Pilvilampi

Oon tässä kadehtinut ruskaretkeilijöitä, mutta viikonloppuna totesin, että aivan turhaa. Kuvat on otettu Pilvilammelta, ulkoilualueelta johon kävelee vartissa ja ajaa autolla viidessä minuutissa meiltä. Aika usein sitä vois vaan avata silmät ja tsiigailla, mitä siinä nenän edessä on eikä aina haikailla jotain muuta.

Käytiin sekä lauantaina, että sunnuntaita tekemässä lenkki näissä maisemissa, koska why not?! Ei olla tänä syksynä ehditty metsäretkeilemään vielä ja nyt on korkea aika aloittaa taas. Tytötkin oli mielissään kun sai pakata eväät ja lähteä grillauspuuhiin. Vähän paremmin on näköjään tälle syksylle merkitty polkuja Pilvilammella ja joku uusi reittikin oli tehty. Tosi kiva. Reiteillä pitää mun mielestä olla kunnon opasteet, koska kukaan meistä ei jaksa eksyä ja kävellä tunnin sijasta kolmea. Paitsi ehkä Saimi :D

Uusin reitti oli vajaa 4km. Lyhyempiäkin alueelta löytyy. Ja pidempiä. Meillä on kauimmaiset laavut vielä käymättä. Pyörällä on ollut tarkoitus niille lähteä, mutta kyllä nyt on pyörät pölyttyneet telineessä sen jälkeen, kun Saimi tuli. Ei me haluta sitä jättää yksin yhtään ylimääräistä, niin nyt on sitten mentävä kävellen joka paikkaan. Ehkä me jaetaan porukka joku kerta ja osa saa pyöräillä laavulle ja osa saa kävellä Saimin kanssa.

Vaasassa ja Mustasaaressa on Pilvilammen lisäksi tosi monta kivaa luontopolkua ja ulkoilualuetta. Meillä on osa vielä käymättäkin. Mulla harmillisesti hiersi kengät viikonlopun reissulla ja nyt mietin, uskallanko niillä enää lähteä. Outoa, koska oon dallaillut niillä metsäretket ihan onnistuneesti pari vuotta. Ehkä oli vaan liian paksut sukat tai jotain. Täytyy koittaa uudelleen vielä.

Kivaa tiistaita!

Sannis

Absolutisti

Tällä viikolla yhtenä aamuna kun heräsin, oli pakko mennä yöpaidassa kameran kanssa kuistille. Joka paikassa oli huikean pinkkiä. Googletin, mistä vaaleanpunainen taivas johtuu ja sain selville, että se johtuu valon sironnasta. Auringon valkoinen valo taittuu pilven vesipisaroista sellaisessa kulmassa, että ainoa aallonpituus, jonka ihmisen silmä havaitsee, on vaaleanpunainen. 

En lähtenyt eilen salille, mutta jumppaan lähdin. Mulla on tieteellinen koe menossa siitä, mikä treenissä laukaisee migreenin. Ennen epäilin korkeaa sykettä, mutta nyt oon kallistunut kuitenkin hyppyjen ja niistä aiheutuvan "tärinän" kannalle. Eilen olin Kamppailu-tunnilla, joka oli superkiva. Tein vain murto-osan hypyistä, mutta jouduin kyllä ottaa migreenilääkkeen muutaman tunnin kuluttua. Ei siis tarvinnut haaveilla illalla kaverin nelikymppisillä kuohuvasta. Oon oppinut kantapään kautta...on ihan turha kuvitella, että migreenilääkkeet ja alkoholin voi ottaa samana päivänä. Ei voi. Ei, vaikka välissä olisikin useampi tunti.

Aikamoiseksi absolutistiksi oon vahingossa ruvennut. Viime vuosina oon juonut alkoholia maksimissaan muutaman kerran vuodessa. Nyt näyttää siltä, että tippuu nekin kerrat pois migreenin takia. No, pääsee toki joka paikasta sitten omalla autolla pois, mutta onhan se nyt nihkeetä kuitenkin. Olis se joskus kiva kaverin synttäreillä juoda muutama lasillinen. Ja ehkä vähän ärsyttävää sekin, että sittenhän joutuu kuskata aina jengiä joka paikkaan jos on ainut, joka on autolla. No, jos nämä migreenihommat joskus hellittää, niin dokailen sitten senkin edestä :D Paitsi että luultavasti en, koska inhoan yli kaiken sitä, että en oo täysin lyönnissä. Kyllähän sitä aina on vähän nihkeämpi fiilis jos edellisenä iltana on juonut, vaikka ei varsinaista krapulaa olisikaan. Rakastan sitä, että uni- ja arkirytmi toimii ja fiilis on virkeä. En muuten koskaan juo edes saunasiidereitä tai lasillista viiniä ruuan kanssa. Ei vaan tee mieli enkä halua tuhlata rahaa juomiin. Ehkä absolutistin elämä sopis mulle aivan hyvin. Ei tarvitsis ainakaan kovin suurta muutosta tehdä. Ja kyllä mä taidan olla oman osuuteni dokailuista ja baarihommista hoitanut jo silloin joskus nuorempana :D

No joo.. unohdin, oliko mulla alunperin mitään asiaa edes. Eipä ehkä. Onko teillä muilla ajatuksia absolutismista tai muuten vaan alkoholista? 

Sannis

Viikonloppu

Perjantai ja aina vaan hyydyttää. Mistä hitosta tätä väsyä riittää? No, mitäpä noita liikaa miettimään.. koitan tässä nyt otella iisisti vaan, niin kai se jossain kohdassa on pakko hellittää. Kuvat on otettu muutama viikko sitten, kun käytiin kävelyllä rannassa: Joku oli asetellut sienet ja pihlajanmarjat mulle valmiiksi kiven päälle kuvattavaksi. Mini nappasi sitten kuvan kuvaajasta. Nyt ei enää ilman takkia tarkene. Eilen koirapuistoreissulla haikailin vähän jo pitkän toppiksen perään, kun tuuli niin hitsisti. Oikein koiranomistajan suosikkisää nyt. Rapaa ja märkiä tassunjälkiä joka paikassa.

Tälle viikonlopulle on suunnitelmissa yhdet 40-vee synttärit ja sunnuntaina käydään varmasti Saimin pentutreffeillä. Salitreeni pitäis kans sovittaa johonkin. Järkevintä se olis ollut hoitaa tänään, mutta kun ei nyt yhtään huvittanut. Ehkä mister A lähtee mun mukaan huomenna aamusta. Ei se vaan oo kyllä mun juttu toi sali, vaikka kuinka yritän. Koitan käydä kuitenkin vähän heiluttelemassa silloin, kun ei oo jumppaa niin paljon.

Oon vähän lamaantunut jotenkin. Jotenkin on vähän tylsää. Välillä on muka kauhea kiire ja sitten on taas tylsää. Kylppärirempan takia raha-asiat on sillä mallilla ettei tarvi oikein suurista puuhista haaveillakaan ja sekin on nuivaa. Vähän se stressaakin. Tällä(kin) viikolla oon saanut musiikista taas jotenkin ihan tosi isoja fiiliksiä. Helposti itkettää, mutta sillain hyvällä tavalla. Oon myös löytänyt itseni tanssimasta monta kertaa. Töissäkin ehdotin, että pidetäänkö pienet tanssibileet ennen palaveria. Mun työkaverit on parhaita just siks, että tommoseen ehdotukseen ne on heti, että tottakai eikä kukaan pidä yhtään outona :D Rakastan musiikkia ja tanssia, mutta huomaan, että tanssiminen vähenee koko ajan, kun vuodet vierii. Tuleekohan sitä vanhaksi vai eikö vaan oo fiilistä?!

