12

Hän on edelleen ihana. Herkkä ja puhelias hömpöttäjä, joka osaa pukea sanoiksi tunteita ja asioita tavalla, jonka en olisi uskonut kaksitoistavuotiaalle olevan mahdollista. Puhekieli on nykyään useammin englanti, kuin suomi ja tärkeintä on tietysti eläimet, taidetta unohtamatta.  Suurin haave toteutui juuri ennen syntymäpäivää, kun Saimi tuli kotiin.

Ykstoistavee on nyt kakstoistavee. Missäköhän välissä tää tapahtui?

Tänä vuonna "juhlat" vietettiin yhden kamun kanssa viime viikonloppuna. Tallihommia ja vähän herkkuja. Lupasin, että toisen kamun kanssa saavat mennä muutaman viikon päästä lauantain tanssitreenien jälkeen kaupungille syömään ja ehkä vähän ostoksille. Viikonloppuna keitellään kaffit ja vieraslistalla on nyt koronan takia ainoastaan perhe. Hän ei kuulemma itse pysty uskoa, että ei ole koskaan enää yksitoistavuotias. En oikeastaan pysty minäkään.

Sannis

Parempi brownie

Pohja: 

3 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

1 1/2 tl ruokasoodaa

*

1 tl suolaa

2 1/2 dl vettä

200 g voita

4 rkl kaakaojauhetta

*

1dl vahvaa kahvia

2 kananmunaa

Koristelut:

Kerma

Kinuskikerma

Marjoja

Keksejä

Sekoita kuivat aineet (sokeri, jauhot, vaniljasokeri, ruokasooda) kulhossa keskenään.

Mittaa pieneen kattilaan suola, vesi, voi ja kaakaojauhe. Kiehauta seos.

Yhdistä jauhoseos ja kiehautettu voiseos.

Keitä vahva kahvi ja lisää kulhoon. Sekoita tasaiseksi.

Anna taikinan jäähtyä ja lisää sen jälkeen kananmunat. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina pellille ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Jäähdytä ja koristele.

Tämän reseptin sain ystävältäni, jonka tili löytyy Instagramista nimellä @taikinoita. Alkuperäisessä reseptissä oli mokkaruututyyppinen kuorrutus päällä, mutta mun mielestäni tämä kerma-kinuskikermacombo oli täydellinen. Koristelun saa helposti näyttäväksi ja maku oli törkeän hyvä myös seuraavana päivänä. Oon kaivannut uusia helppoja reseptejä ja tämä oli napakymppi. Kannattaa kokeilla.

Herkullista viikkoa!

Sannis

Ei ihmeitä

Täällä ei tapahdu ihmeempiä. Talvilomaa tässä kovasti odottelen, vaikka ei meillä mitään suunnitelmia ole. Mister A:n lomista ei oo vielä tietoa. Että onko vai ei. Työpaikan vaihdon takia talvilomaa ei virallisesti ole, mutta vähän se miettii josko nipistäis kesälomasta. Tyttöjen kanssa joka tapauksessa hengaillaan viikko vapaalla. Varmaan sitten kadehdin, kun kaaaaaaaikki muut on jossain lapissa ja siellä ja täällä ja me ollaan iiiiiiiihan ainoat, jotka ei pääse mihinkään. Perus :D

Mulla on vähän ähky. Someähky. Ja talvimaisemakuvaähky. Ja hiihtovideoähky. Ja koronaähky. Ja muuten vaan ähky. Pientä negaa tupsahtelee sieltä täältä. Ei mitään maata mullistavaa, mutta sellaisia juttuja, jotka kuitenkin painaa mieltä alaspäin nyt, kun muutenkin on väsyneempi vaihe. Tekis mieli laittaa pää pensaaseen. Yritän kuitenkin keskittyä hyviin juttuihin ja lapioin parhaani mukaan kakkaa kauemmaksi. 

Onko siellä ruudun takana joku?

Mitä sulle kuuluu? 

Sannis

Koiranelämää

Morjensta pöytään! Fiilikset on eilisestä hieman helpottaneet ja elämä tänä aamuna tuntuu vähän iisimmältä :) Aika koirapainotteista tää nyt on, mutta silläkin uhalla kerron tässä(kin) postauksessa, kuinka meillä sujuu Saimin kanssa. Meillä sujuu hyvin. Yöt on olleet helpompia, kuin luulin. Saimi itki hyvin vähän parina ensimmäisenä yönä ja viikossa tuntuu tottuneen öihin meillä jo ihan täysin.

