keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Pikkupakkanen

Kiva pikkupakkanen on kipristellyt nenänpäätä viime päivät. Viima on ollut aika hitsin kylmä, mutta se ei haittaa. Edelleen pidän talvesta ja talvella saakin olla kylmä. Vähän harmittaa, että pyörä ei oo liikkunut enää reiluun viikkoon. Tekis mieli vielä kulkea sillä töihin, muttamutta.. vaatekaapista puuttuu säähän sopiva lyhyt takki eikä pyörälle ole säilytyspaikkaa lämpimässä, että pysyisi sulana. Nämä molemmat jutut on työn alla. Se, mikä edellä mainittujen lisäksi mietityttää, on teiden liukkaus. En meinaa uskaltaa pyöräillä talvella. Nyt on koronat ja flunssat olleet niin pitkiä, etten todellakaan halua riskeerata, että kaatumisen takia menisi taas jumpat sivu suun. Kuitenkin olis joku pieni kipinä tuolla takaraivossa, että ehkä ehkä..

Maanantaina käytiin kolmetoistaveen arviointikeskustelu koulussa. Perjantaina on minin. Ihana, että nämä on nyt alta pois jo näin hyvissä ajoin ennen joulua. Varasin mahdollisimman aikaiset ajat, että menisi mahdollisimman kivuttomasti. Tuntuu, että joulun lähelle kerääntyy niin paljon kaikkea. Kirjoittajan sekä mister A:n firmojen pikkujoulutkin on jo juhlittu, joten vähän väljempää pitäisi nyt olla seuraavat viikot. Aivan ihmettelen kuinka en hötkyile mihinkään viikonloppureissuihin. :D

Oikeesti meillä olisi yksi maksettu yö Kangasalle Kuohu-hotelliin, joka pitäisi käyttää tämän vuoden puolella. Täytyy jossain vaiheessa sovitella siskosen kanssa aikatauluja jos keittäisivät meille kahvit. Mietin jo, pitäiskö lähteä nyt tulevana viikonloppuna. Mister A on pitkät päivät töissä ja me tytöt ollaan vapaalla. Mutta kuten sanottu.. nyt just tekisi mieli olla kotosalla. Tytöt koristeli kuusen ja laiteltiin vähän valoja viikonloppuna, niin aika ihanasti alkaa olla jo joulutunnelmaakin jota fiilistellä. Ehkä mennään Kangasalle joulunpyhinä jos silloin on vielä vapaita huoneita.

Huomenna on tilipäivä. Sitä on tällä kertaa todellakin odotettu. Tuntuu, että tili on ollut kuiva jo ikuisuuden. Kirjoittajan palkkaan tulee bonus, joka on kyllä todellakin tervetullut. Päästään siis joululahjaostoksille. Tänä vuonna tuntuu, että kolmetoistaveelle on helppo ostaa. Ysiveelle vähän vaikeampi. Tuntuu, että minin toiveet on tällä kertaa vähän semmosia juttuja, mitä meillä on jo ollut ja mitä on laitettu kirpparille, koska kukaan ei käytä. Minin suhteen täytyy odotella, että päästään synttäreiden yli ja nähdään mitä synttärilahjoista paljastuu. Ja hei, luin muuten siitä tuplalapsilisästä joulukuulle.. Voiko edes pitää paikkansa? Ihan sairaan siistiä!!

Ihan ihanaa, että talvi on täällä. Ja ihan ihanaa, että joulu on tulossa.
Sannis

tiistai 29. marraskuuta 2022

Work

MAANANTAI

Duuniviikko alkaa sairaslomatuuraajien etsimisellä. Tänä syksynä sairastelu on jotain aivan järjetöntä ja joka ainut päivä etsin tuuraajaa jollekin tunnille. Tällä kertaa saan tiistaiksi Ellun tuuraamaan mun Kehonhuollon Mylliksellä, että voin ite tuurata Miian Zumban Mylliksellä, että Miia voi tuurata Johannan Zumba Kivihaassa :D Aikamoista palapeliä kuulkaa. Selvittelen myös keskiviikolle tuuraajat ja saan kaikille tunneille ohjaajat.

