Welcome to my migrainelife

Migreeni on vaivaillut koko elokuun ajan turhan paljon. Viime viikolla ke-pe meni jo ilman lääkkeitä, joten ajattelin, että on turvallista lähteä lauantaina porrastreeniin ja häitä juhlimaan. No yllätys yllätys, niin olin kuulkaa väärässä. Porrastreeni tehtiin vähän lyhyemmän kaavan kautta ja häistä tultiin kotiin jo ennen iltakymmentä, mutta en silti selvinnyt ehdin nahoin (eli ehjin päin).

Treeni oli ilmeisesti liikaa, koska ennen juhliin lähtöä alkoi jo tuntua siltä, että nyt ei oo hyvä. Häihin kun päästiin, olin jo aivan hiestä märkä ja tuntui, ettei silmiä voi liikuttaa enää mihinkään suuntaan. Päätin kuitenkin etten kehtaa samantien häipyä ja lääke onneksi auttoi sen verran, että olotila vähän helpotti. Kotiin lähtiessä iski homma taas päälle niin, että sai heittää seuraavat lääkkeet huiviin ennen nukkumaan menoa.

Juhlat oli tosi kivat. Ihana paikka, rento meno, herkulliset tarjottavat ja hyvää seuraa. Ja kirjoittajalla helvetin epämukavaa olla. Onhan tähän jo tottunut, mutta oikeesti.. voiko tähän kuitenkaan tottua? En edes osaa kertoa kuinka paljon harmittaa, kun niin usein tämmöset kivat jutut muuttuu pelkäksi selviytymiseksi. Tunnen aina oloni niin oudoksi ja yksinäiseksi näissä missä muut pitää hauskaa ja itestä tuntuu siltä, että oma nahkakin tuntuu niin epämukavalta, että voisi kuoriutua siitä pihalle vain aikansa kuluksi. Vuosien varrella oon oppinut niin hyväksi näyttelijäksi, että pystyn esittää about normaalia jonkin aikaa enkä usko, että oikein helposti kukaan huomaa minkään olevan vialla, mutta voi morjens, että tämä sairaus on pilannut kirjoittajalta paljon.

Sunnuntaina migreenihommat jatkui koko päivän ja koitin ottaa iisisti. Pelkäsin, että aletaan olla sillä mallilla etten pääse viikonlopun jälkeen duuniin. Nyt kuitenkin, kun kello on 9.30 maanantaiaamuna, tuntuu siltä, että kyllä täältä töihin lähdetään ihan tavalliseen tapaan. Saa nähdä mitä päivä tuo tullessaan. Mini on flunssassa, joten huilaillaan tässä nyt ensin yhdessä ja lähden iltavuoroon sitten vähän myöhemmin. Maanantaisin oon useimmiten duunissa sinne melkein ysiin saakka, joten nyt on hyvin aikaa lojua aamupäivä.

Huh! Mukavaa elokuun vikaa viikkoa!

Sannis

Eliminaatiodieetti

Tällä pikkulikalla ei oo ollut kyllä kivaa viime aikoina. Kesän alussa iski taas korvatulehdus ja tassuja järsii oikeastaan aina enemmän tai vähemmän. Eläinlääkäri on jo pidempään suositellut eliminaatiodieettiä allergioiden selvittämiseksi, mutta se on tuntunut jotenkin niin suurelta suoritukselta ettei oo jaksettu ja haluttu siihen ryhtyä. Nyt kuitenkin reilu kuukausi sitten, kun korvat alkoi taas kutista, tultiin siihen tulokseen, että onhan se pakko, että neiti saisi elää ilman kipuja ja kutinoita.

Ollaan saatu aiemman salapoliisityön perusteella selville, että kana ei sovi ollenkaan. Myös nauta on nounou. Possu on vähän vielä epäselvä, samoin viljat. Muusta ei sitten ookaan mitään hajua ja sitä päätettiin alkaa eliminaatiodieetillä selvittämään eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Itelle on tullut ihan uutena asiana, että koira on herkkä lihalle. Tuntuu aivan hullulta, mutta se on nykyään kuulemma tosi yleistä. Kertoo varmaan aina paljon nykypäivän ruuasta ja kuinka hyvä se on, että sitä pikatuotetaan ja käsitellään niin älyttömästi.

