Sadonkorjuu

Kamera se vain kuulkaa lepää laakereillaan päivästä ja viikosta toiseen. Näitä luumuja varten sain sen kuitenkin kaivettua esiin. Luumut on peräisin yhdeltä meidän asiakkaalta ja oli kyllä aikamoisen hyviä. Tuntuu, että tämän vuoden sadonkorjuu on ollut vähän vähäisempää, kuin joidenkin aikaisempien, mutta kyllä kun pakastimeen vilkaisee, on sinne kaikenlaista kertynyt. 

Oman pihan uusista vadelmista tuli muutama pieni rasiallinen marjaa. Oon pari kertaa nyt sulattanut vadelmia jugurttiin ja vielä on muutamaan kertaan jäljellä. Mustia viinimarjoja olisin tahtonut pakastaa vähän enemmän, mutta en ehtinyt faijan mökille niitä keräämään. Omat puskat on niin uusia, että niistä ei herukoitakaan vielä koko vuoden tarpeiksi tullut, mutta jonkin verran kuitenkin. Toivon, että ensi vuonna meidän puskat jaksaa tehdä jo enemmän satoa. 

Mustikoita poimin mutsin mökiltä joitakin litroja. Viime vuotisia oli vielä vähän jäljellä. Niitä on säästynyt, koska on tullut käytettyä smoothieihin viinimarjoja ja leivontaan muita juttuja. Paljon muuta mun ei toki tuu leivottua, kuin piirakoita. Niihin oon usein laittanut raparperia ja omppua. Pakastin molempia leivontatarpeiksi jonkin verran, mutta ei ne talven yli riitä. Oman pihan raparperi otti nokkiinsa paikan siirrosta eikä jaksanut tänä vuonna tehdä varsia. Faija ei meidän onneksi käytä omiaan, joten saatiin sieltä piirakkavärkkiä, mutta tuplamäärä olis saanut olla.

Pikkusiskon pihassa taitaa olla vielä vihreitä omenoita tyrkyllä. Siskonen ei taida niitä itse käyttää. Piirakkaompuista tulee omasta mielestä parhaita niin, että pilkon ne pienemmiksi paloiksi, ripottelen päälle pienen määrän sokeria ja keitän hetken aikaa pehmeämmiksi. Kirpeämmätkin omenat voi hyvin käyttää tolla tavalla eikä kuoretkaan tunnu ollenkaan. Heitän aina keitetyt omenat pakkaseen odottamaan leivontapäivää. Eilen mini laittoi noista kirpsakammista lajeista omena-kaurapaistosta ja kyllä vain oli hyvvää.

Faijan omenapuusta tulee punaisia, ihanan makeita omenoita. Niitä mini on syönyt sellaisenaan ja niistä tein sosetta. Punainen sose uppoaa minille jostain syystä paljon paremmin, kuin vihreä. Sitä tulikin sen verran reippaasti, että taitaa riittää ensi kesään. Pakastaa sekin piti, koska laitan aina sokeria vain nimeksi. Mini kysyi, josko sitä saa syödä lusikalla suoraan purkista, kun oli niin hyvää. Antaa mennä vaan!

Hilloja ja soseita meillä ei niin älyttömästi yleensä kulu, kun ei olla puuroporukkaa. Kyllä tytöt syö jos joku keittää, mutta ei ne kaurapuuroa hingu ja mutsi meinaa unohtaa laittaa edes tarjolle, koska itelle ei puurot laske. Manna- ja riisipuuro on tottakai tyttöjen suosikkeja ja just toissailtana kun mannapuuroa keittelin, hoksasin, että eipä niitä mansikoitakaan liikaa pakkasessa oo. Neljä laatikkoa maltoin ostaa ja varmaan olis saanut olla toiset neljä lisää. Jostain syystä ne kesällä ite pakastetut maistuu aivan erilaiselta, kuin talvella kaupan pakastealtaasta ostetut.

Punaista viinimarjaa on pakkasessa viime vuodelta vielä vaikka kuinka paljon. Sitä meillä kuluu vähiten ja yritän sitä nyt saada pois tilaa viemästä. Smoothieen sitä koitan aina hukata. Joku kerta tein piirakan ja muffareitakin niistä. Pelkäsin, että tulee liian kirpeää, mutta kyllä ne aivan hyviä oli. Silti se tuntuu valikoituvan aina viimeisenä eikä meillä kukaan syö sitä sellaisenaan.

Semmosia keski-ikäisen sadonkorjuujorinoita.. kirjoittaja rakastaa oman (ja naapureiden + sukulaisten) maan satoa ja sen hyödyntämistä. Kunpa jaksaisi itekin kasvattaa muutakin, kuin paria marjapuskaa, mutta se on kyllä käynyt selväksi, että en jaksa. Saa nähdä alkaako viljelyhammasta kolottaa sitten joskus, kun tytöt muuttaa pois kotoa ja meno rauhoittuu.

Kivaa sunnuntaita!

Sannis