Aloitan viikon yleensä Kivihaassa eli LYKKE naisille-keskuksessa. Siellä on maanantaisin päivällä lyhyt respavuoro ja tänään se lukee mun kalenterissani. Oon hyvissä ajoin paikalla ja päätän keitellä kaffit naisille, jotka pian on treeninsä tehneet Eevan Kiertoharjoittelussa. Aamutreeneissä käy tosi kiva porukka naisia ja aina on kiva vaihtaa muutama sana kuulumisia.

Asiakaspalvelussa on päivällä rauhallista ja ehdin tehdä omia hommiani; päivitän somea ja teen valmiiksi verkkosivuja + asiakaskirjettä koskien joululahjoja. Me ei tänä vuonna osallistuta Black Friday-hommiin, mutta muutama kiva joululahja on asiakkaille tiedossa. Asiakkaat saa lahjoittaa ystävälle viikon treeniajan, Myllykadun puolella pääsee veloituksetta testaamaan Neurosonic-patjaa ja ryhmäliikuntaan on tiedossa vähän spesiaalia joulun ajalle.

Kun iltarespalaiset saapuu töihin, väistyn asiakaspalvelutiskiltä takavasemmalle ja jatkan konehommia vielä jonkin aikaa officen uumenissa. Muistan, että olis hyvä syödäkin jotain ennen tuntia ja dinnerin jälkeen kertaan vielä illan Kiinteytyksen. Oon pitänyt tämänhetkistä ohjelmaa jo muutaman kerran, joten aika nopsasti se on hallussa. Kivihaassa meidän keskus on vielä ihan uusi, joten asiakasmäärä ei ole vielä täynnä ja jumpissa on maltillisemmin väkeä, kuin Myllykadulla. Maanantain Kiinteytys on kuitenkin osallistujamäärän perusteella yksi keskuksen suosituimmista tunneista. Tosi kiva!

Jumppa menee hyvin. Sen jälkeen käydään vielä pikaisesti muutamat respajutut Jasminen ja Annin kanssa läpi ja pääsen lähtemään kotiin puoli kasin paikkeilla.


TIISTAI

Tiistaisin duunailen yleensä Myllykadulla. Tällä viikolla aloitan hommat kotona, koska töitä on tosi paljon. Teen paljon "näkymätöntä" duunia. Niin tänäänkin. Tällä kertaa lähetän asiakkaille sähköpostia ja päivitän somea. Fiksaan myäs ajanvarausta kuntoon Neurosonicia varten ja selvittelen, kuinka saatais meidän postituslistat ja asiakaskontaktoinnit toimimaan entistä paremmin. Oon aina aika paljon yhteydessä meidän järjestelmän tukeen, koska systeemissä on about seitsemän miljoonaa toimintoa, joita kukaan meistä ei vielä osaa käyttää ja joita yritän itse opetella. Uusi järjestelmä otettiin käyttöön pahimpana korona-aikana, eikä kukaan lähtenyt meille sitä paikan päälle kouluttamaan. En halua vain, että helppari tekee meille asioita, vaan haluan myös osata tehdä ne itse.

Viikkopalaveri on tiistaisin klo 12.30. Sen jälkeen kun kuvioihin tuli toinenkin keskus, on palikset venyneet pitkiksi. Asialista on aina kunnossa ja koitetaan pysyä siinä, mutta kohtia listalla vaan on niin älyttömän paljon aina. Tällä kertaa mietitään esim. puhelimitse tapahtuvaa asiakaskontaktointia, verkkosivujen osoitteiden yksinkertaistamista, ilmajoogakankaiden ja jumppamattojen pesua, seurojen tilavarauskyselyjä, tykyryhmille lähetettävää palautekyselyä, joulukalenteria, tammikuun pienryhmiä, valmennustuotteiden uutta hinnoittelua ja joulukuun uutiskirjettä.

Kirjoittajalle tulee palavereissa aina paljon hommaa. Oonkin miettinyt, että palaveri pitäisi saada sellaiselle päivälle, kun ei oo jumppaa, mutta se taitaa olla mahdotonta. Tiistaisin palaverin ja jumpan välillä on vain pari tuntia ja siinä jää aina hommat vähän kesken. Eipä sitä kaikkea tarvi saman päivän aikana saada valmiiksi, mutta moni juttu on kuitenkin aina kiireellisiä, jotka haluaisin hoitaa asap.

