sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Kevät



Maaliskuun loppu. Otin kuvan muutama päivä sitten, kun oltiin kävelyllä ja tänään samasta paikasta tulisi jo ihan erilainen kuva. Nyt lumi ja jää on sulanut melkein kokonaan. Kevät on tullut tänä vuonna aikaisin. Jopa meidän takapihalla on näkyvissä enemmän nurmikkoa, kuin lunta, vaikka yleensä jännitän onko siellä lumikasa vielä juhannuksenakin.

Eilen ostettiin minille uusi pyörä. Mietin josko omasta pyörästä pitäisi jo talvirenkaat laittaa vaihtoon. Tyhjäsin eilen myös talvikamoja eteisestä pesuun. Talvitakkeja toki saattaa vielä tarvita, mutta meni jo hermo, kun naulakot ja kenkäteline on niin täynnä ettei meinaa sisälle päästä. Luulen, että ainakaan paksuimille talvisaappaille ei oo enää tälle keväälle käyttöä, vaikka joku takatalvi iskisikin.

Käden jatkuva kipu häiritsee ja vaikeuttaa kotihommia, mutta jotain on pakko yrittää tehdä. Olin asiasta tällä viikolla puhelinyhteydessä ortopediin ja hän on kyllä niin kypsä tyyppi, kuin vain olla ja voi. Kirjoittajan kynnys lähteä lääkäriin on korkea ja *ituttaa ihan huolella jos siellä ei oteta ongelmaa todesta. Kyselin siis mahdollisuutta siihen, että tämä yksityisklinikan lääkäri, jolla oon aiemminkin asioinut samaa vaivaa koskien, voisi kirjoittaa lähetteen sairaalaan magneettikuvaan. Kunnallisen puolen terveydenhoidosta ainut apu mitä sain, oli neuvo toimia juurikin näin.

Lääkärin mielestä oli epätodennäköistä, että pääsen sairaalaan kuvattavaksi tällaisen epämääräisen vaivan takia, joka siis hänen mielestään on ilmeisesti edelleen "lievää arkuutta" kaikesta kerrotusta huolimatta. Puhelinajan huippukommentit oli: "Luultavasti lähettävät sulle kirjeen, jossa sanotaan, että kiitos mielenkiinnosta ja ei kiitos. Ei sinne kato oikein pääse, ainakaan seuraavaan vuoteen, jos ollenkaan tommosella vaivalla." ja "Ei se nyt voi olla sulla muutamasta satalappusesta kiinni, että kuvauttaisit sen käden yksityisellä klinikalla". Ja jep.. tottakai oma terveys on arvoasteikolla erittäin korkealla, mutta oikeesti?! Sanookohan hän noin kaikille potilailleen.. vaikkapa minimipalkkaiselle yksinhuoltajalle, joka miettii onko varaa ostaa ruokaa lapsille? Osa parempituloisista on kyllä niin pihalla tavallisen mattimeikäläisen raha-asioista ja -haasteista.
 
Totta toki on, että ei oo mitään varmuutta selviäisikö mistään kuvasta mitään, mutta pakkohan tätä selvitystyötä on eteenpäin viedä. Tähän mennessä kukaan ei oo vielä onnistunut selvittämään mikä kädessä on vikana ja millä se lähtisi paranemaan. Tällä viikolla kipu on ollut sillä mallilla, että alan miettiä ohjausten tauolle laittoa. Viime vuoden puolella tauotin pariksi viikoksi ja otin pidemmän kipulääkekuurin, mutta homma ei silloin tuotanut toivottua tulosta. Sen jälkeen oon laittanut kaiken mielikuvitukseni peliin, että saisin tunneille liikkeitä, jotka on asiakkaille riittävän monipuolisia, mutta joita pystyn myös itse tekemään tai edes näyttämään. Fyysisen kuormituksen sietokyky alkaa kuitenkin olla aika matalalla kivun ja unenpuutteen vuoksi. Oon kohta kokonaan työkyvytön ja muutenkin toimintakyvytön. Sehän vasta tuleekin edulliseksi kaikille osapuolille.

