Teini

Tänään otin kameran käteen, vaikka en tiennyt mitä olisin kuvannut. Vaelsin höpisemään minille niitä näitä ja nappasin samalla pari otosta hänen huoneestaan. Meidän siskoksista nuorempikin on nyt saavuttanut teini-iän. Uni maistuu aamuisin pidempään ja yhä enemmän menee aikaa ruutujen ääressä. On hyvin tarkkaa minkälaiset vaatteet kelpaa päälle ja kuinka hiukset pitää olla. Siisteintä nyt kaksitoistavuotiaana on hienot kengät, vaunureissaaminen, mökillä hengailu, salilla käynti ja mönkijällä ajelu.

Mini on omasta halustaan jo muutaman vuoden tehnyt säännöllisesti joka viikko tunnin-pari duunia ja saanut siitä palkkaa. Omilla rahoillaan ostaa joskus vaatetta, joskus jotain muuta. Meinasin tipahtaa pyrstölleni, kun tahtoi tuhlata Gaultierin tuoksuun summan, jota kirjoittaja itse ei ikipäivänä maksaisi hajuvedestä. Kirjoittaja ei toki ymmärräkään tuoksujen päälle yhtään mitään, kun suurimmasta osasta tulee vain migreeni. Mietin ensin, että ostos on järjetön. Sitten tulin siihen tulokseen, että jos on itse tehnyt rahan omalla duunillaan, niin kyllähän sitä joskus pitää saada vähän törsätä. Siellä se Gaultier nyt nököttää aitiopaikalla ja sieltä sitä varovasti suihkitaan aamuisin ennen kouluun lähtöä.

Mini on alkanut kulkea jonkin verran bussilla. Tulee yleensä yhtenä päivänä keskellä viikkoa salille ja iskä tai mumma hakee kotiin, jos kirjoittajalla vielä työpäivä jatkuu pidempään. Sunnuntaisin käyvät salilla kuustoistaveen ja mummun kanssa. Mini lähtee useimmiten seuraksi myös mutsin salipäivinä. Muita harrastuksia ei minillä tällä hetkellä ole. Ninjakoulu, lentis ja futis oli kaikki mukavia juttuja oman aikansa, mutta selkeästi mini ei oo omimmillaan joukkueessa. Sali tuntuu sopivan paljon paremmin ja typy viihtyykin treenillä sekä yhdessä, että yksin.

Alakoulun viimeisiä kuukausia ja viikkoa elellään. Syksyllä odottaa jo yläkoulu. Kouluhommat sujuu hyvin ja mini on erittäin vastuuntuntoinen ja itseohjautuva. Meidän vanhempien ei tarvi paljoa kouluhommiin sekaantua. Vastuuntunto näkyy myös siinä, kuinka mini hoitaa Saimia. Antaa koulun jälkeen ruuan, vie ulos, leikkii, opettaa temppuja ja miettii konsteja tassutulehduksiin. Mini pääsee useampana päivänä ennen siskoansa koulusta ja on kiva, kun Saimi on kotona seurana. Myös mummu ja mumma ovat edelleen säännöllisesti kuvioissa muutamana iltapäivänä viikossa ja mini on kyllä selkeästi mielissään, kun isovanhemmat tulee käymään.

Mini on edelleen erittäin hyvä tyyppi. Hauska ja huumorintajuinen. Reilu ja fiksu. Sinnikäs ja päättäväinen. Hänelle on tuntunut siunaantuvan sitä kuuluisaa maalaisjärkeä aikamoinen määrä, mikä tuntuu mutsista erittäin hyvältä. 

Kirjoittajan on vähän vaikea ehtiä mukaan tähän ajan juoksuun ja siihen, että pikkulapsiaika on tosiaan ohi. Elämä on nyt kuitenkin aika ihanaa. Ainainen huono omatunto oman ajan ottamisesta on poistunut ja tilalle on tullut erilaisia ajanviettotapoja sekä perheen kanssa, että jokaiselle meistä itsekseen ja omien ystävien kanssa. Yhdessä minin kanssa me katsellaan Kuokkavieras Katajaa ja Sohvaperunoita, treenataan, pelataan korttia ja tietovisoja, käydään talvella laskettelemassa ja kesällä uimassa. Kohta lähdetään vuoden ensimmäiselle vaunureissulle, jota mini odottaa jo yli kovaa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Kevät

Maaliskuun loppu. Otin kuvan muutama päivä sitten, kun oltiin kävelyllä ja tänään samasta paikasta tulisi jo ihan erilainen kuva. Nyt lumi ja jää on sulanut melkein kokonaan. Kevät on tullut tänä vuonna aikaisin. Jopa meidän takapihalla on näkyvissä enemmän nurmikkoa, kuin lunta, vaikka yleensä jännitän onko siellä lumikasa vielä juhannuksenakin.