Illan ohjaukset on oma Kiinteytys ja tuuraustuntina Tanssi. Porukkaa on paljon. Tanssissa en oo teknisesti erityisen taitava, mutta jengi tuntuu kuitenkin palautteen perusteella tykkäävän. Oletan, että se johtuu fiiliksestä ja siitä, että koreot on riittävät yksinkertaisia, mutta ehkä ei kuitenkaan tylsiä. Tosi kiva juttu! Oon erittäin kiitollinen, että porukka ilmaantuu mun tunneilleni. Joskus mietin, koska väki alkaa vähetä. Se tulee olemaan kyllä kova pala. Ehkä ei kannata ajatella sitä vielä.


KESKIVIIKKO

Keskiviikkoaamukin alkaa viestillä, että tarvitaan tuuraajaa. Useimmiten, kun nämä tulee, oon just menossa ovesta ulos Saimin kanssa tai jotain muuta vastaavaa ja alan kesken kaiken koodata työjuttuja. Viime aikoina, kun tää on ollut joka-aamuista, oon tullut siihen tulokseen, että en voi koko ajan tehdä kotona töitä ja tällä kertaa laitan nopean viestin, josko ohjaaja itse kirjoittelis tuuraustoiveet meidän henksuryhmään ja ehkä sitä kautta löytyisi apu. Onneksi löytyy.

Keskiviikkoisin oma aamutunti on TEHO Kivihaassa ja siinä on aina tosi kivasti porukkaa. Niin tälläkin kertaa ja fiilis on bueno. Uutta ohjelmaa tehdään nyt tokaa kertaa ja tykkään, että tuli aika passeli kokonaisuus. Alkaa olla ehkä vähän jo nelikymppiselle too much, kun tunnit on maanantai-iltana, tiistai-iltana ja sitten heti keskiviikkoaamuna. Keskiviikkona huomaa, että palautumisaika ei ole riittävä. TEHO on onneksi kuitenkin tunti, jossa omaa tekemistä voi säädellä aika paljonkin, joten siinä mielessä menee ookoo.

Käyn nopsasti suihkussa ja sen jälkeen päivitellään Bossin kanssa tilanteet. Aika paljon mennään nykyään ristiin rastiin ja kaikilla on kova kiire. Nyt ehditään kuitenkin vaihtaa pari sanaa vähän muustakin, kuin työstä. Lounaan jälkeen vastaan sähköposteihin ja hoidan kaikenlaisia juoksevia asioita. Salille ollaan asentamassa kaiuttimia...testaillaan niitä ja musahommeleita. Kohta saan taas viestiä sairaslomasta, joka koskee seuraavaa päivää. Tsekkaan kalenterin ja hoksaan, että pystyn tuurata itse. Alan tehdä soittolistoja valmiiksi.

Tiedossa ei oo iltajumppia tai -aspaa, joten lähden harvinaisesti kotiin jo klo 14. Kotona minillä on menoja kavereiden kanssa ja kolmetoistavee puuhaa omiaan, joten avaan työkoneen uudelleen ja saan konehommia kivasti eteenpäin; tiedotusasioita, somea, joulun ajan ryhmäliikuntaa ja muuta ajankohtaista.

TORSTAI

Aamu alkaa migreenillä. Vanha ystävä ei ookaan onneksi mua viime aikoina niin paljoa muistanut, mutta tänään päätti tulla kylään. Onneksi aamun tuuraustunnit on puolen tunnin helppo Tanssi ja puolen tunnin Kehonhuolto. Uskon, että selvitän ne, kun lääke alkaa vaikuttaa. Oon oikeassa. Hikoilen ihan hitosti ja homma tuntuu normaalia raskaammalta, mutta olotila on helpottanut sen verran, että ei tunnu pahalta.

