielä töihin. Ajatus siitä, että pitää kaikki kamppeet veivata noin monta kertaa päälle ja pois on aika uuvuttava, mutta oon kyllä lähes varma, että kyllä se on Helkama, joka tänäänkin starttaa meidän pihasta Opelin sijaan. Sanon taas kerran.. pyöräily on noin seitsemän miljoonaa kivempaa, kun on hyvä pyörä ja sopivat varusteet. Äänikirja tuli tosin eilen päätökseen, joten nyt elämä on aaaaaaaivan tyhjää ja merkityksetöntä eikä mikään muu kirja tunnu miltään, joten saa nähdä kuinka tänään matkoista selvitään :D :D 

No joo… nyt kone sivuun ja aamupalalle, Saimin kanssa lenkille ja päivän puuhiin. Helmikuun viimeisiä viedään. Kirjasin juurikin kesäloman kalenteriini, joten ei tässä taas oikein montaa hetkeä mene, kun on jo juhannus. Viistoistavee täyttää vielä tämän kuun aikana kuusitoista ja helmikuun viimeisille päiville on muutenkin luvassa aivan mukavia, tavallisia juttuja!

Mukavaa loppuviikkoa!

Sannis

Vanha Paukku

Maanantai taas. Tuntuu, että aina on maanantai tai perjantai. Tällä viikolla perjantai onkin muuten kirjoittajalla vapaa duuneista, koska lauantaille on luvassa ihan täys työpäivä. Saattaapi siis olla, että perjantai tulee aika nopsaan taas. Tälle viikolle on kyllä luvassa kaikenlaista, monelle päivälle kaiken maailman ajanvarauksia, joten ihan kiva, että viikko katkeaa vähän eri paikasta kuin yleensä.

Viikonloppu oli kiva. Perjantaina tehtiin iltapäivästä vähän pidempi lenkki Saimin ja tyttöjen kanssa pitkin peltoja ja mister A:n kanssa käytiin pitkästä aikaa perjantaisaunassa. Lauantaina likat lähti kaupungille ja siitä mummun luo. Mister A värkkäsi autohommia melkein koko päivän. Kirjoittaja teki lenkin Saimin kanssa ja pyöräili salille. Tein hyvät lämmittelyt, kovan jalkatreenin ja huolelliset venyttelyt. Istuin ihan rauhassa jopa hierontatuolissa jumppailun jälkeen ja vasta sen jälkeen fillaroin kotiin. Tein vielä kierroksen Saimin kanssa ja pysähdyttiin pitkäksi toviksi katselemaan neljää kaurista, jotka kaikessa rauhassa etsivät ruokaa pellolla.

Sunnuntaina lähdettiin mister A:n kanssa Lapualle. Käytiin syömässä tosi hyvät burgerit ja sen jälkeen suunnattiin Vanhan Paukun alueelle teatteriin. Sunnuntaina ei teatterin lisäksi ollut mikään muu auki, mutta alue vaikutti kyllä kivalta. Mietinkin, että pitäisi tulla kesäaikana uudelleen ja käydä vaikka lounaalla alueen ravintolassa. Patruunatehtaan museossakin haluaisin käydä. Alueella on myös esim. Lapuan Taidemuseo ja Lapuan Kankureiden myymälä. 

Teatterissa katsottiin Rakkaudella, Kikka. Paikka oli kiva ja kotoisan kokoinen. Lipun hinta oli 26€ ja se sisälsi kahvin sekä pullan väliajalla. Teatteri noin niinkuin yleensä ei oo ihan kirjoittajan suurin suosikki. Teatterin näyttelytyyli tuntuu aina vähän vieraalta ja ymmärrän toki, että näyttämöllä sen onkin oltava erilaista ja paljon suurieleisempää, kuin elokuvissa. Silti se ei ihan täysillä iske kirjoittajaan. Pitäisi ehkä käydä enemmän ja totutella.

Rakkaudella, Kikka oli ihan hyvä. Osittain se tuntui vähän huolimattomalta, mutta sitten taas.. ihanat Kikka-biisit soi ja itku tuli lopussa tietysti. Pääosan esittäjällä oli hienosti moovsit hallussa.. Elokuvassa se aikanaan harmitti, että Kikkaa oli valittu esittämään joku, josta ei tunnistanut Kikkaa millään. Tässä oli mm. Kikan käsiliikkeet paljon paremmin hallussa. Suurimmaksi suosikiksi tässä teoksessa taisi nousta Kikan miestä esittävä tyyppi. Tosi selkeä puhe ja kaikin puolin luonteva esitys. 

