Huhhelihuijaa

Eilen kirjoitin Instagramiin näin:

"Huhhelihuijjaa! Yhdellä flunssa ja yhdellä käsien iho sillä mallilla ettei tarvi kauaa miettiä mikä bakteeri jyllää. Ite oon lääkärin määräämillä vapailla. Tietäjät tietää, että nämä muiden sanelemat huilipäivät ei oo mun juttu ja koitin vähän nytkin hölmönä vängätä vastaan, koska arvostelu- ja arviointikyky ilmeisesti pakenee samaa tahtia, kun migreenipäivät lisääntyy. Kuitenkin, kun sitten ajelin lääkärikäynnin jälkeen kotia kohti, olin niin helpottunut, että itku tuli. Sen verran hidasta alkoi aivotoiminta jo olla, että kyllä nyt oli jo aika istua vaihtopenkille.

Uusi lääke ja pari päivää huilia. Toivotaan, että niillä eväillä katkeaa syksyn 2023 miggeputki ja seuraava odotuttaa itseään ainakin yhtä pitkään, kuin tämäkin. Toki, jos vanhat merkit paikkansa pitää, on putki syönyt vastustuskyvyn niin matalalle, että nappaan flunssan vielä kaupan päälle, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin. Nyt just on olo ihan varovasti toiveikas."

Kävin siis maanantaina lääkärissä ja sain apuja. Palasin vielä lääkärin jälkeen töihin ja hetken ajattelin, että en pidä ollenkaan kirjoitettua sairaslomaa (Tosi järkevää!). Ajatus alkoi kuitenkin olla jo ihan puuroa ja jouduin pyytää työkavereita toistamaan monta kertaa kaikki puheet, kun ei vain mennyt jakeluun. Oli myös vähän epäselvää, mikä päivä mahtaa olla ja minä päivänä on tarkoitus tehdä mitäkin, joten safe to say, että työkyky oli aika matalalla siinä kohtaa. Ymmärsin onneksi, että nyt on aika laittaa pillit pussiin hetkeksi.

Eilisen oon nyt huilaillut. Pari pientä happihyppelyä tein ja muuten ottelin iisisti sisätiloissa. Pari päivää oon vielä kotona. Mister A on ollut flunssassa ja minillä kädet näyttää siltä, että streptokokki se taitaa edelleen jyllätä (Alkoi jo elokuulla ja hetken näytti siltä, että hellittää, mutta nounou), joten ihan pelkkää loikoiluahan tämä ei oo. Onko se koskaan lapsiperheessä? Mini sai onneksi lääkäriajan tälle päivälle heti koulun jälkeen. Neljätoistaveen vanhempainilta koulussa joudutaan jättää välistä, koska ei vaan pysty nyt just kaikkeen. Me ollaan aina kaikissa lasten jutuissa mukana, joten ehkäpä tämä kerta saadaan nyt hyväksytty poissaolo ja luetaan pöytäkirja sitten jälkikäteen.

Olo on sillä mallilla, että tuntuu, kuin jokainen raaja painaisi tonnin ja silmät harittaa ihan hitosti. Johtuu ilmeisesti tosta uudesta lääkkeestä, jota otan nyt vielä pari päivää kuurina. Ärsyttää, kun ei meinaa saada kohdistettua katsetta. Kirjoitusvirheitä meinaa olla hankala huomata ja telkkaria pitää enemmän kuunnella, kuin katsella. Fiilikset on siis tällä hetkellä aikamoisen uupuneet, mutta kuitenkin toiveikkaat, koska itse migreenin oireet on jo pari päivää olleet hyvin vähäiset.

Kuvat otin viime viikolla(ko?). Silloin, kun ajattelin, että kameran esiin ottaminen piristäisi. Saatiin ystäviltä päärynöitä ja mister A teki niistä piirakan. Mietin nytkin, olisko tässä mitään kuvattavaa, mihin saisi aikaansa kuluteltua. Tekis mieli ottaa jotain jouluisia kuvia, mutta kaipaisin niitä varten lunta ja nyt on vain märkää. Miten tänä syksynä onkin ollut niin hitosti märkää? Ainahan sitä on tietysti syksyllä, mutta sanoisin kyllä, että on niitä aurinkoisempiakin syksyjä ollut. Vai luulenko vaan?

Take care!

Sannis