Tällä viikolla kävin myös eräällä poppamiehellä, joka on urheiluhieroja, mutta tekee lisäksi jonkinlaista hermoihin liittyvää hoitoa. Hän sanoi, että tilanne ei ole toivoton. En toki häneltäkään saanut vastausta, mistä kivussa  ja oireissa on kyse. On siis fifty-fifty mahikset, että hän tosiaan oli sitä mieltä, että tämä hoituu tai sitten halusi mut vain maksamaan lisää hoitokertoja. Päätin uskoa, koska vaihtoehtoja ei ole ja toivottomuus on niin sairaan raskasta. Varasin uuden ajan ensi viikolle.

No joo.. tarkoitus ei ollut ollenkaan kirjoittaa kädestä, mutta siihen tämä nyt näköjään meni. Ei toki siinä mielessä mikään ihme, että asiahan on mielessä ihan jatkuvasti kivun takia. Alkanutta kevättä varjostaa siis vahvasti tällainen "pikkujuttu", mutta muuten sujuu aivan ookoo. Eilen oli duunissa isompi LYKKELAUANTAI-tapahtuma ja oon aika poikki sen jäljiltä. Koitan ottaa tämän viikon ainoasta vapaapäivästä kaiken irti ja ulkoilla + lepäillä. Salitreeni jää tänään väliin, koska kuormitusta tuntuu olevan vähän turhan paljon. Harmittaa, mutta uskon, että se on oikea ratkaisu. Sää näyttää oikein hyvältä. Aurinko paistaa ja tekisi mieli vähän terassiakin jo siistiä. Kelloja on siirretty ja täällä vielä kaikki muut pötköttelee, vaikka kesäaika näyttää yli kymmentä. Harvinaista. Ehkäpä olisi jo aamulenkin aika.

Mukavaa sunnuntaita!
Sannis

tiistai 25. maaliskuuta 2025

Ystävyys

Pyörähdin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla ystäväni Paulan luona. Pidempään blogia seuranneet taitavat tietääkin, että Paula on kirjoittajan yksi pitkäaikaisimmasta ystävistä ja ihan kohta kolme vuosikymmentä oon saanut häntä ystäväkseni kutsua. Lukioaikojen jälkeen ei tokikaan toistemme päivittäisistä puuhista olla kartalla, mutta ystävyys on säilynyt etäisyydestä huolimatta. Ei juurikaan soitella, mutta tavataan säännöllisesti ja tämä kerta olikin spesiaali, koska lapset ja/tai miehet ei olleet mukana. Kuskailtiin Paulan keskimmäinen poika treeneihin ja pääsin moikkaamaan nuorimman ja vanhimmankin samalla isänsä luona, mutta muuten hengailtiin viikonloppu kahdestaan.

Köröttelin perjantain iltapäiväjunalla Helsinkiin ja junailu aiheutti taas ahdistusta. En voi käsittää, mistä tommonen ahdistus on viime vuosina tullut. Tosi ärsyttävää. Sanoinkin, että kiva ny sitte, kun seuraavalla kerralla joutuu mennä juosten, kun ei pysty olla junassa :D Tuntuu, että saan jotain lieviä paniikkikohtauksia.. pitää aivan keskittyä hengittämiseen, että happea riittää ja hiki kohoaa joka paikkaan iholle. Ehkä täytyy seuraavalla kerralla avata kukkaron nyörejä vähän enemmän ja varata paikka exraluokasta.. ehkä sielläkin on niitä yksittäisiä paikkoja? Auttaiskohan se?

No joo.. junalta jatkettiin Paulan luon Espooseen. Syötiin ja höpöteltiin. Lauantaina tehtiin pieni lenkki Haukilahden rannassa, käytiin syömässä tapaksia ja tsiigaamassa Pamela Anderson-leffa. Illalla katseltiin Paulan luona vielä kotimainen elokuva Kupla. Lenkki oli aurinkoinen ja kiva, tapakset oli hyviä, leffat oli molemmat aikamoista ajanhukkaa. Aika meni tosi nopsasti ja yhtäkkiähän olikin jo sunnuntaiaamu ja kotiinlähdön aika.

Vuodet eri paikoissa ja eri kokoisissa kaupungeissa on tehneet kirjoittajasta ja ystävästä vähän eri tahtiset. Paula on vauhdikkaampi, tottunut Helsingin hektiseen menoon. Kirjoittaja on hitaampi ja odottelee kiltisti muiden takana rullaportaissa Vaasan tyyliin. Kuitenkin toinen on niin tuttu, että molempien energiat sopii samaan yhtälöön. Ystävät ja ystävyys on kyllä niin hitsin suuri rikkaus <3

Kivaa viikkoa!
Sannis