Eläinlääkärin ykkösenä suosittelema ruoka oli Royal Canin anallergic-napu. Luin ravintosisältöä enkä ymmärtänyt paljon mitään. Höyhenproteiini kuitenkin pisti silmään. Kuulostaa omaan korvaan aika pahasti kanalta. Eläinlääkäri vakuutti, että näissä ruuissa on proteiinit ja kaikki muukin pilkottu ja käsitelty niin pitkälle, että kana ei tosiaankaan oo enää kanaa. Oltiin molemmat mister A:n kanssa epäileväisiä, mutta päätettiin kuitenkin toimia lääkärin ohjeiden mukaan.

Metsään meni. Ekasta päivästä lähtien tassujen järsiminen paheni ja muuttui aivan pakonomaiseksi. Tyhmänä ajateltiin, että mennään nyt ohjeiden mukaan ja muutama viikko kuitenkin tällä. Mietittiin, että ollaanko oltu aiemminkaan riittävän sinnikkäitä ja kärsivällisiä näissä ruokahommissa ja että tassujen järsiminen voi johtua vaikka muutoksen tuomasta stressistä. No jep, kun neljän viikon eliminaatiodieetin jälkeen toisesta takatassusta puuttui yhdestä anturasta iso pala, päätettiin, että nyt ei tarvi enää olla oikein suuri Sherlock, että ymmärtää tämän kokeilun epäonnistuneen.

Ottaa niin päähän! Miksi annettiin sitä ruokaa enää ensimmäisen päivän jälkeen? Ja joo, onhan se vastaus selkeä.. siksi, kun lääkäri määräsi eikä olla itse keksitty parempia apuja. Silti ottaa aivoon, että mentiin niin pahasti päin seinää. Nyt tyttö on ollut ilman lenkkejä jo viikon, josta suurimman osan tossu jalassaan että antura saisi parantua. Onneksi on ihan hyväntuulinen ja iloisen oloinen. Pötköttelee tietysti suurimman osan ajasta, mutta ei vaikuta aivan maansa myyneeltä. Konkkailee kolmella jalalla takapihalle pissalle ja eilen pääsi jo vähän korttelin ympäri ulkoilemaan. Viistoistavee on ollut flunssassa kotona koko viikon, joten rapsuttaja on ollut paikalla kaiken aikaa.

Viime viikonloppuna mister A haki toista allergiaruokaa. Sitä uutta kalanapua, mitä alunperin mietittiin testata ennen kuin päädyttiin lääkärin suosittelemaan. Sitä on nyt syöty kohta viikon verran. Herkkupaloina kuivattua turskaa ja muikkua eikä mitään muuta. Eliminaatiodieetti siis jatkuu, mutta eri ruualla. Koko koira on pesty ja rikkinäistä anturaa on hoidettu kuntoon. Tassuja Saimi nuolisi edelleen liian usein, mutta aivan kuin homma olisi hitusen hellittänyt. Koitetaan ohjata huomiota aina muuhun, kun huomataan sen olevan tarpeellista.

Kuva on muuten viime talven Simpsiön reissulta ja jep, me ollaan just ne, jotka antaa koiran maata sängyssä, myös hotellissa. Pikkulikka on meidän perheenjäsen eikä sen tarvi nukkua lattialla, kuten ei muidenkaan. Epäilen, että saadaan huomattavasti pahempia myrkkyjä esim. ruuasta, kuin koiran tassuista. Käytöstavat pitää tottakai olla kunnossa sekä koirilla, että ihmisillä, mutta kyllä meillä saa koiratkin, omat ja vieraat hypätä soffalle tai pötkötellä sängyllä. Onhan meillä pesukone ja siivousvälineet. Enkä muuten oo ollenkaan vakuuttunut, että meidän perheessä Saimi on se suurin sotkija :D

Onko muilla kokemusta koiran allergioista tai eliminaatiodieetistä?

Sannis

Viikonloppu

Viime viikonloppu alkoi Kolkin kartanosta. Vietettiin syksyn kick off-päivää duunikamujen kanssa ja olipa meillä superkiva ilta. Illan ohjelma oli Vaasan kaupunginteatterilta ja tehtiin kaikenlaista ryhmäytymishommaa porukalla yleisöosallistajan johdolla. Kirjoittaja ei nykyään useinkaan oo mikään kaikista innostunein osallistuja, mutta nämä jutut oli sopivan rentoja ja hauskoja niin että kotihiirulainenkin viihtyi.