Mister A on tänään vielä normaalia myöhempään töissä. Kakstoistavee lähti kaverinsa kanssa ulkoiluttamaan Saimia ja kaverin koiraa. Mini skoottailee kamunsa kanssa ulkona. Luulen, että ite otan kameran esiin ja keksin jotain kuvattavaa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Kehoterapia

Viime viikolla aloitettiin duunissa yhteistyö EnergyFlown (klik) kanssa ja pääsin testaamaan Totum kehoterapiaa. Lupasin kertoa siitä täälläkin. Kaiken kaikkiaan hoitoa on mun mielestäni vähän vaikea kuvailla, mutta tässä nyt muutama sana.

Kehoterapia on holistinen hoito, joka perustuu perinteisen kiinalaisen lääketieteen menetelmiin. Hoidossa maataan lakanan alla ja siinä koko kehoa käsitellään painalluksin ja niinkuin EnergyFlown verkkosivuilla sanotaan, "pulseeraavin" liikkein. Liikkeet stimuloi lihaksia, jänteitä, niveliä ja sisäelimiä.

Kehoterapiassa hoidetaan kehon lisäksi myös mieltä ja tärkeää oli myös keskustelu. Ennen hoitopöydälle hyppäämistä istuttiin hetkeksi alas ja vaihdettiin muutama sana. Myös hoidon aikana juteltiin. Toki, jos haluaa, saa olla myös hiljaa. Ite tunsin Päivin ennestään ja oli aivan mukava jutella. Päivi on rauhallinen ja lempeä, just sellainen ihminen jolle vaan automaattisesti avaat itsesi.

Hoidosta jäi mukava fiilis. Sitä on vähän vaikea kuvailla, mutta "energisoiva" on se sana, jolla kuvailisin mun ensimmäistä kehoterapiaa. Tottakai, aina kun nousee hoidon jälkeen pöydältä, on vähän pökkyräinen olo, mutta kaiken kaikkiaan mulla oli kyllä enemmän energiaa lähtiessä, kun tullessa. Päivi varoitteli, että ensimmäinen kerta saattaa laukaista migreenin. Hoitomuoto on kehitetty Tanskassa ja siellä sitä käytetään paljon migreenin hoitoon, mutta tottakai ensimmäinen kerta on totuttelua. Mun migreeni ei ilmoitellut olemassaolostaan heti hoidon jälkeen.

Mulle tämä tuli todella passeliin kohtaan. Jo kauniiseen ja rauhoittavaan hoitohuoneeseen astuminen sai hyvälle mielelle. Sanoisin, että kannattaa todellakin kokeilla jos tuntuu, että kaipaa omaa aikaa ja vähän rauhaa kehoon ja korvien väliin.

Mukavaa tätä päivää!

Terkuin,

Sannis

Banoffee

Tänään on tiistai. Aika vauhdikas viikonloppu on takana ja eilen olin aika poikki. Tänäänkin tuntuu vielä väsy painavan. Ei oikein oo näköjään vielä palautunut noista flunssahommista ja puolikuntoisena juoksentelusta. Viime viikolle tuli myös reilusti työtunteja ja monta jumppaa. Tietysti sekin vaikuttaa asiaan.

Perjantaina tein melkein koko päivän töitä. Kävin tuuraamassa pari jumppaa ja sen jälkeen lämmitettiin sauna. On siellä vaan nyt kivempi käydä, kun on uusi ja siisti. Otettiin ilta ihan iisisti. Lauantaina kävin ensin pitämässä aamujumpan ja sen jälkeen lähdettiin seuraavaan osoitteeseen vetämään alkulämmittelyä juoksutapahtuman juoksijoille. Tällä kertaa juoksijoina oli lapset ja olipas meillä ihania ja innokkaita lämmittelijöitä. Tein lenkin kotiin ja apteekkiin ja sieltä suuntasin vielä hetkeksi kamujen kanssa istumaan iltaa. Yhdentoista jälkeen tulin jo autolla kotiin, että ei vaaaaaankaan tulis enemmän väsy. Tai migreeni.

Sunnuntaina oli vapaapäivä. Käytiin aamusta pentutreffeillä. Siitä on tullut meidän sunnuntain perinne ja on tosi kiva, kun Saimi pääsee juoksemaan kamujen kanssa. Saa itekin olla loppupäivän hyvällä omatunnolla, vaikka ei jaksaisi niin suuriin suorituksiin, kun tietää että Saimiakin väsyttää. Tällä kertaa toki jäi Saimin lepo lyhyeen, kun saatiin illalla kaverit kylään, joita ei oo nähty varmaan pariin vuoteen. Heillä oli mukana 4 kuukauden ikäinen pentu ja Saimilla ja Sulolla riitti kyllä tekemistä. Lapsetkin tuli edelleen keskenään hyvin juttuun ja meillä oli tosi kiva ilta.

Leivoin ekaa kertaa ikinä Banoffeen. Helppoa ja hyvää. Tuplasin reseptissä olleen pohjan määrän, joka oli siis alunperin 200g Digestiveä ja 1dl voita. Melkein sanoisin, että kinuskia olis riittänyt vähempikin. Eli yhdestä purkista vois heleposti saada vielä muutaman kinuskijoulutortun Banoffeen lisäksi :) Keksipohja on aina erityisesti mister A:n ja kakstoistaveen mieleen. Kasivee ei siitä niin piittaa ja ajattelin, että voishan sitä kokeilla joku kertaa paistaa vaikka muropohjan ja jäähdyttää sen kunnolla ennen täyttämistä. Ei olisi varmaan huonoa sekään.  

Semmosia hommia. Ei siis ihmeempiä. Vähän mulla on nyt jotenkin tässä tylsää. Kadehdin muiden ruskaretkiä. Me lähdetään sitten joskus eläkkeellä, kun ei oo duunia, jossa ruska on aina kiireisintä sesonkia. Talvilomaakin mietin...että pitäiskö joulun aikaan. Mister A on ennen aina ollut välipäivinä vapaalla, mutta nyt taitaa duuninakki napsahtaa. Tytöillä on tietysti siinä lomaa. Toki, saattais sitte tulla kevät aikamoisen pitkäksi jos käyttäisi talvilomat jo vuodenvaihteessa. Ja ehkäpä isovanhemmat vois vähän jelpata tossa joulun kohdassa. Hmm... täytyypä nyt vähän pähkäillä.

Kuinkas sun viikko on käynnistynyt?

Sannis

25v

Tänä syksynä tulee täyteen 25 vuotta mun ryhmäliikuntaohjaajaurallani. Yhtäkkiä. Oon kirjoittanut tätä postausta useamman tunnin. Jotenkin aihe olikin niin hitsin tärkeä ja mulle itselleni suuri, että postauskaan ei ollut ihan läpihuutojuttu. Mietin, minkälainen sävy tähän jää, koska kerron vaikeitakin asioita, jotka liittyy tähän työhön. Jotenkin oli nyt tosi tärkeää, että lukijalle välittyy se, kuinka (mulle) isosta asiasta on kyse. Ryhmäliikuntaohjaajan duuni näyttää ehkä ulospäin siltä, että sitä käydään vähän pomppimassa ponnari heiluen salissa, mutta kyllä se on niin paljon muutakin. 

Aloitin vuonna 1996, kun olin 15-vuotias, just täyttämässä 16. Olin voikannut ja tanssinut Vaasan Vasamattarissa jo jonkin aikaa ja sieltä johtokunnasta joku soitti ja kysyi, haluaisinko alkaa ohjata tunteja. Selevä. Aloitin kahdella tunnilla. Ensimmäinen oli tyttöjen showtanssitunti ja toinen aikuisten kuntojumppa. Jännitti ihan hitosti! Kiva hei viisitoistavuotiaana lähteä ohjaamaan aikuisia naisia, mutta olihan se alusta lähtien mun juttu.

