Terapiapolku

Muutama sana taas terapiasta. Lähinnä siitä, kuinka sinne hakeuduin ja muista käytännön asioista. Jos meinaan sattuu, että jollain muullakin siellä ruudun toisella puolella olisi terapiatarpeita. Tämä on ollut kirjoittajalle jo nyt niin tärkeä ja tarpeellinen juttu, että tosi mielelläni vastaan kysymyksiin jos sellaisia on. Oikeasta sivupalkista löytyy sähköpostiosoite jos et halua laittaa kysymystä kommenttikenttään.

Kirjoittajan terapia on kestänyt nyt 10 kuukautta. Koko terapiapolku on kestänyt kuitenkin paljon kauemmin. Ennen kuin voi hakea Kelan tukemaa psykoterapiaa, on käytävä tietty määrä kertoja psykologilla (tai vastaavalla?) ja saatava lähete.

Kelan sivuilla sanotaan näin:

Voit saada Kelan korvaamaa psykoterapiaa, jos olet 16–67-vuotias ja

• työ- tai opiskelukykysi on uhattuna mielenterveyden häiriön vuoksi
• olet saanut mielenterveyden häiriön toteamisen jälkeen vähintään 3 kk asianmukaista hoitoa
• psykiatrin lausunnon perusteella voidaan arvioida, että kuntoutuspsykoterapia on tarpeen työ- tai opiskelukykysi tukemiseksi tai parantamiseksi. 

Itse hakeuduin työterveyspsykologin vastaanotolle keväällä 2023. Olin kypsytellyt ajatusta mielessäni jo muutaman vuoden ja kun töissä alettiin kysyä onko kaikki ok, päätin että on aika. Olin ajatellut, että ehkä masennus ei näy ulospäin, mutta kyllähän se läheisille näkyi. Kerroin heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä, että tavoite on päästä Kelan tukemaan psykoterapiaan pitkään kestäneen alavireen vuoksi. Silloin vasta olin vihdoin suostunut myöntämään, että se "alavire", mitä olin jo vuosia kutsunut kausittaiseksi uupumukseksi, oli kuin olikin masennusta enkä selvästikään tulisi selviämään siitä ilman apua.

Olin etukäteen suurinpiirtein tietoinen mistä terapiassa on kyse ja tätä psykoterapiaa oli kirjoittajalle suositeltu jo vuonna 2020, mutta en ollut silloin riittävissä voimissa sitä aloittaakseni. Vaikka olinkin työ- ja toimintakykyinen, masentuneena ja liian väsyneenä ajatus viikoittaisista terapiatuokioista tuntui aivan liian raskaalta. En osannut silloin nähdä riittävää painoarvoa terapialle, vaan ajattelin, että se saattaa kuormittaa liikaa.

Tuon ensimmäisen suosittelun jälkeen kypsyttelin ajatusta pitkään. Oma vointi meni vähän ylemmäs ja alemmas vuorotellen ja kun loppuviimein päätin että nyt on aika, helpotti jo pelkkä päätöksen teko. Otin yhteyttä Mehiläiseen ja psykologi kertoi, että tiedossa on ensin kolme käyntiä hänen luonaan ja sen jälkeen kolme työterveyspsykiatrilla. En tiedä onko tämä joku Mehiläisen oma homma vai yleinen käytäntö. Kesälomien ja muiden aikatauluhaasteiden vuoksi kesti noin vuoden verran, että sain nuo kuusi käyntiä kasaan. Kiire ei kuitenkaan ollut. Tiesin, että tämä on se tie, jonka halua nyt kulkea ja ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Tuntui, että hötkyily ja kiirehtiminen ei auta yhtään mitään.

Kuuden käynnin jälkeen psykiatri kirjoitti tarvittavat paperit Kelaan ja sen jälkeen homma jäi kirjoittajan omiin käsiin. Tein vaadittavat hakemukset ja tutustuin terapeuttilistaan Kelan sivuilla. Etukäteen tiesin, että terapeutit on hyvinkin bookattuja, mutta tähdet oli kohdillaan ja ensimmäinen neljän lähetetyn sähköpostin sarja poiki yhden testikäynnin. Päätin, että käyn ensin testikäynnillä ja vasta sen jälkeen lähetän lisää viestejä jos on tarve. Ei ollut. Ensimmäinen ja ainut testikäynti vei mut Tiinan luokse, joka on rento, välitön, helposti lähestyttävä, ystävällinen ja about saman ikäinen, kuin kirjoittaja. Tiina oli kirjoittajalle ulkonäöltä tuttu, koska asuttiin samalla alueella lapsena ja käytiin samoja kouluja. Tuli heti tunne, että siinä on ihminen, jota varten ei tarvitse esittää mitään. En oo katunut kertaakaan, että valitsin aloittaa hommat juuri Tiinan kanssa.

Ilmoitin Kelaan, että terapeutti on löytynyt ja aloitusaika on lyöty lukkoon. Tiina teki terapeutilta vaaditut ilmoitukset. Ensimmäinen tapaaminen oli syyskuussa 2024 eli reilu vuosi sen jälkeen, kun olin laittanut koko homman liikkeelle. Olin etukäteen miettinyt, että olen terapiassa ensin yhden vuoden ja mietin sitten jatkoa. Ensimmäisten tapaamiskertojen jälkeen oli sanomattakin selvää, että kaikki kolme vuotta mennään, jotka Kelan tukea on mahdollista saada. Nyt tosiaan, kun ensimmäinen vuosi on kohta jo loppusuoralla, tuntuu että tässähän on vasta päästy alkuun.