Jumppien jälkeen pikasuihku ja sen jälkeen mietitään tulevaa somejoulukalenteria. Huseeraan Kivihaassa vähän sinne sun tänne...Vastaan muutamaan sähköpostiin ja teen jonkun somepäivityksen. Kirjoitan valmiiksi lahjakortit, jotka on menossa viikonlopun hyväntekeväisyystapahtumaan. Vaikka olotila on parempi, on pää silti niin sekava, että päätän jättää päivän lyhyeksi. Harvinaista, että sekä keskiviikkona, että torstaina on mahdollisuus lähteä aamuvuorosta. Onneksi se tilanne on juuri tällä viikolla, niin ehkä migreeni katkeaa, kun saa otettua vähän iisimmin.


PERJANTAI

Aamu alkaa viestillä, että joku on kipeänä. Ai toistanko itseäni vai? :D Tämä taitaa olla aika tuttu tilanne tänä syksynä monessa paikassa. Etsin tuuraajaa Kivihaan illan tunnille ja lauantaiaamun kahdelle tunnille. Itse en tällä kertaa pysty auttaa. Tänään en voi olla iltaan saakka ja huomenna aamulla oon jo ohjaamassa Myllykadulla.

Hoidan perjantain aamupäivän asiakaspalvelun Kivihaassa. Vastaan sähköpostit, jutustelen kuulumiset asiakkaiden kanssa, autan pari naista Neurosoniciin ja tsekkaan, että kaikki on keskuksella kunnossa. Toimari soittelee koskien kevään ryhmäliikunta-aikataulua ja käydään samalla päivän polttavat asiat läpi. Päivän agendaan kuuluu myös verkkosivujen päivittämisen opettaminen valmentajille. Jokainen saisi päivittää omien kurssiensa alkamisajankohdan ja mahdolliset pienet muutokset sivuille itse.

Viime viikkoina oon yrittänyt miettiä, mitä ja miten voisin delegoida. Tällä hetkellä töitä on liikaa ja viikot venyy liian pitkiksi, koska toisen keskuksen avaus lisäsi töitä reilusti. Tuntuu, että on tosi vaikea päästää irti hommista, mutta nyt on pakko pikkuhiljaa ja oon joitain konsteja jo keksinyt. Kestää vaan jonkin aikaa siirtää ja opettaa duuneja muille. Esim. verkkosivujen päivittäminen ei oo mikään ihan helppo homma, vaikka kyseessä olisikin vain pieni muutos. Pitää muistaa molemmat kieliversiot, molemmat keskukset, oikeat linkitykset ja kaiken maailman pikkukommervenkit.

Eeva lähtee omiin menoihinsa ja me jäädään Ellun ja Tiinan kanssa vielä jatkamaan hommia. Mietitään vielä ensi viikolla alkavaa somejoulukalenteria. Tiina on tehnyt onneksi hyvän aikataulun valmiiksi, sisältöjä on työkamuilta tullut jo useampia ja Ellu on hoitanut kivoja palkintoja arvontoihin yhteistyökumppaneilta. Mulle jää koko homman yhteen kasaaminen; postauksien kansilehden teko, tekstien kirjoittaminen/viimeistely, kuvien muokkaus ja postausten ajastaminen. Ei ihan pieni homma. Luulen, että jään maanantaina etähommiin sitä tekemään ja siirryn vasta iltapäivästä duunipaikalle jumppailemaan.


LAUANTAI

Yleensä teen viikonloppuja suhteellisen harvoin, mutta tässä kuussa oon lähdössä jo kolmatta viikonloppua töihin, koska oon tuurannut tunteja. Lauantain tunti on aina kiva. Sen jälkeen on aina tosi hyvällä fiiliksellä. Tällä kertaa jotenkin vähän jännittää ennen jumppaa. Ohjaan Myllykadulla Reisi-Pakara-Vatsa-tunnin ja se menee tosi hujauksessa. Vähän niinkuin yleensä silloin, kun ohjaa ohjelmaa ensimmäistä kertaa. Tätä oon ohjannut ennenkin, mutta jostain syystä olo oli vähän rauhaton. Hyvin saadaan homma kuitenkin maaliin. 