Ensimmäiset vuodet kannoin mukana isoa laukkua jossa oli mankka, lenkkarit ja juomapullo. Välillä laukussa oli satoja markkoja jäsenmaksuja, jotka kerättiin silloin alussa käteisenä. Ei ollut tietoakaan mikrofoneista tai värivaloista. Jossain vaiheessa kehitys kehittyi, maksut siirtyi tilisiirtoihin ja mun roudattavaksi tuli kassin lisäksi kannettavan mikrofonin vahvistin. Silloin jumpattiin aerobic-musan tahtiin, jossa biisit oli miksattu yhteen pötköön eikä ohjelmia suunniteltu ollenkaan yhtä tarkkaan, kuin nykyään. Askelsarjat ja liikkeet mietin tottakai valmiiksi,  mutta supertarkasti musiikkiin niitä ei tehty. Musiikin rytmissä liikuttiin tottakai. Siinä oon aina ollut pilkuntarkka, mutta aerobicmusiikeissa ei ollut samalla lailla vaihtelua, kun "oikeissa" kappaleissa eikä niissä ollut niin väliä missä kohdassa tehtiin ykkösiä ja missä superhitaita. 

Jonkin aikaa, kun olin ohjannut, alkoi tuntua siltä, että olis ihan kiva tietää, mitäs sitä onkaan tekemässä ja lähdin koulutuksiin. Kävin aerobicohjaajan peruskoulutukset, jossa opetettiin musiikin käyttöä ja sen laskemista, tunnin rakentamista ja ohjaamista. Olin opiskellut itse paljon ja koulutuksissa sain tekemiseen varmuutta. Ohjasin lihaskuntotunteja, steppiä ja muita aerobichommeleita ja jotain venyttelyjuttujakin. Jossain vaiheessa tyttöryhmä jäi pois ja jatkoin vain aikuisten ryhmien kanssa.

Siihen aikaan ei Vaasassa montaa kuntosalia ollut. Salit nimeltään Sports Gym ja LadyLine pitivät aikamoista monopolia ja kun LadyLinelta soitettiin mua töihin, olin kyllä ihan superotettu. Ja vielä otetumpi olin kun multa ei vaadittu edes näytetuntia, vaan pääsin remmiin suoraan mukaan suositusten perusteella. LadyLinen asiakkailla oli omat suosikkiohjaajansa jo pitkän ajan takaa ja hetken aikaa kesti, että jengi löysi myös mun tunnit.

Aluksi oli tosiaan hiljaisempaa. Jossain vaiheessa sain jotain negatiivista palautettakin pariin otteeseen ja mietin, että onko musta kuitenkaan tähän hommaan. Palautteet kuuluu tottakai asiaan, mutta duunissa, jossa laitat itsesi ihan kokonaan peliin, negatiivinen tuntuu aika hiton murskaavalta. Siihen asti palaute oli ollut pelkästään positiivista ja piti opetella ottamaan muutakin vastaan. Opettelin. Ja opiskelin ohjaamista lisää. Korjasin ne jutut, jotka oli mun mielestäni korjattavissa ja koulutin itseäni siihen, että kaikkia en voi miellyttää koskaan, koska ohjaustaidon lisäksi ohjaajan persoona vaikuttaa tietysti asiakkaan kokemukseen. Tunneilla alkoi olla taas hyvin porukkaa ja ohjasin paljon. Tohon aikaan perustuntien rinnalle tuli Bosu- ja Fitness Pilates-tunteja, joita minä en ohjannut. Elli-tunteja taas ohjasin, jotka oli vähän kuin Spinning, mutta crosstrainer-laitteilla.

Jossain vaiheessa alkoi olla takki tyhjä. Ohjasin liikaa ja homma alkoi todellakin tuntua työltä. Ohjasin aamulla ennen töitä ja illalla töiden jälkeen. Täydelliseen aikaan polvi alkoi reistailla. Vedin monta steppituntia viikossa ja niillä tunneilla alkoi jalassa tuntua surkealta. Seuran tunneilla muuten stepattiin koulun salissa puisilla steppilaudoilla. Aikamoista! Kuntosalin jumpissa oli luxusta, kun alla oli oikea steppilauta. Loppuviimein polvi kuvattiin ja selvisi, että kymmenen vuotta aiemmin tapahtunut haaveri oli halkaissut polvilumpion eikä homma tulisi korjaantumaan ilman operaatiota. Jäin hetkeksi duuneista sivuun odottamaan polven tähystystä. Lumpiota ei voi enää korjata ja halki se on edelleen, mutta polvi puhdistettiin eikä oo vaivaillut sen jälkeen.

Polvioperaation lisäksi oon pitänyt pienen ohjaustauon myös kakstoistaveetä odottaessa, koska voin niin huonosti. Lähinnä makasin sohvalla ja söin pitsaa, muistelisin. Ounou!! Kun Vaasaan avattiin uusi LadyLine, pyydettiin mua sinne töihin ja lähdin BodyStep-koulutukseen kun baby oli kolme kuukautta. Nyt tähän kirjoitettuna koko homma tuntuu ihan huonolta vitsiltä. Kolme kuukautta?? Koulutus oli järjettömän raskas, varsinkin just sektion kokeneelle. Rääkkäsin kroppaani ihan hulluna aivan liian aikaisin. En meinannut jaksaa haastavaa lajia eikä babybrainissa meinannut ohjelmakaan pysyä muistissa ja sitä myötä en koskaan saanut BodyStepiä tuntumaan omalta. 

LesMills-koulutukset ja lajit oli jotain ihan uutta ja ihmeellistä, koska niissä ohjattiin jonkun toisen suunnittelemaa tuntia. BodyStep ei tosiaan ottanut tulta allensa, mutta BodyPumpista taas tuli nopeasti mun suosikki. Niihin aikoihin, kolmisentoista vuotta sitten alettiin myös omat tunnit suunnitella erillisiin biiseihin ja aerobicmusat jäi pois. Se toi koreografiaan ja ohjaamiseen aivan uutta fiilistä ja silloin alkoi hommat rokata ihan eri tasolla. Ennenkin oli ollut siistiä, nyt oli supersiistiä. Tohon aikaan aloin ensimmäistä kertaa ohjata myös Spinningiä ja vauvajumppaa.

Aloin pian odottaa Tommia ja voin raskausaikana tosi hyvin. En ottanut paljoa vakkaritunteja, kun en tiennyt kuinka tuun voimaan, mutta tuurasin siellä sun täällä. Pyyntöjä tuli paljon, mutta läheskään kaikkiin en voinut vastata myöntävästi, koska tein päiväduuniakin. Jumppasin kuitenkin aivan loppuun saakka ja ohjasin Vaasan lisäksi Laihialla, jossa silloin asuttiin. Loppuaikoina oli vähän hankalaa keksiä, mihin kohtaan mikkivyön asettaisi, mutta muuten muistan, että kaikki sujui aivan hyvin. Ison mahani kanssa oon vetänyt esim. steppiä ihan suvereenisti. Jouduin muistutella itseäni usein, etten saa tehdä tiettyjä liikkeitä. Voin niin hyvin, että siinä mielessä meinasi raskausrajoitteet unohtua.