Syötiin kolmen ruokalajin dinneri ja Kolkin kartanon omistajat kertoivat kartanon historiasta. Kartano sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Vaasan keskustasta upeassa paikassa Kyrönjoen rannalla. Omistajapariskunta oli mukava ja rento ja tilan vaiheet vuosien varrella olikin tosi mielenkiintoista kuunneltavaa. Meillä oli kaiken kaikkiaan tosi kiva ilta!

Lauantaina ajeltiin Tuuriin ylläolevan kuvan tyyppien toiveesta. Vähän turhan lyhyt retki, mutta koska loppukesälle ei oo löytynyt aikaa pidemmälle, päätettiin, että parempi lyhyt, kuin ei mitään. Ite en Tuuriin lähtisi, koska en oikein ymmärrä koko paikkaa, mutta scoottaajat sai nyt scootata sydämensä kyllyydestä ja kyllähän me aikuisetkin viihdyttiin nyt kun oli rauhallista ja saatiin hyvä reunapaikka vaunulle. Yöpymisen hinta oli 20€, joten se ei oikein paljoa kukkaroa keventänyt.

Visiitti sujui siis oikein mukavasti yhtä todella junttia välikohtausta lukuunottamatta. Kirjoitin siitä Facebookiin päivityksen ja se on tässä:

"Ollaan tässä Tuurissa käymässä. Kyläkaupalla oli joku aikuinen mies puhutellut Aamua ja kaveriansa pojiksi. Aamu oli todennut, että hän ei muuten ookaan poika ja tähän oli tämä mies ihan pokkana vastannut: ”No varmaan sitte homo tai joku trans” ja nauranut päälle.

Niinku, että mitä?! Kenelle aikuiselle tulee mieleen sanoa tuntemattomalle 11-vuotiaalle tommosta yhtäkkiä keskellä kauppaa.

Aamu kuulee aivan liikaa kommentteja siitä ettei näytä siltä miltä ihmiset kuvittelee, että tyttöjen kuuluu näyttää ja voi jumalauta, että jaksaa ihmetyttää miten pöljiä asioita jengi voi päästää suustansa. Tulisko niinku itelle mieleen?"

Paljon tuon enempää ei oikeastaan asiasta löydykään sanottavaa. Mitä tosta nyt voisi edes sanoa? Kirjoittajalla meni aivan täysin tunteisiin ja jouduin hetken keräillä itseäni. Ensin mietin etten viitsi kirjoittaa asiasta someen, mutta onneksi sitten kuitenkin kirjoitin. Mieletön määrä kommentteja ja reagointeja postaukseen näytti somen parhaan puolen. Aivan kuin jokainen asiaan reagoinut ja kommentoinut olisi ottanut pienen murusen tuskasta ja pahasta mielestä itselleen ja sillä keventänyt kirjoittajan olotilaa aivan yli paljon.

Aluksi harmittelin, että mini joutui tohon tilanteeseen ilman meitä vanhempia. Sitten kuitenkin mietin, oltaisko me osattu siinä hoitaa asia kuinka hyvin. Tommonen tilanne kun kohdistuu yllättäen omaan lapseen, saattaa olla, että siinä olisi itelläkin tunteet kuumenneet vähän liian nopsasti ja olisi tullut sanottua jotain ei niin esimerkillistä. Voin kuvitella, että mister A ainakin olis jyrähtänyt aika nopeasti. Toisaalta, jos me oltais oltu mukana, tuskin toi urpo olisi huudellutkaan.

Käytiin vielä lasten kanssa läpi, että vaikka tommosesta ei kannata välittää, ei se tarkoita sitä, että toi olisi ok. Painotin, että on ookoo olla homo, on ookoo olla trans ja on ookoo olla tyttö poikien osastolta ostetuissa vaatteissa. Missään nimessä ei oo ookoo olla idiootti. Mini sanoi, että ei pahoittanut mieltänsä, mutta en voi kyllä millään uskoa, että jatkuva kommentointi ei tuntuisi missään. En olisi ite voinut koskaan kuvitellakaan kuinka paljon tilanteita ja ihmeellisiä kommentteja pojan näköinen tyttö herättää vielä vuonna 2024.