Vielä ehtii tämän viikon lopussa Kikkaa katsomaan.

Sannis

BookLover: Tyttö, joka sai kaulapannan

En näköjään osaa juurikaan kuunnella fiktiota, vaan valitsen kuunteluun näitä tositapahtumiin perustuvia. Tämän(kin) kanssa jouduin vähän miettiä josko kannattaa kuunnella. Oman psyykeen kannalta siis. Päätin kuitenkin ottaa riskin. Kuuntelen Nextoryn kautta ja siellä kerrotaan tästä kirjasta näin:  

"Järkyttävä tosikertomus suomalaisesta tytöstä, joka joutui ihmiskaupan uhriksi. Hyväksikäytön rakkaudeksi naamioinut keski-ikäinen mies alisti alaikäistä Minttua vuosien ajan. Mintun kohtalo järkytti suomalaisia rikoksen paljastuttua vuonna 2016. Puhutteleva dokumenttiromaani kertoo koko tarinan otsikoiden takana. Se vastaa siihen, miksi kokematon 14-vuotias ajautui viisikymppisen yliopistolehtorin hyväksikäyttämäksi ja alistamaksi seksiorjaksi.

Minttu sai mieheltä 15-vuotislahjaksi koiran kaulapannan ja joutui myymään seksiä sadoille miehille eri puolilla Suomea. Läheiset, koulu, terveydenhoito ja lastensuojelu eivät nähneet eivätkä puuttuneet. Vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä Minttu onnistui irrottautumaan häntä pahoin traumatisoineesta elämänvaiheesta, mutta siitä huolimatta Mintun elämässä jatkuivat monenlaiset vaikeat ongelmat. Hyväksikäyttäjä tuomittiin lopulta 11 vuodeksi vankeuteen. Mies pääsi avovankilaan ennen kuin Minttu psykoterapiaan."

Ihan ensin.. kirjan nimi on vähän pöljä... on koitettu keksiä mahdollisimman huomiota herättävä ja myyvä nimi. Se tuntuu jotenkin turhalta. Aihe on jo itsessään niin karu että luulisi sen riittävän. Toisaalta, taisinpa itsekin kiinnittää kirjaan huomiota juuri nimen perusteella. No, harvemmin on kai nimi miestä pahentanut eikä tässä tapauksessa kirjaakaan.

Pidin tästä kirjasta ehdottomasti. Kerrontatapa määrää aika pitkälle, kuinka paljon pystyn tällaiseen aiheeseen syventyä ilman että ahdistun liikaa ja tämän pystyin hyvin kuunnella läpi. Kirja kertoo suoraviivaisesti mitä tapahtui, mutta ei mässäile väkivallalla tai raakuudella. Monessa kohdassa jäin ihan täysin haavi auki siitä, miten tällaista voi hyvinvointivaltiossa päästä tapahtumaan. Tottakai osassa asioista on varmasti kulmia, joita ei kirjassa tuoda ilmi, mutta silti!! Tuntuu aivan käsittämättömältä, että vanhemmat, sukulaiset, koulu, lastensuojelu, sosiaalihuolto.. kaikki päästi Mintun luisumaan käsiensä välistä täyteen helvettiin. Vaikka asiasta löytyisi miten monta lieventävää asianhaaraa, niin päin peetä nyt mitä ilmeisimmin meni kuitenkin jokaisen osalta.

Kirja kertoi Mintun tarinan lapsuudesta nykyhetkeen ja kokonaisuus tuntui tasapainoiselta muuten, mutta lopussa olisin ehkä toivonut, että olisi kerrottu vähän enemmän Mintun tämänhetkisestä voinnista ja keskitytty hetken vielä siihen. Tietysti toivon, että vointi olisi nyt hyvä ja tarinalla olisi onnellinen loppu, mutta vaikea sanoa, voiko tällaisella tarinalla sellaista olla. Ja toisaalta, tarinahan ei ole loppu, vaan jatkuu koko ajan. Nyt vain kirjan ulkopuolella.

Kirjan loppupuolella selvisi, että mies sai Suomen mittakaavan mukaan raskaan tuomion tekemistään rikoksista. Eli aivan liian lievän. Lyhyen googlettelun perusteella sama oksetus on tuomittu jo uudelleenkin samankaltaisista puuhista. Eikä taida vieläkään jäädä viimeiseksi kerraksi. Hyi hitto!

