tiistai 11. lokakuuta 2022

Murupiirakka


Oon tehnyt piirakkaa jo useamman vuoden aina samalla ohjeella. Nyt löytyikin sitten uusi luotto-ohje vanhan rinnalle. Maku perfect ja vaikein osuus on voin sulattaminen. Yes!! Työkaveri oli tätä piirakkaa tuonut duuniin yhtenä päivänä ja resepti oli kuulemma alunperin Mimmin keittiöstä. Nam! Ohjeesta tulee pellillinen piirakkaa.

Taikina:

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

1 rkl (=3 tl) leivinjauhetta

½ tl suolaa

4½ dl maitoa

2 purkkia Piltti - omenasosetta (tai 2 isoa kananmunaa)

200 g voita tai leivontamargariinia


Täyte:

omenaa, persikkaa, raparperia, mustikkaa tms.

sokeria

kanelia


Muruseos: 

3 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

75 g  voita


Laita uuni kuumenemaan 175 - 200 asteeseen. Sulata voi. Mittaa kaikki taikinan kuivat ainekset kulhoon ja sekoita. Sekoita keskenään nesteet + munat + rasvasula. Lisää tämä seos jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pellille tasaisesti. Levitä päällysainekset pohjan päälle ja ripottele niiden päälle kaneli sekä sokeri. Valmista muruseos yhdistämällä kaikki sen ainekset kulhoon (voi pehmeänä tai sulatettuna) ja nyppimällä seos murumaiseksi. Ripottele seos piirakan pinnalle. Paista, kunnes piirakka on kypsää ja kauniin väristä, n. 30-40 min lämpötilasta ja piirakan paksuudesta riippuen.

Tein ite ensimmäisen version persikoista, koska niitä meillä oli vähän nahistuneina pöydällä.
Tämä on ihan varmasti täydellistä myös esim. omenasta.

Kannattaa kokeilla!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3