Raskaus päättyi Tommin kuolemaan ja sinä aikana porukka mun vanhoja työkamujani oli päättäneet perustaa Vaasaan ensimmäisen EasyFitin. Mua pyydettiin remmiin mukaan. Lähdin tottakai. Aluksi ohjaaminen Tommin jälkeen oli haastavaa. Lähdin taas lavalle ihan liian aikaisin ja jouduin välillä ihan tosissani miettiä, mitä hittoa siellä teen. Jonkin ajan päästä ohjaamisesta tuli itellekin terapiatuokio ja tapasin käydä infrapunasaunassa istumassa hetken ihan rauhassa tunnin jälkeen ennenkuin palasin kotiin taaperoarkeen. Kakstoistavee oli silloin about parivuotias.

Ensimmäisinä EasyFit-vuosina ohjasin vielä jossain muuallakin, mutta pikkuhiljaa muut paikat jäi pois. Tuntui niin ihanalta, kun ekaa kertaa ikinä jumppakamat sai olla kaikki samassa paikassa ja sain ohjata aina samoissa tutuissa saleissa. Tuntui helpolta ja jotenkin tosi kotoisalta. Tuntui, että aloin olla oikeasti varma ohjaamisestani. Aiemmissa paikoissa oli aina kiinnitetty paljon huomiota siihen, kuinka paljon kenenkin tunneilla on porukkaa ja se tottakai onkin tärkeää tietyllä tavalla, mutta tossa kohdassa lopetin itseni muihin vertaamisen. Olin löytänyt tyylini ja paikkani ja tiesin, että osaan hommani. Kävin Zumba-koulutuksen ja aloin ohjata myös tanssitunteja. 

Kun mini oli syntynyt, jätin silloisen päiväduunini ja siirsin kaikki hommat EasyFitille, kun mulle tarjottiin kokopäiväistä työtä ryhmäliikuntavastaavana. Siihen asti olin miettinyt, mitä sitä isona tekisin ja yhtäkkiä aloin ensimmäistä kertaa pohtia, josko jumppahommat voisikin olla pääduuni. Kovin kauaa ei tarvinnut miettiä ja lupauduin töihin. Kokopäiväduunissa omien tuntien lisäksi tuli yritys- ja tykyryhmät ja kuntosalin päivittäiset hommat. Kävin Hyvinvointi- ja Kuntosalivalmentajan koulutukset ja jossain vaiheessa opiskelin Joogaohjaajaksi. BodyPump-lisenssin jätin pari vuotta sitten pois ja nyt ohjaan vain tunteja, jotka rakennan itse. TRX tuli viimeisimpänä uutena lajina, mutta jostain syystä se aiheuttaa mulle migreeniä. 

Nyt EasyFit Vaasa on Liikuntakeskus LYKKE. Vastaan ryhmäliikunnasta sekä sosiaalisesta mediasta. Oon ihan hiton ylpeä siitä työstä, mitä oon meidän keskuksen somen, ryhmäliikunnan ja mun omien tuntieni eteen tehnyt. Meillä on huippu tiimi ja talo täynnä ammattilaisia. Ite suunnittelen tunnit pilkuntarkasti. Kaikki lähtee musiikista. Valitsen aina englanninkielisen musan mukaan jotain suomalaista ja jotain ruotsinkielistä. Uusia radiohittejä käytän vähemmän, koska nuoremmat käyttää niitä enemmän. Jonkun ujutan aina mukaan etten olisi ihan viimeinen dinosaurus :) Yritän valita musaa monelta eri vuosikymmeneltä ja mukana on aina eri tyylilajeja, vaikka tottakai perustunneilla yleensä parasta on ysärijumputus. Toivon aina, että joku tietty vanhempi kappale sykäyttää jonkun sydäntä ja monesti oon saanut palautetta, että niin onkin ollut.

Yhden tunnin suunnitteluun menee useampi tunti, koska tärkeää on saada oikeaan biisiin oikeat liikkeet. Täytyy miettiä tarkkaan, kuinka liikkeet tehdään ja miten ne ohjataan. Se, että ohjatessa osaa ennakoida kunnolla, vaikuttaa paljon asiakkaan kokemukseen ja siihen, kuin jengi pysyy tunnilla mukana. Ohjaus, liikkeiden vaihdot ja kehonkieli tunnilla on oltava selkeää. On osattava antaa vaihtoehtoja eri tasoisille treenaajille. Oman tekniikan on pysyttävä kunnossa. Koreografia pitää muistaa vimpan päälle. Mokata voi, mutta sekin täytyy tehdä varmasti. Niin ettei asiakkaalle tule epämukava olo. Mokaaminenkin vaatii siis harjoittelua ja kokemusta. Täytyy myös muistaa, että aina voi kehittyä. Nyt kun omia tunteja videoidaan enemmän, on tosi tärkeää katsella niitä läpi, että voi korjata omia virheitään ja poistaa maneereja. Tässä(kään) työssä ei oo kyllä koskaan valmis.

Kuvat LYKKEstä on ottanut Katinka Kreativen Katja.

Nolointa: Silloin jossain vaiheessa, kun takki oli tyhjä ja ohjasin LadyLinen sekä Vasamattarien tunteja, mulla oli samalla meneillään avioero ja voin ihan superhuonosti. Yhtenä päivänä en vaan enää pystynyt. Olin kuoleman väsynyt ja itkin vaan eikä siitä tullut millään loppua. En saanut yrityksestä huolimatta tunnille ketään tuuraajaa ja vein lapun koulun salin ovelle, että tunti on peruttu. Laitoin viestin LadyLinelle, etten pysty tulla. Tämä keissi hävettää mua edelleen. LadyLinella sentään joku otti mun viestin vastaan ja ehkä pystyi järjestää jotain, mutta pitkitin ilmoittamista aivan liian myöhään, kun kuvittelin, että kyllä mä vielä pystyn. Seuran tunnilla jumpparit vaan tuli paikalle toteamaan, että ei vaiskaan, tänään ei ookaan jumppaa. Eihän silloin ollut mitään somehommia, jossa olisin saanut tiedon eteenpäin. Olin tietysti tosi nuori ja hölmö, mutta tämä hävettää mua edelleen. Olin kuitenkin jo nuorena vastuuntuntoinen eikä tommonen oo ollut mun tapaistani. Joskus kai tulee kuitenkin vain raja vastaan. Silti, noloa!

Oudointa: Vuosia sitten, vähän ennen tyttöjen syntymää olin raskaana ja aloin vuotaa verta muutama tunti ennen jumpan alkua. Verenvuoto ei lakannut ja olin vähän paniikissa, että mitä mun kuuluu nyt tehdä. Tiukasti oli vielä mielessä tuo, kun liian lyhyellä varoitusajalla peruin jumpat enkä kehdannut tehdä samaa toista kertaa. Lähdin salille hyvin oudoissa tunnelmissa. Silloinen työkaverini Mari oli paikalla ja kysyi onko mulla kaikki hyvin. Selitin tilanteen ja Mari kysyi oonko menossa ohjaamaan. Vastasin myöntävästi enkä kyllä koskaan unohda sitä, kun Mari katsoi mua tiukasti, käski lähteä kotiin, veti lenkkarit jalkaan ja pyytämättä lähti pitämään tuntia muutaman minuutin varoitusajalla. Minä lähdin kotiin ja sain keskenmenon. 

Vaikeinta: Vaikeinta on silloin, kun ohjaaminen tuntuu oikeasti työltä. Silloin, kun pitää antaa kaikki, vaikka ei olisi mitään annettavaa. Vaikeinta on myös silloin, kun ei jaksa. Aina ei vaan kunto (tai se mitä on korvien välissä) riitä. Kun tietää kuinka siistiä voi olla silloin, kun fitness magic on kunnolla läsnä, on joskus vähän vaikea tyytyä vähempään.