Lukijana kirjassa oli Henna Mäki-Filppula ja ääni sekä lukutapa oli tosi miellyttävä. Etsin heti saman lukijan kirjoja lisää, mutta suurin osa oli nuorten ja lasten kirjoja. Sainkin pienen nostalgiamatkan, kun listalta löytyi myös niitä omia lemppareita kolmenkymmenen vuoden takaa. Kirjat taitavat kyllä olla aika ajattomia aarteita.

Hyvä kirja, mutta sattuneesta syystä en kuuntele tai lue uudelleen.

Sannis

Ystävät

Mukavaa lauantaita! Toivottavasti kaikkien ystävänpäivä sujui hyvin. Kirjoittaja sai ihania viestejä ystäviltä ja töissä odotti kiva yllätys Bossilta ja Toimarilta. Ystävät on kyllä niin tärkeä juttu. Viistoistaveen kanssa ollaan käyty viime vuosina läpi sitä tosiasiaa, että kaikki ihmiset ei pysy meidän matkassa koko elämää ja se on ihan ookoo. Joidenkin on tarkoituskin kulkea meidän matkassa vain hetken ja joistakin luopuminen on niin hitsin vaikeaa, mutta kuitenkin tarpeellista. 

Kirjoittajan ystävät on best! Saa itkeä ja saa nauraa. Saa olla oma itsensä. Käydään syömässä, kahvilla, salilla, jumpassa, porrastreeneissä, kävelyillä, leffassa ja retkillä. Jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Hermoillaan, kun on jotain ärsyttävää ja iloitaan, kun aihetta on. Ystävät on ihania ja elämä olisi niin paljon surkeampaa ilman heitä.

Kuvan cupcaket teki rakkaat tyttäreni, jotka on keskenään aika hyviä ystäviä. Tottakai melkein neljän vuoden ikäero tuntuu, mutta muutaman vähän etäämmän vuoden jälkeen, alkaa nyt löytyä taas yhteinen sävel, kun minikin on jo vähän isompi. Työt katselevat yhdessä Frendejä ja kikattelevat hauskoille jutuille. Käyvät myös kahdestaan kaupungilla silloin tällöin.. minillä on silloin yleensä mielessä joku vaate ja viistoistaveellä tarve jollekin ihonhoitotuotteelle tms. Shoppailun jälkeen käyvät vielä yhdessä syömässä, yleensä Subwayssa tai Espresso Housessa herkuttelemassa. Suunnittelevat kaupunkireissut aina niin, että on lehtienjakopalkkaa tilillä eivätkä koskaan pummaa rahaa retkilleen ostoksiin tai ruokaan. Ainoastaan bussikorttiin kysyvät, josko äiti voisi laittaa virtaa, kun sitä eivät saa ite tehtyä. Hellusia kakaroita! 

Tänään likat on sopineet reissun Espresso Houseen lukemaan kokeisiin. Mini on pakannut jo valmiiksi koulukirjat reppuun ja odottaa, että pääsee opiskelemaan jonkun ihanan pullan äärellä ja isosiskon avustuksella. Mummu lupasi koukata tytöt mukaan lounaalle, kun opiskelut on valmiit. Mister A:lla on suunnitelmissa autonkorjaushommia. Kirjoittaja aikoo Saimin kanssa lenkille ja sitten salille, kun tytöt on kaupungilla. Sunnuntaina on sitten tyttöjen ja mummun salipäivä ja me ajellaan mister A:n kanssa Lapualle teatteriin katsomaan Rakkaudella, Kikka-näytelmää.

Mukavaa viikonloppua <3

Sannis

Joogaretriitti

Olin viikonloppuna elämäni ensimmäisessä joogaretriitissä. En todellakaan kuitenkaan viimeisessä. Päivitin retriitin jälkeen someen näin:

"Koen elämässäni usein, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, olla täällä sekä jossain muualla samaan aikaan, olla joillekin vähän enemmän ja joillekin vähän vähemmän.

Tuolla Raippaluodon perällä yhden vuorokauden ajan koin, että oon juurikin riittävästi enkä yhtään liikaa. Tuntui, ettei pidä tehdä yhtään mitään ja saa olla hetken olemassa vain itseään varten.

Aika ihanaa!"