Tuosta välikohtauksesta huolimatta reissu oli mukava. Mister A:n ja Saimin kanssa hengailtiin vaunulla. Saimilla on toisessa takatassussa haava, joten kävelylenkit saatiin siksi unohtaa. Grillailtiin, tehtiin sanaristikoita ja hengailtiin. Tanssipaikalla soitti Jaska Mäkynen ihania iskelmiä ja vanhoja suomalaisia biisejä ja niitä oli tosi kiva kuunnella loppukesän illassa. Sää oli todella hyvä. Lämmin ja aurinkoinen, mutta ei liian kuuma. Ihana oli päästä vaunulle pitkästi yli kuukauden tauon jälkeen.

Sunnuntaina otin pyörän alle ja ajeltiin ystävän kanssa leffaan iltanäytökseen. Se päättyy meihin-uusintakierros. Siinä ei ehkä niin paljoa uutta ihmeteltävää ollut tokalle kerralle ja ensimmäinen taisi olla parempi. Leffassa on kuitenkin aina kiva käydä. Oonkin sitä harrastanut viime vuosina taas paljon ja eilenkin kävin hakemassa pari lippua, jotka ostin Facebook-kirppikseltä.

Semmonen oli viime viikonloppu. Kohtahan on jo taas seuraava :)

Sannis

Satokausi

Ensimmäiset omenasoseet on tehty. Faija eli pappa toi puolitoista ämpärillistä omenoita ja keittelin + surrasin ne pakastimeen odottamaan. Nämä omenat oli pieniä ja tosi kirpeitä, mutta sose oli kyllä hyvää, vähän kirpeää sekin. Toivottavasti jostain ilmaantuu vielä lisää omenoita, niin saan pakastaa myös piirakkaomppuja. Ne tapaan laittaa viipaleiksi ja keittää vähän pehmeämmiksi ennen pakastamista. Luulen, että iskällä saattaa olla vielä lisää ja naapuristakin niitä meille usein kulkeutuu.

Omenoiden lisäksi pakkasessa on mustikoita. Jotain 15 ja 20 litran välillä luulisin. Mutsilla eli mummulla on kyllä aina parhaat mustikka-apajat. Niitä riittää nyt smoothieen ja luulisin, että myös leivontaan. Leipoa saadaan myös raparperista. Sitä kulkeutui pakastimeen asti ehkä neljän viiden piirakan verran. Varmaan riittää ihan ookoo talveksi. Oma raparperi otti nokkiinsa siirrosta, mutta onneksi sitä oli ylimääräisenä sekä faijalla, että ystävällä.

Omat marjapuskat on vielä uusia, mutta kyllä niissä näyttää jotain olevan. Vadelmaa tulee hissukseen, muutamia joka päivä. Viinimarjoista on osa ollut vielä raakoja. Meillä on muutama puska mustaa sorttia. Nyt en oo toki muutamaan päivään käynyt tsiigailemassa ja mietin, joko linnut on vieneet kaikki. Rastasverkkoa löytyy, mutta en tiedä kuinka hyvin se auttaa paketissa terassin laatikossa.

Punaisesta viinimarjasta en niin piittaa ja sitä onkin meillä pakkasessa aika reilusti vielä kesältä 2022. Yritän sitä hukata smoothieen, kun en oikein muuhun saa menemään. Vähän mietin, josko sitä olisi riittävästi mehua varten. Meillä ei oo niin aiemmin ollut mehulle menekkiä, mutta nykyään varsinkin viistoistavee tykkää sitä kyllä flunssassa hörppiä ja ollaankin ostettu kaupasta vuoden aikana muutama pullo. Kätevämpää ja edullisempaa olisi sulattaa omasta pakkasesta.

Mansikkaa en malttanut tänä vuonna ostaa. Tai itse asiassa olisin edes yhden laatikon ostanut, mutta kun päästiin pelipaikalle, oli marjamyynti loppunut ja sen jälkeen ei oo osunut sopivasti kohdalle. Sen verran on ollut hintavaa, että en oo erikseen saanut aikaiseksi lähteä hakemaan. Vähän harmittaa, koska mini kyllä tykkäisi syödä mansikkaa suoraan pakastimesta sellaisenaan ja niin tykkäisin hoitaa hommat niin, että fiksua syömistä on tarjolla aina jos se vain uppoaa. Onneksi myös mustikat menee. Mini kaataa niitä riisi- tai mannapuuron päälle ihan kunnon kasan ja on ihanaa ettei tarvi toppuutella.

Onko teillä jo marjat pakastettuna vai haetteko mielummin kaupasta?