Minin odotusaikana ohjaaminen oli ihan supervaikeaa. Henkisesti. Raskaus Tommin raskauden jälkeen oli kyllä viedä mun mielenterveyden ja itkin kaikki matkat, kun ajoin jumppaan. Tuntui ihan mahdottomalta astua ihmisten eteen. Kaikki päivät oli kuitenkin vaikeita aamusta iltaan ja tiesin, että ainut hetki, kun mun oli hyvä olla, oli jumpan jälkeen ja sen takia pakotin itseni. Ohjaamisen lopetin loppuviimein joitain viikkoja ennen laskettua aikaa, mutta jumpata pystyin kyllä loppuun saakka.

Haaste: Vuosien jälkeen pitää omaa ja asiakkaiden mielenkiintoa yllä. Kuinka monella eri tavalla voi ohjata kyykyn tai miten monilla eri sanoilla voi muistuttaa jengiä hengittämään? Nämä on juttuja, mitä pitää miettiä koko ajan. Pitää tietää mikä tuo ihmiset vielä vuosien jälkeenkin samalle Reisi-Pakara-Vatsa-tunnille. Lajeja on vuosien aikana tullut ja mennyt, mutta perustunnit on tälläkin hetkellä meillä suosituimpia ja ne on myös mun omia suosikkeja.

Parasta: Se, että saa antaa asiakkaalle hyvän kokemuksen, edistää ihmisten terveyttä ja jakaa hyvää mieltä. Parasta on, kun oma ohjaus tuntuu selkeältä. Silloin tuntuu siltä, että pystyy antaa asiakkaille parhaansa ja jengi saa sen, mitä varten tuli paikalle. Asiakaspalautteet on parasta. Se, että mun tunnit on täynnä, vaikka välillä mietin onko mun aikani jo ohi, sekin on parasta. Ja parasta on, että yhtäkkiä yllättäen jonain tavallisena tiistaina vaan kaikki klikkaa.. ohjaus toimii, jengi tuntuu tykkäävän, musat kolahtaa ja tuntuu, että vois mennä vaikka katosta läpi. Fitness magic.

**********

Pari kertaa muistan myöhästyneeni. Auton oven lukko oli jäässä ja naiset joutui Vasamattarien tunnilla odottamaan vartin verran. Yhden kerran oli poliisiratsia matkalla ja siinä meni niin pitkään, että tulin muodikkaasti muutaman minuutin myöhässä. 

Yhden kerran oon unohtanut, että mulla on tunti. Lopettelin omaa tuntiani ja ihmettelin, miksi saliin tulee jengiä, kun ketään muuta ohjaajaa ei oo paikalla. Tsekkasin pikaisesti tilanteen... no aijaa, kirjoittajan nimihän se oli listassa. Selvä! Tietysti sellainen tunti, mitä mulla ei ollut valmiina. Miten ihmeessä voi edes unohtaa? Onneksi oli vanhoja aerobiclevyjä tallessa. Yksi soimaan ja let's go.

Yhden kerran oon kaatunut. Siitä ei oo vielä montaa vuotta. Kauan se odotuttikin itseään. Nykyisessä duunipaikassani yhden alkulämmittelyn päätteeksi päätin laittaa vähän hommaan eloa. Aika sievästi onneksi pyllähdin ja vähän meitä kaikkia nauratti koko lopputunnin ajan :)

Yhden kerran on housut rätkenneet. Se oli Pilates-tunnilla, kun istuttiin jalat auki ja housut prätkähti sisäsaumasta. Pidin vaan kättä repeämän päällä ja kerroin jumppareille, että tässä on nyt vähän tilanne päällä, tehkää te. 

Yhden kerran oon joutunut lopettaa tunnin kesken. Odotin miniä, olin ohjannut jo yhden tunnin ja toisen alkulämmittelyssä olin ihan pihalla. Pyörrytti, oksetti ja huimasi niin kovaa, etten meinannut pysyä pystyssä. Laskin kellosta, että kolme minuuttia on mennyt, enää 57 jäljellä. Oli pakko viheltää peli poikki ja laittaa asiakkaille virtuaalitunti käyntiin. Seuraavana päivänä kävin äitiysneuvolassa. Matala hemoglobiini ja turhan matala verenpaine ilmeisesti syynä. Todella inhottava inhottava tilanne joutua katkaisemaan tunti kesken.

Mikä vielä odotuttaa itseään? Pierua en oo koskaan päästänyt enkä oo joutunut keskeyttää tuntia ripulin takia. Fingers crossed, että jäädäänkin odotusmoodiin.

Endorfiinit tunnin jälkeen on jotain aivan ihmeellistä. Olotila voi tehdä täyskäännöksen yhden treenin aikana ja vaikka kuinka olisi ottanut aivoon ennen jumppaa, on se yleensä historiaa jumpan jälkeen. Ohjatessa mieli on aivan tyhjä muista asioista ja keskityn vain siihen, mitä oon siinä hetkessä tekemässä. Luulen, että se on tietynlaista terapiaa ja saa mielen rauhoittumaan, vaikka treeni olisi kuinka rankka. Harvoin tässä niin nopeasti liikkuvassa nykymaailmassa on mahdollisuus keskittyä vain yhteen juttuun kerrallaan. 

Mun ohjaustyyli on rento ja hyvin mua itseäni. En oo mikään hullu käskyttäjä, vaan tsemppaan iloisesti ja positiivisesti. Hymyilen ja nauran paljon. Ohjaan selkeästi ja omasta mielestäni myös varmasti ja tehostan sanallista ohjausta käsimerkeillä. Saatan jutella ja vitsailla samalla. Kerron jos tuntuu hiton raskaalta ja kysyn, miltä muista tuntuu. Hikoilen about ämpärillisen joka jumpassa. Yleensä jo alkulämmittelyn aikana :) Välillä mietin, että puhun ehkä välillä liikaa. On ihan hyvä taito osata ohjatessa olla hiljaakin välillä.

Palo ohjaamiseen on kaksiteräinen miekka. Jokaisen raskausajan jälkeen oon lähtenyt liian nopeasti ohjaamaan ja saanut kroppani aivan sekaisin. Oon vuosikaudet ohjannut kuntotasooni nähden aivan liian paljon ja aivan liian usein. Oon tehnyt kaiken mitä asiakkailtani ja nuoremmilta ohjaajilta yritän kieltää. Oon ohjannut aivan liian puolikuntoisena enkä oo huolehtinut palautumisesta. Me ryhmäliikuntaohjaajat ollaan kummallinen ihmislaji.. niin kauhean korvaamattomia kaikki ;) Kaikki tämä on johtanut siihen, että nykyään jaksan paljon huonommin, kuin ennen.

Tällä hetkellä ohjaan vähän vähemmän ja yritän nyt pelastaa omasta kunnosta sen mitä pelastettavissa on, koska jotain musta puuttuisi jos ryhmäliikuntaa ei olisi. Ohjaaminen on osa mua ja jotain mikä vaan kuuluu muhun. Nautin siitä, että saan tehdä työtä, jossa koen olevani oikeasti hyvä. Kun poikkeustila alkoi ja live-ryhmäliikunta loppui hetkeksi, olin aika hukassa. Video- ja virtuaaliohjaukset ei todella oo ihan sama asia. Kaikki koronan tuoma epävarmuus ja rajoituksien kanssa säätäminen laski ohjausintoa silloinkin, kun saatiin taas jumpata livenä. Mutta siitäkin oon ylpeä, kuinka vaan saatiin revittyä itsestämme motivaatiota niin paljon, että sitä riitti jopa jaettavaksi heille, jotka tunneille tulivat. Nyt on rajoitukset höllentyneet ja hommat tasaantuneet. Viime kuukausina oon huomannut, että vanha palo tulee takaisin ja ohjaamaan lähteminen on taas helpompaa. Ja se on niin ihanaa!!