Herään yleensä kerran yössä veskiin ja silloin Saimi nousee mun mukana. Olisi varmasti valmis leikkimään jos leikkikaveria löytyisi, mutta menee ilman ongelmia takaisin nukkumaan, kun huomaa, että minäkin menen. Meidän makkarissa on sängyn molemmin puolin viltit lattialla sängyn ja seinän välissä ja Saimi taitaa nukkua vähän vuorotellen kummallakin puolella. Päivisin nukkuu paljon sohvan alla ja saattaa sinnekin välillä vaeltaa myös öisin.

Ulkona ollaan käyty n. tunnin välein. Eilen ja tänä aamuna kova pakkanen vähän häiritsi ja Saimia ei olisi oikein hutsittanut. Hienosti kuitenkin ymmärtää, mitä ulkona kuuluu tehdä, vaikka toki pissaa välillä myös sisälle. Oletan, että useampi kuukausi joudutaan vielä säilyttää mattoja saunassa, mutta toivotaan, että ensi vuonna tähän aikaan ne on jo lattiassa.

Ollaan ulkoiltu vapaana ja harjoiteltu kaulapannassa oloa. Kaulapannassa Saimi menee mihin itseä huvittaa ja jos vähän yrittää remmistä ohjata suuntaa, lyö kaveri jarrut päälle. Vielä täytyy siis koittaa näyttää menosuunta jollain toisella konstilla :) Hyvin lyhyesti ollaan pannan ja remmin kanssa vielä menty. Kylmyyden takia toki ja myös sen takia, että saisi totutella pikkuhiljaa. Samoin, kuin yksinoloonkin. 

Eilen vein ykstoistaveetä ratsastamaan ja otin Saimin mukaan. Ei piitannut pentu hevosista paljon mitään. Katseli ja haisteli vaan rauhassa. Naapurin Jussille sen sijaan murisi ja haukkui :) Toki heilutti häntää ja hyppi ja pomppi, mutta ei uskaltanut mennä lähelle. Faijan luona ollaan käyty ja vähän muutenkin koitettu jo autoon totuttaa. Hyvin sujuu sielläkin. Ei oo ainakaan tässä lyhyillä matkoilla tullut mitään pahoinvointihommia ja rauhallisena on istuskellut.

Kaikki kielletty on siivottu pois, joten siinä suhteessa on helppoa. Faijan luona kun käytiin, olikin sitten toinen ääni kellossa, kun oli viherkasveja ja kukkia saatavilla. Kahdenkymmenen kiellon jälkeen nostin suosiolla kaikki kukat ylemmäs. Varpaat ja kädet kiinnostaa kans aika tavalla ja se tapa toivottavasti hellittää jossain vaiheessa. Muistan, kun ite lapsena olin kypsänä, kun pennun pienet piikkihampaat sattui niin kovaa ja kyllä tytötkin vähän koittaa käsiänsä suojella, kun Saimi on kaikista villeimmällä päällä.

Tytöt on olleet ihan mahtavia. Niin reippaasti hoitavat Saimia ja näyttää kyllä siltä, että molemmat saa Saimista ihan parhaan kaverin. Iltaisin, kun tytöt on menneet nukkumaan, kuljeskelee Saimi hetken aikaa vuorotellen molempien ovien takana ja aamulla odottaa, että heräävät. Nyt(kin) ne istuu kaikki kolme lattialla ja leikkii.

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Pelko

Sohva on Saimin takia siirretty keskelle olkkaria. Että pentuaitaus mahtuu. Ei se aitaukseen kuitenkaan juurikaan hakeudu ja mietinkin, pitäiskö meidän ostaa häkki. Sellainen siis, joka sais olla sen oma turvapaikka ovi auki. Se veisi vähän vähemmän tilaa. Aitaus on niin iso tossa olkkarin nurkassa ja tuntuu jotenkin turhalta. Häkissä olis katto päällä ja olis varmaan siksi parempi. Sen vois ottaa mukaan mahdollisille reissuille ja tuntuis sitten turvallisemmalta vieraassakin paikassa. Pentuaitauksesta tehtiin niin iso siksi, että ajateltiin Saimin olevan siellä ensimmäiset yksinoloajat, mutta en mä sitä sinne halua jättää.

