sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Hunajasaippua

Edellisessä postauksessa mietin, päästäänkö maanantaina kaikki kouluun ja töihin. Päästiin toki, no problemos! Viikko olikin aika raskas. Töissä meillä oli naisten keskuksen 1-vuotissynttärit ja kaikenlaista kivaa juhlahommaa pitkin viikkoa. Perjantain asiakasillan eli discon jouduin jättää väliin, koska siinä meillä oli kalenteriin jo pari kuukautta sitten merkitty ja minille luvattu viikonloppureissu. Myös kirjoittaja oli odottanut tätä viikonloppua jo pidemmän aikaa, koska tämä oli tosiaan ainut vapaa weekendi vaunureissulle viimeisen kahden kuukauden aikana. Heinäkuun puolesta välistä asti on kalenteri ollut vähän turhan täynnä ja se kyllä tuntuu.

Minin ihosta löytyi taas tulehdus. Tällä kertaa ei tarvittu testejä, oli se sitten streptokokki tai stafylokokki, saatiin antibiootit, jotka toivottavasti alkaa auttaa. Ihan niin ärhäkkä ei tulehdus tällä kertaa ollut, mitä joskus aiemmin, mutta kyllä se inhottavia iho-oireita tälläkin kertaa toi. En tiedä, oliko sama tyyppi, joka aiheutti tytöille flunssan vai ihan oma hommansa, mutta edelleen ollaan mister A:n kanssa säästytty. Sen verran hyvin oon viimeisen vuoden aikana imuroinut kaikki lähellä olevat flunssat, että noinkohan on kuulkaa aivan taikalientä se auringonhattu-uute, jota oon nyt ottanut koko kesän. Oiskohan se oikeesti tuonut vähän vastustuskykyä? Vai palautuiskohan hommat pikkuhiljaa normaalille tasolle koronan jälkimainingeista? Vai oliskohan ny vain sattumaa? Veikkaan viimeistä ehkä kuitenkin :D

Sain ystävältä tuliaisiksi ruokamessuilta kuvan hunajasaippuan. Vielä en oo ehtinyt testata, mutta tuoksu on ihana. Ei tuu ostettua ikinä palasaippuoita, joten tätä on ihan kiva päästä kokeilemaan. Luulen, että saattaa olla ihan hyvää myös minille. Syksy ja kevät on tuolle meidän atoopikolle aina surkeinta aikaa ja kädet on välillä aika kamalassa kunnossa. Tällä kertaa tulehdus ei muuten toki näkynytkään käsissä, vaan teki merkkejänsä selkään ja vatsaan sellaisiin kohtiin, jossa ei iho ollut rikki valmiiksi.

Nyt on sunnuntai ja me istuskellaan vaunussa aamukahvilla. Neljätoistavee nukkuu, mutta kaikki muut on jo ylhäällä. Eilen oli aurinkoinen ja lämmin päivä, tänään taas ihan päinvastoin. Tänään tuulee ja on harmaata ja jotenkin se tuntuu nyt ihanalta. Saadaan hyvällä omatunnolla myysailla hetki sisällä. Mini peitteli Saiminkin viltin alle pötköttämään tähän meidän viereen <3

Mukavaa sunnuntaita!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3