torstai 9. huhtikuuta 2020

Breikki


Pääsiäinen on aina ollut yksi mun suosikkipyhistäni. Tähän aikaan keväästä pieni breikki on enemmän, kuin tervetullut. Niin tänäkin vuonna. Varsinkin tänä vuonna. Etukäteen kuvittelin, että mulla on tämän poikkeustilan takia enemmän aikaa. Luulo oli kyllä jokseenkin väärä. Arki on ollut kiireistä ja oon edelleen ollut aika stressaantunut. Töissä kaikki on erilaista ja näköjään stressaan uusia ratkaisuja ja muuttuvia toiminta- ja toteutustapoja. Mä niin viihtyisin siellä mun tutulla mukavuusalueellani :D Tietyllä tapaa oon kuitenkin hyvin ylpeä, kuinka hommat on hoituneet kovassa paineessa.

Vaikka arki on stressannut, oon kuitenkin pystynyt rentoutumaan vapaalla. Migreeni on ollut mun kamuna tällä(kin) viikolla joka päivä, mutta tänään kun kaikki pakollinen oli tehty, alkoi kummasti helpottamaan. Helpotti niin paljon, että sain tehtyä jopa ihan kunnon kotitreenin. Migreeni ei tietenkään oo hyvä uutinen, varsinkaan useampana päivänä putkeen. Henkisen kuormituksen määrä vaikuttaa yleensä suoraan migreeniin ja sen määrään, joten sitä on saatava vähennettyä myös sieltä arkipäiviltä. Nämä vapaat tulee nyt tosi hyvään saumaan.

Pääsiäiskoristelu on aika minimaalista tänä vuonna. Mini maalasi pari munaa ja oksia on tehty jo aiemmin. Vähän kollasin laatikoitakin ja otin muutaman värikkään koristeen esille. Tänään siivosin eteisestä paksuimmat talvivaatteet pois ja järkkäilin muutenkin paikkoja. Nyt just on aivan hyvä ja hyvinkin kiireetön fiilis.

Mukavaa pääsiäisen aikaa!
Sannis


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3