Oon ressannut itseäni tällä yksinjättöasialla. Huomaan, että menettämisen pelko nostaa taas päätään aika voimakkaasti. Se oli pitkän aikaa paha Tommin kuoleman jälkeen. Nykyään pärjään jo paremmin, mutta jossain takaraivossa se on aina ja sen takia mun on tosi vaikea esim. matkustaa ilman tyttöjä. Myös kun mister A lähtee tyttöjen kanssa johonkin vaikka vain muutamaksi tunniksi, pitää mulla puhelin olla koko ajan lähellä, että kuulen jos se soi. En pysty rentoutua kunnolla, kun tiedän, että tytöt on autossa ilman mua.

Nyt pelkään, että Saimille sattuu jotain. Pelkään, että se satuttaa itsensä, kun me ollaan poissa. Pelkään, että teen jonkin virheen ja jotain pahaa tapahtuu. Oon poistanut tai estänyt pääsyn kaikkiin sähköjohtoihin ja vienyt pois kaiken, mikä voisi aiheuttaa vahinkoa. Silti pennun yksin jättäminen tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä. Pelkään, että se jää vaikka hampaistaan johonkin kiinni tai tukehtuu johonkin, mitä pureskelee meidän poissaollessa. En ollut yhtään osannut valmistautua siihen, että nämä tunteet palaa näin voimakkaina ja jotenkin on ollut vähän outoa tässä viime päivinä. Oon ollut kotona aamupäivät, kunnes tytöt on tulleet koulusta. Saimi on nukkunut paljon ja mä olen kuluttanut sohvaa aika reilusti. Toisaalta se on ollut ihanaa. Oon kutonut ja tsiigannut telkkaria. Toisaalta, on ollut aika paljon aikaa ajatella (liian paljon).

Eilinen oli jotenkin vähän surkea päivä ja oon kokenut taas turhaa syyllisyyttä kaikesta sanomisistani, lukenut aivan liikaa ihmisten käytöstä ja yölläkin näin niin ahdistavaa unta, että koitan tässä nyt itseäni sen jäljiltä keräillä. Ymmärrän, että oon ihan liikaa nyt taas itelleni ja kaikkeni tässä teen, että saisin typerät ajatukset hiljennettyä. Yritän rauhoitella itseäni ja järkeillä, että niin ne on ennenkin koirat pärjänneet yksin, mutta se ei nyt ihan tunnu helpottavan. Niin ne on monet vauvatkin tulleet synnäriltä kotiin. Kunnes sitten joku ei tullutkaan. Huh, elämä on kyllä välillä rankkaa, kun on näin ihmeellinen mieli. Rankkaahan se on muutenkin ja sen takia niin toivoisinkin, että osaisin tällaiset pienemmät jutut ottaa vähän kevyemmin. Olisko vähän helppoa jos osais ressata vasta, kun siihen on oikeasti aihetta? No, onneksi tällaiset jutut menee usein niin, että jo muutaman päivän päästä huomaan koko homman menneen ohi vähän kuin itsestään. Toivottavasti nytkin käy niin.

Miten te käsittelette menettämisen pelkoa?

Sannis

Saimi Armintytär

Hän on täällä tänään.

Kotiintulo sujui Saimin kanssa hyvin. Reippaasti ja ihan rauhassa Saimi oli autossa ykstoistaveen sylissä. Vähän itki välillä, mutta niin vähän, että mini totesi: "No, toi nitinä ei kyllä mua varmaan yöllä herätä!" Nitinä :D Oikeassa se oli. Klo on nyt 5.41 ja mä olen ainut joka on hereillä. 

Haettiin pentu vasta viideltä iltapäivällä, joten ihan hirveän kauaa ei ollut aikaa tutustua ennen nukkumaanmenoa. Annettiin Saimin tutkia taloa ja tytöt esitteli uusia leluja, joilla pentu alkoikin heti leikkiä. Ykstoistavee oli illalla väsynyt ja kymmenen maissa olis jo kovaa tahtonut nukkumaan. Mini taas oli innoissaan ja olisi halunnut olla Saimin kanssa kauemmin. Ykstoistavee yritti maanitella miniäkin jo nukkumaan, koska pelkäsi, että Saimi tottuu nopeammin miniin jos saa olla sen kanssa ekana iltana pidempään. Parka! Meillä menee tytöt ajoissa nukkumaan yleensä myös viikonloppuisin ja passitettiinkin molemmat sänkyihin heti kymmenen jälkeen.