Tunnin jälkeen treenin jälkeistä hyvää fiilistä himmentää vähän negatiivisempi asiakaspalaute, jonka eräs ohjaajista välittää mulle vielä ennen kotiin lähtöä. Palaute ei koske päivän tuntia, mutta muuten kyllä toimintaa yleisesti. 99% meidän palautteesta on positiivista, mutta luonnollisestikin joukkoon mahtuu myös negatiivista. Ihan kaikille on mahdoton olla kaikkea, mutta näistä koitetaan napata aina korvan taakse ne asiat, joita voidaan kehittää. Vuosien varrella kirjoittajakin on kehittynyt palautteen vastaanotossa, mutta jotkut menee kyllä vähän ihon alle.

En voi tehdä asialle mitään juuri tällä hetkellä, mutta mielessä on kyllä jotain, mitä voidaan tehdä pidemmässä juoksussa. Päätän laittaa homman lepäämään viikonlopun ajaksi ja aion palata asiaan ensi viikolla palaverissa. Vastaan pariin sähköpostiin ja someviestiin ja lähden kotiin. Kotona pääsen juuri suihkusta ulos, kun FB:ssä tulee viestiä, että joku tarvii jelppiä salilla. Pyydän asiakasta lähettämään puhelinnumeronsa, jotta voisin soittaa. Soitan ja saadaan homma onneksi nopsasti selväksi.

Semmonen työviikko oli viime viikko. Tämä viikko alkoi eilen suunnitellusti joulukalenterin teolla. Välissä kävin kolmetoistaveen arviointikeskustelussa koululla ja sen jälkeen jatkoin somehommilla, sähköposteilla, asiakaspalvelulla ja Kivihaan maanantaijumpalla. Tänään on luvassa pitkä palaveri mainostoimiston kanssa ja Myllykadun iltajumpat. Keskiviikkona teen asiakaspalvelua ja tuuraan sairaslomia.. luvassa on Tanssia ja Pilatesta. Torstaille on oman porukan iso suunnittelupalaveri ja perjantaina aamupäivän asiakaspalveluhuki.

Näihin raameihin mahdutellaan sitten ne muut hommelit.. tiedotusasiat, sisältösuunnittelut, somet ja joulun ajan + ensi vuoden aikataulujen viilaus. Tälle viikolle pitäisi sovittaa myös jonkin verran jumppasuunnittelua. Ohjelmat vaatii kohta vaihtoa ja ensi vuosikin kolkuttelee ovella jo aika pian. Siellä kirjoittajalle on tulossa aikatauluun parikin tuntia, joita ei oo nyt hetkeen vakkaristi ollut. Aivan kiva!

Kivaa duunipäivää sulle!

Sannis

maanantai 21. marraskuuta 2022

Talvi

Tänä vuonna talven tuntu tuli jotenkin myöhemmin, kuin yleensä. Vai kuvittelenko vain? Aika usein ollaan saatu lunta jo lokakuussa, mutta nyt mennään marraskuun loppua ja maa on vähän valkoinen vasta sieltä täältä. Työmatkapöräilyn kannaltahan se on ollutkin ihan kiva, että leuto ja lumeton sää on jatkunut pitkään, mutta voi että olin kyllä onnellinen, kun viime viikolla ensimmäisenä kunnon kuura-aamuna lähdin Saimin kanssa ulos.

Nyt pakkasta on kymmenisen astetta ja fillari on aikamoisessa kohmeessa pihalla. Eilen avattiin Vaasassa joulu ja meilläkin on kolmetoistavee avannut omansa laittamalla pienen kuusen huoneeseensa. Muualle kotiin ei oo vielä joulutunnelma eksynyt. Ehkä just sää on tehnyt sen, että ei oo niin vielä jouluttanut. Ehkäpä pääsen tunnelmaan, kun saadaan toi kirparihommeli ja sen takia ympäriinsä ajelehtivat romut alta pois. Vaikka... taitaa toki sen jälkeenkin romut ajelehtia ympäriinsä ihan samalla tavalla :D

Mister A jää tänään etähommiin kotiin minin kanssa ja kirjoittajalla on normiduunipäivä. Luvattiin kolmetoistaveelle kyyti kouluun. Matka yläkoululle on aika pitkä ja joka aamu pitää olla kasilta pelipaikalla. Tarkoittaa sitä, että pitää jo pitkästi ennen puolta kahdeksaa lähteä pimeään kävelemään. Ei oikein kiva. Ei se koskaan ruikuta kyytiä, mutta varsinkin tämmösinä harvinaisina spesiaaliaamuina, kun kaikki muut jää vielä hetkeksi kotiin, oon kyllä ajatellut että voidaan bjuudata kyyti. 