Eilen ostettiin minille uusi pyörä. Mietin josko omasta pyörästä pitäisi jo talvirenkaat laittaa vaihtoon. Tyhjäsin eilen myös talvikamoja eteisestä pesuun. Talvitakkeja toki saattaa vielä tarvita, mutta meni jo hermo, kun naulakot ja kenkäteline on niin täynnä ettei meinaa sisälle päästä. Luulen, että ainakaan paksuimille talvisaappaille ei oo enää tälle keväälle käyttöä, vaikka joku takatalvi iskisikin.

Käden jatkuva kipu häiritsee ja vaikeuttaa kotihommia, mutta jotain on pakko yrittää tehdä. Olin asiasta tällä viikolla puhelinyhteydessä ortopediin ja hän on kyllä niin kypsä tyyppi, kuin vain olla ja voi. Kirjoittajan kynnys lähteä lääkäriin on korkea ja *ituttaa ihan huolella jos siellä ei oteta ongelmaa todesta. Kyselin siis mahdollisuutta siihen, että tämä yksityisklinikan lääkäri, jolla oon aiemminkin asioinut samaa vaivaa koskien, voisi kirjoittaa lähetteen sairaalaan magneettikuvaan. Kunnallisen puolen terveydenhoidosta ainut apu mitä sain, oli neuvo toimia juurikin näin.

Lääkärin mielestä oli epätodennäköistä, että pääsen sairaalaan kuvattavaksi tällaisen epämääräisen vaivan takia, joka siis hänen mielestään on ilmeisesti edelleen "lievää arkuutta" kaikesta kerrotusta huolimatta. Puhelinajan huippukommentit oli: "Luultavasti lähettävät sulle kirjeen, jossa sanotaan, että kiitos mielenkiinnosta ja ei kiitos. Ei sinne kato oikein pääse, ainakaan seuraavaan vuoteen, jos ollenkaan tommosella vaivalla." ja "Ei se nyt voi olla sulla muutamasta satalappusesta kiinni, että kuvauttaisit sen käden yksityisellä klinikalla". Ja jep.. tottakai oma terveys on arvoasteikolla erittäin korkealla, mutta oikeesti?! Sanookohan hän noin kaikille potilailleen.. vaikkapa minimipalkkaiselle yksinhuoltajalle, joka miettii onko varaa ostaa ruokaa lapsille? Osa parempituloisista on kyllä niin pihalla tavallisen mattimeikäläisen raha-asioista ja -haasteista.

 

Totta toki on, että ei oo mitään varmuutta selviäisikö mistään kuvasta mitään, mutta pakkohan tätä selvitystyötä on eteenpäin viedä. Tähän mennessä kukaan ei oo vielä onnistunut selvittämään mikä kädessä on vikana ja millä se lähtisi paranemaan. Tällä viikolla kipu on ollut sillä mallilla, että alan miettiä ohjausten tauolle laittoa. Viime vuoden puolella tauotin pariksi viikoksi ja otin pidemmän kipulääkekuurin, mutta homma ei silloin tuotanut toivottua tulosta. Sen jälkeen oon laittanut kaiken mielikuvitukseni peliin, että saisin tunneille liikkeitä, jotka on asiakkaille riittävän monipuolisia, mutta joita pystyn myös itse tekemään tai edes näyttämään. Fyysisen kuormituksen sietokyky alkaa kuitenkin olla aika matalalla kivun ja unenpuutteen vuoksi. Oon kohta kokonaan työkyvytön ja muutenkin toimintakyvytön. Sehän vasta tuleekin edulliseksi kaikille osapuolille.

Tällä viikolla kävin myös eräällä poppamiehellä, joka on urheiluhieroja, mutta tekee lisäksi jonkinlaista hermoihin liittyvää hoitoa. Hän sanoi, että tilanne ei ole toivoton. En toki häneltäkään saanut vastausta, mistä kivussa  ja oireissa on kyse. On siis fifty-fifty mahikset, että hän tosiaan oli sitä mieltä, että tämä hoituu tai sitten halusi mut vain maksamaan lisää hoitokertoja. Päätin uskoa, koska vaihtoehtoja ei ole ja toivottomuus on niin sairaan raskasta. Varasin uuden ajan ensi viikolle.

No joo.. tarkoitus ei ollut ollenkaan kirjoittaa kädestä, mutta siihen tämä nyt näköjään meni. Ei toki siinä mielessä mikään ihme, että asiahan on mielessä ihan jatkuvasti kivun takia. Alkanutta kevättä varjostaa siis vahvasti tällainen "pikkujuttu", mutta muuten sujuu aivan ookoo. Eilen oli duunissa isompi LYKKELAUANTAI-tapahtuma ja oon aika poikki sen jäljiltä. Koitan ottaa tämän viikon ainoasta vapaapäivästä kaiken irti ja ulkoilla + lepäillä. Salitreeni jää tänään väliin, koska kuormitusta tuntuu olevan vähän turhan paljon. Harmittaa, mutta uskon, että se on oikea ratkaisu. Sää näyttää oikein hyvältä. Aurinko paistaa ja tekisi mieli vähän terassiakin jo siistiä. Kelloja on siirretty ja täällä vielä kaikki muut pötköttelee, vaikka kesäaika näyttää yli kymmentä. Harvinaista. Ehkäpä olisi jo aamulenkin aika.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis