Normipäivät

Marraskuun 19. päivä ja migreeni on loistanut poissaolollaan jo pari viikkoa (vai enemmänkin?) ja se kyllä tuntuu. Alkaa tuntua siltä, että oikeasti jaksaa taas jotain, eikä tarvi vain yrittää selviytyä päivästä toiseen. Kävin lauantaina vähän kovatehoisemmassa jumpassa ja tein lähes kaikki ponnistukset, joita tunnilla oli eikä migreeni kuitenkaan ilmoitellut itsestään. Siitä intaantuneena tein heti alkuviikosta lenkin, josta puolet oli kävelyä ja puolet hölköttelyä eikä senkään jälkeen migreeniä tuntunut. Yleensä juoksu ja nopea iskutus yhdistettynä hyppimiseen on kirjoittajan migreenitriggereitä, mutta nyt sujui näköjään hyvin. En tiedä voiko uusi estolääkitys vaikuttaa heti vai vaatiiko se ensin pidemmän vaikutusajan ja tämä oli vain sattumaa, mutta alku on ainakin nyt lupaava ja fiilis sen suhteen bueno.

Maanantaina kävin elämäni toista kertaa Brain relief-hoidossa ja kahden kerran perusteella varasin myös kolmannen ajan. Brain reliefistä löytää lisätietoa googlaamalla helposti. Se on Suomessa kehitetty kosketushoito stressinpurkuun ja kirjoittajalla se on toiminut todella hyvin. Hoidon jälkeen on ollut todella rentoutunut ja rauhallinen olo. Tuntuu, että hermosto on tosiaan saanut rauhoittua ja mieli siinä samalla. Ensin mietin, viitsinkö laittaa paljon rahaa hoitoon, joka ei varsinaisesti siinä hetkessä tuo näkyvää hyötyä ja sitten tajusin, että tuohan se. Jo siinä hetkessä oon niin rento, että huhhhuh.

Eilen jaoin Facebookissa artikkelin, jossa kerrottiin Kalajokelaisen kaupunginvaltuutetun varoittelevan joogan vaaroista paikallisen joogayrittäjän Facebook-mainoksen kommenttikentässä. Kirjoittajan on hyvin vaikea ymmärtää miten länsimaista joogaa voidaan verrata uskontoon. Tai miten se yleensä liittyy uskontoon. Ehkä joskus jooga on ollut uskontoa lähentelevää tai sitä uhkaavaa toimintaa tai ehkä se on jollekin sitä vieläkin, mutta omaan korvaan tuntuu aivan käsittämättömältä, että kehon ja mielen huoltamisessa liikuntakeskuksessa voisi olla jotain vaarallista. Oon tosi tosi harmissani myös esim. siitä, että kerran kuustoistaveen harrastuksessa (joka ei liittynyt mitenkään uskontoon eikä joogaan) vuosia sitten, oli alettu yhtäkkiä pitämään luentoa siitä, kuinka jooga on vaarallista ja siinä voi avata mielensä paholaiselle. Koitin siinä sitten jälkikäteen selittellä pienelle hyvin ihmeissään olevalle tyttärelleni, että äidillä on ihan tavallinen hyvä työ eikä se liity saatanaan mitenkään. 

Silloin vuosia sitten en kysynyt asianosaisilta, miksi tätä luentoa alettiin lapsille pitää, mutta nyt tosiaan jaoin artikkelin ja tulin siinä samalla loukanneeksi paria tuttua. Ja ilmeisesti en oppinut kerrasta, vaan jaan tämän nyt tännekin ja ehkä loukkaan samalla jotain muuta. Toivottavasti en. Ei ole ainakaan tarkoitus. Pahoittelut jo etukäteen jos niin kuitenkin käy! Oon hyvin allerginen kaikelle sometakkuamiselle ja sille, että omassa kommenttikentässä aletaan meuhata tai esittää rumia kommentteja suuntaan tai toiseen. Helpostihan käy niin, että muiden esittämät kommentit luetaan vähän kuin keskustelun aloittajan mielipiteiksi. Monesti jätän kaikki mielipiteeni esittämättä, koska en jaksa puolustella niitä joka kantilta, mutta tässä halusin avata suuni. Vaikeaahan se on, koska somekeskusteluissa on hyvin vaikeaa tuoda ilmi koko omaa totuutta.