Sannis

Leffakriitikko: Se päättyy meihin

Huom! Leffan juoni paljastuu ositttain tai kokonaan näissä Leffakriitikko-postauksissa. En käy juonta läpi alusta loppuun, mutta ruodin omat ajatukseni elokuvista ja samalla paljastuu kyllä asioita..

Se päättyy meihin oli ihan katottava leffa. Jotenkin ei ehkä kuitenkaan sitä, mitä tekijät luultavasti on toivoneet sen olevan. Tuntuu, että tässä on ollut tarkoitus tehdä iso leffa, isosti dramatiikkaa mieleenpainuvalla nimellä ja leffan päätöslauseella. Kirjoittajan mielestä elokuva oli kuitenkin vähän odotuksia kevyempi ja toisaalta, ei se välttämättä huono asia ollut.

Tässä ei mässäilty sillä, että mies pahoinpitelee vaimoaan vaan itseasiassa oli vähän epäselvää loppumetreille saakka, mitä oikein on meneillään. Ehkä juuri sitten sen takia ei tuntunut niin dramaattiselta ja suurelta lopussa vaimon pyytäessä avioeroa, kun ei oikein ollut tuntunut siltä, että hän olisi varsinaisesti ansassa. Leffan aikana en ehtinyt kehittää erityisen negatiivisia tunteita aviomiestä kohtaan ja toisaalta se olikin aika virkistävää. Yleensähän tämän tyyppisissä elokuvissa nousee selkeä inho pahoinpitelijää kohtaan, mutta tällä kertaa homma oli (tahallaan tai vahingossa) tehty vähän eri tavalla.

Vähän nauratti leffan aikana, koska aviomies oli ulkonäöltään vähän ällö, mutta sitten kuitenkin samaan aikaan jotenkin aika kuuma :) Pariskunnan onnelliset ja romanttiset hetket oli tehty niin, että kirjoittajaan upposi kyllä. Tottakai toivoin elokuvan aikana, että nainen palaa lopussa yhteen nuoruuden rakkautensa kanssa, mutta jotensakaan ihan huono vaihtoehto ei myöskään olisi ollut se, että aviomies olisi oikeasti muuttunut ja pariskunta olisi elänyt elämänsä onnellisena loppuun saakka. 

Elokuvan paras kohta oli se kun nainen näki nuoruuden rakkaansa ravintolassa ensimmäisen kerran vuosien jälkeen. Kohtaus oli tehty niin, että tunsin aivan vatsanpohjalla saakka kaiken mitä oli varmaan tarkoitettukin tunnettavaksi. Nuoruudenrakkauden nimi häiritsi vähän koko leffan ajan. Atlas. Jotenkin se tuntui hölmöltä ja näyttelijä, joka aikuista Atlasta näytteli, ei ollut ihan täysin se kenet olisin rooliin ajatellut.

Visuaalisesti elokuva miellytti kirjoittajaa tosi paljon. Koko elokuvan ajan ihastelin Lilyn oranssia tukkaa ja Blake Lively on kyllä muutenkin upea. Hän lausuu sanoja välillä jotenkin "huolimattomasti" ja epäselvästi, mutta tässä se ei nyt niin häirinnyt. Värit leffassa oli ihanat, syksymaisemat kolahti ihan täysin ja Lilyn kukkakaupan kukat oli ihania. Kaikki oli jotenkin aika kaunista lähes koko ajan, vaikka aihe oli välillä karu.

Sanoin kamulle, että tää ei ehkä ollut sellainen leffa, jonka katsoisin monta kertaa uudelleen, mutta tätä kirjoittaessa kuitenkin mietin, josko pitäis nyt vaan käydä katsomassa tämäkin toisen kerran.

Mitä te muut tykkäsitte tästä leffasta?

Sannis

P.S. Tuliko muuten kenellekään muulle mieleen, että Lilyn ystävä muistutti You me her-sarjan päähenkilön ystävää Ninaa?

Life

Viime postauksessa ounastelin oudon olon enteilevän migreeniä enkä ollut väärässä. Hitusen huolestuttaa, koska kolme päivää jo putkeen on menty. Viime syksyn pitkä putki on aika kirkkaana mielessä, mutta koitan nyt olla liikaa sitä ajattelematta ja jännittelemättä. Nyt kello on 8 tiistaiaamuna ja eilen oli kyllä surkea olo aamupäivästä. Pääsin kuitenkin illaksi töihin, mutta raskaimman jumpan jouduin tällä kertaa antaa pois. Pilates ja Äänimaljarentoutus onneksi onnistui ohjata. Tänään en meinannut päästä sängystä ylös. Aivan, kuin olisin ottanut jonkun tosi vahvan unilääkkeen tms. Olin aivan takussa ja koko kroppa on ihan kuin puupökkelö. Tässä nyt koitan tunnustella, mikä mahtaa olla päivän boogie.