Tämänkin kuvan otti Katja Katinka Kreativesta.

Tiedän, että jonain päivänä täytyy sekin selvittää, kuka mä olen ilman ryhmäliikuntaa. Toivottavasti sitä päivää odotellaan vielä pitkään. 

Mille teidän sydän palaa?

Sannis

Kiristys

Olipa erikoisen värinen syksytaivas, kun käytiin metsässä alkuviikosta. Aurinko paistoi, mutta yhtäkkiä saatiin niskaan pieni sadekuuro. Pelkäsin, että mini liukastuu pyöränsä kanssa liukkailla kallioilla, mutta kyllä se pystyssä pysyi. Me muut oltiin jalkaisin, mutta huomaan, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä tarkemmin saa omiinkin koipiinsa katsella ettei oo jorpakossa.

Jumpat käynnistyi reilun parin viikon flunssatauon jälkeen. Ohjasin maanantaina uuden ohjelman ja tiistaina kaksi uutta ohjelmaa. Kaikki toimi onneksi suunnitellusti ja oli kivoja, raskaita as hell, mutta kivoja. Toissapäivänä hoksasin, että hitto.. tänä syksynähän mulla tulee 25 ohjausvuotta täyteen ja vähän oon sitä nyt FB:ssä ja IG:ssä tuuletellut. Oon saanut aivan ihania kommentteja asiaan liittyen. Palaan siihen vielä myöhemmin, mutta nyt kerron, että jos kivoja jumppahommia ei lasketa, on tämä viikko jatkanut sitä linjaa, minkä maanantai asetti. 

Tämä viikko ei todellakaan pääse viikkojen hall of fameen. Ärsyttävän monta asiaa painaa nyt mieltä ja ärsyttävästi varmaan kaikki niistä on sellaisia, joilla ei olisi mitään saumaa saada mieltä matalaksi jos olisin vähän enemmän semmosta "Whatever man"-tyyppiä. Vuosien varrella oon toki päässyt paljon lähemmäksi sitä, mutta ihan ei olla vielä täydellisessä Who cares-tilassa :D Suurin osa jutuista on tietysti semmosia, joita ei voi tässä jakaa, mutta se minkä voin jakaa, on ahdistus meidän kodin vallitsevasta olotilasta.

Remontti alkoi kesäkuussa ja viimeiset kolme kuukautta on mennyt kaaoksessa. Takapihasta ja terassista ei päästy nauttimaan koko kesänä, koska ne on olleet työmaana ja romujen säilytyspaikkana. Yritin eilen siivoilla terassia taas kerran, mutta se ei vaan nyt siistiydy. Mister A haluaa säilyttää sitä ja tätä remontista jäänyttä, joille ei ole paikkaa, joten ne on sitten terassilla. Ja pihassa. Ja talon seinustoilla. Myös ruohonleikkurit (kyllä, niitä on kuulemma ihan pakko olla vähintään kaksi), grillit, vesiletkut, haravat, lapiot, mattotelineet, puuroska, Saimin lelut, keppariesteet, kastelukannut ja kaikki muu sekalainen romu makaa pitkin tonttia. Keskeneräinen veneprojekti, jonka en epäile valmistuvan koskaan, koska aika ja raha ei riitä, on ihan hiton iso ja on ensimmäisenä näköpiirissä, kun katsoo ikkunasta tai terassilta ulos. Uima-allas on tyhjätty, mutta lojuu vielä pihassa. Se toki häipyy kai tällä viikolla. Suurin osa pihajutuista on mister A:n valtakuntaa ja ehkäpä olis ihan kiva, että silläkin olis vähän tilaa omille hommille (Ehkäpä hei!). Sen takia yritän olla sekaantumatta noihin ulkojuttuihin, mutta pari kertaa vuodessa on pakko vetää semmonen palautteenantotuokio, että se saa vähän rennomminkin asiaan suhtautuvan tekemään kaatopaikkakuormaa. Ilman sitä *kröhöm rakentavaa keskusteluhetkeä tätä taloa ei näkyis enää romun seasta. Meidän talo tai piha ei muutenkaan oo kauneimmasta päästä ja siistinäkin ehkä vain just ja just menettelee. Tämänhetkinen kunto kiristää siis ihan hel-ve-tis-ti! 

Sisätiloissa ei oo ihan hirveän paljoa kehumista myöskään. Sisätilat on enemmän mun valtakuntaa, mutta täällä näkyy kyllä vahvasti näiden mun hieman suurpiirteisempien asuinkumppanieni kädenjälki. Kaikki seinät ja kaapin ovet on täynnä mustia jälkiä ja jos en oo koko ajan skarppina, alkaa jokainen hyllytaso kerätä mister A:n sekalaista tavaraa. Tyttöjen huoneet, varsinkin kakstoistaveen saa mut paniikkikohtauksen partaalle enkä muuten muista koska olisin jaksanut tai ehtinyt pestä lattiat. Nojoo.. ehkä se oli viime viikolla, mutta ei paljoa siltä näytä. 

Tuskin edes huomaa, että on vähän pinna kireällä, vai? Nyt just roska-auto kolistelee ulkona ja Saimi juoksee edes takas ja haukkuu sille. Se ei oikein paljoa yleensä hauku, mutta viime yönä heräsin siihen, kun se huusi jollekin. Nyt just oon siis sitä mieltä, että tuo koirakin huutaa KAIKEN AIKAA! Niinku ihan koko ajan hei :D

Mukavaahan tässä on se, että meidän pihan romut on yksi mun elämäni suurimmista murheista tällä hetkellä. Veikkaan, että tulee vielä aika, kun vain toivoisi, että murheet on tätä luokkaa. Onneksi elämä on joskus niin helppoa, että eniten vituttaa ympäri ämpäri lojuvat tavarat. Toki saaaaattaa nyt olla pieni mahdollisuus, että projisoin muita murheita tommoseen juttuun, mihin pystyn vaikuttaa, koska osaan asioistahan en pysty. Voi olla. Kuka tietää, mutta tästä lähtien kaikki muu on turhaa paitsi pihan siivous.

Sannis

Maanantai

Maanantai. Lähden uuteen viikkoon vähän siipi maassa, mutta eiköhän se tästä taas iloksi muutu. Parin viikon aikana oon ohjannut vain yhden venyttelyn ja yhden lyhyen tanssitunnin, mutta tällä viikolla pääsen jo normaalisti ohjauksiin kiinni ja se yleensä nostaa matalaakin mieltä. Ääni on vihdoin palautunut normaaliksi eikä nenäkään enää vuoda.

Kanadan siskonen lähti eilen kotiin ja saapa nähdä koska nähdään seuraavan kerran. Me tavataan mun siskojani harvoin, koska elämä on vienyt kauas. Tapaamiset herättää mussa paljon kaikenlaisia tunteita; iloa, surua, ikävää ja haikeutta. Tällä kertaa jotenkin vielä vähän normaalia enemmän ja tuherran tässä itkua aamukahviini. Takana on toki pari todella heviä työviikkoa ja ehkäpä osa surumielisyydestä johtuu väsystäkin. En muuten edes muista, koska olisin itkenyt viimeksi muuten, kuin liikutuksesta. Taisi siis olla jo aikakin pienen notkahduksen :D

Todella harvinaista, että mun maanantai alkaa näin. Yleensä ihmettelen niitä miljoonia maanantainmoittimismeemejä Kyllä, ooooon se yhydyssana :D somessakin, koska mun mielestä maanantai on aivan hyvä päivä ja lähden viikkoon yleensä hyvillä mielin. Kakstoistavee menee nykyään vasta kymmeneksi maanantaisin, joten vähän pidempään menee toki nyt lojumiseksi tämä viikon aloitus, mutta mitäpäs tuo haittaa.