Joku oli sitä mieltä, että pilkkaan jonkun toisen uskontoa. Sitä en missään nimessä halua tehdä, mutta jotkut asiat tuntuu joskus niin käsittämättömän vaikeilta ymmärtää, kun oma totuus on toinen. Jos jotain pilkkasin, niin sitä, että kaupunginvaltuutettu koittaa estää ihmistä tekemästä työtään. Se tuntuu kummalliselta. On yksi asia, että joku ei halua joogata. Sehän on jokaisen oma valinta. On ihan toinen asia yrittää haitata toisen ihmisen rehellistä elinkeinoa. Tuntuu myös hyvin epäreilulta, että joku voi pitää kirjoittajaa työssään jonain paholaisen välikappaleena, kun itse oon tehnyt 30 vuotta kovaa duunia jengin hyvinvoinnin eteen. No, kaikkia maailman asioitahan meidän ei tietenkään tarvitsekaan ymmärtää. Hyvin usein kirjoittajan filosofia onkin nykyään se, että kaikkeen ei ollenkaan tarvitse reagoida, mutta nyt meni tunteisiin. Niin, ja mainitsinko muuten että en oo edes ohjannut joogaa vakituisesti useampaan vuoteen. Ja että en ole edes joogaopettaja, vaan oon käynyt vaan lyhyemmän joogaohjaajan koulutuksen :D

Eilen luin viestiketjun kommentteja juuri ennen, kuin menin jumppaohjaukseen ja harmitus siitä, että joku loukkaantui kirjoittajan postauksesta oli niin suuri, että Kiinteytys-tunti meinasi mennä ihan sivu suun. Olin vähän kaffilla koko ajan ja vaikka kuinka koitin palauttaa mielen jumppaan, vaelsi se kuitenkin koko ajan Facebookin kommentttikenttään. Pilateksessa olin jo paremmin läsnä, mutta en kuitenkaan ollenkaan niin kuin yleensä. Maailman ihaninta oli, että tunnin jälkeen yksi asiakas tuli juttelemaan ja sanoi, että olen hänelle inspiraation lähde. Kuulemma se, kuinka jaksan aina hymyillä ja tuoda iloa ympärilleni on sellaista, josta hän inspiroituu omassa työssään opettajana. Apua! Meinasin tirauttaa kyyneleen siihen paikkaan. Aikamoinen kontrasti päivän aikana. Jollekin olin maailman ärsyttävin tyyppi ja toiselle inspiraation lähde. Tarkemmin kun ajattelee, taisi olla siis aika normipäivä :D

****

Jaaa, marraskuun 20. päivä. Facebookin kommenttikenttä on hiljentynyt eikä siellä onneksi mitään kolmatta maailmansotaa syttynyt. Migreeni teki kuitenkin comebackin juuri, kun oon fiilistellyt koko alkuviikon sitä, kuinka sitä jaksaakin niin paljon paremmin muutaman migreenittömän viikon jälkeen. Plääh! Oon pyörinyt yön tukka hiestä märkänä ja yrittänyt etsiä kadonnutta nukkumattia. Nyt on olo onneksi jo parempi, mutta ei edelleenkään oikein paljoa kehumista. 

Talvi on nyt täällä ja se on ihanaa. Vuosi vuodelta talvesta tulee kirjoittajalle rakkaampi. Eilen iltapäivällä olin Saimin kanssa kävelyllä ja kun hämärässä jouluvalot kimmelsi talojen pihoilla lumipeitteen alla, tiputin muutaman kyyneleen. Miten lumi ja pieni pakkanen voikin tehdä kaikesta niin upeaa? Valo, joka lumen myötä saapui hiton pimeään marraskuuhun, toi mukanaan iloa ainakin sata kiloa ja tunteen siitä, että kyllähän kaikki tälläkin kertaa suttaantuu. 

Sannis

Pasilassa

Pasilan pyrähdys oli nopea. Oikeastaan vain yksi päivä, koska lauantai-ilta jäi tosi lyhyeksi ja maanantaina lähdettiin kotiin jo aamujunalla. Pidempään ei toki kirjoittaja nykyään jaksa hotelleissa ollakaan. Nytkin mietin, oisko mielummin pitänyt ottaa AirBnB. Me tykätään aina pienilläkin lomilla ottaa hetken aikaa siihen, että juodaan kahvit ihan omassa rauhassa. Hengaillaan aamusta ja usein myös iltapäivästä hetki kämpillä. Silloin olisi kiva, että olisi sohva ja/tai nojatuoli, jossa istuskella. Hotellin aamiaisetkaan ei tunnu nykyään ollenkaan niin luksukselta, vaan ehkä jopa mielummin söisin aamupalan omassa rauhassani. No joo.. oikein hyvin meni hotlassa tämä lyhyt aika :)

Triplassa oli paljon rauhallisempaa, kuin yleensä. Isänpäivänä taisi porukka olla muissa puuhissa. Meille sopi rauhallisuus hyvin. Leffassa käynti on kirjoittajan suosikkipuuhaa, joten tottakai se otettiin ohjelmistoon. Triplan Biorexin plus-salissa oli tosi kivat pöydät, jotka toi yllättävän paljon lisämukavuutta leffahetkeen. Pieni, mutta iso juttu. Salissa taisi olla yhteensä n. kymmenen ihmistä, joten ei ollut sielläkään ruuhkaa.