Aamulenkki pitää tietysti tehdä Saimin kanssa. Kolmetoistaveellä on hammaslääkäri kaupungissa ja tarvii sinne kyytiä parin tunnin päästä. Mutsin eli mummun auto pitää hakea huollosta, koska omistaja itse on vähän pidemmällä reissulla Kanarialla. Duunissa on luvassa aspaa, sisältöhommeleita ja jumppaa.. aika peruspäivä siis. Töistä koukkaan kirpparille siivoamaan pöydän ja oon sitten vasta illalla kotona.

Toivon, että tällä koronakierroksella potilaita ei tuu yhtä enempää ja saadaan kaikki jatkaa tiistaina hommia tavalliseen tapaan. Viikonloppuna olis mister A:lla duunista pikkujoulut. Yhdellä ystävälläkin olis keikka bändinsä kanssa. Sitä olis kiva päästä kuuntelemaan. 

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Freezing


Eilen tehtiin pikkuvisiitti mökille. Mini olis tahtonut jäädä yöksi, mutta päätettiin kuitenkin tulla kotiin nukkumaan. Ulkona oli hitsin kylmä, kun tuuli puhalsi harvinaisesti suoraan mökin pihaan. Mökillä harvoin tuulee ja usein siellä on vähän lämpimämpi, kuin muualla. Nyt oli eri juttu. Olin ihan tyytyväinen, että olin unohtanut uikkarit kotiin. En siis joutunut tekemään uhoamaani kastautumista noin hyisessä säässä :D Olis saanut olla untsikka jo päällä ja paksummat hanskat, mutta vaatii näköjään vielä vähän totuttelua näihin talvisäihin...että mitä pitikään milloinkin pukea päälle.

Saimi sai leikkiä ja juosta ulkona ja itekin saatiin vähän raitista ilmaa. Minillä on korona ja vaikka omasta mielestään oli ihan hyvässä kunnossa, murehdin minä kyllä vähän kylmää viimaa ja mökin kylmiä lattioita.  Suurin osa ajasta oltiinkin tällä kertaa sisällä, mutta sekin näytti typylle sopivan. Se vain rakastaa mökkiä ja siellä oloa. Kolmetoistavee ei enää riemusta kiljuen lähde, mutta aivan hyvin viihtyy sitten kuitenkin tommosen lyhyemmän setin. Näytti muuten olevan minin toka korona samanlainen, kuin ensimmäinenkin. Yksi päivä kipeänä ja that's about it. Vähän oon koittanut kuitenkin toppuutella... että ottais ny vielä iisisti. Maanantain joutuu vielä huilailla koulusta kotona, kun eristyspäiviä noudatetaan.

Mister A lämmitteli mökkiä ja minä paistelin pakastepizzat lounaaksi. Pelattiin kuusi kierrosta Scattergoriesta ja juotiin vielä kaffit ja glögit ennen kotiin lähtöä. Joulutortuille testattiin Lidlin toffeetäytettä, mutta kaikki meistä oli sitä mieltä, että ei jatkoon. Kotiin lähtiessä päästiin jo melkein autolle, kun huomasin, että kamera jäi mökille. Mini lupasi lähteä mukaan sitä hakemaan eikä kirjoittajaa haitannut yhtään, että saatiin Saiminkin kanssa vähän lisää askelia. Mister A ja kolmetoistavee jatkoi jo autolle viemään tavaroita. Aina on roudattavaa, vaikka vain päiväseltään käydään. Kävelymatka mökille metsän läpi oli ennen pidempi, mutta nyt vain kymmenisen minuuttia, jos sitäkään. Kohta taitaa olla tie pihaan saakka. En tiedä onko se niin kiva juttu.

Ihanaa, että mökki on niin lähellä, että sinne voi ajella päiväseltäänkin. Tänään tahtoisin käydä Vaasan keskustassa katselemassa jouluvaloja. Ehkä otan Saimin mukaan. Ja ehkä täältä joku muukin lähtee.

