Migreeni on vaivaillut koko elokuun ajan turhan paljon. Viime viikolla ke-pe meni jo ilman lääkkeitä, joten ajattelin, että on turvallista lähteä lauantaina porrastreeniin ja häitä juhlimaan. No yllätys yllätys, niin olin kuulkaa väärässä. Porrastreeni tehtiin vähän lyhyemmän kaavan kautta ja häistä tultiin kotiin jo ennen iltakymmentä, mutta en silti selvinnyt ehdin nahoin (eli ehjin päin).
Treeni oli ilmeisesti liikaa, koska ennen juhliin lähtöä alkoi jo tuntua siltä, että nyt ei oo hyvä. Häihin kun päästiin, olin jo aivan hiestä märkä ja tuntui, ettei silmiä voi liikuttaa enää mihinkään suuntaan. Päätin kuitenkin etten kehtaa samantien häipyä ja lääke onneksi auttoi sen verran, että olotila vähän helpotti. Kotiin lähtiessä iski homma taas päälle niin, että sai heittää seuraavat lääkkeet huiviin ennen nukkumaan menoa.
Juhlat oli tosi kivat. Ihana paikka, rento meno, herkulliset tarjottavat ja hyvää seuraa. Ja kirjoittajalla helvetin epämukavaa olla. Onhan tähän jo tottunut, mutta oikeesti.. voiko tähän kuitenkaan tottua? En edes osaa kertoa kuinka paljon harmittaa, kun niin usein tämmöset kivat jutut muuttuu pelkäksi selviytymiseksi. Tunnen aina oloni niin oudoksi ja yksinäiseksi näissä missä muut pitää hauskaa ja itestä tuntuu siltä, että oma nahkakin tuntuu niin epämukavalta, että voisi kuoriutua siitä pihalle vain aikansa kuluksi. Vuosien varrella oon oppinut niin hyväksi näyttelijäksi, että pystyn esittää about normaalia jonkin aikaa enkä usko, että oikein helposti kukaan huomaa minkään olevan vialla, mutta voi morjens, että tämä sairaus on pilannut kirjoittajalta paljon.
Sunnuntaina migreenihommat jatkui koko päivän ja koitin ottaa iisisti. Pelkäsin, että aletaan olla sillä mallilla etten pääse viikonlopun jälkeen duuniin. Nyt kuitenkin, kun kello on 9.30 maanantaiaamuna, tuntuu siltä, että kyllä täältä töihin lähdetään ihan tavalliseen tapaan. Saa nähdä mitä päivä tuo tullessaan. Mini on flunssassa, joten huilaillaan tässä nyt ensin yhdessä ja lähden iltavuoroon sitten vähän myöhemmin. Maanantaisin oon useimmiten duunissa sinne melkein ysiin saakka, joten nyt on hyvin aikaa lojua aamupäivä.
Kuulostaa kyllä niin helvetilliseltä vaivalta, ettei sitä voi edes kuvitella :(.
VastaaPoistaJa ihmeelliseltä tuntuu sekin, ettei siihen ilmeisesti ole keksitty mitään todellista apua. Siis jotain muuta kuin lääkkeet.
Voi kunpa se jo jättäis sut rauhaan, oot jo niin kauan joutunut kärsimään :(
On se niin paskaa, ku vaan olla voi. Marraskuussa aloitin jatkuvan lääkärityksen, joka on nyt tuntunut helpottavan hommaa tänä vuonna, mutta nyt elokuu on kyllä ollut ihan vanhan malliin. YÖK!! Ja jep.. ei tähän semmosta oo, joka pitäis kokonaan poissa ja aina on ihan arpapeliä, mikä milloinkin laukaisee, kuinka hyvin lääkkeet auttaa ja kauanko kestää. Valmistelen tässä nyt itseäni siihen, että jätän kaikki sokerit pois jos se auttaisi asiaa jotenkin, mutta hitsi, kun omenapiirakka on niin kauheen hyvää :D
Poista"jatkuvan lääkärityksen" :D :D ymmärsit varmaan, että yritin kirjoittaa "lääkityksen".
Poista