maanantai 20. marraskuuta 2023

Äänimaljakoulutus

Viikonloppu vierähti Kaarinassa ja Piikkiössä. Kotimatkalla pieni koukkaus Raumalla. Kävin äänimaljahoitajakoulutuksessa ja olipas se kuulkaa jännää puuhaa. Oon tässä nyt ollut maljojen maailmassa muutaman päivän ja harjoitellut tekemään rentoutuksia mister A:lle ja tytöille. Saimikin on maljoja ihmetellyt. Maljojen sointi on jotenkin aika maagista ja äänivärähtely rentouttaa tehokkaasti.

Perjantaiaamuna lähtö Vaasasta ja iltapäivästä perillä Kaarinassa. Hotelli oli kasarihenkinen, huone tosi mukava ja siisti. S-marketista evästä ja iltapalaa ja illaksi koulutukseen. Ensin teoriaa maljoista ja niiden soittamisesta ja sen jälkeen ilta päättyi rentoutukseen, josta lähdettiin hiljaisuudessa kuka mihinkin majapaikkaan. Aamulla uudelleen koulutushommia. Vähän pidempi päivä; käytiin läpi sekä ryhmä-, että yksilörentoutus. Koulutuksesta lähdin kuusi maljaa ja muutama soittokapula kainalossa.

Äänimaljahommien jälkeen kiinnosti Kuusiston piispanlinnan rauniot ja sinne sitten. Harmillisen nopsasti tuli pimeää. Olisin viihtynyt pidempäänkin, koska paikka oli tosi makea. Pitsaa Uunista, kävelylenkki Kaarinan keskustassa ja Good Doctoria Netflixistä. Työosuus vaati vain yhden yön hotellissa, mutta ihan älyttömästi ei toinen yö Kivitaskussa omaakaan kukkaroa köyhdyttänyt. Kiva ettei koulutuksen jälkeen tarvinnut heti lähteä ajelemaan monta sataa kilsaa kotiin vaan sai otella iisisti.

Aamiaisen maut ei olleet ihan parhaat mahdolliset, mutta ensimmäisen aamun jälkeen tiesi jo toisena mitä kannattaa ottaa ja hyvin tuli vatsa täyteen. Pikaisen pohdinnan jälkeen Raision Ikeassa käynti jäi välistä, samoin kuin muutkin ostospaikat ja auton nokka kääntyi Vaasaa kohti. Kävelylenkki Vanhassa Raumassa ja iltapäiväksi kotiin.

Pyykkiä koneeseen. Eväät valmiiksi maanantaille. Mini futistreeneihin ja muut lenkille. Ollaan päätetty, että futistreenien aikana tehdään "puoliksi kävely-, puoliksi hölköttelylenkki" ja ensimmäisten viikkojen perusteella me vanhemmat ollaan neljätoistaveen ja Saimin mielestä vähän hitaita. Toki allekirjoittanut ja Saimi olisi tälläkin kertaa vielä jatkaneet pienen rundin, kun neljätoistavee ja mister A oli jo valmiita kotiin. Kivasti tuli taas energiaa iltaan pienestä pyrähdyksestä kirpeässä pikkupakkasessa ja viikonloppu päättyi ihan rennoissa merkeissä.

Viikko töitä ja sen jälkeen talviloma. Hyvällä mallilla kuulkaa!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3