Oli ihan oikeesti aika ihanaa. Kirjoittaja ei todellakaan oo sellainen tyyppi, joka mielellään viettää yön mökissä ihan vieraiden ihmisten kanssa, mutta tämä setti toimi kuitenkin aivan loistavasti. Paikalla oli pieni porukka; viisi osallistujaa ja kaksi järjestäjää. Siinä mielessä oli helppo lähteä, että toinen järjestäjistä on yksi LYKKEn joogaohjaajista ja siis tuttu entuudestaan. Kirjoittajalla oli myös ystävä mukana, joten ihan yksin en ollut matkassa.

Retriitti oli lyhyt, alle vuorokauden mittainen ja siitäkin syystä se tuntui hyvältä valinnalta ensimmäiseksi tällaiseksi tapahtumaksi. Saavuttiin paikalle lauantaina klo 15 ja kotiin päin lähdettiin sunnuntaina puolen päivän maissa. Siinä välissä ehdittiin joogata ja rentoutua, nostaa kortteja, kirjoittaa tunteita ylös, syödä todella hyvä dinneri ja aamiainen, käydä saunassa, juoda kahvia ja höpötellä. Yön nukuin aika huonosti, mutta se ei nyt haitannut, kun tapahtuma muuten oli niin kiva.

Seitsemästä naisesta viisi oli ruotsinkielisiä ja molemmilla kotimaisilla mentiin. Sekin toimi aivan hyvin. Luulen, että olin juuri oikeassa mindsetissa tällaiseen tapahtumaan; mielessä ei ollut mitään suuria stressin aiheita enkä oikeastaan kokenut mitään yli suuria tunnekuohujakaan. Olin vain jotenkin rauhallinen ja läsnä juuri siinä hetkessä. Kirjoittaja on omien rauhallisien ohjauksien myötä oppinut rauhoittumaan ja rentoutumaan eikä nyt ollut mitään ongelmia antaa kehon ja mielen levätä. Oikea käsi on toki edelleen tosi surkeassa kunnossa, joten se aiheuttaa kehoon kaikenlaisia tuntemuksia, mutta yllättävän hyvin pääsin siitä huolimatta iisiin fiilikseen.

Mökki oli niin kaunis ja näköala isoista ikkunoista merelle niin ihana, että en malttanut varsinkaan ensimmäisenä päivänä pitää silmiä kiinni rentoutuksien aikana, mutta tuntui ihan yhtä kivalta katsella kauniita näkymiä. Oon kyllä todella iloinen, että tämä kokemus oli niin ihana. Kirjoittaja on ennen ajatellut, että täytyy olla kunnon hihhuli (pardon my french.. mutta en siis tokikaan käytä hihhuli-sanaa negatiivisessa merkityksessä, joten ehkä sallinette) osallistuakseen tällaisiin juttuihin. Kävikin ilmi, että voi olla ihan tavallinen keski-ikäinen mutsi-ihminen ja juuri oma itsensä. Suunnitelmissa on tulevaisuudessa osallistua säännöllisesti tällaisiin maadoittaviin setteihin. 

Ootteko te muut osallistuneet koskaan retriitteihin?

Kerrohan jos sulla on vinkkejä vastaavista tapahtumista.

Sannis

Leffakriitikko: Better Man

Better Man kertoo Robbie Williamsin elämästä; lapsuudesta, hankalasta isäsuhteesta, noususta kuuluisuuteen, vaikeuksista ja riippuvuudesta sekä niiden voittamisesta. Better Manisssa on huippuhyviä musakohtauksia.. sellaisia jotka laittoi kirjoittajan tanssijalan ihan kunnolla vipattamaan, mutta se ei varsinaisesti ole mikään iloinen elokuva kaiken kaikkiaan. Aika kivasti siinä kulkee kuitenkin hyvät ja huonot asiat jaksoissa ja koska loppu on positiivinen, kestää erityisherkkä aivan hyvin myös huonot jutut, joita tässä ei oo oikein paljoa kaunisteltu. Tarinahan on kuultu ja nähty jo jokaisessa julkkiselämänkerrassa; nousu tähteyteen, liian kova meno ja sen jälkeen joko tuho tai raitistuminen. Tässä onneksi jälkimmäinen. 

