Kahden vuoden terapiapolku on tullut päätökseen. Kelan tukemaa terapiaa olisi voinut hakea vielä yhden vuoden ja alunperin olinkin varma, että haen kaikki kolme vuotta. Nyt oli kuitenkin jo jonkin aikaa ollut sellainen fiilis, että ehkä olen tältä erää valmis. Huom! Tältä erää. Varaan oikeuden muuttaa mieltäni milloin tahansa. Ja ilmeisesti sitä kolmatta vuotta voikin vielä myöhemmin hakea jos tulee sellainen fiilis.
Kuljin kuvan portaikkoa kahden vuoden ajan melkein joka viikko. Nyt fiilis on vähän hakea. Toisaalta tosi kivaa, että voi senkin ajan viikossa käyttää johonkin muuhun. Toisaalta, oon kyllä ehdottomasti nauttinut matkasta. Oon koittanut ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Terapiasta tuli itselleni niin nopeasti juttu, joka kuuluu viikkoon, että se ei tuntunut missään vaiheessa taakalta. Tottakai joskus olin vähän, että: "Jaahas, tänään olis tämäkin!", mutta missään vaiheessa ei ollut erityisen raskasta.
Viimeisinä kuukausina tapaamiskerroista meni enemmän aikaa kuulumisten vaihtoon. Terapeutista tuli niin tuttu, että huomasin höpöttäväni kaikenlaista arkista, mitä puhuisin ystävillenikin. Kaikenlaista, mitä olin jo puhunutkin ystävilleni. Mietin välillä, kannattaako sellaista jauhaa maksetuissa tapaamisissa, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ilmeisesti jauhamiselle oli tarve, kun kerta otin asiat esille.
Loppuajasta terapiassa käsiteltiin esim. perhesuhteita. Työskenneltiin jonkin verran korttien kanssa. Onkohan ne nyt sitten suggestiokortteja tai itsetuntemuskortteja nimeltään? Aika mielenkiintoisia juttuja niilläkin sai aikaiseksi. Tehtiin myös hypnooseja. Ihan viimeisimpinä kertoina toivoin, että hypnoosissa käsiteltäisiin lento- ja matkustusahdistusta ja niin tehtiin. Mietin, että saatan ehkä mennä kertakäynnille samoissa merkeissä ennen seuraavaa ulkomaan reissua.
Lopputestien tulokset osoittivat, että pitkä matka on kuljettu oikeaan suuntaan. Osa asetetuista tavoitteista on saavutettu ja osa on jo paljon lähempänä. Kaikkeahan me ei voida tavoittaa koskaan, mutta parempaan elämään ja vointiinhan voidaan aina kuitenkin pyrkiä. Helpompaa se on, kun on työkaluja ja kun tiedostaa sekä tunnistaa omia käyttäytymismallejaan ja syitä niiden taustalla.
Kirjoittaja kulki oman matkansa psyko- ja hypnoterapeutti Tiina Laakson kanssa. Tiina tuntui mukavalta ja turvalliselta heti ensitapaamisella. Oli sellainen fiilis, että voi olla täysin oma itsensä. Nyt, kahden vuoden jälkeen tunnen edelleen, että valitsin oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3