maanantai 9. lokakuuta 2023

Viikonloppupuuhia

Viikonloppu meni nopsasti. Perjantaina vieteltiin tykypäivää töistä ja tällä kertaa oli kyllä kirjoittajalle täydellisesti sopiva ohjelma sekä kellonaika; käytiin teatterissa päivänäytöksessä ja sen jälkeen aikaisella dinnerillä. Näytelmä oli aivan ookoo ja ruoka oli erittäin hyvä. Yleensä en erityisesti pidä ravintolajälkkäreistä, mutta 1h+k-syysmenu yllätti positiivisesti ja jokainen ruokalaji oli kirjoittajan mieleen. Nam!

Lauantaina kävin aamulla jumpassa ja sen jälkeen mieli oli tosi matalalla, kuten tuolla edellisessä postauksessa kerroinkin. Jatkettiin jumpasta lounaalle ystävän kanssa ja se tottakai piristi. Kuitenkin samantien, kun jätin ystävän kyydistä, tuntui että paha mieli palaa. Illalla taas kuitenkin vähän helpotti, kun lähdettiin ulkoilemaan perheen kanssa. Tuuli oli ihan jäätävän kylmä ja kova ja sen takia ajattelinkin, että varmasti löytyy paikka, jossa Saimi saa juosta hetken vapaana.

Löytyihän se. Hyödynnän aina nuo huonommat kelit. Silloin, kun muut haluaa pysytellä sisällä, silloin on Saimin hetki päästä vapaaksi. Raippaluodon sillan kupeessa tuuli puhalsi varmasti vielä kylmemmin, kuin kaupungissa ja se tuntui siinä kohdassa aivan hyvältä. Saimi sai ravata ees taas, me muut saatiin rauhallista kävelyä ja raitista ilaa,

Sunnuntaina olotila oli sen verran ookoo, että lähdettiin minin, Saimin ja kamun kanssa metsään. Mister A:lle iski flunssa ja neljätoistaveelle lorvikatarri, joten ihan koko porukalla ei lähdetty matkaan. Ajeltiin Petsmohon ensimmäistä kertaa Petsmon luontopolulle ja aika kiva polku olikin. Tarkoitus oli vain käydä ensimmäisellä laavupaikalla, johon on vain puolisen kilometriä, mutta sää oli sopiva ja kävelytahti rauhallinen, joten jatkettiin matkaa seuraavalle. Loppuviimein meillä vierähti metsässä pitkä tovi.

Viikonlopun aikana työt otti myös pienen varaslähdön pikkujoulukauteen ja leipoi ensimmäiset joulujutut. Torttua ja pipareita tietysti. Glögiäkin jo maisteltiin ja mini kaivoi esille tonttulakin. Isäpuoli kävi tiputtamassa terassille heille tarpeettoman ison tekokasvin, johon saa alkaa kohta viritellä joulu- tai siis kausivaloja.

Tälle vuodelle tytöt toivoo taas Halloween-juhlia. Täytyypä ehkä niitä miettiä tässä vielä ennen jouluhommia. :)

Mukavaa viikkoa!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3