Eiköhän tämä kuulkaa tästä taas käynnisty.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Sannis

Sekalaista

Muistatteko, kun ennen nauhoitettiin musiikkia kasetille radiosta? Aina toivottiin, että juontaja ei oikein paljoa puhuisi musiikin päälle kappaleen alussa tai lopussa. Kirjoititteko kasetteihin aina "Sekalaista"? Kirjoittaja kyllä nauhoitti kasetteja. Ja paljon. Ihan aluksi nauhoitettiin niin, että laitettiin radio kiinni telkkariin tai toiseen radioon ja kaikkien piti olla ihan hiljaa, kun ei vielä ymmärretty ihan kuinka homma toimii. Tai kun piti saada vaikka joku superhyvä telkkariohjelman tunnusmusa nauhalle, jota ei radiossa soitettu. Aikamoista :)

Tässä mun "sekalaista" puhelimen viimeaikaisista kuvista ->

Tämä on ollut erikoinen viikonloppu siinä mielessä, että oon käyttänyt jopa neljää eri puseroa, joista mikään ei ole treenipaita tai huppari. Aivan outoa. Nykyään vaan harmittaa, kun vaatteet lojuu kaikki käyttämättömänä kaapissa, kun menoja on ihan hitsin vähän. No joo.. eihän mulla montaa vaatetta edes ole, mutta kuitenkin.

Poikkeuksellisesti on siis tullut pyyhittyä vähän pölyjä "ihmisvaatteista". Ootteko muuten kuullut käytettävän tuota nimeä vaatteista, jotka ei oo jumppa/työ/kotivaatteita? Vähän hassu, mutta ei nyt parempaakaan tuu mieleen :) Kanadan siskon vierailun takia ollaan liikuttu enemmän. Ollaan käyty mummun synttäreillä, lounaalla sukulaisten luona ja keilaamassa. Kävin myös syömässä ystävän kanssa kahdestaan. Tänään lähdetään vielä pienelle roadtripille mutsin kanssa kuskaamaan siskoa Tampereelle ja tavataan samalla nopsasti siellä suunnalla asuva sisko. 

Kakstoistavee on päässyt tänäkin viikonloppuna ratsastamaan ja keilaaminen oli minin toive. Perjantai-iltana meillä oli omalla porukalla huikeat tanssibileet mummun luona ja varsinkin mini oli aivan liekeissä. Kakstoistaveekin vähän innostui meidän kanssa diskoilemaan. Mister A aikoo lähteä tänään Saimin kanssa pentutreffeille ja sen jälkeen kaverinsa luo kahville, kun tytöt hengailevat hetken mumman kanssa. On nyt siis jokaiselle ollut jotain mieleistä puuhaa.

Valtakunnassa kaikki hyvin!

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Ei asiaa

Huuuh, alkaa voimat palautua pikkuhiljaa. Toissapäivänä oli ensimmäinen päivä kahteen viikkoon, kun en ollut kuolemanväsynyt ja eilen mietin, että onpa hitsin kiva tehdä töitä, kun jaksaakin vähän jotain. Vihdoin alkaa vähän helpottaa. Vieläkin on ääni vähän painuksissa ja nokka välillä vuotaa, mutta yleisolotila on jo parempi. Tänään pidän meidän senioriryhmälle lyhyen tanssitunnin, joten sielläpä se varmaan viimeistään selviää, että joko alkaa jaksaa jotain. Aika hyvä tunti aloittaa tuo, kun on kuitenkin paljon rauhallisempi, kuin muut mun tunnit.

Paljon on ollut duunia tälle viikolle, kun osa meistä on poissa, mutta toki sitten vaihtoehtoisesti omasta kalenterista on jumpat puuttuneet, joten ei tässä ihan yötä myöden oo tarvinnut paahtaa. Iltoja toki on ollut enemmän, mutta toivotaan, että ensi viikolla alkaa palautua hommat normaaliksi. Kivasti on kyllä nyt duunissa syksypöhinä päällä. Viimeiset puolitoista vuotta on ollut aika hiljaista noiden pöhinöiden suhteen, joten kyllä tämä on aika mukavaa vaihtelua, kun uusia asiakkaita taas tippuu sisään. Meillä on asiakasmäärä pudonnut isosti, kun korkeakoulut on olleet tauolla ja tietysti muutenkin on moni päättänyt asiakkuuden koronan takia. Nyt vaan toivotaan, että opiskelijat ei joudu lähtemään takaisin kotikaupunkeihinsa ja että saadaan treenata normaalisti.

Kanadan sisko on paikalla tämän viikon ja viikonlopulle tässä mietiskellään suunnitelmia. Eipä tuota taas tiedä, koska on mahdollisuus nähdä seuraavan kerran. Normaaliolosuhteissa sisko käy joka vuosi ja joinakin vuosina kaksikin kertaa, mutta nyt on luonnollisestikin ollut taukoa pidemmän aikaa. Jossain vaiheessa tekisi mieli kyllä tavata taas Tukholmassa, jossa sisko joutuu jonkin verran käydä töiden vuoksi. Pari vuotta sitten käytiin mutsin kanssa siellä siskoa moikkaamassa ja on se kyllä niin kiva kaupunki. Vielä oon kuitenkin sitä mieltä, että en lähtis nyt lentelemään muuten vaan lomareissuille. En ollenkaan halua ottaa ylimääräistä riskiä, että lentoja perutaan, niitä on vaikeampi saada tms. Lockdownia ei nyt taida olla ihan juuri näkyvissä, mutta se se vasta olisikin horroria vieraassa maassa.

Minillä alkaa tänään ninjakoulu. Muut harrastukset ei edelleenkään kiinnosta, joten sillä mennään. Mummu joutuu heti kuskausapuihin. Onneksi on isovanhemmat. Huokaisen tuon lauseen joka viikko. Meidän tytöillä on kyllä hyvät oltavat. Äiti on kotona, kun lähtevät aamulla kouluun ja iltapäivästäkään ei tarvi olla oikein paljoa yksin. Jossain vaiheessa mietin, että oppivatko lähtemään yksin kouluun, kun oon aina paikalla, mutta itsenäisesti ne kaiken tekee nykyään aamuisin. Naurattaakin vähän, kun ne varmaan isoina sitten muistelee, että aina kun me lähdettiin kouluun, äiti istui sohvalla kahvikupin ja tietokoneen kanssa :D Meidän vanhemmilla oli lehti, meidän lapsien vanhemmilla on puhelimet ja tietokoneet. Kehitys kehittyy kuulkaa.

Niin, että ei oo kyllä yhtään mitään asiaa.

Hyvää torstaita! Pysykää terveinä!

Sannis

Saarikaudenpäättäjäiset

Vähän mua nyt naurattaa, kun tuolla aiemmin kirjoittelin, että ei tämä flunssa miltään kovin sitkeältä taudilta tunnu. No joo.. pahin meni nopeasti ohi, mutta aika hiton sitkeästi nämä loppumainingit kyllä jatkuu, kun kohta on pari viikkoa täynnä. Nokka vuotaa edelleen, ääni on nuhainen ja olotila hyytynyt. Onpa ihan hiton ärsyttävää! Alkaa mennä jo vähän tunteisiin ja mieli madaltua.

