tiistai 12. syyskuuta 2023

Sexsjö

Viikonloppu vietettiin Sääksjärven rannalla täällä Pohjanmaalla. Luin muuten, että Suomessa on 17 Sääksjärveä. Öö..okei :D Tämä Sääksjärvi oli aikalailla keskellä ei mitään ja Sexsjö oli yksi kivoimmista leirintäalueista, missä ollaan oltu. Oikeastaan ainut miinus tulee siitä, että lähistöllä ei tosiaan ollut oikein mitään, mitä lähteä tsiigailemaan (kaupunkia, kauppoja tms.). Sitä ei toki viikonlopun mittaisella reissulla tarvittukaan, mutta pidemmän oleskelun aikana kaipaisin jotain mihin lähteä visiitille campingista.

Alue oli tosi siisti ja saatiin reunapaikka rannasta. Vaunun ja pensasaidan väliin jäi suojainen oma piha, josta näki suoraan järvelle. Vessat ja suihkut oli siistit ja porukka ystävällistä. Alueella oli leikkipaikka, pieni lastenhuone, polkuautoja, lentiskenttä ja hyvät uimapaikat. Luontopolkukin lähti ihan läheltä.

Lauantain sää oli tosi lämmin ja sulkista pelatessa tuli jo hiki, mutta järveltä kävi vaunulle ihana viilentävä tuuli. joten siellä ei liian kuuma ollut. Käytiin minin kanssa pariin otteeseen uimassa ja testattiin rannassa olevaa polkuvenettäkin. Saunoja ei tälläkään kertaa testattu. Kirjoittaja olisi voinut saunomaan lähteäkin, mutta tytöt ei niin innostu yleisistä saunoista ja tilaussaunaa ei Sexsjössä ollut.

Testattiin ensimmäistä kertaa uusi ulkomatto ja -pöytä ja molemmat osoittautui hyviksi. Tähän mennessä meillä on ollut pienempi, joskus terassille ostettu matto vaunun edessä ja kun tilasin uuden, olin ihan varma, että otin aivan liian ison ja metsään meni. Eipä vain mennytkään ja matto oli parempi, kuin hyvä. Samoin pöytä oli oikein passeli, vaikka valitsin yhden edullisimmista. Aiemmin meillä on ollut mukana faijan pöytäryhmä, josta tuolit on oikein käyttökelpoiset, mutta pöytä alkoi olla jo aika kiikkerä ja vähän liian pienikin meidän porukalle.

Kokonaan ilman kommelluksia ei selvitty, koska navigaattorin meille neuvoma nopein reitti veikin pitkän matkaa päällystämätöntä tietä pitkin ja lopputuloksena yli 30 vuotta vanha vaunu sanoi sopimuksensa yhden ikkunan osalta irti. Perillä huomattiin, että yhdessä ikkunassa oli useampi, ilmeisesti tärinästä johtuva pieni särö yläreunassa. Säröt ei onneksi tällä retkellä haitanneet. Kotiin ajeltiin eri reittiä ja mister A + faija eli pappa antoi ikkunalle vähän ensiapua, että pärjätään tämä syksy. Nyt olisi sitten talven projektina etsiä jostain samanlainen ikkuna. Ite ajattelin, että tehtävä on ihan toivoton, mutta kyllä faija lohdutteli, että luultavasti vois löytyäkin. Hinnat oli toki aika suolaisia vanhoille ikkunoille, mutta saapa nähdä.

Suunnitelmissa on päästä tälle syksylle vielä matkaan eikä vaunu ihan vielä (toivottavasti) pääse talviteloille. Minille on vähän lupailtu, että saisi ottaa kaverin mukaan seuraavalla kerralla ja neljätoistavee aikoi silloin mummun luo. Mummu ei toki vielä asiasta tiedä mitään :)

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3