Kivaa sunnuntaita!
Sannis

maanantai 14. marraskuuta 2022

Tavallista

Luonnosteksteistä löytyi kännykkäkuvakollaasi Tikkakosken reissulta. Nyt ei oo reissuilla oltu, mutta sää oli niin kiva viikonloppuna, että päästiin vähän ulkoilemaan mökillä ja lähimetsässä. Lauantaina ajelin vielä pyörällä töihin. Aurinko paistoi, mutta vastatuuli oli kyllä niin järkky, että jumppaa aloitellessa oli jo valmiiksi todellakin lämmin. Ite olin töissä vain pari tuntia, mister A vähän pidempään. Mister A:lla on aika paljon viikonlopputöitä nyt ennen joulua, joten me saadaan tyttöjen kanssa keksiä iteksemme hommaa. Ensi viikonloppu on vielä vapaa ja esitinkin vienon toiveen lauantain viettämisestä mökillä. Yöksi en halua jäädä, koska ulkovessa ja pilkkopimeät yöt, mutta jos menis aamulla ja lähtis auringon laskiessa, niin ehtishän siinä olla jonkun tunnin. 

Isänpäivää vietettiin eilen, sunnuntaina. Aamulla käytiin koko perhe kävelyllä metsässä Saimin kanssa ja tehtiin iskälle vähän parempi aamiainen. Iltapäiväkahville suunnattiin faijan eli Lasse-papan luokse. Sen kummempaa ohjelmaa ei meillä (onneksi) ollut. Illalla siivoiltiin vähän minin huonetta ja käytiin viemässä kirpparille tavaraa. Meillä on ollut pöytä jo kohta kolme viikkoa ja vielä ajattelin yhden pitää. Aina yhtä rasittavaa tuo kirpparitouhu, mutta aina yhtä ihanaa, kun tavaraa häviää nurkista. Aina kuitenkin on tytöiltä pieneksi jääneitä juttuja ja kyllä sitä jotain itseltäkin aina liikenee.

Tosi tavallista arkea täällä. Ei mitään ihmeellistä kerrottavaa, mutta koitan nyt jotain saada tänne muistiin kuitenkin. Kolmetoistavee odottaa joulua jo kovasti. Rakastaa joulun tunnelmaa, niinkuin kirjoittajakin jo lapsena. Nyt huomaan, että viime vuosina se ei oo tuntunut ihan enää itsellä luissa ja ytimissä saakka, mutta onhan se aina vähän erityistä aikaa kuitenkin. Mini laskee päiviä synttäreihinsä ja aikoo kuulemma pitää monen vuoden tauon jälkeen kaverisynttärit. Saa nähdä, pitääkö suunnitelma loppuun saakka. 


Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

torstai 10. marraskuuta 2022

Food


Vitsit, että oon kuulkaa jotenkin jumissa ruuanlaiton kanssa. Ei jaksaisi laittaa enkä oikein keksi muka mitään. Kolmetoistavee on innostunut tortelloneista ja niitä on viime aikoina syöty melkein joka viikko peston kanssa. Uppoaa myös kirjoittajalle. Iso A ja mini ei niin välitä. Kuvan uunifetapasta oli kyllä aika maukasta ja tuore basilikahan oli jo vähän överihienoa hei :D

Tortillat on meillä aika usein ruokalistalla myös arkena. Niitä on helppo tyttöjen lämmitellä, vaikka me ei mister A:n kanssa oltaisi vielä ruoka-aikaan kotona. Mini tekee niistä usein kasvisversion. Kolmetoistavee ei edelleenkään syö mitään kasviksia. Huoh! Nykyään korvaan aina puolet jauhelihasta mifulla. Siitä mini ei tykkää, mutta muille menee kyllä. Jonkin aikaa ostin hinnan takia broilerin jauhelihaa, mutta nyt myös sen hinta on noussut niin paljon, että täällä saa usein Prismasta naudan jauhelihaa melkein edullisemmin.

Pikkuhiljaa harvenee kerrat, kun ollaan kaikki yhtäaikaa ruokapöydän äärellä. Joko minä tai mister A ollaan töissä ja tytöilläkin on jo omia menoja. Harvemmin tulee katettua enää vähän paremmin. Ennen tehtiin sitä päivittäin. Nyt mennään useammin vähän lennosta. Niin kai ne kaikki jutut muuttuu, kun lapset kasvaa ja elämä menee eteenpäin.

