Leffakriitikko: Se päättyy meihin

Huom! Leffan juoni paljastuu ositttain tai kokonaan näissä Leffakriitikko-postauksissa. En käy juonta läpi alusta loppuun, mutta ruodin omat ajatukseni elokuvista ja samalla paljastuu kyllä asioita..

Se päättyy meihin oli ihan katottava leffa. Jotenkin ei ehkä kuitenkaan sitä, mitä tekijät luultavasti on toivoneet sen olevan. Tuntuu, että tässä on ollut tarkoitus tehdä iso leffa, isosti dramatiikkaa mieleenpainuvalla nimellä ja leffan päätöslauseella. Kirjoittajan mielestä elokuva oli kuitenkin vähän odotuksia kevyempi ja toisaalta, ei se välttämättä huono asia ollut.

Tässä ei mässäilty sillä, että mies pahoinpitelee vaimoaan vaan itseasiassa oli vähän epäselvää loppumetreille saakka, mitä oikein on meneillään. Ehkä juuri sitten sen takia ei tuntunut niin dramaattiselta ja suurelta lopussa vaimon pyytäessä avioeroa, kun ei oikein ollut tuntunut siltä, että hän olisi varsinaisesti ansassa. Leffan aikana en ehtinyt kehittää erityisen negatiivisia tunteita aviomiestä kohtaan ja toisaalta se olikin aika virkistävää. Yleensähän tämän tyyppisissä elokuvissa nousee selkeä inho pahoinpitelijää kohtaan, mutta tällä kertaa homma oli (tahallaan tai vahingossa) tehty vähän eri tavalla.

Vähän nauratti leffan aikana, koska aviomies oli ulkonäöltään vähän ällö, mutta sitten kuitenkin samaan aikaan jotenkin aika kuuma :) Pariskunnan onnelliset ja romanttiset hetket oli tehty niin, että kirjoittajaan upposi kyllä. Tottakai toivoin elokuvan aikana, että nainen palaa lopussa yhteen nuoruuden rakkautensa kanssa, mutta jotensakaan ihan huono vaihtoehto ei myöskään olisi ollut se, että aviomies olisi oikeasti muuttunut ja pariskunta olisi elänyt elämänsä onnellisena loppuun saakka. 

Elokuvan paras kohta oli se kun nainen näki nuoruuden rakkaansa ravintolassa ensimmäisen kerran vuosien jälkeen. Kohtaus oli tehty niin, että tunsin aivan vatsanpohjalla saakka kaiken mitä oli varmaan tarkoitettukin tunnettavaksi. Nuoruudenrakkauden nimi häiritsi vähän koko leffan ajan. Atlas. Jotenkin se tuntui hölmöltä ja näyttelijä, joka aikuista Atlasta näytteli, ei ollut ihan täysin se kenet olisin rooliin ajatellut.

Visuaalisesti elokuva miellytti kirjoittajaa tosi paljon. Koko elokuvan ajan ihastelin Lilyn oranssia tukkaa ja Blake Lively on kyllä muutenkin upea. Hän lausuu sanoja välillä jotenkin "huolimattomasti" ja epäselvästi, mutta tässä se ei nyt niin häirinnyt. Värit leffassa oli ihanat, syksymaisemat kolahti ihan täysin ja Lilyn kukkakaupan kukat oli ihania. Kaikki oli jotenkin aika kaunista lähes koko ajan, vaikka aihe oli välillä karu.

Sanoin kamulle, että tää ei ehkä ollut sellainen leffa, jonka katsoisin monta kertaa uudelleen, mutta tätä kirjoittaessa kuitenkin mietin, josko pitäis nyt vaan käydä katsomassa tämäkin toisen kerran.

Mitä te muut tykkäsitte tästä leffasta?

Sannis

P.S. Tuliko muuten kenellekään muulle mieleen, että Lilyn ystävä muistutti You me her-sarjan päähenkilön ystävää Ninaa?