sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Kymppi



Kymppivuotiaana synttärit muutti muotoaan. Kaverisynttärit vietettiin pienemmällä porukalla viime viikonloppuna uimassa ja burgerilla. Oli mukavimmat kaverisynttärit ikinä. Minä ja mister A oltiin paikalla lähinnä näön vuoksi, kun niin reippaat ja ihanat tytöt hömpötti keskenään. Alkaa olla jo sen ikäistä porukkaa, että hommat rullaa ilman suurempia huutoja.

Sukulaissynttärit muuttui tänä vuonna perhesynttäreiksi. Pienemmällä porukalla mentiin siis. Se mikä ei muutu, on iskän kakut, jotka onnistui tälläkin kertaa ihan nappiin. Sankarin toive oli tänäkin vuonna juustokakku, joka oli raikasta ja ihanaa. Tiikerikakku suklaakuorrutteella tuntui mun mielestä vähän nuivalta idealta, mutta mister A piti päänsä ja voi tsiisös, että oli hyvää. Ei sitte tippaakaan nuivaa.

Lahjaksi sankari toivoi vaatteita, maalaustarvikkeita, snorkkelit, koulujuttuja ja Schleich-heppajuttuja. Kaikki toiveet toteutui ja ylittyi. Nyt tässä mun vieressä pötköttelee onnellinen kymppivuotias, joka ei kuulemma voi uskoa, että on jo kymmenen. Arvatkaa mitä? En voi minäkään.

**********

Hän mullisti koko elämän kymmenen vuotta sitten. Taiteilijatyttöni.. herkkä, temperamenttinen, huolehtivainen, kaunis hassuttelija. Aina tuntosarvet pystyssä, koko maailman viisaus harteilla. Hän on tänään(kin) täysi kymppi!

Sannis

6 kommenttia:

  1. Ihanassa iässä ovat 10-vuotiaat! Niin isoja ja omatoimisia, mutta kuitenkin tarpeeksi pieniä <3 Ja voi mitkä tarjoilut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jotenkin ihana ikä. Vielä äitskän kainalo kelpaa eikä oo teiniangstit alkaneet :D

      Poista
  2. Onnea ihana Annukka, täyden kympin tyttö, 10-vuotias! Niin nätisti tyttärestäsi (ja perheestäsi muutenkin) kirjoitat aina, Sannis. Lämmittää kovasti lukijankin sydäntä. Napatatti

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Tänks! Vuodet ne vaan vierii, mutta mutsi ei vanhene ollenkaan :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3