Kirjoittajalle on tullut huono tapa syödä sohvalla iltapalaa jos tsiigataan samalla jotain ohjelmaa, vaikka syötäisiin kaikki yhtäaikaa. Meidän sohva on about kahden metrin päässä ruokapöydästä ja sillä muka oikeutan, että oonhan kuitenkin muiden seurassa. Se on meidän yhteinen juttu, että katsotaan Vain elämää tai Sohvaperunoita aina silloin tällöin, mutta ehkä voisin istua pöydässä muiden kanssa. Tämäkin liittyy siihen, että lapset kasvaa. Ei olisi tullut mieleenkään näyttää esimerkkiä sohvalla syömisestä vielä muutama vuosi sitten. Toisaalta.. ei varmaan haittaa kirjoittajankin vähän relata välillä :D

Tänään on luvassa tosi harvinainen arkidinneri, kun sovittiin kamujen kanssa treffit Subwayhin. Otin illaksi jumppatuurauksen, joten oon töissä dinneriä ennen ja sen jälkeen. Aivan kiva katkaista päivä noin mukavalla jutulla. Pitäisi useamminkin sovittaa arkeen näitä pieniä hetkiä, jotka tuntuu vähän juhlalta.

Mitkä on teidän vakkariarkiruokia?
Sannis

maanantai 7. marraskuuta 2022

Random

En ymmärrä...

Matikkaa. Ilkeilyä.


Seuraavaksi ajattelin...

Käydä Saimin kanssa ulkona ja valmistautua töihin.


Viime aikoina...

On ollut vähän raskasta.


En osaa päättää...

Mihin kaikkiin paikkoihin haluaisin lähteä vaunuilemaan.


Muistan ikuisesti...

Lapsieni syntymän. Mun ja mister A:n häät. Sen yhden ihanan kesäaamun uimarannalla. Sen, kun Aamu sai streptokokkibakteerin ihoonsa. Joulut lapsuuden kodissa. Floridan matkan. Ja pari muuta juttua :)


Päivän paras juttu...

Se, että voin vielä marraskuussa pyöräillä töihin. En pidä työmatkapyöräilystä, koska kerrospukeutuminen, ärsyttävä hiki ja tavaroiden roudaaminen ym, mutta se saa mut tuntemaan itseni niin kovin reippaaksi ja tykkään siitä, että bensaa säästyy :D


Noloa myöntää, että...

Oon politiikasta ihan pihalla. En tiedä ministerejä enkä muitakaan herroja. Tosi noloa.


Viikko sitten...

Käynnisteltiin uutta viikkoa erittäin erikoisen viikonlopun jäljiltä.


Kaikista pahinta on...

Että Tommi on kuollut.



Salainen taitoni on...

Muuttaa paskat jutut hauskoiksi ja löytää jotain koomista myös surkeista tilanteista. Lukea ihmisiä vähän tarkemmin. Toki ehkä nää ei oo niin salaisia.


Jos saisin yhden toiveen, se olisi...

Että Tommi saisi tulla kotiin.


Minulla on pakkomielle...

Milloin mistäkin. Välillä hilloista, välillä himmeleistä. Välillä jostain tietystä elokuvasta ja välillä jostain tietystä biisistä.


Söin tänään....

En oo vielä ehtinyt syödä mitään, mutta kohta aion syödä aamiaisen. Ehkä smoothien.


Ärsyttävintä on...

Epärehellisyys. Epäreiluus. Itsekkyys.


Tekisi mieli...

Jäädä peiton alle.


Minusta on söpöä...

Kun tytöt peittelee nallukoitaan sänkyyn nukkumaan. Kolmetoistavee ei tätä enää harrasta, mutta ysivee kyllä vielä.


Hävetti...

Kun jäin nuorena kiinni kaupasta varastamisesta. Se oli jotain niin järkyttävän noloa ja kamalaa.


Olenko ainoa, jonka mielestä...

Enkelinsiivet lapsilla kuvaus- tms. rekvisiittana on jotenkin tosi inhottavat?



Hei, mukavaa tätä viikkoa!
Sannis