torstai 16. marraskuuta 2023

Joulumökki


Marraskuun 16. päivä. Pakkasta oli eilen 8 astetta ja sää oli aurinkoinen. Kattelin aurinkoa toki vain töistä ikkunan takaa, koska olin aamuvuorossa. Kävin Saimin kanssa kävelyllä aamulla pimeällä ja sitten uudelleen alkuillasta pimeällä. Pimeys ei kuitenkaan niin haittaa nyt kun on kuitenkin lunta. Ja nyt kun saa laitella jo jouluvaloja.

Sain anopilta joulumökin. Meillä ei ookaan ennestään yhtään talolyhtyä. Melkein tekis mieli jo laittaa joulukuusikin esille. Tytöt ei oo vielä sitä pyytäneet, mutta ei varmaankaan mene enää kauaa, että mini alkaa siitä puhua. Mun puolesta voidaan laittaa kyllä. Mikäpäs sitä on katsellessa ja allergisten takia ei voi olla oikeaa kuusta, joten ei ehdi alkaa varisemaankaan.

Torstaisin on töissä palaveri-, respa- ja Pilatespäivä. Yksi henkilökohtainen ohjaus peruuntui sairastapauksen takia, joten päivä lyheni tunnilla. Sopii ihan hyvin tänään, koska illalla pitää pakata viikonlopun koulutusreissua varten. Perjantai ja lauantai vierähtää äänimaljarentoutuskoulutuksessa ja odotan sitä kyllä mielenkiinnolla. Viime aikoina on palautus- ja rentoutushommat alkaneet kiinnostaa enemmän ja enemmän ja on tosi kiva oppia pitkästä aikaa jotain uutta.

Ootteko käyneet äänimaljarentoutuksessa? Jäikö jotain mieleen mukavana tai ei-niin-mukavana?
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3