Lauantaiaamu oli aika paha, mutta sain homman talttumaan niin, että pääsin töihin ja illaksi vielä ystävienkin luo. Ensin meinasin, että täytyy perua kyläilyt, mutta onneksi en perunut. Ystävät on muuttaneet järven rantaan ihan tähän meidän lähelle ja meillä oli tosi kiva, rento kesäilta. Mister A oli duuninsa tykyhommissa ja likat jäi kotiin, joten me oltiin Saimin kanssa kaksin matkassa. Koirat sai hömpöttää vapaina ja kirjoittaja nautti ihan täysin ystävien seurasta ja pulahduksista viileään järviveteen.

Sunnuntaina keräsin tavaroita kirpparille. Kirpparipöytä on ollut meillä mutsin kanssa nyt vajaa kolme viikkoa ja myyntisaldo on huikeat seitsemänsataa euroa. Meillä on jo vuosia ollut kirpparipöytä aika säännöllisesti ja keskimääräinen myynti on yleensä ollut vähän reilu 100€ per viikko. Toki, tällä kertaa on ollut muutakin, kuin euron tavaroita, mutta silti oon kyllä tosi yllättynyt summasta. Saadaan ihan kiva potti talven Rukan mökkiä varten. Toki, onhan tossa hommaakin ja bensaa menee kun pitää ajella eestaas, mutta nautin niin, kun saan turhaa tavaraa pois kaapeista. Yllättävän paljon sitä tällä kertaa löytyikin ottaen huomioon, että meillä on kuitenkin kirpparipöytä joka vuosi.

Sunnuntaina sulatettiin minin kanssa pakastin. Homma lähti minin kommentista: "Pitäiskö se pakastin ny sitte sulattaa, kun mulla on vähän tylsää?" No selevä, ei tarvi kahta kertaa käskeä. Meillä on ylimääräinen arkkupakastin, joka tulee aina näissä kohdissa tarpeeseen. Vähän hassu aika sulatukselle, koska marjoja, raparperisosetta ja omppuhilloa alkaa olla jo aika paljon säilöttynä, mutta oli niin hitsisti jäätä että alkoi olla jo vähän turhan ahdasta. Nyt on taas siisti pakastin ja mahtuu paljon paremmin.

Sunnuntai-iltana kävin leffassa ja kahvilla ystävän kanssa. Alunperin suunnitelmissa oli porrastreeni, mutta se jouduttiin nyt sattuneesta syystä perua. Se päättyy meihin oli ihan mieleinen leffa ja siitä jo kirjoittelinkin Leffakriitikko-postauksen. Täytyy vielä lukea se läpi ennen julkaisua. Migreenipää ei tunnista aina kirjaimia oikeaan järjestykseen, joten pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, myös muiden postausten osalta :)

Semmoista elämää viime päiville. Migreeni on siis nostellut rumaa päätään, mutta sen kun laittaa sivuun, oli tosi kiva weekendi. Nyt lähden Saimin kanssa ulos, jatkan siitä duuniin ja tuun vyöhyketerapian kautta kotiin. Saa nähdä onko vyöhyketerapialla vaikutusta migreeniin. Toivottavasti ei ainakaan pahentavaan suuntaan.

Mukavaa tätä viikkoa!

Sannis

Arki

Varasin ajan ensi viikolle Vaasa Day Spahan vyöhyketerapiaan. Sellaisessa en oo koskaan ollut ja nyt kiinnosti. Tänään toivon, että se olisi ollut jo tälle päivälle, koska heräsin aivan kuin krapulaisena eikä haittais ollenkaan päästä vähän hemmotteluun. Oon muuten viimeisen vuoden aikana juonut yhden alkoholiannoksen. Kreikassa tilasin Mojiton ja siinäpä se sitten onkin drinksuttelut kirjoittajan osalta. Että sillain ei oo krapulalle kovin paljoa aiheita :D Eilen illalla tuntui koko kroppa aivan pökkelöltä, joten tämä saattaapi nyt olla jotain migreenin alkumaininkeja. Toivotaan, että ei.