Yö meni ihan ookoo. Ensin ajateltiin, että jompikumpi nukkuu lattialla pennun kanssa pari ekaa yötä. Päätettiin kuitenkin kokeilla kuinka sujuu jos peti on sängyn vieressä. Laitettiin petipaikat meidän molempien puolille varmuuden vuoksi :D Yllättävän hyvinhän se sujui. Muutaman kerran heräsin pieneen itkuun, mutta pentu rauhoittui kyllä sängyn viereen, kun laski käden alas. Puoli viiden paikkeilla päätin nousta ylös ettei ensimmäisestä yöstä tuu niin hirveän pitkä olla yksin oudossa paikassa. Leikittiin hetki, annoin ruuan ja istuin lattialle juomaan aamukahviani. Puoli kuudelta ipana simahti mun viereeni.

Meillä on pentuaitaus olohuoneen nurkassa ja oltiin ajateltu, että Saimi saisi jäädä ekat kerrat yksin ollessaan sinne. Koskaan ennen meidän koirilla ei oo ollut häkkiä, mutta tällä kertaa mietittiin, että ne tunnin ja parin tunnin yksinoloharjoitukset voisi mennä hyvin aitauksessa. Nyt kuitenkin alan olla eri mieltä. Makkareiden, kodinhoitohuoneen ja eteisen ovet saa kiinni. Keittiö-olkkari-akselilta on verhot nostettu ylös, johdot piilotettu ja tavarat nostettu ylös. Saa nähdä. Ehkä me unohdetaan koko aitaus-idea. Olkoot nyt tossa esillä ja katotaan vähän kuinka viikonloppu sujuu.

Vähän mua jännittää kuinka meidän käy. Espanjanvesikoira ei oo mikään ihan pelkkä seurakoira ja rodulle tyypillisiä kommervenkkejä löytyy kyllä joitakin. Toki koitan itseäni toppuutella.. onhan niitä kaikilla roduilla. Tärkeintä varmaan kuitenkin on, kuinka itse oman koiransa totuttaa asioihin ja minkälaisen kodin sille antaa. Oon koittanut tässä opiskella kaikenlaisia pentuoppaita, ettei tehdä ihan kaikkea ihan päin hemmettiä :D On kyllä muutaman kerran naurattanut nämä erot omissa fiiliksissä...kun otin koiran parikymppisenä ja kun sama homma oli edessä nelikymppisenä. "Muutama" ajatus, toive, pelko ja skenario enemmän on käyty läpi tässä parikymmentä vuotta vanhempana ja viisaampana.

Se mikä tuntuu ihan huikealta on se, että pystyttiin toteuttaa ykstoistaveen hartain toive. Se on toivonut lemmikkiä jo vuosia ja aina on sanottu ei. Tästä koira-asiasta se on ollut ihan ymmyrkäisenä ihmetyksestä ja onnesta. On sanonut sata kertaa, ettei olis ikinä uskonut toiveen toteutuvan ja on odottanut kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun pentu oikeasti kotiutuu. Kovin kaukana ei toki varmastikaan oo se päivä, kun taistellaan siitä, kuka joutuu viedä Saimin pissalle, mutta semmostahan tämä elämä vähän on. Oikeudet tuntuu niin paljon kivemmilta, kuin velvollisuudet. Tää on nyt varmasti ihan hyvä vastuun oppimisen paikka tytöillekin.

On niin musta kuulkaa tuo meidän koilanpentu, että ei siitä meinannut illan pimeydessä oikein saada kuvaakaan. Koitetaan uusiksi, kun päästään ulkoilemaan. Saapa nähdä, kuinka korkeaksi pakkanen nousee. Tarkeneeko sitä edes takapihalle :D

Sannis

Helmikuu

Helmikuu. Silläkin riskillä, että toistan itseäni, kerron saman, kuin edellisissä postauksissa. Täällä sujuu aivan hyvin. Rauhallisesti ja hyvin. Toki rauha saattaa tänään päättyä, kun Saimi saapuu kotiin :D En oo päässyt juurikaan ulkoilemaan jalan takia ja se tietysti harmittaa, mutta ei kuitenkaan ollenkaan niin paljon, kuin olisin etukäteen ajatellut.

Oon osannut nauttia siitä etten voi mennä juuri mihinkään. Vuosien varrella oon hukannut yhteyden siihen, mitä itse tarvitsen ja kaipaan ja nyt on ollut ihan hyvä aika tutkia sitä. En tokikaan oo näin lyhyessä ajassa vielä päässyt siihen täydellisesti käsiksi, mutta pieni breikki fyysisestä suorittamisesta ja somen huomattava vähentäminen on kyllä auttanut asiaa paljon.

