keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Ruka 2023



Muutama päivä on nyt vietelty kuvien maisemissa ja onpa täällä niin kaunista, että meinaa aivan sielu pakahtua. Kameran unohdin kotiin ja sitä harmittelinkin hetken, mutta eipähän oo tarvinnut roudata sitä mukana kävelylenkeillä.

Lähdettiin ajelemaan Vaasasta sunnuntaiaamuna kasin paikkeilla ja olipa hyvä aika lähteä. Kirjoittaja ajoi ensimmäisen pätkän Ouluun saakka ja sai aivan rauhassa körötellä. Muuta liikennettä oli tosi vähän ja ajokeli oli aivan hyvä. Mister A kaasutteli Oulusta Rukalle ja perillä oltiin muutaman pysähdyksen taktiikalla neljän maissa.

Ensimmäiset päivät oli tosi kylmiä. Sunnuntaina, kun päästiin perille, oli pakkanen kova ja ilta upea. Ei uskallettu oikein pitkää kävelylenkkiä tehdä Saimin tassujen takia, mutta sen verran, että saatiin vähän Lapin taikaa. Ja jep.. tiedetään ettei Kuusamo oo Lappia, mutta  meille close enough :) Viimeinen kuva on ensimmäiseltä illalta. Saimin tassuihin tarttui lumi ja taivas oli ihana.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä pakkanen pysytteli kovissa lukemissa, joten tehtiin useampi vähän lyhyempi happihyppely ja leivottiin pipareita ja torttuja. Kaulin oli tietenkin unohtunut kotiin, mutta piparimuotit olin muistanut pakata mukaan, joten laitettiin juomapullo kaulimen tilalle ja hyvin vain onnistui. Taputtelin itseäni olalle leipomispäätöksestä, koska se toi jotenkin ihanan kodikasta ja jouluista tuntua vuokramökkiin ja pakkaspäivään. Ekana päivänä käytiin myös vähän lakanakaupoilla ja matkamuistomyymälässä tsiigailemassa mitä kaikkea sieltä löytyy.

Toisena päivänä pakkanen hellitti vähän, mutta tuuli äityi aivan myrskyksi asti eikä vielä päästy rinteeseen. Hisseistäkin ainakin osa oli suljettu. Ajeltiin katselemassa maisemia ja otettiin vähän raitista ilmaa Ruka Peak-hotellin lähellä. Reilu 400 metrin korkeudessa tuuli "hitusen". Illalla tuuli edelleen kovaa, mutta oli jo ehkä vähän rauhallisempaa. Käveltiin katselemassa Rukan takarinteitä ja Ruka Valleyn aluetta. Ulkoilujen välissä Mister A vei likkoja Angry birds-puistoon ja me Saimin kanssa huilailtiin mökillä. Migreeni on vaivaillut koko loman ajan ja myrskyssä tuntui, että vasen silmä paukahtaa ulos kuopastaan ihan koska tahansa. Lääkkeet on onneksi auttaneet suurimmaksi osaksi, mutta vähän harmillista toki. Aina jotain oiretta jää ja lääkkeiden syöminen on kirjoittajalle aina yhtä inhottavaa.

Kolmantena päivänä tuuli edelleen, mutta hissit oli auki ja päätettiin lähteä kokeilemaan onneamme mäkeen ettei päivät lopu kesken. Kirjoittajalle riittäisi yksikin laskettelupäivä, mutta tytöt, varsinkin mini kaipaa useampaa ja tottakai koitetaan niitä järjestää, kun kerran hoodeilla ollaan. Mister A jäi Saimin kanssa mökkivahdiksi ja me tyttöjen kanssa laskettiin useampi lasku, vaikka huipulla tuuli ihan hitosti. Illaksi neljätoistavee jäi iskän kanssa mökille ja me minin kanssa suunnattiin rinteisiin vielä toisen kerran.

Yksi kokonainen päivä meillä on vielä jäljellä. Ollaan ulkoilun lisäksi herkuteltu, saunottu ja chillailtu telkkarin ääressä. Kirjoittajan on usein joskus vähän vaikea suhtautua lomiin ja reissuihin, kun saa mennä oman aikataulun mukaan just niinkuin tykkää. Se on ihanaa, mutta välillä huomaan, että ehkä kaipaisin jotain ennakkosuunnitelmaa. En sitä useimmiten kuitenkaan tee, koska ehkä se olisi kuitenkin lomalla vähän ärsyttävää. Jeeeeep, I know I'm a freak :D Toki, nythän suunnitelma oli, että mennään säiden mukaan ja niin ollaan tehty. Eilen alkoi vähän ressata, että mitä jos ei päästä rinteisiin ollenkaan. Itelle se ei olis ollut ongelma, mutta olispa ollut harmillista, että tänne asti tullaan ja sitten tytöt ei pääsekään laskemaan.

No,  nyt on päästy laskemaan ja kaikki on mallillansa. Otellaan tässä nyt iisisti ilta ja huomenna nautitaan vielä siitä, mitä Ruka meille tarjoaa. Tämä talvilomareissu on ollut kaiken kaikkiaan tosi kiva. Allekirjoittaneelle ihaninta on ollut maisemat. En oo aikuisiällä ollut kaamosaikaan pohjoisessa ja kuten etukäteen epäilin, toimi nämä näkymät mulle paremmin, kuin kevättalven auringonpaiste. Minin kanssa tässä jo mietittiin, pitäiskö ensi vuonna ottaa talviloma samaan aikaan. Saa nähdä.

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3