Saan pitää tänään vapaapäivän, koska lupasin huomenna, lauantaina mennä duuniin. Vapaapäivä tulee täydelliseen kohtaan. Tämä viikko on ollut mulle raskas, vaikkakin aika mukava. Tosi kiva, kun työkamut palasi lomilta ja on taas vähän erilainen meininki. Jumpatkin on rullaanneet hyvin. Viime viikon juhlat ne taitaa vielä verottaa, joten otellaanpa tämä vapaapäivä iisisti. Viikonlopulle on kuitenkin luvassa taas salitreenit ja portaat. Vielä koitetaan mennä portaisiin niin kauan, kuin säät sallii.

Syksyn suunnitelmia oon tässä kirjaillut kalenteriin; tyttöjen kouluajat, minin reissu Tampereelle kamun ja kamun äidin kanssa, mahdolliset vaunuviikonloput, harrastusajat ja mitä näitä nyt on. Jotenkin tuntuu että vähän kesken kesän täältä nyt lähdetään kouluun, mutta niin vain likat tossa tekee lähtöä. Molemmilla on uudet outfitit ja mini ehti käydä parturissakin aiemmin tällä viikolla. Ihan kiva taas pikkuhiljaa päästä hetkeksi normipäiväjärjestykseen. Tästähän se arki nyt sitten taas ihan kunnolla alkaa.

Tsemppiä kaikille arjen ahertajille!

Sannis

Rippijuhlat

Viistoistaveen rippijuhlat juhlittiin sunnuntaina. Sää oli epävakainen ja päätinkin aamulla siirtää kaikki kalusteet terassilla katetulle puolelle ja se oli ihan hyvä valinta, koska juhlien aikana ripsi kyllä vettä. Kun suurin osa vieraista oli lähtenyt, tuli vettä myös aivan kaatamalla hetken aikaa. Porukkaa oli paljon. Niin paljon, että itsekin yllätyin, kuinka moni oli päässyt paikalle. Itse mietin alunperin pienempiä juhlia, mutta sankari halusi laajentaa vieraslistaa, joten niin tehtiin. Nyt tiedetään, että meillä mahtuu järjestämään yli 40 henkilön juhlat aika hyvin :)

Ystävä tarjoutui auttamaan juhlissa ja olin ite sitä mieltä, että ei kai me nyt mitään apua tarvita. Onneksi ystävä tiesi paremmin ja olikin aivan korvaamaton apu, kun laitteli suurimman osan tarjottavista esille meidän ollessa kirkossa ja huolehti muutenkin keittiöhommista juhlan aikana. Kirjoittaja tottakai häsäsi keittiössä myös niin paljon etten ehtinyt kenenkään kanssa oikein montaa sanaa jutella ja se vaivaa nyt jälkikäteen niinkuin aina juhlien jälkeen. Onneksi ehkä kaikilla löytyi kuitenkin muuta juttuseuraa.

Viistoistavee oli upea! Oon niin iloinen lookista, jonka hän itselleen valitsi. Mekko-ostoksilla vähän jännitti minkä tyyppistä on tiedossa. Tottakai tahdoin, että saa mitä haluaa, mutta halusin myös, että vaatteet on rippijuhliin sopivat ja soveliaat. Kirjoittajan iloksi rippilapsi valitsi aivan ihanan mustan polvipituisen satiinimekon, joka on samaan aikaan tyylikäs, tyttömäinen ja monikäyttöinenkin. Mekon kaveriksi sankari valitsi mustat ajattomat, ihan sopivan korkuiset tolppakorkoiset nahkasandaalit, joiden ominaisuuksia testattiin ennen ostoa valssaamalla kenkäkaupassa keskellä Kuopiota. Hiuksiin valikoitui yksinkertainen, nätti helmipinni.

Kirkossa viistoistavee luki osan esirukouksesta hienosti. Mutsilla ei pysynyt kyynelkanavat kiinni seremonian aikana, vaikka kirkkohommat osittain aina vähän tylsiä onkin. Juhlissa sankari oli kohtelias ja iloinen ja selkeästi erittäin mielissään ja ihmettynytkin, että niin moni oli häntä lähtenyt juhlimaan.