Apina häiritsi jo trailerissa. Siihen tottui nopeasti, mutta en kuitenkaan oppinut edes kahdella katselukerralla pitämään ratkaisusta. Se oli turha, koska elokuva olisi ollut erityinen ilman apinaakin. Leffassa oli paljon makeita juttuja ja riittävästi kaikenlaista erikoista katseltavaa ilman apinaakin. Olisin siis mielummin tsiigaillut ihmistä tämänkin elokuvan pääosassa. Mietinkin miksi tällainen ratkaisu on tehty ja alunperin olin sitä mieltä, että tietysti siksi, koska Robbie on vain apina, joka viihdyttää muita muiden mieliksi. Sitten aloin kuitenkin miettiä, että ehkä Robbielle ei ole kelvannut kukaan näyttelemään häntä. No joo.. apinaidean ilmeisesti keksi alunperin ohjaaja ja juurikin tuosta ensimmäisestä syystä. Jännintä on se, että kirjoittajan mielestä apinalla on ihan Robbien piirteitä ja aivan, kuin hänet välillä selvästi tunnistaisi apinasta. Miten voi edes olla?

Leffan kuluessa olisin kaivannut vähän enemmän aikatietoja.. missä ajassa milloinkin mentiin. Kirjoittaja ei oo juurikaan seurannut Robbie Williamsin uraa eikä siksi oo automaattisesti ihan kartalla, milloin mitäkin on tapahtunut. Take That-osuus olisi myös saanut kestää pidempään, sattuneesta syystä :) Jos ei siis joku vielä tiedä, kirjoittaja oli ihan kunnon Take That-fani nuorena. Kun muut fanitti ysärillä New Kids On The Blockia, olin ite ihan rakastunut GaryBarlowhun. Mietinkin, oliko koko Take That aika Robbielle niin surkeaa. Leffasta saa sen käsityksen, että siinä ei paljon hyviä hetkiä ollut. Hullua on ainakin se, että Robbie oli vasta 15-vuotias liittyessään bändiin. No, niin tai näin, Take That-musakohtauksissa jouduin toppuutella itseäni etten olisi noussut penkistä ylös tanssimaan. Voisiko siis seuraava tällainen elokuva olla Take Thatista, kiitos!

Elokuvan musikaalimaisuus oli ihanaa, mutta se jotenkin vähän hiipui loppua kohti. Laulut itsessään sopi aina täydellisesti juuri siihen mihin ne oli asetettu. Ainoastaan se, että Rock DJ oli sijoitettu Take That-aikoihin, oli vähän jännä ratkaisu, mutta toki, näen mitä siinä on haettu takaa. Tosi makeasti sen kappaleen aikana käytiin läpi TT-elinkaarta ja tunnistin kyllä vaatteiden vaihdoissa juurikin, mistä musavideosta mitkäkin asut on. Samalla tavalla kuljetettiin Robbien ja Nicole Appletonin suhdetta eteenpäin She's the one-kappaleen aikana ja tykkäsin näistä ratkaisuista tosi paljon. 

Leffa on välillä aika rauhaton, varsinkin Robbien itseinhokohtauksissa on aikamoinen möykkä ja älämölö päällä, mutta tokalla kerralla se jo tuntui vähemmän häiritsevältä. Päähenkilö näkee siis aina konserttien yleisössä erilaisia versioita itsestään ja nämä sisäiset äänet kritisoivat, moittivat ja vetävät Robbieta alas. Lopussa siirtymä siitä, kun sisäiset Robbiet katkoivat toisiltaan päitä, siihen, että ne nyökyttelivät yleisössä hyväksyvästi, on ehkä vähän lyhyt. Olisiko siihen voitu ottaa vähän pidempi aika? Ainakin esim. siihen, kun Robbie ja Gary tekivät sovinnon :)

Makeita efektejä oli elokuvassa paljon ja jouduin tottakai pyyhkiä kyyneliä parissakin kohdassa. Onnellinen loppu on kirjoittajan mielestä aina ainut oikea loppu ja tämän elokuvan viimeisillä minuuteilla vallitseva rauhallinen, hyväksyvä tunnelma on juuri sellainen, mihin haluankin tällaisten elokuvien päättyvän. Toivottavasti fiilis on totta Robbien kohdalla eikä vain julkisuuskuvaa. No joo.. lopun seesteisyyttä häiritsee hitusen kertoja-Robbien viimeiset terveiset, mutta päätin sivuuttaa ne ja laittaa ymmärtämättömyyteni keski-iän piikkiin.

Better man oli kirjoittajan mielestä hyvä. Aion ehdottomasti katsoa tämän vielä uudelleen. Apinasta huolimatta. 

Sannis