Terapeuttien taksat vaihtelee varmastikin hieman. Kelan enimmäiskorvausmäärä yhdeltä istunnolta on 57,60€. Kirjoittaja maksaa laskun aina, kun neljä istuntoa on täynnä ja laskun summa on hitusen vajaa 110€. Yhdestä istunnosta tulee siis itselle maksettavaksi vajaa 28€. Yli satanen kuukaudessa tuntui aluksi isolta kynnykseltä edes hakea terapiaan. Järjestelin kuitenkin vähän muita menojani ja loppujen lopuksi tuo summa verrattuna siihen mitä sillä saa, tuntuukin aika pieneltä. Kela myöntää tukea kuntoutuspsykoterapiaan vuoden kerrallaan, joten ilmeisesti toisen hakemuksen tekeminen on pian ajankohtaista. 

Semmosia hommia terapiasta tällä kertaa. Oikeasta sivupalkista (mobiilissa sivun alareunassa) löytyy Terapiaa-tagi, jota klikkaamalla löydät aiemmat postaukset aiheesta. Niitä ei vielä kovin montaa ole, mutta muutama löytyy ja niissä on enemmän tietoa siitä, mitä yksittäisellä terapiakerralla tehdään ja minkälaisesta terapiasta on kyse. 

Sannis

Top Camping Kalajoki

Tää on kuulkaa nyt yhtä campinkia vaan, mutta laitetaanpa vielä tämä viimeinen, niin saadaan reissupostaukset kaikki samaan syssyyn. Kalajoki on paikka, josta kirjoittaja pitää aina. Harmillista siellä on toki se, että uimismahikset on surkeat. Tällä kertaa ei toki niin uimaan hinguttukaan, koska tuuli oli purevan kylmä. Kahlaaminen kävelylenkin lomassa riitti jopa minille.

Ei olla koskaan aikaisemmin leiriydytty Kalajoen Top Campingissa. Kirjoittaja pitää yleensä paljon pienemmistä alueista, mutta nyt kun porukkaa oli liikkeellä vielä vähän, viihdyttiin oikein hyvin myös vähän isommissa ympyröissä. Voisin kuvitella, että heinäkuussa olisi aivan toinen juttu. Alue oli siisti ja kiva. Vessoissa ja suihkuissa oli vähän toivomisen varaa, mutta noin isossa paikassa taitaa olla mahdotonta pitää hommat samalla tasolla, kuin pikkumestoissa.

Napattiin oma paikka ihan alueen laidalta viimeisen huoltorakennuksen vierestä ja kivaa olikin se, että vessat, suihkut, roskiskatos ja vesipiste oli aivan vieressä. Matkan viimeiselle etapille sopi oikein hyvin, että homma oli helppoa. Kirjoittaja kaipasi selkeästi vähän lepoa ja rauhaa nyt kun porukka pieneni ja otettiinkin hyvin iisisti pari päivää.

Mini vei iskäänsä minigofaamaan pariin otteeseen ja kävivät myös yhden kerran hakemassa ruuat vaunulle leirinäalueen baarista. Käveleskeltiin ja hengailtiin vaunulla. Mini skoottaili pitkin aluetta ja olikin sitä mieltä, että paikka oli reissun paras, koska asfalttibaanaa oli paljon. Kyselikin jo josko voidaan mennä uudelleen ja ottaa kaveri mukaan. Eiköhän me jossain kohdassa voida.

Loman eka puolikas alkaa olla ohi. Tosi vauhdilla on mennyt. Reissussa kirjoittajaa vähän huolettikin jossain kohdassa, että menee turhan nopsasti nyt kun oli niin paljon jengiä ja vauhtia. Toisaalta, oon tosi onnellinen, että tämä reissu tuli tehtyä. Etukäteen vähän mietiskelin, kuinka homma sujuu ja minkälaisia tunteita matkalla herää, koska faija eli pappa ei oo meidän kanssa reissannut kirjoittajan lapsuuden jälkeen kertaakaan. Kaikki sujui kyllä kuitenkin yllättävän mutkattomasti.

Lomamoodiin päästiin kyllä siltä(kin) osin, että ei mister A:n kanssa tiedetty ollenkaan mikä päivä on milloinkin. Yhtenä aamuna puhelin soi ja terapeutti se siellä soitteli, että nyt olis aika sovittuna. Oh my!! Olin ihan nolona! Miten olin voinut unohtaa? Ei muuta kuin muu porukka kävelylle ja kirjoittaja vaunuun tietokoneen äärelle, niin tuli istunto hoidettua. Arvatkaa kaksi kertaa jännittääkö, että unohdan seuraavankin, vaikka on muistutukset joka paikassa :D

Loma jatkuu tänään. Ohjelmassa on pikkusiskon pojan konfirmaatio ja illemmalla luultavasti treffit kamun kanssa. Ensi viikon pläänit on vielä aika avoinna.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis