Lumi

Vitsi, miten upea sää oli perjantaina. Oli pakko napata pari kuvaa, kun kävelin töistä kaupunkiin lounaalle. Harvemmin sitä tuleekaan keskellä kaupunkia napsittua maisemakuvia, mutta nyt näytti Vaasa talviasussaan niin mukavalta, että oli pakko ottaa puhelin esiin. Olisin helposti voinut tehdä paljon pidemmänkin kierroksen siinä samalla, mutta kesken työpäivän ei oikein suurelle rundille pystynyt lähteä.

Upea sää jatkui vielä lauantaiaamuun. Tehtiin lenkki Saimin, minin ja mister A:n kanssa aamupäivällä ja talvi oli tehnyt meidän hoodeille kunnon taikametsän. Aurinko tuntui maagiselta, kun kurkotteli meitä säteillään lumisien puiden väleistä. Saimi hyppi onnellisena eestaas ja mini ravisteli lumet puista alas ohi kulkiessaan. Pakkanen puraisi nenänpäätä vielä iltapäivälläkin, kun jonotettiin paikallisen teatterin Ritzin ulkopuolella ennen Show must go on-musikaalin alkua.

Illalla upea luminen sää oli vaihtunut vesisateeksi, kun lähdin pyörällä kohti LYKKE naisille-keskusta. Oltiin sovittu ystävän kanssa treenitreffit ja olin suunnitellut meneväni fillarilla, joten sillä sitten lähdin matkaan, kun en tajunnut kuinka kamalaksi sää oli ehtinyt meidän teatterin aikana muuttua. Mietin siinä jo alkumatkasta, että nyt on niin järkky ajokeli pehmeän lumen, veden ja jään takia, että pitäisikö kääntyä vaihtamaan menopeli autoon. En kääntynyt, mutta niin surkea oli ajella, että muistaisin tasan kerran olleen yhtä surkeaa viime talvena. Pysyin pystyssä mennen tullen, mutta tänään jätän kyllä Helkaman suosista parkkiin.

Tänään sunnuntaina on märkää. Vettä sataa. Toivon, että tämä on tilapäinen notkahdus talvisen sään lomassa ja pakkanen palaa hyvin pian. Mister A, mini ja faija eli pappa on puuhastelleet ulkona vaunulle suojaa. Aiemmat talvet on vaunu ollut säilössä faijan hallissa, mutta tällä kertaa jätetään se omaan pihaan. Kirjoittaja ei oo erityisen ilahtunut pressutallista, joka sen päälle bygataan, mutta sellainen sattui nyt olla faijalla extrana (Mitä faijalla ei olisi extrana?), joten se nyt hyödynnetään. Mister A haaveilee rakentavansa pihan perälle oikean tallin, mutta vielä ei oo sattunut olemaan sen vertaa ylimääräistä käteistä :D

Me kuustoistaveen kanssa ollaan oteltu hyvinkin iisisti. Vähän ruuanlaittoa, pyykinpesua ja sen sellaista. Saimin kanssa ehdittiin tehdä lenkki ennen sateen alkua. Taidetaan tehdä toinen, vähän lyhyempi kohtapuoliin. Lenkin jälkeen lähdetään leffaan katsomaan Wickedin kakkososa. Meillä onkin ollut mister A:n kanssa oikein kulttuuriviikonloppu, kun eilen oltiin teatterissa ja tänään on luvassa leffaa.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ystävät!

Sannis

Normipäivät

Marraskuun 19. päivä ja migreeni on loistanut poissaolollaan jo pari viikkoa (vai enemmänkin?) ja se kyllä tuntuu. Alkaa tuntua siltä, että oikeasti jaksaa taas jotain, eikä tarvi vain yrittää selviytyä päivästä toiseen. Kävin lauantaina vähän kovatehoisemmassa jumpassa ja tein lähes kaikki ponnistukset, joita tunnilla oli eikä migreeni kuitenkaan ilmoitellut itsestään. Siitä intaantuneena tein heti alkuviikosta lenkin, josta puolet oli kävelyä ja puolet hölköttelyä eikä senkään jälkeen migreeniä tuntunut. Yleensä juoksu ja nopea iskutus yhdistettynä hyppimiseen on kirjoittajan migreenitriggereitä, mutta nyt sujui näköjään hyvin. En tiedä voiko uusi estolääkitys vaikuttaa heti vai vaatiiko se ensin pidemmän vaikutusajan ja tämä oli vain sattumaa, mutta alku on ainakin nyt lupaava ja fiilis sen suhteen bueno.

Maanantaina kävin elämäni toista kertaa Brain relief-hoidossa ja kahden kerran perusteella varasin myös kolmannen ajan. Brain reliefistä löytää lisätietoa googlaamalla helposti. Se on Suomessa kehitetty kosketushoito stressinpurkuun ja kirjoittajalla se on toiminut todella hyvin. Hoidon jälkeen on ollut todella rentoutunut ja rauhallinen olo. Tuntuu, että hermosto on tosiaan saanut rauhoittua ja mieli siinä samalla. Ensin mietin, viitsinkö laittaa paljon rahaa hoitoon, joka ei varsinaisesti siinä hetkessä tuo näkyvää hyötyä ja sitten tajusin, että tuohan se. Jo siinä hetkessä oon niin rento, että huhhhuh.

Eilen jaoin Facebookissa artikkelin, jossa kerrottiin Kalajokelaisen kaupunginvaltuutetun varoittelevan joogan vaaroista paikallisen joogayrittäjän Facebook-mainoksen kommenttikentässä. Kirjoittajan on hyvin vaikea ymmärtää miten länsimaista joogaa voidaan verrata uskontoon. Tai miten se yleensä liittyy uskontoon. Ehkä joskus jooga on ollut uskontoa lähentelevää tai sitä uhkaavaa toimintaa tai ehkä se on jollekin sitä vieläkin, mutta omaan korvaan tuntuu aivan käsittämättömältä, että kehon ja mielen huoltamisessa liikuntakeskuksessa voisi olla jotain vaarallista. Oon tosi tosi harmissani myös esim. siitä, että kerran kuustoistaveen harrastuksessa (joka ei liittynyt mitenkään uskontoon eikä joogaan) vuosia sitten, oli alettu yhtäkkiä pitämään luentoa siitä, kuinka jooga on vaarallista ja siinä voi avata mielensä paholaiselle. Koitin siinä sitten jälkikäteen selittellä pienelle hyvin ihmeissään olevalle tyttärelleni, että äidillä on ihan tavallinen hyvä työ eikä se liity saatanaan mitenkään. 

Silloin vuosia sitten en kysynyt asianosaisilta, miksi tätä luentoa alettiin lapsille pitää, mutta nyt tosiaan jaoin artikkelin ja tulin siinä samalla loukanneeksi paria tuttua. Ja ilmeisesti en oppinut kerrasta, vaan jaan tämän nyt tännekin ja ehkä loukkaan samalla jotain muuta. Toivottavasti en. Ei ole ainakaan tarkoitus. Pahoittelut jo etukäteen jos niin kuitenkin käy! Oon hyvin allerginen kaikelle sometakkuamiselle ja sille, että omassa kommenttikentässä aletaan meuhata tai esittää rumia kommentteja suuntaan tai toiseen. Helpostihan käy niin, että muiden esittämät kommentit luetaan vähän kuin keskustelun aloittajan mielipiteiksi. Monesti jätän kaikki mielipiteeni esittämättä, koska en jaksa puolustella niitä joka kantilta, mutta tässä halusin avata suuni. Vaikeaahan se on, koska somekeskusteluissa on hyvin vaikeaa tuoda ilmi koko omaa totuutta.

Joku oli sitä mieltä, että pilkkaan jonkun toisen uskontoa. Sitä en missään nimessä halua tehdä, mutta jotkut asiat tuntuu joskus niin käsittämättömän vaikeilta ymmärtää, kun oma totuus on toinen. Jos jotain pilkkasin, niin sitä, että kaupunginvaltuutettu koittaa estää ihmistä tekemästä työtään. Se tuntuu kummalliselta. On yksi asia, että joku ei halua joogata. Sehän on jokaisen oma valinta. On ihan toinen asia yrittää haitata toisen ihmisen rehellistä elinkeinoa. Tuntuu myös hyvin epäreilulta, että joku voi pitää kirjoittajaa työssään jonain paholaisen välikappaleena, kun itse oon tehnyt 30 vuotta kovaa duunia jengin hyvinvoinnin eteen. No, kaikkia maailman asioitahan meidän ei tietenkään tarvitsekaan ymmärtää. Hyvin usein kirjoittajan filosofia onkin nykyään se, että kaikkeen ei ollenkaan tarvitse reagoida, mutta nyt meni tunteisiin. Niin, ja mainitsinko muuten että en oo edes ohjannut joogaa vakituisesti useampaan vuoteen. Ja että en ole edes joogaopettaja, vaan oon käynyt vaan lyhyemmän joogaohjaajan koulutuksen :D

Eilen luin viestiketjun kommentteja juuri ennen, kuin menin jumppaohjaukseen ja harmitus siitä, että joku loukkaantui kirjoittajan postauksesta oli niin suuri, että Kiinteytys-tunti meinasi mennä ihan sivu suun. Olin vähän kaffilla koko ajan ja vaikka kuinka koitin palauttaa mielen jumppaan, vaelsi se kuitenkin koko ajan Facebookin kommentttikenttään. Pilateksessa olin jo paremmin läsnä, mutta en kuitenkaan ollenkaan niin kuin yleensä. Maailman ihaninta oli, että tunnin jälkeen yksi asiakas tuli juttelemaan ja sanoi, että olen hänelle inspiraation lähde. Kuulemma se, kuinka jaksan aina hymyillä ja tuoda iloa ympärilleni on sellaista, josta hän inspiroituu omassa työssään opettajana. Apua! Meinasin tirauttaa kyyneleen siihen paikkaan. Aikamoinen kontrasti päivän aikana. Jollekin olin maailman ärsyttävin tyyppi ja toiselle inspiraation lähde. Tarkemmin kun ajattelee, taisi olla siis aika normipäivä :D

****

Jaaa, marraskuun 20. päivä. Facebookin kommenttikenttä on hiljentynyt eikä siellä onneksi mitään kolmatta maailmansotaa syttynyt. Migreeni teki kuitenkin comebackin juuri, kun oon fiilistellyt koko alkuviikon sitä, kuinka sitä jaksaakin niin paljon paremmin muutaman migreenittömän viikon jälkeen. Plääh! Oon pyörinyt yön tukka hiestä märkänä ja yrittänyt etsiä kadonnutta nukkumattia. Nyt on olo onneksi jo parempi, mutta ei edelleenkään oikein paljoa kehumista. 

Talvi on nyt täällä ja se on ihanaa. Vuosi vuodelta talvesta tulee kirjoittajalle rakkaampi. Eilen iltapäivällä olin Saimin kanssa kävelyllä ja kun hämärässä jouluvalot kimmelsi talojen pihoilla lumipeitteen alla, tiputin muutaman kyyneleen. Miten lumi ja pieni pakkanen voikin tehdä kaikesta niin upeaa? Valo, joka lumen myötä saapui hiton pimeään marraskuuhun, toi mukanaan iloa ainakin sata kiloa ja tunteen siitä, että kyllähän kaikki tälläkin kertaa suttaantuu. 

Sannis