Meillä ei ookaan moneen vuoteen järjestetty näin isoja juhlia. Häät oli 11 vuotta sitten ja sen jälkeen on menty huomattavasti pienemmillä synttäri- ym. pippaloilla. Tällä kertaa tarjolla oli:

Vihreä salaatti

Kurkku, pikkutomaatit, paprika, pienet suolakurkut

Fetajuusto

Lihapullat

Perunasalaatti

Pestopasta

Juustot, suolakeksit, ilmakuivattu kinkku, meetvursti, hillot

Viinirypäleet ja vesimeloni

Patonki

Valkosipulinen dippi

Täytekakku

Juustokakku

Mokkaruudut

Lusikkaleivät ja keksit

Fudget, Susu-palat

Karkkia

Sipsejä

Kahvi ja tee

Limsat, mehu ja Vichy

Mister A sai juhlia edeltävänä päivänä ison allergiakohtauksen ja joutui pötköttelemään suurimman osan päivästä nokka kohti taivasta. Onneksi pääpäivänä olotila oli jo hitusen parempi ja pääsi iskäkin juhlimaan tyttären konfirmaatiota. Kirjoittaja on ollut suhteellisen poikki nyt alkuviikon, kun yksi siivous- ja järkkäyskaveri oli pois pelistä. Ja toki koska väsyn nykyään niin hitsin nopeasti kaikesta härdellistä ja ihmispaljoudesta. Jännää kuinka mukavatkin jutut voi väsyttää niin älyttömästi.

Lopputuloksena: Kaikki meni oikein hyvin. Lahjarahoilla on Lontoon lennot varattu ja kuten jo somessa päivittelin; vielä jännittää, kuinka iso tyhjä matkalaukku pitää ottaa reissuun mukaan, että neidin kaikki kirjaostokset mahtuu kotimatkalle :D

Ihan mielettömän iso kiitos kaikille sankaria muistaneille ja kaikille, jotka tekivät Annukan päivästä juhlan <3

Sannis

1.8.

Tämä kuva ei todellakaan oo tältä päivältä. Sattui vain löytymään luonnoksista ja oli luultavasti nätimpi, kuin tänään otetut olisi olleet. Tänään on sää ollut harmaa ja sateinen ja se on sopinut ihan hyvin. Päivät tätä ennen on kaikki olleet aika sateisia ja ällöttävän kosteita, mutta tänä vuonna jotenkin helpompia. 

Kosteus ahdistaa, mutta migreeni on kiusannut suhteellisen vähän ja vaikka on meinannut vähän väsyttää, on ollut kevyempi olla. Tänäänkin jumppa kulki tosi hyvin ja mietin, että onpa taas hitsin kiva jumpata silloin, kun migreeni ei laita koko kroppaa aivan äärirajoille.

Päivä sujui suurimmaksi osaksi töissä. Ohjasin aamupäivällä ekana ja illalla vikana ja siinä välissä hoitelin juoksevia juttuja + asiakaspalveluhommia. Jumpan jälkeen juhlittiin siskon poikaa ja syötiin dinnerit/iltapalat Raxissa. Aatu syntyi viikkoa ennen meidän Tommia ja muistuttaa aina siitä minkä ikäinen Tommi nyt olisi. Neljätoista. 

Illalla käytiin vielä haudalla. En muista koska viimeksi olisi käyty. Ei ainakaan viime vuonna synttäripäivänä. Ei ehkä kertaakaan viime vuonna. Tai ehkä kuitenkin joulun aikaan? Tommin haudan lähellä oli viikon ikäisenä kuolleen pojan hauta. Siinä oli ehkä uusi kivi, koska en oo huomannut sitä aiemmin, vaikka syntymä- sekä kuolinpäivä on vuonna 1976. Toiselle puolelle, ehkä viiden haudan päähän oli ilmestynyt kuusivuotiaan tytön hauta. Haudalla oli hopeanvärinen keinuhevonen ja enkeleitä. Meni ihan täysin tunteisiin. Muutaman neliön kokoisella alueella ainakin kolme, jotka vietiin meiltä aivan liian pian.

Tällä viikolla päässä on soinut tämä:

Jäit tuuleksi taivaanrantaan,

valoisan virran rantaan.

Kun suruihin suuriin vaivuin,

sinä iloja näit.

Jäit tuuleksi taivaanrantaan,

valoisan virran rantaan.

Mä maailman tahtoon taivuin,

sinä enkeleitä näit.

Neljätoista vuotta.

Sannis