Lauantaina lähdettiin mökille enkä voi kyllä sanoa, että olisin ihan täysillä nauttinut olostani. Puitteet oli toki kunnossa. Vaikka sää oli kylmä, oli kuitenkin selkeää ja kaunista. Kanadan sisko ja pikkusisko lapsineen oli paikalla. Jopa kummipoika 19vee lähti mukaan mökkeilemään ja innostuipa se leikittämään vähän pienempiään niin, että rytinä vain kävi, kun pienemmät juoksi pihlajanmarjaritsaa pakoon :) Mutsi eli mummu laittoi ja mister A grillasi hyvät dinnerit ja mutsin synttäreiden kunniaksi herkuteltiin jälkiruuaksi mansikkakakulla.

Ite otin hyvin iisisti. Keräsin pihasta vajaan litran mustikoita ja puolukoita. Mustikat oli ihme kyllä aivan hyviä vielä. Sienetkin vähän kiinnostais ja varsinkin, kun tänä vuonna niitä taitaa olla tosi paljon, mutta niistä en kyllä ymmärrä mitään. Eikä meillä niitä kukaan muu söisikään, kuin minä. Mister A on hyvin kaikkiruokainen, mutta sienet ei uppoa. Niitä en siis lähtenyt etsimään, vaan pysyin pihapiirissä.

Kymmenen paikkeilla oltiin kotona. Kanadan siskolle tuli pari kaveria kylälle ja vaikka kuinka mini olis tahtonut jäädä mökille, epäilen, että ei olis taitanut nauttinut olostaan, kun yhdet hoilottaa karaokea aamuun saakka :D Saimi-parkakin oli aivan loppu. Nukahti heti kymmeneltä ja aamukuudelta, kun nousin,  nukkui edelleen ihan samassa paikassa ja samassa asennossa. 

Viikonloppuun mahtui myös kakstoistaveen ensimmäiset heppakisat. Lauantaina ennen mökille lähtöä käytiin jännäämässä, pysyykö esteet paikoillaan ja pysyihän ne. Reilu viikko sitten hyppäsi ensimmäiset esteet ja nyt sitten jo kisoissa mukana. Reipas tyttö pokkasi ensimmäisen ruusukkeensa! Mister A ja Saimi seuraili kisoja vähän kauempaa ja hienosti Saimikin oli ihan hipihiljaa koko ajan eikä haukkunut yhtään.

Viikko starttaa vähän tahmeammin nyt kuin normaalisti. Puolet meidän duuniporukasta on kipeänä ja tässä nyt tehdään etäduunia ja kaikenlaisia järjestelyjä, että saadaan asiakaspalvelu ja jumpat rullaamaan niinkuin on asiakkaille luvattu. Mulla jää jumpat vielä väliin, mutta duuniin menen kyllä illaksi. Koitan ottaa mahdollisimman iisisti ja teen paikan päällä vain pakolliset. Ettei nyt vain rasittuisi hei liikaa. Voi plääh ja hitto vieköön :D

Kivaa viikkoa! Aurinko paistaa ja linnut laulaa!

Sannis

Ajoissa

Huhhuijjakkaa! Kirjoitin aamulla Instaan postauksen, jossa kerroin etten oo tainnut oikein usein odottaa perjantaita näin kovaa. Ei tullut viikonloppu tällä kertaa kyllä minuuttiakaan liian aikaisin. Menin tiistaina flunssan jälkeen töihin. Olin ihan varma, että oon jo työkunnossa, mutta nyt tuli kyllä kirjoittajalle virhearvio. Vedin hampaat irvessä päivät läpi, mutta aivan liian puolikuntoisena. Nuha on näköjään jämähtänyt tasan samanlaiseksi eikä parane tai myöskään pahene. Nokka vuotaa ja niistä pitää. Olotila on myös aika hyytynyt ja kun normaalisti herään aamulla virkeänä, on nyt ollut aamulla sängystä nouseminen työn ja tuskan takana.

Tänään on lomautuspäivä ja oon ottanut hissukseen. Käytiin ruokakaupassa, mutta muuten ollaan oltu kotona. Kasiveellä on nykyään niin kova meno, että oon ihan loppu, kun se hörsköttää menemään ja puhuu taukoamatta. Samanlainenhan kakstoistavee oli tossa iässä eikä varmaan kauaa mee, kun kasiveekin vaan nököttäis omassa huoneessaan ovi kiinni. Koitetaan nyt siis kuunnella niin kauan, kun on vielä asiaa :) Saimia vietiin vähän juoksemaan tohon viereiseen metsään, että saatiin kaikki raitista ilmaa.

Kun istuskelin koneen ääressä, tuli mieleen joulu. Oikeesti :D Mitä vanhemmaksi tuun, sitä pienemmällä kaavalla huvittaa mennä nämä juhlapyhät, mutta nyt tuli netissä vastaan paketointitarvikkeita edullisesti ja tilasin vähän pakettikortteja ja lahjapusseja. Keksin myös pari kivaa lahjaideaa joihin tilasin vähän matskua. Pakko aloittaa aikaisin. Vaikkei paljoa lahjoja laitellakaan, ei silti mitään saumaa, että kaikki pystyis hankkia saman kuun palkasta. Nyt on toki kaikki tilit kuivat kylppärirempan takia. Mitään lainahommia ei olla sitä varten otettu, vaan raavittu kaikki sukanvarret tyhjiksi. Kestää hetken tasata tilannetta.

Hommaatteko te joulujuttuja ajoissa vai vasta viime tipassa?

Sannis

Hillomuija

Syyskuun eka ja kuulemma virallisesti syksy. Eilen tsiigailin ulkona, että kyllä ne lehdetkin alkaa jo vaihtaa väriä pikkuhiljaa. Flunssan ja remppapuuhien lisäksi oon ehtinyt ihan vähän myös hillohommiin :) Meinasin jo, etten ehkä tänä vuonna jaksa, mutta saatiin omppuja sekä faijalta, että naapurista, joten pakkohan se oli kääriä hihat. Joskus aiemmin oon muka kuorinut omppuja ja voi hohhoijjakkaa.. eihän niitä nyt kuoria tarvi. Siemenkodat vaan pois ja kattilaan. Soseutin blenderillä, jolla teen smoothiet ja tuli tosi sileää, ihanaa sosetta.

Vadelmia ei olla kerätty tänä vuonna ollenkaan. Ei oo vaan ehtinyt ja se vähän harmittaa, mutta ei sitä kai vaan kaikkeen repeä. Mustikoitakin on vähemmän, kuin viime vuonna. Mustaa viinimarjaa kävin noukkimassa faijan luona ja mummun luona olis kuulemma vielä punaista. Niitä voisin käydä vielä vähän napsimassa, kun vaan jaksan. Olin eilen ekan päivän töissä flunssan jälkeen ja oumai, että olin poikki, vaikka oli ihan rauhallinen ilta enkä hötkyillyt sen suurempia. Tänä aamuna tuntui, että olis voinut nukkua viikon.

Tänään tulee putkimies laittamaan kodinhoitohuoneen lavuaarin käyttökuntoon. Ollaan tässä Saimin kanssa hetki kotosalla ja lähden sitten illaksi töihin. Yleensä pääsen keskiviikkoisin aiemmin, mutta tänään oon iltaan saakka. Meillä aloittaa uusi ohjaaja, jonka tunti on vasta puoli kasilta ja haluan olla ennen tuntia paikalla, että kaikki menee varmasti nappiin ekassa aloituksessa. Uuden hyvän ohjaajan löytäminen on niin harvinaista. Hypin suurinpiirtein tasajalkaa onnesta, kun tämä ohjaaja piti näytetunnin. Harmillisesti suunnitelmissa hänellä on olla Vaasassa vain syksyn ajan. Niin se aina menee.. ohjaajat on yleensä nuoria ja opiskelut tai muut duunit vie muualle. 

No joo, eipä tänään sen kummempaa. Kivaa päivää!

Sannis