Lounaspaikaksi valikoitui Fredde's, joka myös oli Triplassa. Aivan mukavan oloinen paikka, mutta kirjoittajalla sattui pikku moka enkä hoksannut listaa lukiessani, että Arctic pizza sisältää puolukoita, joista en diggaile yhtään. Vähän nolotti niitä plokkailla pois pizzan päältä. Pizza oli niin suuri, että jaksoin vain puolet ja plokkasin loput sitten illemmalla hotellihuoneessa. Mister A:n annos osui paremmin makuhermoon eikä siitä jäänyt mukaan otettavaksi. Kirjoittaja ei niin paljoa harmistu siitä, että ruoka ei oo aina kohdallaan. Onhan se vähän tylsää, mutta tykkään maistella vähän erilaisia juttuja ja joskus ei mee kohdilleen.

En oikein osannut etukäteen hahmottaa, minkälainen matka Veikkaus Areenalle on hotellilta kävellä, vaikka onhan sen ohi ajeltu sata kertaa. Jotenkin yllätyin, kuinka lähellä se todellisuudessa oli ja miten helppo sinne olikaan mennä. Ehkä areenan ympärillä aikanaan vuosia ollut remontti ja tietyö sai sen tuntumaan jotenkin vaikeasti lähestyttävältä? Me siis yövyttiin Scandic Pasilassa Triplan vieressä ja siitä kävelymatka oli ehkä vartti, kun rauhassa mentiin. Takaisin päin tultiin Pasilan aseman kautta, käveltiin reippaammin ja olikohan matka asemalle edes kymmentä minuuttia?

Areenalla oli yllättävän vähän ruuhkaa, vaikka porukkaa oli paljon. Jonot oli hyvin maltilliset ja oltiinkin tosi hyvissä ajoin paikalla, koska haluttiin ottaa varman päälle. Joskus jossain festareilla on seisty vielä jonossa, kun se oma suosikki on jo soittanut ja sitä tilannetta ei haluttu tällä kertaa toistaa. Nyt ehdittiin napata vähän ruokaakin ennen konsertin alkua. Yllätys oli se, että syömiset sai viedä omalle paikalle saakka. Yleensä on niin tarkkoja sääntöjä siitä ettei katsomoon saa viedä ruokaa. Narikka oli vapaaehtoinen. Me jätettiin toki takit sinne ja maksettiin suolainen kympin hinta, mutta myös takit olisi saanut ottaa katsomoonkin. Treffattiin vielä ystävät pikaisesti ennen konsertin alkua ja vaihdettiin kuulumiset.

Konsertti oli hyvä. Uusi laulaja oli hyvä. Yleensä en halua kovin lähelle lavaa keikoilla, mutta tällä kertaa toivoin, että oltais hitusen lähempänä. En tajunnut lippuja ostaessa, että permannolla on istumapaikkoja. Jos olisin hokannut, olisin ehkä ottanut kuitenkin paikat sinne. Toisaalta, me päästiin omalta paikaltamme vähän jaloittelemaan välillä. Ystävät, jotka istuivat permantopaikoilla, kertoivat, että järkkärit viisasivat tiukasti istumaan jos joku koitti nousta ylös. Kauempaakin pääsi kyllä fiilikseen ja yllättäen mister A sai taas kaivaa rouvalleen nenäliinoja, kun uusi laulaja omisti It must have been loven Marie Fredrikssonille.

Maanantaiaamuna lähdettiin aikaisin kotiin. Junamatkat meni muuten hyvin, mutta parin tunnin verran pahoinvointi velloi ihan kunnolla. Alkoi kuin salaman iskusta, mutta onneksi ei tällä kertaa kestänyt oikein kauaa. Hyi hitto sitä oloa. Se on niin kammottava ettei mitään rajaa! Päästin kai verensokerin laskemaan liikaa, joka yleensä on kirjoittajan kuolinisku reissatessa. Luulin, että oon ajoissa syömisien kanssa, mutta sen verran myöhästyin, että evässalaatti ei enää laskenut millään, vaan maistui niin oksettavalta ja jokaisella haukulla tuntui, että ihan just lentää yrjö.

Onneksi junassa oli väljää ja sain siirtyä toiselle penkille istumaan niin, että vieressä oli tyhjä penkki. Tilan tuntu vähän helpottaa ahdistusta. Ja onneksi mukana oli myös karjalanpiirakkaa, jota sain jotenkin natusteltua. Junan pysähtyessä huojuin ovella haukkaamassa happea. Ehdin taas jo miettiä sata kertaa mielessäni, miten voin olla niin tyhmä, että lähden julkisilla yhtään mihinkään, kun selkeästi ainut matkustustapa on oma auto. Ja taas olin ihan paskana siitä etten voi koskaan mennä mihinkään. Yritin kuunnella äänikirjaa, että saisin ajatukset muualle ja laskin minuutteja perille pääsyyn. Olin todella kiitollinen ettei olla esim. kymmenen tunnin lennolla. Yllättäen kuitenkin pahoinvointi antoi periksi ja loppumatka meni aivan hyvin. Mitä nyt olin ihan jäässä, kun aiemmin olin hikoillut vaatteeni tuskanhikeen.

Kirjoittaja on kyllä kuulkaa sellanenkin reissumuija, ettei mitään rajaa :D 

Semmosia viikonloppuhommeleita! Mitäs muut on puuhailleet?

Sannis