Oon kutonut paljon, istunut sohvalla paljon ja pitänyt puhelinta äänettömällä paljon. Puhelimen kanssa on pieni dilemma jos tytöt ei ole kotona. Olis kamalaa jos tytöillä olis joku hätä ja mä istuisin puhelimen vieressä tietämättä, että se soi. Ehkä tutkin, löytyykö luurista joku "älä häiritse" - tila, johon voi asettaa tiettyjen henkilöiden puhelut sallituiksi. Vähentää kyllä huomattavasti aivojen kuormitusta, kun ei viiden minuutin välein tutki jokaista puhelimen kilkahdusta. 

Tällä viikolla oon pitänyt ensimmäiset liikkuvat tunnit muutaman viikon tauon jälkeen. Jalka ei oo vielä perfect ja kyllä se kenkä vielä painaa. Oon kuitenkin valinnut sellaiset tunnit, joissa voin parhaiten säädellä omaa tekemistä. Koronarajoitukset tiputti osallistujamäärää yli puolella ja yleensä se vaikuttaa omaan fiilikseen. Nyt olin kuitenkin tosi innoissani, kun pääsin pitkästä aikaa elementtiini. Vuodenvaihteessa olin niin hemmetin loppu, että liikkuvien tuntien ohjaaminen oli kunnon taistelua. Kroppa pisti hanttiin ihan huolella, samoin aivot. Tässä tauon aika oon jo monta kertaa miettinyt, tarvinko ohjaamista enää ja onko se enää mun juttu. Ajatukset on olleet aika pelottavia, koska yli kaksikymmentä vuotta ohjaaminen on ollut yksi mun elämäni tärkeimmistä asioista. Toisaalta, ne on olleet aika helpottaviakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän oon sitä mieltä, etten saa antaa ohjaamisen määrittää mua niin pitkälle. 

Ohjaukset meni hyvin ja hei, on se mun juttu vieläkin. Täytyy vaan paremmin oppia säätämään määrät ja lajit itsellekin sopiviksi. Korona on tuonut mukanaan sellaisen hyvän jutun, että aikatauluja ei tarvitse enää tehdä koko kaudelle kerrallaan ja muutoksia voidaan tehdä herkemmin. Se antaa mahdollisuuden säädellä tunteja myös ohjaajien jaksamisen mukaan. Silver linings.

Pari viimeistä viikkoa on kaiken kaikkiaan ollut töissä mun osalta vähän rauhallisempia ja oon kyllä ottanut niistä kaiken irti. Oon koittanut keskittyä vain omiin hommiini ja oon tehnyt kaikkeni muistaakseni, että mun ei tarvitse sohia joka asiaan. Oon tehnyt vähemmän etätöitä erottaakseni paremmin työn ja vapaa-ajan. Mulla ei ole kotona erillistä työtilaa ja helposti työ alkaa ottaa otetta vapaa-ajastakin, kun työvälineet on koko ajan saatavilla ja on tottunut käyttämään niitä samassa paikassa, missä muutenkin viettää aikaa.

Oon tsiigaillut upeita talvisäitä ikkunan takaa ja oon tehnyt lumitöitä aina, kun lunta vain on tullut. Se on ollut sellaista hommaa, jonka oon pystynyt omaan tahtiini köpötellä tossa pihassa. Tyttöjen harrastukset rullaa normaalisti ja ollaan kuskailtu taiteen perusopetukseen, ratsastukseen, tanssiin ja ninjakouluun. Ollaan tsiigattu kohta kaikki kaudet How I Met Your Motheria ja oon kutonut pian kolmannetkin säärystimet. Saimikin sai pienen takin kylmille keleille.

Sovin, että teen tänään etäpäivän, mutta päätin, että lähdenkin pariksi tunniksi työmaalle kun tytöt on koulussa, niin pääsen vähän höpisemään ja mikä tärkeintä...pääsen perjantailounaalle <3 Se on harvinaista luksusta nykyään. Tein eilen ohjaustuurauksia illalla niin, että olin päivän kotona. Ehdin hyvän aikaa olla täydellisessä hiljaisuudessa ja ylhäisessä yksinäisyydessäni tyttöjen ollessa koulussa, kun mister A:kin oli töissä. Nyt tuntuu siltä, että tähän kohtaan passais sohvaloikoilun sijaan hetki höpinää kamun kanssa. Oon muutenkin koittanut siinäkin suhteessa pitää vähän itsestäni huolta.. oon viettänyt tämä vuoden puolella jo pariinkin kertaan aikaa omien ystävien kanssa ihan aikuisseurassa. Aivan ihanaa ja piristävää!

Mukavaa viikonloppua kaikille kivoille!

Sannis